..lisää palkkaa,kun keran tuollaisellakin liksalla töissä kuljetaan!!Syyttäkää itseänne! Lääkärit oli reipasta sakkia,liika raha lillumasta ja omaan taskuun!!
sairaanhoitajat
10
1187
Vastaukset
- shE
Varmasti on osittain omaa syytämmekin mitätön palkkaus koulutukseen, vastuuseen ja työmäärään nähden.Miksi emme nouse puolustamaan etujamme vaikka lakon keinoin? Mutta olemme naisvaltainen ala ja sehän jo tässä miesten maailmassa sanelee usein naisten aseman myös työelämään nähden. Liiton toimintaan olen erittäin pettynyt palkka-asioiden suhteen, odottaisin aktiivisempaa otetta palkkaneuvotteluissa. Eikä liitto näköjään ota kantaa siihenkään, että työpaikoilla voidaan huonosti työolojen vuoksi ja suunnitellaan sankoin joukoin alan vaihtoa, jota itsekkin teen.
- sh/th
Emme voi ikuisesti puolustella olemalla ns. naisvaltainen ala ja sen myötä tyytä olemattomaan palkkaamme, sillä huijaamme vain itseämme. Ei ole mitään syytä tehdä ilmaiseksi työtä, joka on huomattavasti raskaampaa kuin esim. tähtitieteelliset tilit omaamme verrattuna kuittaavilla lekureilla. Nyt ei muuta kuin pikkuhiljaa häntää ylös ja rohkeasti vaatimaan sitä mikä meille kuuluu!
Miettikääpäs vaan sitäkin, että väestövastuulääkäri nappaa tilipussiinsa joka kuukausi useamman tonnin plus väestövastuulisät päälle. Väestövastuuhoitsu sitä vastoin nippa nappa reilut pari tonnia, ja mistään väestövastuulisistä ei ole puhettakaan. Ja nyt on heitetty ilmaan ajatus, että hoitsuille siirrettäisiin osa entisistä lekurien potilaista, ns. selvät tapaukset. Tottakai palkkaakin on luvattu korottaa.....kokonaiset 80 ekeä! Että tyhmiähän me ollaan jos tämmösiin suostutaan. Peilissä lienee syypää loppujen lopuksi heikkoon palkkatilanteeseen. - shE
sh/th kirjoitti:
Emme voi ikuisesti puolustella olemalla ns. naisvaltainen ala ja sen myötä tyytä olemattomaan palkkaamme, sillä huijaamme vain itseämme. Ei ole mitään syytä tehdä ilmaiseksi työtä, joka on huomattavasti raskaampaa kuin esim. tähtitieteelliset tilit omaamme verrattuna kuittaavilla lekureilla. Nyt ei muuta kuin pikkuhiljaa häntää ylös ja rohkeasti vaatimaan sitä mikä meille kuuluu!
Miettikääpäs vaan sitäkin, että väestövastuulääkäri nappaa tilipussiinsa joka kuukausi useamman tonnin plus väestövastuulisät päälle. Väestövastuuhoitsu sitä vastoin nippa nappa reilut pari tonnia, ja mistään väestövastuulisistä ei ole puhettakaan. Ja nyt on heitetty ilmaan ajatus, että hoitsuille siirrettäisiin osa entisistä lekurien potilaista, ns. selvät tapaukset. Tottakai palkkaakin on luvattu korottaa.....kokonaiset 80 ekeä! Että tyhmiähän me ollaan jos tämmösiin suostutaan. Peilissä lienee syypää loppujen lopuksi heikkoon palkkatilanteeseen.Kuten jo itsekkin totesit, tyhmiä olemme kun suostumme kaikkeen, siis aivan kaikkeen, vaikka nykyisinkin jo raadamme kuin orjat lähes nälkäpalkalla. Pitäis nousta barrikaadeille ja mennä kylmästi lakkoon tai tehdä jotain muita pakotteita. Mutta miten me sen teemme? Kyllä minusta liiton tulisi olla tässä johtotähtenä. Tämä on muuten yhteiskunnan häpeäpilkku,tarkoitan tällä juuri näitä meidän työoloja ja palkkausta. Tällaosella me alistamme ja häpäisemme itsemme,kun emme tee mitään,vaikka sisällämme velloo kapinamieli. Minä en nykyisin kehtaa enää kellekkään ammattiani kertoa, hävettää jo niin tämä koko juttu.
