Muutoksen tuulet

Aiheeton paluu

Jätin jokin aika sitten sättäilyn, koska kyllästyin moniin chat-ilmiöihin ja oma elämäntilanteenikin muuttui sen verran, etten löytänyt aikaa sinänsä ihan mukavaan harrastukseen. Palasin tällä viikolla katsomaan miten sätti ja sättiläiset nykyään voivat. Täytyy sanoa, että suunta on ollut taukoni aikana aina vain huonompaan suuntaan. Tässä jonkinlaisia huomioita:

Ensimmäinen havainto oli se, että yleinen v***uilu ja toisten sättääjien haukkuminen täyttää ruudut huoneessa kun huoneessa. Henkilökohtaisia asioita tunnutaan heittelevän surutta yleen ja juoruilu punaisilla kukoistaa. Perustelemattomat heitot ja toisten syyttely ei ole kaunista katsottavaa. Toistensa livenäkin tavanneet ihmiset käyttäytyvät kuin pahaiset kersat. Haukutaan toisia selän takana ja juoruillaan jopa ylessä, kun kyseinen nicki ei ole listoilla.

Toinen havainto oli se, että minullekin "ruutututtujen" nickien käytöksestä oli tullut aika omituista. Vakisättääjät, joiden luulisi tietävän (jopa olleen omalta osaltaan luomassa) chatin säännöt ja kultaisen käytöksen netiketin, tölvivät toisiaan ja huomauttelevat muiden nickeistä tyyliin, joka ei ole mitenkään humoristista. Ollaan kuin euroopanomistajia, jos joku yrittää sanoa vastaan tai huomauttaa jotain hyvistä tavoista.

Jatkuvasti kaappiin työntyy mitä kummallisimmilla nickeillä (seksistiset ja nuoreen ikään viittaavat) "miehiä". Kysymykset ovat tyhmiä, typeriä ja intiimejä. Idiooteimmat eivät edes moita sano vaan ruudulle tunkee kutsuja yksityiskeskusteluihin. Niitä ei voi edes torjua, koska ainoa vaihtoehto näyttää olevan "hyväksy kutsu".

Tuplanickeillä esiintyvät "sättipariskunnat" eivät näköjään keksi toistensa kanssa mitään tekemistä. Tuttujen tervehtiminen ja tekemisten tai tekemättäjättämisten levittely on ainoa harrastus, jota nämä addiktit enää osaavat. Kateuttako sitä halutaan lietsoa valloitusten kanssa entisille sättisussuille kohdistetuilla riveillä?

Seriffeiksi on hakeutunut sen laatuisia ihmisiä, jotka omalta osaltaan vahvistavat näitä esittämiäni asioita. Kohteliaisuus ja edes alkeellinen suomenkielentaito eivät näillä sivuilla kukoista.

Uusia nickejä syntyy kun sieniä sateella. Heistä suurin osa lienee sättimenneisyytensä poispyyhkijöitä ja uudella nickillä pöydän putsanneita.

Mihin on kadonnut sätistä huumori, mukavat yleiskeskustelut ja harmiton naljailu, jopa flirttailu? Onko sateinen kesä ja pimeä syksy nostanut laajakaistojen päästä vain mielenterveyspotilaat esiin?

3

497

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopettanut

      Tosiaankin, aivan totta nuo huomiosi tämänpäivän
      chattailusta.
      Surullista että hauskuus ja harmiton flirttailu on sätistä nykyään kaukana!

    • myös ihmettelevä

      Itse olisin voinut kirjoittaa samat sanat... Minäkin olen ollut poissa chat-kuvioista jo pidemmän aikaa syystä ja vähän toisestakin. Nyt olen muutamaan otteeseen piipahtanut katsomassa menoa vanhassa vakiohuoneessani ja en voi kuin ihmetellä. Kovin outoa on meno ja sanailu... Ja jäin pohtimaan samaa, että minne se vitsailu, hauskuus ja pieni flirtti on kadonnut. Onneksi on omassa vallassa päättää notkuuko chatissä vai ei.

      Kaikesta huolimatta: hyvää syksyä kaikille!

    • nainen

      Tutulta kuulostaa. Itse jo vuosia sitten lopettanut zättäilyn kyseisestä syystä. Koska kateus nosti päätään. Juoruilu ja pahansuopuus ja toisten mustamaalaus vei sen hauskanpidon mennessään. Nikit vaihtui ja feikit rynnisteli soppaa sekottelemassa ja hurtti huumori, hulvaton flirttailu ja hauskanpito loppui lyhyeen. Siltä ajalta jääneet hyvät ystävät, joita on tullut myös tapailtua livenä. Ne ystävyyssuhteet ovat säilyneet, mutta zätissä emme käy enää pitämässä hauskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5325
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1920
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      16
      1643
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1405
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1280
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1275
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1038
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe