Olen 14 vuotias. Ja tiedän että moni vastaa otsikkoni kysymykseen pelkkää "murrosikää". Mutta kysyn nyt kuitenkin ja asiani koskee mielialaa ja siihen liittyviä asioita. Olen siis viime aikoina ollut hyvin surumielinen/väsynyt/alavireinen.
En jaksa koulun jälkeen tehdä kunnolla edes läksyjä, siinä saattaa mennä koko iltapäivä ja iltakin, koska pidän kokoajan taukoja ja teen kerralla pari tehtävää, koska en jaksa.
Vapaa-ajalla olen suurimmaksi osaksi yksin huoneessani ja piirrän, teen läksyjä, olen kännykällä netissä tai luen. Joskus kun siskoni tulee käymään huoneessani tai muuten vaan juttelee mulle, tunnen oloni epämukavaksi ja "uhatuksi". Harrastan kuviskerhoa ja käyn siellä kerran viikossa. Tuntuu, että aika kuluu kamalan nopeasti enkä saa aikaseksi mitään. Tuntuu myös siltä kuin olisi hirveä kiire aina, vaikka tosiasiassa en kiirehdi lainkaan ja ei ole muita kiireitä kuin läksyt ja välillä huoneen siivous ja kotityöt.
En tykkää liikkua julkisilla paikoilla, haluan pois tiloista joissa on paljon ihmisiä ja ahdistun ja rupeaa pelottamaan, jos joku ventovieras tulee puhumaan mulle. Mulla on aina hirveä häpeäntunne muiden seurassa. Ahdistaa kovasti lähteä ihmisten ilmoille, menen vaan kun on pakko.
Mulla on pari hyvää kaveria joita näen koulussa välituntisin mutta omalla luokalla kukaan ei ole kaverini. Luulin pitkään paria luokkalaistani kavereikseni ja roikuin heidän perässään koulussa kunnes tajusin ettei he edes halua olla kanssani. Ne usein esittää ettei kuulisi tai huomaisi mua jos puhun niille, vaikka huutaisin tai ihan lujalla äänellä sanoisin. Ne ei odota mua koskaan mihinkään. Joskus kun tapaan ihmisen johon olisi mukava tutustua, tulee sellanen olo että mulla ei oo oikeutta tutustua siihen. Että oisin niin nolo ja kamala, ettei ihmiset haluaisi olla kanssani. Ja jos joku kiva tyyppi tulee juttelemaan mulle, meen ihan lukkoon enkä tiedä mitä sanoa, saatan ruveta vapisemaan ja sydän hakkaa lujaa. Jälkeenpäin kadun ja häpean kuitenkin kaikkea, mitä sanoin.
Saatan ruveta itkemään ihan pienistä asioista ja itken lähes joka päivä. Usein tuntuu että olisi paljon parempi jos mua ei olisi olemassakaan. Pelkään kamalasti muiden mielipiteitä itsestäni. Mulla on myös nukkumisvaikeuksia, illalla ei välttämättä väsytä yhtään ja aamulla olen kamalan väsynyt. Tuntuu etten jaksa tätä enää.
Niin että kuuluuko tämä vaan tähän ikään vai onko tässä jotain muuta?
En jaksa koulun jälkeen tehdä kunnolla edes läksyjä, siinä saattaa mennä koko iltapäivä ja iltakin, koska pidän kokoajan taukoja ja teen kerralla pari tehtävää, koska en jaksa.
Vapaa-ajalla olen suurimmaksi osaksi yksin huoneessani ja piirrän, teen läksyjä, olen kännykällä netissä tai luen. Joskus kun siskoni tulee käymään huoneessani tai muuten vaan juttelee mulle, tunnen oloni epämukavaksi ja "uhatuksi". Harrastan kuviskerhoa ja käyn siellä kerran viikossa. Tuntuu, että aika kuluu kamalan nopeasti enkä saa aikaseksi mitään. Tuntuu myös siltä kuin olisi hirveä kiire aina, vaikka tosiasiassa en kiirehdi lainkaan ja ei ole muita kiireitä kuin läksyt ja välillä huoneen siivous ja kotityöt.
En tykkää liikkua julkisilla paikoilla, haluan pois tiloista joissa on paljon ihmisiä ja ahdistun ja rupeaa pelottamaan, jos joku ventovieras tulee puhumaan mulle. Mulla on aina hirveä häpeäntunne muiden seurassa. Ahdistaa kovasti lähteä ihmisten ilmoille, menen vaan kun on pakko.
Mulla on pari hyvää kaveria joita näen koulussa välituntisin mutta omalla luokalla kukaan ei ole kaverini. Luulin pitkään paria luokkalaistani kavereikseni ja roikuin heidän perässään koulussa kunnes tajusin ettei he edes halua olla kanssani. Ne usein esittää ettei kuulisi tai huomaisi mua jos puhun niille, vaikka huutaisin tai ihan lujalla äänellä sanoisin. Ne ei odota mua koskaan mihinkään. Joskus kun tapaan ihmisen johon olisi mukava tutustua, tulee sellanen olo että mulla ei oo oikeutta tutustua siihen. Että oisin niin nolo ja kamala, ettei ihmiset haluaisi olla kanssani. Ja jos joku kiva tyyppi tulee juttelemaan mulle, meen ihan lukkoon enkä tiedä mitä sanoa, saatan ruveta vapisemaan ja sydän hakkaa lujaa. Jälkeenpäin kadun ja häpean kuitenkin kaikkea, mitä sanoin.
Saatan ruveta itkemään ihan pienistä asioista ja itken lähes joka päivä. Usein tuntuu että olisi paljon parempi jos mua ei olisi olemassakaan. Pelkään kamalasti muiden mielipiteitä itsestäni. Mulla on myös nukkumisvaikeuksia, illalla ei välttämättä väsytä yhtään ja aamulla olen kamalan väsynyt. Tuntuu etten jaksa tätä enää.
Niin että kuuluuko tämä vaan tähän ikään vai onko tässä jotain muuta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuuluu kyllä ikäänkin, mutta myös viittaa masennukseen. Mene juttelemaan kouluterveydenhoitajan kanssa. Jos tuntuu, ettet saa sanottua hänelle ongelmaasi, kirjoita jotain vaikka ennakolta paperille. Älä jää odottamaan vaan etsi apua.