- Ent. sairaanhoitaja
shE kirjoitti:
Kuten jo itsekkin totesit, tyhmiä olemme kun suostumme kaikkeen, siis aivan kaikkeen, vaikka nykyisinkin jo raadamme kuin orjat lähes nälkäpalkalla. Pitäis nousta barrikaadeille ja mennä kylmästi lakkoon tai tehdä jotain muita pakotteita. Mutta miten me sen teemme? Kyllä minusta liiton tulisi olla tässä johtotähtenä. Tämä on muuten yhteiskunnan häpeäpilkku,tarkoitan tällä juuri näitä meidän työoloja ja palkkausta. Tällaosella me alistamme ja häpäisemme itsemme,kun emme tee mitään,vaikka sisällämme velloo kapinamieli. Minä en nykyisin kehtaa enää kellekkään ammattiani kertoa, hävettää jo niin tämä koko juttu.
Vaikka sairaanhoitajien palkat eivät edelleenkään ole mitään huippupalkkoja, niin ovathan sairaanhoitajien palkat kuitenkin nousseet ihan hyvin. Satuin löytämään viimeisen palkkakuittini sairaanhoitajan hommista viiden vuoden takaa ja kun vertasin tämän päivän vastavalmistuneen sairaanhoitajan palkkaan, niin viidessä vuodessa sairaanhoitajien peruspalkka on noussut yli 30%. Se tekee yli 6% vuodessa, mikä ei ole ollenkaan huono korotus.
- shE
Ent. sairaanhoitaja kirjoitti:
Vaikka sairaanhoitajien palkat eivät edelleenkään ole mitään huippupalkkoja, niin ovathan sairaanhoitajien palkat kuitenkin nousseet ihan hyvin. Satuin löytämään viimeisen palkkakuittini sairaanhoitajan hommista viiden vuoden takaa ja kun vertasin tämän päivän vastavalmistuneen sairaanhoitajan palkkaan, niin viidessä vuodessa sairaanhoitajien peruspalkka on noussut yli 30%. Se tekee yli 6% vuodessa, mikä ei ole ollenkaan huono korotus.
Tottakai ovat nousseet, ovathan kaikki hinnat ja muutkin elinkustannukset nousseet. Mutta palkat eivät mitenkään vastaa valtavaa työmäärää, koulutusta ja vastuuta sekä muita alaan liittyviä vaatimuksia. Ihmettelen suuresti sellaisia, jotka muuta väittävät. Ja tulevaisuus ei näytä yhtään ruusuisemmalta, niukkuutta vaan jaetaan edelleenkin. Tämä on häpeä!!!
- perisynti
Kiltteys on terveydenhuoltoalalla työskentelevien perisynti ja sitä on vuosikymmenet käytetty sumeilematta hyväksi. Jo kauan sitten on huomattu että kutsumuksen nimissä tietty ihmisryhmä tekee miten paljon tahansa henkisesti ja fyysesti raskasta työtä sillä palkalla, mikä sille annetaan vaatimatta enempää. Veikkaampa, että vaikka kunnanisät päättäisivät leikata hoitajien palkkoja -30%, 95% hoitajista jäisi silti työpaikoilleen ja nurisi korkeintaan kahvihuoneessa. Laitinen-Pesola sen sijaan hymyilisi Tehy-lehden kannessa leveää tekohymyä ja kiittäisi kunnanisiä siitä että eivät sentään palkaa puolittaneet. Oltais Tehyssä ihan tyytyväisiä tällaiseenkin päätökseen. Näin hampaatonta ja kilttiä väkeä me tehyläiset olemme puheenjohtajaamme myöden.
