Tarkoitus olisi vaihtaa ranskis saksan tuliaiseen ja lähinnä olen ajatellut A4:sta vuosilta 97-98.
Kertokaapa audiveteraanit, että mitä kumman eroa on otsikon moottoriversioilla. Kaikkia näistä on käsittääkseni valmistettu ainakin vuonna 1997. Tehoerot tiedän, mutta mitä muuta perustavaa konstruktioeroa löytyy ja mikä olisi ns. järkevin vaihtoehto.
Vielä toistaiseksi vaihtoehtolistan kärjessä on kuitenkin 1.8T, mutta isolitrainenkin kiinnostaa.
Kertokaapa audiveteraanit, että mitä kumman eroa on otsikon moottoriversioilla. Kaikkia näistä on käsittääkseni valmistettu ainakin vuonna 1997. Tehoerot tiedän, mutta mitä muuta perustavaa konstruktioeroa löytyy ja mikä olisi ns. järkevin vaihtoehto.
Vielä toistaiseksi vaihtoehtolistan kärjessä on kuitenkin 1.8T, mutta isolitrainenkin kiinnostaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On ainakin siinä että 2.4 on 30 v ja 2.6 sekä 2.8 johonkin saakka 12 v. Järkevyyteen en osaa ottaa kantaa muuta kun että vähimmällä ropaamisella selviää 12 venasten kannsa kun 20 ja 30 venasten.
No, eroa sen verran että 1,8T on laiska ilman lastua, mutta kyllä silläkin pääsee. Huolto on vähän helpompaa kuin V6:n kanssa (jakohihnan vaihto jne), miinuksena lähinnä neloskoneen äänet.
Itse en ostaisi 12-venttiilistä V6:sta, enemmän venttiilejä: pienempi kulutus. Kyllä tuommoisella kelpaa ajella enemmänkin, ainoa mikä noissa on ongelmana niin öljyä voi vuotaa vähän mistä raosta tahansa.
Mutta, ainakin etuvetoinen 2.8l A6 meni aika vähällä TM:n testissä. Vakuutusmaksut ovat myös kalliimpia, mutta toisaalta kylmänä V6 lähtee varmemmin käyntiin. Itselläni on tosin lohko eberi joten auto on aina lämmin :) Quattron kun hankkii niin iloisesti menee 16l/100km kaupungissa 2,4l automaatilla. Maantiellä menee puoleen tuosta. Kulutus on ainakin litran pienempi etuvedolla, tosin siinä sitten kärsii ajettavuus ja auton hallittavuus etenkin talvisin. Riippuu ihan miten perse kestää 70l tankkauksen ja mitä ominaisuuksia haluaa autoltaan...
"No, eroa sen verran että 1,8T on laiska ilman lastua, mutta kyllä silläkin pääsee. Huolto on vähän helpompaa kuin V6:n kanssa (jakohihnan vaihto jne), miinuksena lähinnä neloskoneen äänet."
Tämähän tarkoittaa myös, että 2.6 litrainen on laiska. Eikä näistä muissakaan vapaasti hönkivissä vaihtoehdoissa liikaa extraa ole 1.8T:hen verrattuna.
Siispä miellyttävin vaihtoehto lienee lastutettu 1.8t?