Varmaan jo huomasitkin. Ohjeessa kerrotaan, että heti alussa kaksi tapua, sitten ripuloinnin jälkeen yksi. Eip saa ottaa liikaakaan, kyseessä voi olla jokin vaiva, mikä sotkenut suolen toiminnan ja vaatii lekurilla käymistä, noin normaalissa kiljujuopottelussa ohje kyllä toimii.
Sitä kannattaa todellakin varoa, että ei juopotellessaan liikaa syö ripulilääkkeitä. Kun kaivelee perräcuolesta sormella kuivia kikkareita pois, ei fiilis välttämättä ole kovin ylevä, eikä olo.
Mutta kun saat ämpärin kiljua juomisvalmiiksi, ota suosiolla ne pari ripulinappia, samalla ehkä kannattaa buustata vitamiinien jne saamista laittamalla aina joskus kiljjumukiin monivitamiini poretapöetti. Näin juopottelu on miellyttävää, eikä tule turhia sotkuja, ei ylimääräistä pyykkiä, ei lopu arvokas vessapaperi kesken jne. Voi huolettomasti keskittyä perusasiaan, elikkäs juopottelemiseen !
1Äänestä
Ap.
Ainut et mä oon paskonu jo 4 päivää dokaamisen jälkeen.
0Äänestä
Doris Sahti
Ap. kirjoitti:
Ainut et mä oon paskonu jo 4 päivää dokaamisen jälkeen.
Hankkiudu terkkariin, sulla vatsassa jotain muuta, kuin normaali kiljuripuli. Muista juoda(vettä tms.) ja koita syödä edes jotain pussikeittoa, sulla varmaankin nestevejausta ja tosiaankaan, maha ei ole kunnossa.
Vastaukset 3
Vanhimmat