Rakkaudella merkitty mies

Peter Pan

Jarin uusi albumi oli Iskelmän ennakkosoitossa viikonloppuna. Koskaan aiemmin en ole juuri ko. kanavaa kunnellut mutta nyt kannatti. Onhan Siltsu tehnyt hienon levyn, vähintäöin yhtä hyvän kuin se ensimmäinen! Levylllä Jari on TULKITSIJA hienoille lauluille. Mahtavaa, rapanee vain koko ajan.

10

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peter Pan

      Siltsu PARANEE koko aJAN, piti sanomani

    • tätämieltä

      Oonpa toista mieltä, ääni kähee ja yrittää olla stara mut aika on ohi ajanut. Ulkoinenkin habitus ihan vanhan miehen, ei hiusten ajelu nuorisomuotiin tee nuoreksi, hampaat keltaiset tupakan ja viinin lipityksestä. Tykkää äitin lihapullista että kansakunnan äidit tykkäis jotka eniten levyjä ostavat...

    • tietäjä

      nyt taitaa olla jari pahasti ison levy-yhtiön sokaisema.
      koko levy on suuri virhe, jonka taiteilija itsekin huomaa parin vuoden päästä

    • kauheeta78

      Tuli radiosta joku travolta niminen veisuu, jopa oli sanoitus, ihan jostain niin pissisbiisin sanoja että...kuka lie sanoittanut mutta melkoinen riman alitus! Ja miksi saa mainostaa tupakan polttoa? Kulta tulta sulta multa jne...eikö veisaajaa yhtään hävetä? Ihailijoiden aliarviointia niin paljon kun voi olla. No tekemällä tehty nopeesti että saadaan markkinoille ja rahat pois.

    • Janne.

      "Oonpa toista mieltä, ääni kähee ja yrittää olla stara mut aika on ohi ajanut. Ulkoinenkin habitus ihan vanhan miehen, ei hiusten ajelu nuorisomuotiin tee nuoreksi, hampaat keltaiset tupakan ja viinin lipityksestä. Tykkää äitin lihapullista että kansakunnan äidit tykkäis jotka eniten levyjä ostavat... "

      Teinejäkö ainoastaan pitäisi viehättää?? en ymmärrä sinua.

    • siltssuFAI

      Rakkaudella merkitty mies on ehdottomasti paras levy, minkä Jari on tehnyt. Sanoittajat maan kärkeä kappaleissa, aina Paula Vesalaa myöten, ja se myös kuuluu. Erilaista Sillanpäätä, parempaa Sillanpäätä.

    • 659872265

      On kyllä niin kornia sanoituksia että huhuh. Kuningastako ei saa kukaan arvostella?
      Ei auta vaikka kuinka olisi sanottajat kärkeä, eiköhän suurin osa lie tehnyt tekstit ihan piruuttaan naiviiksi...

    • 3698741
    • Vai miten

      No,mitä sitä peittelemään jos on ollut naisiakin, mutta sitten ei kait mene homosta.Oikea homoahan ei sekaannu naisiin koskaan.Mitä se haittaa on sellainen kun on ja onnellinen.

    • Annu.

      En ole muita biisejä kuullut mutta tuo aina ja jokapaikassa soitettu Olet ansainnut kultaa vaimikäsenytoli... on ihan kamalaa ulinaa ja typerä kappale.
      Huonointa Jaria mitä olen ikinä kuullut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      177
      11198
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5328
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2565
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2256
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1781
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      43
      1675
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1320
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      36
      1265
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1086
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      112
      1014
    Aihe