5kk meille vastikään tullut koira ei meinaa millään kakata tai pissata ulos. Ulkoilen sen kanssa paljon, tuntitolkulla, lenkkeillään ja käydään metsässä ja pellolla. Vien koiran ulos heti aamusa ja heti sen syötyä, vien vähintään parin tunnin välein. Ja tehdään pitkiä reissuja.
Silti, koira kakkaa ja pissaa kokoajan sisälle. Turhautumisen tunne on valtava, kun olet ensin ollut koiran kanssa 3 tuntia pihalla ja sitten tulet sisälle, tuumien että ehkä sillä ei ole hätä, ja no - ensimmäinen asia jonka se tekee sisälle päästyänne, kyyristyy pissalle.
Miksei koira halua pissata ulos?? Eikä kakata? Eikö sille ole luonnollista pitää oma pesäpaikka puhtaana, eikö järkevämpää olisi laskea tarpeita ulos? Eikö se uskalla? Se on näinä päivinä siitä asti kun tuli meille, kakannus tasan kaksi kertaa ulos. Pissannut vain sisälle.
Menee nyt vähän väärinpäin tämä. Muut koirat vinkuvat päästäkseen ulos kun niillä on hätä, tämä haluaa vain sisälle pissatakseen ja kakatakseen. Haluaisin joskus eroon tästä ulosteen ja kusen luuttuamisesta.
Sisäsiisteyskoulutus ei siis etenee kun koira ei ikinä tee tarpeitaan ulos, jossa kuitenkin vietämme paljon paljon aikaa.
Koira haluaa tehdä tarpeensa vain sisälle
11
1287
Vastaukset
- 6+5
Oletko saanut opetettua sitä edes sisällä sanomalehdelle? Jos olet, vie se sanomalehti pihalle niin eiköhän homma ala toimimaan tai sitten vaan jatketaan luuttuamista!
- nopeys
Ei kait tuossa muuta keinoa ole kuin jatkaa sitä ulkoilmaelämää. Harmi kun tuli huonot ilmat vaan, se pahentaa asiaa.
Mitkähän ovat koiran taustat, kun sisälle tekee? Normaalisti tuonikäisen kanssa ollaan jo pitkällä siisteyskasvatuksessa. Ilmeistä on, että se on kokonaan laiminlyöty.
Alun virheet ja laiminlyönnit voivat tuottaa häiriökäytöstä koko elämän ajaksi.
Sisäsiisteyskoulutus kestää joskus kauan, joten äläpäs ollenkaan ala turhautumaan muutaman päivän jälkeen.
Jos koira on herkästi palelevaa rotua ja sää menee koleaksi, voisi ajatella myöskin sanomalehdelle/pissa-alustalle opettamista sisällä. Helpottaisi edes vähän. - asdasdasdasdadsadsas
Kun koira on pissannut/kakannut sisälle, niin oletko pessyt pissakohdan kunnolla? Perus pesuaineet eivät välttämättä vie virtsan hajua kunnolla pois ja koiran haistaessa virtsansa hajun - se laukaisee pissaamistarpeen.
Meillä on käytetty väkevää väkiviinaetikkaa laimentamattomana suihkupullolla suoraan pissaan. Eläinkaupoista saa myös ihan pissalle tarkoitettuja aineita, niistä ei ole kokemusta mulla. - ihan kusessa
Koira on käsitykseni mukaan ollut ulkotarhassa pennusta asti. Eli sitä ei opetettu tekemään tarpeitaan mihinkään erityiseen paikkaan. Veikkaan myös ettei koiran entinen omistaja vienyt koiriaan paljoa lenkille vaan ne olivat suurimmn osan ajasta tarhassa.
Puhdistan kyllä heti pissat ja kakat siivoan pois nopeasti. Pitäisi kai keksi siis tehokkaampia puhdistusaineita..
Kylmä ilma ei kyllä houkuta ulos tuntikausiksi mutta kai se on pakko.. Nytkin lähdössä metsälenkille koiran kanssa. Yritän palkita sen makkaranpaloilla jos tekee pissan tai kakan ulos.
Sanomalehtiä olen levitellyt lattioille moneen paikkaan ja pissaamisen ja siivoamisen jälkeen niille paikoille, joihin se teki pissan. Kuitenkin se pissaa milloin mihinkin parhaakseen näkee, vaihtaa aina paikkaa, joskus osuu lehdelle ja joskus ei.
Sitäkin mietin että miten opetan koiran sanomalehdelle kun en kokoajan voi vahtia sen tekemisiä enkä seurata, milloin se pissaa/ kakkaa. Sanomalehtien siirtäminen ulos tuskin hyödyttäisi, ne vain lentävät tuulessa ja koira on ulkona lisäksi niin kiinnostunut hajuista ja äänistä että se tuskin kiinnittäisi huomiota lehtiin..
