Pakkoruotsin tilalle pitäisi saada pakkoruotsi, pakkosaksa, pakkoranska ja pakkovenäjä.
Mahdollisesti eripituiset ja lyhyet kielioppin oppimiseen tähtäävät kielikurssit opettaisivat oppilaat näkemään tärkeimpien euraasian alueen kielten rakenteen erilaisuudet ja samankaltaisuudet.
Myöhemmin oppilaalla olisi vapaus valita opiskeltavakseen sen tai ne kielet, joissa hän olisi hyvä, jossa hän pärjäisi parhaiten, ja jonka hän valitsisi omaa työtään ja tulevaisuuttaan silmälläpitäen omaksi kielekseen äidinkielensä ohella.
Mikä voisi olla motivoivampaa ihmiselle kuin ensin annettu tieto ja sen jälkeen mahdollisuus tuon tiedon käyttämiseen oman itsensä parhaaksi ?
Myöhempi kielen opiskelu ja työn vaihtamisen valinnaisuus helpottuisivat huomattavasti.
Koska oppilailla olisi perustiedot kielten rakenteista, voisivat monet hyötyä tästä elektronisten sanakirjojen ja kieltenkääntäjien avulla niin paljon, että kommunikointi ulkomaalaisten kanssa olisi paljon ymmärrettävämpää ja selvempää, ilman pitkiäkään kielikursseja.
Pakkokielet kouluihin
5
173
Vastaukset
- huusianna.
Pitäisi ensin päästä pakkoruotsista eroon.
- ararkisto
Pakkoruotsi on kahle suomalaisten sivistyksessä.
Ruma ruotsalaisuus Suomessa.
Pakkoruotsi on suora jatkumo ruotsalaisuuden historian rumuudelle. Ruotsinkieliset tahot jarruttivat suomen kielen ottamista viralliseksi kieleksi ja opetuskieleksi kaikissa vaiheissa.
Ruotsinkieliset eivät rakenna enää piikkilankaesteitä suomenkielisten lasten koulujen ympärille mutta pakkoruotsilla he ovat rakentaneet sivistyksellisen piikkilankaesteen kaikille suomenkielisille lapsille.
Pieni lista ruotsalaisuuden rumasta historiasta.
Agricola joutui odottamaan 4 vuotta painolupaa että sai Uuden Testamentin painettua. Kesti sata vuotta että löytyi rahat Raamatun kääntämiseen kokonaisuudessaan.
Vuoteen 1860 asti onnistuivat ruotsinkieliset tahot estämään suomenkielisen kirjallisuuden painamisen. Ja siten kirjallisuuden ja lukutaidon kehittymisen suomenkielisten joukossa.
Mikkeliin anottiin koulua suomenkielisille mutta saatiin ruotsinkielinen koulu v. 1873, vaikka alueella ei ollut tarvetta ruotsinkieliselle koululle.
Vuonna 1908 Espoossa suomenkielinen koulu saarrettiin piikkilangalla että lapset eivät pääsisi kouluun.
Helsingin yliopisto suomalaistettiin vasta hivenen ennen Talvisotaa 1937, vaikka suurin osa opiskelijoista oli ollut suomenkielisiä jo pitkään.
Nykyinen pakkoruotsi tuli peruskoulu-uudistuksessa yli neljäkymmentä vuotta sitten.
Uusin piikkilanka-aita on Rassenburgin (Raasepori) pakkoruotsin aloittaminen jo ensimmäisellä luokalla kaikille suomalaisille lapsille vaikka suurin osa halusi englantia ensimmäiseksi.
*************
Ruotsalaisuus on oman kielen (pakkoruotsi, virkamiesruotsi, kaksikielisyys), kulttuurin (Ruunebergi ym.) ja oman elintapojen tyrkyttämistä ja pakottamista. Mistä tälläinen kieroutunut suomenruotsalainen identiteetti on saanut lähtönsä?
Se on saanut lähtönsä siitä että he pitävät suomalaisia alempinaan ja ovat entisestä enemmistöstä Ruotsin valtakunnassa joutuneet vähemmistön asemaan. Sekös heitä v..ituttaa kuin pientä oravaa...buaaahhahh.... - järki käteen
menisi jumalattomasti oppilaiden aikaa ja yhteiskunnan rahaa opettaa kaikille noiden kaikkien kielten alkeet. siinä menis sitten koko yläaste varmaan? eiköhän se oo parempi että nappaa vaan jonkun ja sit lukiossa vaikka vaihtaa jos ei tykkääkään tms.
plus en tajua tuota ranskaa tuossa? suomalainen hyötyy eniten englannin, ja sen jälkeen saksan, venäjän tai ruotsin osaamisesta. Lisäksi, pienille kouluille tuossa englanti 3 on jo ihan riittävän monta kieltä. mieti vaikka jotain 100 oppilaan koulua (ei oo suomalaisittain vielä edes pieni) niin millä ihmeellä sinne palkataan niin paljon opettajia? ei millään
TL:DR paska idea - Äimän Käki
"Pakkoruotsin tilalle pitäisi saada pakkoruotsi, pakkosaksa, ..."
No ei todellakaan pitäisi; ruotsia ei pitäisi opettaa Suomen kouiluissa ollenkaan, koska suomalaiset eivät sitä oikeasti tarvitse sen enempää kuin liettuaa tai latviaakaan. Ruotsin kieli voidaan kaikessa kansainvälisessä kanssakäymisessä korvata englannilla, myös Ruotsissa! Suomessa riittävät kielet ovat suomi ja englanti. Suomen ruotsalaiset osaavat suomea, ja jos eivät, niin jo olisi korkea aika opetella. Venäjää, kiinaa, saksaa, ranskaa, espanjaa, portugalia pitäisi opettaa vapaaehtoisina kielinä, ei kaikkia tietenkään yhdessä koulussa, vaan eri kouluissa. Tulkit hoitavat muut kielitarpeet.
Suomen ruotsaloiset kotoutukoot jo vihdoinkin, tai muuttakoot pois. - Anonyymi
SDP ei halua että suomen kieli olisi tasa-arvoinen ruotsin kielen kanssa. SDPllä olisi ollut sata vuotta aikaa suurimpana puolueena saada suomen kieli tasa-arvoiseksi ruotsin kielen kanssa mutta se on siitä kieltäytynyt.
Ruotsin kieli epätasa-arvon työkalu.
Tasa-arvon puutteesta ovat merkkinä pakkoruotsi ja vielä nykyäänkin suomenkielisten alhaisempi koulutus, alhaisempi tulotaso ja alhaisempi elinaikaodote.
Epätasa-arvon työkaluna käytetään virkamiesruotsia, erillisiä kouluja mikä mahdollistaa ruotsinkielisille alhaisemmat sisäänpääsyvaatimukset ja pakkoruotsia josta emme pääse eroon vaikka 74% kansasta niin haluaa. Pakkoruotsista ym. päättää vaikutusvallallaan pieni ruotsinkielinen vähemmistö. Pakkoruotsi pitää demokratiaa pilkkanaan Suomessa vaikka luulemme olevamme demokratian ja tasa-arvon eturintamassa maailmassa.
Kaksikielisyydestä ja pakkoruotsista on suomenkielisille haittaa mutta pakkosuomesta on hyötyä ruotsinkielisille, mikä näkyy ruotsinkielisten parempana sijoittumisena yhteiskunnassa. Tämä johtuu siitä että turhan kielen opettaminen enemmistölle haittaa enemmistöä ja yhteiskuntaa kun vähemmistö saa hyödyn heille välttämättömän kielen opiskelusta maassa joka on yksikielinen oikeasti. Suomen kaksikielisyys on keinotekoista ja vain huonon lain seurausta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2524548Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1282978Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201461- 551314
- 931235
- 471085
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083