Kahden kauppaa

Jotenkin on loukattu olo, tunne että tunteillani olisi leikitty.
Tiedän ettei niin ole, se on tilanteen mahdottomuus joka tähän johti ja ehkä heikolla hetkellä haki lohtua siitä että ihailin ja selkeesti tunteitani näytin.
Kuitenkin kun tämä saatiin päätökseen olisin halunnut että myös toinen osapuoli olisi osannut pyytää tapahtunutta anteeksi, ei niin että vain minä pahoittelin tilannetta.

En pysty juuri nyt häntä kohtaamaan koska en halua näyttää kuinka palasina olen, tiedän että se näkyy merimailien päähän kun jopa tuntemattomat ovat kysyneet miksi olen niin apean oloinen.

Pysyttelen siis piilossa ja toivon että hänkin ymmärtäisi sanoa sen pienen mutta niin tärkeän sanan ... anteeksi.
24213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jotkut eivät vain kykene sanomaan sitä ääneen. Joillekin se on kertakaikkisen ylivoimaista.

Tietääkö hän, että haluaisit kuulla sen sanan? Voisitko esittää hänelle pyyntösi? Ehkä hän ei ymmärrä, kuinka paljon se sinulle merkitsee. Voi olla, että hän ajattelee itsekin niin, mutta ei vain pysty sanomaan sitä.

Voimia sinulle.

Äänestä
  • En tiedä tietääkö, uskoisin että ymmärtää kuinka paljon tilanne on minua satuttanut.
    Katsotaan kun saan itseni kasattua senverran että pystyn kohtaamaan josko ymmärtäisi vuorovaikutuksen tärkeyden myös siinä luopumisen prosessissa.

    Äänestä

korvapuusti..

Äänestä

Tunteilla leikkiminen käy joskus kalliiksi Ystäväni siis entinen rakastu tai ihastu toiseen piti mua siinä kuitenkin varalla vuoden päivät kun sitä teerenpeliä piti toisen äijän kanssa ilmihän se tuli ja johti tietysti eroon aikaa kului hämpä tulikin katuma päälle tiesinhän senkin että niin siinä käy . Eipä kuitenkaan entiseen ole paluuta kun osoitti oman luotettavuutensa ja kovuutensa .Itsekseen näyttää kulkevan ei se mua mitenkään kaipaile olis vain kiva kun olis joku ikävä ihmisen luo .

Äänestä
  • luo, jos olet eronnut..Keksitään kivaa yhdessä..pus

    Äänestä

  • Ehkä sinä vanha ja kokenut et ollut se oikea sille toiselle. Olen aina ihaillut tyyppejä, jotka jo etukäteen tietää että tämä ei tule toimimaan. Sellaset tyypit yleensä muutenkin tietää mikä hyväksi jollekin toiselle, ne kun tietää paremmin toisten asiat, kun ko.ihmiset itse.

    Äänestä

Ensin olisi hyvä jos K. voisi avata asiaa mistä pitää pyytää anteeksi.
Olen kyllä valmis pyytämään jos olen loukannut henkilökohtaisesti sanonut sellaista mistä olet loukkkaantunut. Vaiko koko tätä meidän välistä juttua yleensä.

Äänestä
  • Aloituksesta kyllä ymmärtää, että ovat puhuneet asioista irl. Eiköhän silloin vastapuolikin tiedä.

    Äänestä

  • Kyllä hän tietää mistä kyse.

    Äänestä

minä kun en anteeks puutele ei ole mitään pyydettävää

Äänestä
  • Se on sitten sun oma päätöksesi, jotenkin vaan en usko että olisit juuri hän.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Se on sitten sun oma päätöksesi, jotenkin vaan en usko että olisit juuri hän.

    Jos se olisin minä joka sinua on loukannut, pyytäisin anteeksi ja tahtoisin keskustella. Tahallani en ole loukannut, olen vaan melko hukassa nyt. Kimurantti tilanne. Mutta, en tunne K-ihmisiä, eli en ole hän.

    Äänestä

  • Ei ole minulta tuo edellinen.