Sehän tässä vaan pelottaa että milloin tästä pääsee eroon, milloin saa matot taas lattioille ja milloin uskaltaa lähteä koiran kanssa kyläilemään/ kutsua kavereita, kun ei vielä oikein voi kun koira vääntää torttua ja pissaa joka paikkaan.
Mutta en tietenkään ole luovuttamassa tai hermostumassa ei tässä siitä ole kyse, vaan kyselen vain ihmisten ajatuksia asiaan. - tryr56y5ry
Hmm... mitäs jos antaisit koiran odottaa tunnin-pari ruokailun jälkeen ja heittäisit sen pihalle vasta sitten? Eli ajoittaisit pihallakäynnin ajankohtiin, jolloin koiralla on varmasti hätä. Siitä sitten normaalia sisäsiisteyskoulutusta kehiin.
Osaako koira rauhoittua ulkoillessaan? Se ehkä höseltää niin paljon lenkillä, että osaa rauoittua tarpeilleen vasta, kun tahti pysähtyy...? Eihän tarpeiden tekeminen pihalle voi olla epämiellyttävää esim. kylmyyden takia? - ihan kusessa
JA TAAS SAMA HOMMA JATKUU
Tullaan koiran kanssa pitkältä pyörälenkiltä.. Sisälle päästymme koira kyyristyy kusemaan.. Juoksen sen kanssa äkkiä ulos, mutta ulkona se ei suostukaan kusemaan.
Mennään sisälle, koira etsii taas pissapaikkaa ja kyyristyy, hihnasta se äkkiä ulos, kusihätä katoaa jälleen maagisesti. Koira vaik höseltää ja makailee nurmikolla ja vinkuu sisälle
EN JAKSA- rdgxrd
"Ptkä pyörälenkki" --> onko koira pihalla koskaan rauhassa, vai pitääkö aina olla juoksemassa ja töhöttämässä? Eihän silloin malteta keskittyä tarpeiden tekoon, jos pitää olla jatkuvasti kovilla kierroksilla milloin minkäkin takia!
Koirillehan myydään juoksuhousuja. Voisiko sitä käyttää koulutuksen tukena?
Oletko kokeillut tuikata rättiä pissalammikkoon ja viedä sen sitten pihalle, sama kakkojen kanssa? Koiraa voi harhauttaa luulemaan, että se on tehnyt asiansa tiettyyn paikkaan ennenkin.
Oma koirani suostui pentuna tekemään tarpeensa vain erittäin tuttuihin paikkoihin. Valehtelematta käveltiin yhtäkin puuta 30 minuutin ajan ympäri, ennen kuin koira uskoi, että puunjuuri oli hyvä paikka pissalle :D
Jos ei oikeasti mikään muu auta, niin miten olisi kissanhiekkalaatikko? Varmasti kolaus omalle ylpeydelle, mutta helpottaisi edes teidän siivousurakkaanne vähäsen.
- Nopeys
Hei, 5 kk pennun kanssa ei tehdä pitkiä pyörälenkkejä! Rauhoitappas ne ulkoilunne oleiluksi, nuuskutteluksi ja leikkimisiksi.
- asdasdasdasdasdasdas
Mäkään en vielä 5kk ikäistä pentua pyörän kanssa juoksuttaisi. Luusto on vielä sen verran pehmeä ja asfaltti on muutenkin huonoin mahdollinen alusta juoksemiselle. Ottakaapas nyt ulkoilut ihan rauhassa, haistelua ja ihmettelyä. Välillä pidempi kävelysessio, jonka jälkeen annat koiralle luvan mennä haistelemaan.
Sisällä kun koira pissaa, imeytä pissaa sanomalehteen ja pyyhi loput kunnolla pois. Jätä sanomalehti kuivumaan lattialle, virtsan haju saattaa houkutella sen pissalle siihen uudestaan.
Hmm, jos pentu on ollut ulkotarhassa pienenä, sen luulisi nimenomaan haluavan pissata ulos, koska siihen tottunut? Ö_ö
Muista, ettet toru pissaamisesta tai tee siitä numeroa, huomionhakutapa kun sekin voi olla. Ennemmin ohjaat koiran tekemään jotain ihan muuta ja siivoat pissan vaivihkaa pois. - Nopeys
Häkkikoira oppii, että tarpeet tehdään omalle tilalle, kun kerran lenkille ei viedä. Joudut poisopettamaan asian, siihen menee aikaa. Kärsivällisyyttä vaan, turhautua ei saa.
- näitä riittää
Mitä tyhjää aloittaja narisee, sisälle teet tarpeesi itsekkin. Miten se piskis sen kummempi olisi.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2362634- 1011114
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221068Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717897- 63821
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237770- 35710
- 116708