Ainakin itse koen, että hoitajilla ei ole mitään mahdollisuuksia hinata palkkojaan ylöspäin ominavuin. Vaikka kahvihuoneissa ympäri maata kurjistellaan pienen palkan kanssa, puuttuu tehyläisiltä se lopullinen rohkeus todella vaatia lisää liksaa. Ja toisaalta vaikka uskalleittaisiinkin vaatia, niin vähäiset ovat ne uhkailukeinot. "Mennään lakkoon!" No, mitä se muka auttaa? 1990-luvulla tehyläiset olivat lakossa pitkään ja hartaasti ilman mitään saavutuksia. Ongelmanahan tällä alalla on se, että lakkoaseen käytöllä ei ole mitään vaikutusta. Ihmiset hoidetaan entiseen malliin, tosin hieman pienemmällä porukalla ja kovemmalla kiireellä. Hoitoalalla on ihan sama tilanne kuin palomiehillä. Hehän lakkoilivat myös 1990-luvulla pitkään ja hartaasti ilman palkankorotuksia. Palomiesten lakon aikana kuitenkaan yksikään tulipalo ei jäänyt Suomessa sammuttamatta lakon takia. Sama hoitoalalla. Yksikään mummo ei jää paskoihinsa makaamaan tai synnyttävä äiti ei jää ilman kätilöä sen vuoksi, että hoitajat ovat lakossa. Toisin se on esim. bussikuskeilla. Heitä ei lakkonsa aikana yhtään huoleta miten kansa pääsee lakon aikana töihin ja kouluun. Ja sama se oli osittain lääkäreiden lakon kanssa. Ei lääkäreitä kiinnotanut kuinka moni mummu sokeutui kotona kaihinsa kanssa kun lääkärit lakkoilemalla kasvattiat leikkausjonoja. Lääkäreillä oli selkeä periaate: kun ollaan lakossa, niin silloin ei hoideta kuin kuoleman kielissä olevat. Hoitajapuolella tämä sama ajatusmalli ei toimi, koska kun lääkäri on jo leikannut kaihimummun silmät, on hoitajien hoidettava jatkohoito siitä huolimatta ovatko he lakossa vai ei.
Luulen, että tulevaisuudessa tehyläisten ainoa keino saada palkankorotuksia on kuitenkin lakkoaseen käyttäminen. Toivon, että viimeistään silloin on opittu jotain 1990-luvun lakosta eikä samoja virheitä toisteta. Tulevaisuudessakin lakosta tulee todennäköisesti pitkä ja tehyläisille kallis. Mielestäni tehyläisten kannattaisi kokeilla samanlaista lakkotaktiikka kuin lääkärielläkin oli, eli viivytystaistelua. Lakossa oltaisiin vuorotellen ammattiryhmä kerrallaan. Esim. ensimmäisellä viikolla lakossa olisivat röntgenhoitajat, jolloin leikkaukseen tulevia potilaita ei voitaisi kuvata ja leikkauket viivästyisivät, seuraavalla viikolla vuorossa olisivat leikkaus-ja anestesesia hoitajat, sitten labrahoitajat, sitten vuodeosastojen hoitajat. Kun oltaisiin käyty kaikki esim. leikkauksien kannalta oleelliset ammattiryhmät läpi, ja kun lääkärit vihdoin pääsisivät leikkaanmaan, jäisivät lakkoon fysioterapeutit, jolloin jälkihoito tökkisi ja pahasti. Niin ja kätilötkin voisivat olla siinä jossain vaiheessa aina viikon pari lakossa ja palata taas sitten töihin. Ja sitten vielä tärkeä pointti: kun ollaan lakossa niin sitten kanssa ollaan lakossa ja annetaan myös asiakkaiden ja potilaiden huomata se! Ilkeäähän se olisi ja vastoin hoitajien moraalia, mutta ei tässä enää kiltteydelläkään pärjätä. Päinvastoin. Ja ilkeitähän ne olivat omassa lakossaan lääkäritkin.
Sen verran vielä lakkotavoitteista, että mielestäni hoitajan peruspalkan pitäisi nyky-Suomessa alkaa kakkosella ja työvoimaa saisi monessa paikassa olla 30% enemmän. Josta tulikin mieleeni pieni loppukevennys tämän paatoksen päätteeksi.
Tosi tapaus 1990-luvun lakon ajalta: Lakon aikan ylilääkäri tuli sairaalan vuodeosastolle "tarkastuskierrokselle" katsomaan miten homma pelaa lakon aikana. Katseltuaan hetken hoitajien juoksemista osastolla ja jatkuvasti hälyttäviä soittokelloja meni hän osastonhoitajan puheille ja käski tämän heti hälyttää töihin lisää suojatyövoimaa, koska näin vähällä työvoimalla ei hänen mielestään pärjätä. Tähän osastonhoitaja totesi, että osastolla oli parhaillaan normaali henkilökuntavahvuus huolimatta lakosta, mutta jos ylilääkäri kerran vaatii, niin toki hän mielellään palkaa heti muutaman hoitajan lisään. Ei vaatinut ylilääkäri enää lisätyövoimaa vaan poistui pikaisesti naama punoittaen osastolta, eikä tullut toista kertaa lakon aikana.- Omainen
Ainakin parin viime vuoden aikana on ollut huomattavissa, että mainitsemasi sairaanhoitajien kiltteys on kadonnut. "Sisar hento valkoinen" on muuttunut "sisar euron haluiseksi" ja kiltteys on siitä touhusta kaukana. Lääkkeet jaetaan miten sattuu, potilaita kohdellaan miten huvittaa jne. Arvostin sairaanhoitajia aiemmin, nykyään en enää. Toki poikkeuksiakin löytyy ja kiitos heille siitä, mutta pääsääntöisesti nykyhoitsu välittää potilaistaan täsmälleen tilipussinsa verran. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.
- !!!
Olipa hyvä kirjoitus ja totta joka sana!!Toivottavasti joku lääkärikin lukee näitä juttuja ja tuntee piston...edes jossain!
- Ihmettelevä
Omainen kirjoitti:
Ainakin parin viime vuoden aikana on ollut huomattavissa, että mainitsemasi sairaanhoitajien kiltteys on kadonnut. "Sisar hento valkoinen" on muuttunut "sisar euron haluiseksi" ja kiltteys on siitä touhusta kaukana. Lääkkeet jaetaan miten sattuu, potilaita kohdellaan miten huvittaa jne. Arvostin sairaanhoitajia aiemmin, nykyään en enää. Toki poikkeuksiakin löytyy ja kiitos heille siitä, mutta pääsääntöisesti nykyhoitsu välittää potilaistaan täsmälleen tilipussinsa verran. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.
Pitäisikö sh:n työn siis olla edelleenkin jotakin kutsumustyötä? Eli ei palkkaa ollenkaan ja asuminen tapahtuu sairaalan yhteydessä olevassa asuntolassa? Kuka saatanan hullu sellaiseen ryhtyisi? Ryhtyisitkö SINÄ itse?
Onneksi(!!!!) nykypäivän hoitotyö on mennyt eteenpäin siitä sisarhentonöyräjahiljainenvalkoinen -mentaliteetista, sillä sellainen nöyristely ei kuulu nykyaikaan, ei ole kuulunut kymmeniin vuosiin! Mutta kyllä hoitotyö toki muuten nykyään lähes missä vaan on kaukana siitä mitä sen pitäisi olla: työmäärään ja potilaisiin nähden on aivan liian vähän hoitohenkilökuntaa, hyvä jos ehtii olennaiset tehdä, edes potilaiden kanssa jutteluun ei todellakaan ole aikaa jos aikoo saada homman pyörimisen kannalta välttämättömät asiat tehtyä.
P.s. Toki yhdyn tuohon potilaiden kohteluun, eli asiattomuuksia ei saa esiintyä.
P.p.s. Vituttaa muuten, että sairaanhoitajia on alettu syyllistää siitä ETTÄ HE SAAVAT PALKKAA TYÖSTÄÄN, PERKELE!!!!!! HOITAKAA ITSE ILMAISEKSI!!! - Näre
Kilttejä ollaan työnantajalle, mutta piruja toisillemme!! Hoitoalalle on paljon pesiytynyt mielenterveysongelmaisia hoitajia, jotka tekevät toisten hoitajien työnteon raskaaksi pelkästään piruilemalla!! Kaikenlisäksi palkka on todella kurja!! Vaan eihän tässä ole pakko kitua, ei muuta kuin baanalle ja alan vaihtoon!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096806Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M974463L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453769TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133170Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281768- 661188
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551153Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2011152- 91149
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481110