    Äänestä

  • n --m kirjoitti:

    Ei ole minulta tuo edellinen.

    No eipä näitä asioita oikeasti täällä voi hoitaakkaan, pakkohan se toinen on jossain vaiheessa kohdata ja toivoa että asiat selviää siten että molemmille lopulta kuitenkin jää hyvä mieli ja ymmärrys tapahtuneesta.

    Samaa mieltä, pakkohan meidän on purkaa jotenkin tämä.
    Ehkä joskus löytyy tilaisuus siihen.

    Äänestä

  • n --m kirjoitti:

    Samaa mieltä, pakkohan meidän on purkaa jotenkin tämä.
    Ehkä joskus löytyy tilaisuus siihen.

    toivottavasti löytyy se rauhallinen hetki jolloin asiat saa käytyä läpi kahdestaan.
    Sitä odotellessa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    toivottavasti löytyy se rauhallinen hetki jolloin asiat saa käytyä läpi kahdestaan.
    Sitä odotellessa.

    Ap,ootko mies? Jotenkin noi sun tekstit kuulostaa mieheltä jota mä kaipaan. Kyllä mä sulle anteeks annan, kaiken sen mitä mä oon sulle sanonu,loukannu, painostanu ja ahdistanu sua. Mä ootan myös että asiat saataisiin käytyä läpi.

    Äänestä

  • 20+14 kirjoitti:

    juu mies oon, en kylläkään varmasti kaipaamasi mies.
    Toivottavasti saatte asianne selvitettyä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    juu mies oon, en kylläkään varmasti kaipaamasi mies.
    Toivottavasti saatte asianne selvitettyä.

    Onko sulla sen naisen nimen eka kirjain S?

    Äänestä

  • 20+14 kirjoitti:

    Onko sulla sen naisen nimen eka kirjain S?

    Ei sovi tähän soppaan tuo S

    Äänestä

suomenkielessä ovat kiitos ja anteeksi.
Miksi?
Kaksi lyhyttä, helposti lausuttavaa sanaa ja suut ei vaan toimi noiden sanojen kohdalla.

Äänestä
  • tosi hyvin toi kiitos.

    Anteeksi toimii helposti, jos vaikka vahingossa tönäisen jotakuta. Mutta isoissa anteeksipyynnöissä olen tosi vaikeana. Mun on helpompi osoittaa olevani pahoillani muutoin, se anteeksi-sanan kakistaminen on tosi tosi hankalaa.

    Äänestä

  • mulla toimii kirjoitti:

    tosi hyvin toi kiitos.

    Anteeksi toimii helposti, jos vaikka vahingossa tönäisen jotakuta. Mutta isoissa anteeksipyynnöissä olen tosi vaikeana. Mun on helpompi osoittaa olevani pahoillani muutoin, se anteeksi-sanan kakistaminen on tosi tosi hankalaa.

    Itselläni toimii molemmat sanat.
    Sanavalikkooni kuuluu myös ole hyvä.
    Useassa palvelupaikassa, puhelun loppuessa, tai ystävän kanssa juttelun lopuksi toivotan aina hyvää päivänjatkoa.

    Äänestä

MIKSI TÄYTYISI PYYTÄÄ ANTEEKSI EN KÄSITÄ

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

- K - kirjoitti:

Jotenkin on loukattu olo, tunne että tunteillani olisi leikitty.
Tiedän ettei niin ole, se on tilanteen mahdottomuus joka tähän johti ja ehkä heikolla hetkellä haki lohtua siitä että ihailin ja selkeesti tunteitani näytin.
Kuitenkin kun tämä saatiin päätökseen olisin halunnut että myös toinen osapuoli olisi osannut pyytää tapahtunutta anteeksi, ei niin että vain minä pahoittelin tilannetta.

En pysty juuri nyt häntä kohtaamaan koska en halua näyttää kuinka palasina olen, tiedän että se näkyy merimailien päähän kun jopa tuntemattomat ovat kysyneet miksi olen niin apean oloinen.

Pysyttelen siis piilossa ja toivon että hänkin ymmärtäisi sanoa sen pienen mutta niin tärkeän sanan ... anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu