Hei vaan kaikille
Maanantaina sain tietää olevani raskaana. KAhta viivaa onkin odotettu kesäkuusta lähtien.
Viimeksi menkat olivat heinäkuun lopussa, mutta vasta nyt testi näytti positiivista. Olen tehnyt testejä noin kahden viikon välein ja kerran verikokeissakin, mutta aina aikaisemmin on ollut negatiivinen tulos. Vaikea määritellä millä raskauviikolla olen. Osaako joku auttaa?
Tämä kaikki on niin uutta minulle:)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onneksi olkoon positiivisen tuloksen johdosta! Kannattaa soittaa äitiysneuvolaan, jossa asiaa osataan viedä eteenpäin. Itse pääsin heti "ylimääräiseen" ultraan raskauden keston määrittelemiseksi. Siihen pääsee siis silloin, kun raskauden alakamisajankohta/kesto on epäselvä. Samalla saa todella tarkan lasketun ajan, kun varhaisessa vaiheessa sikiön pituus kertoo tarkasti, missä mennään. Itse olin siellä juuri ja yllätyksekseni kuulin olevani jo 10:nnellä viikolla. Oli kvia kuulla, että se on jo niin pitkällä, riskitkin ovat pienemmät. Vauvan sydän löi jo ja sain kuvankin mukaani. Suosittelen!
Soitinkin jo viikolla neuvolaan ja sain ajan tiistaiksi. Täytyykin heti pyytää pääsyä "ylimääräiseen´" ultraan, kiitos neuvosta. Muutenkin minun täytyy saada tietää missä mennään, sillä suvussani on sairaus, joka saattaa periytyä. Sekin pelottaa ja mietityttää onko kaikki kunnossa...
Onnea myös sinulle!
Ne laittaa sut mahdollisimman pian muutenkin ns. ylimääräiseen ultraan, koska pitäähän saada heti selville mitkä raskausviikot on menossa.
Minulla oli ja menkat viimeksi heinäkuun lopussa, tosin plussaa näytti välittömästi. Tänään olin ihan normaaliaikaisesti ensimmäisessä ultrassa, ja se sama viikko 13 piti ihan paikkansa koosta katsottuna kun mikä laskettiin menkoistakin.