Pian 17-vuotias tyttönen täällä kirjoitteleepi. Olen toisella kuulla raskaana, enää ei ole kauaa aikaa miettiä, teenkö abortin vai en. Joitakin asioita tahtoisin tietää. Jos täällä on teiniäitejä, niin oletteko koskaan katuneet sitä, että olette tehneet/saaneet nuorena lapsen? Onko yksinhuoltajan helppo löytää elämänkumppania itselleen? Tarkoitan, että oletteko huomanneet lapsen olevan suurikin este miehelle? Rahallinen toimeentulo pelottaa, mutta uskon, että asioilla on tapana järjestyä. (Jos siis lapsen pidän.) Opiskella ehdin myöhemminkin, se ei ole etusijalla elämässäni. Periaatteessa moraalini sanoo, etten saisi tehdä aborttia, olen aina ollut sitä vastaan, mutta mietin sitä silti yhtenä vaihtoehtona. Olisin kiitollinen, jos joku pikaisesti kertoisi omista kokemuksistaan.
Teiniäidit /Teiniyksinhuoltajat
Neiti
2371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En ole koskaan katunut lapseni pitämistä. Menin jopa lapsen isän kanssa naimisiin (ainoa 'virhe' jonka tein ja ainoa asia jota kadun), mutta avio-onnea kesti vain 2 vuotta. Seurustelen tällä hetkellä, eikä lapsi ole ollut esteenä. Tämän hetkinen seurustelukumppanini pitää pojastani ja poikani hänestä. Samoin on ollut aiempien seurustelu/deittikavereiden kanssa (muutama oli avioeron jälkeen ennen nykyistä), he hyväksyivät lapseni siinä missä minut. Mutta lastani olen ajatellut seurustellessani sen verran, etten ole alkanut hänen elämäänsä sotkea, ennenkuin seurustelu on ollut sen verran vakavaa (eli siis tämänhetkinen seurustelukumppanini). Onhan se pienelle lapselle hämmentävää, jos äidillä kumppani vaihtuu jatkuvasti.. (tiedän sen itse, sillä äitini oli 15 kun sai minut, ja seurusteli siihen asti kunnes tapasi 20-vuotiaana isäpuoleni, jota pidän ainoana ja oikeana isänäni vaikkei niin biologisesti olekaan)
Helppoa ei ole aina ollut, mutta kaikesta on selvitty -milloin naurulla, milloin itkulla ja hampaiden kiristelyllä. Kyllä sitä välillä miettii miten paljon helpompaa elämä olisi, jos ei olisi tullut äidiksi niin nuorena (olin 18 kun lapsi syntyi). Mutta nähdessäni lapsen kasvavan, tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Rankka tie se on kulkea, mutta kyllä se palkitseekin. Nyt olen saanut opinnot loppuun, minulla on työpaikka ja myös tällä kertaa harkittu perheenlisäys tulollaan! =)
Onnea sinulle elämääsi, minkä ratkaisun ikinä teetkin!
En ole koskaan katunut hetkeäkään lapsiani. Olen 21-vuotias ja minulla on kaksi tytärtä. Ikuista teiniäidin leimaa vain joutuu kantamaan ikuisesti. Kyselit mahdollisista elämänkumppaneista. Eikö lapsen isä meinaa osallistua vauvan hoitoon? Jos ei niin tiedäthän että lapsen isä on kuitenkin elatusvelvollinen. Isyyden voi käydä tunnustamassa suosiolla tai pakolla. En ainakaan sinuna miettisi vielä uuden miehen hankintaa. Anna lapsellesi aikaa ja rakkautta ja yritä kasvaa itse ensin aikuiseksi ennen kuin kuvioihin ottaa ketään miestä. Itse olen avioliitossa lasteni isän kanssa mutta tie tähän ei ollut helppo. Ollaan oltu erossa silloin kun meillä oli vain toinen lapsi. Siinä tilanteessa kun sinulla on vastuu jostakin toisesta henkilöstä ei jaksa enää katsoa lapsellista touhua isältä. Ero oli meille oikea ratkaisu ja annoimme toisillemme aikaa kasvaa ja miettiä mitä haluamme elämältä. Ja tässä nyt olemme.
Mietit myös opiskelua. Kun vauva syntyy ei opiskelulle jää aikaa vaikka yleensä teiniäidit haluavat siitä viimeisenä luopua. Meille tulee jokin outo fiilis et pitää todistaa jotain koko maailmalle. Itse yritin käydä lukiota ja hoitaa vauvaa ja kotia. Ei siitä loppujen lopuksi mitään tullut. Koulun kerkiää käydä silloin kun siihen on aikaa ja motivaatiokin on korkeammalla kuin nuorena.
En halua sinua neuvoa mutta raskauden keskeytystä kannattaa miettiä ja hartaasti. Se ei ole vain toimenpide fyysisesti vaan raskas myös henkisesti. Sen taakkaa joutuu kantamaan useamman ajan kuin sairaalassa olon. Se on kuitenkin sinun lapsesi, lihaa ja verta. Se on vauva vaikkei vielä kehittyt olekaan. En suosittele aborttia.