Kumpainenkin elää vahvasti 1900-luvulla, kaikki uusi on saastaa jota pitää vastustaa viimeiseen asti!
Olavi Mäenpää vai Maaret Nermes? Kumpi pahempi valittaja?
13
91
Vastaukset
- väärä kehitys
vanhassa vara parempi.kekkosen aikana 50.000 työtöntä. kekkonen piti hätätila neuvottelut.nykyään miltei 10 kertaa suurempi työttömyys mitä tekee hallitus, aivan oikein ei mitään, senpä tähden nykykehitystä täytyy vastustaa koska suunta on väärä.turunkin päättäjät tekevät aivan järjettömiä päätöksiä mielestäni heidät pitäisi käyttää mielentilatutkimuksissa.
- ussein89
Nevö hööd
- Edistys ja Valistus
1900-luku oli joka tavalla parempaa ja terveempää aikaa kuin tämä 2000-luku on tähän saakka ollut.
Katastrofeja ja vahingollisia hankkeita pitääkin vastustaa.
Arvaanko oikein, jos veikkaan, että tämä primitiivipurkauksesi liittyy siihen torinalaiseen Molokin kitaan, jota te niin kiihkeästi Turkuun haluatte? - nähty on
enpä tiedä mikä on molokin kita ,mutta sen tiedän että turun kitaan menevät eurot menevät aivan vääriin kohteisiin.
- Don Quijote
Kun taistelijapari yhdistää voimansa, voi joskus jokin valitus mennä läpi. Tuskin he uskovat asiaansa, mutta. julkisuus on tärkeintä ja vastustaminen.
- Kaikki tyytyväisiä
Don Quijote kirjoitti:
Kun taistelijapari yhdistää voimansa, voi joskus jokin valitus mennä läpi. Tuskin he uskovat asiaansa, mutta. julkisuus on tärkeintä ja vastustaminen.
Osuuskaupan kannattaa palkata etsivä Mäenpää myymäläetsiväksi. Silloin ei voi toimia työnantajan tahdonvastaisesti.
Nermeksellekin löytyy varmasti hyväpalkkainen työ konttorin puolelta yhteiskuntasuhteita hoitamassa, Loppuu myös valittaminen.
Hyötyjä on toi ja toriparkki edistyy.
- ei keskustaan
täyttyisipä nyt vanhatkin parkkiluolat.parkkimaksut on sitä luokkaa että kuka niitä viitsii maksaa, kohta on stokkakin konkurssissa.
- demokratia/tasa-arvo
Jos osuuskauppaa palkkaa Mäenpään töihin, asiakkaat kaikkoavat.
- tuuli puhaltaa
Hyvä että joku hiukan pöllyttää sodoomuksen saunan lauteilla tehtyjä jakopäätöksiä.
- Viisas turkulainen
Miksi myös vihreät menivät Olavi Mäenpään provokatooriseen - pseudolailliseen - kikka-ansaan? Yllättävän naivi ele heiltä? Ettei olisi kyse vaalitaiston aloittamisesta, tuttuun tyyliin, k-usettain. Ei olisi uskonut, ihan viisaiksi luulluista, vihervaltuuutetuista! Kannattaneeko enää äänestää? No näillä näytöin, ei taatusti!
Maarit Nermes muuten voisi ruveta maksamaan veroja niin paljon, että kykenee ylläpitämään Turun kaikki säilytettäviksi määrittelemänsä ikivahnat rötisköt - ja surkulinnutkin - kuten hän uhoi taannoin julkisuudessa! Helppo uhota kun ei ole pennistäkään kii! Ja lintujen suojeluussa emme edes puhu Mäenpään Olavista! P-Kele!
Huomaa Maariet: jopa maailmanmetropoliksi ilmoittautunut Helsinki joutui asettamaan konkurssiin - niinkin keskeisellä paikalla kuin ex-linja-autoasemarakennuksessa olleen - kulttuuripajansa! - Huumehörhöpelkuri
Kaupunkilaiset ovat tuon tuosta toivoneet maanalaisia yhteyksiä Kauppatorin alle korttelista toiseen. Nythän ne sitten toteutuisivat - ja hallitusti ja turvallsisina - jos parkkitaso torin alle syntyisi?
- Toriparkki tehdään
Kiusantekijöistä on kysymys. Ei terve normaali ihminen vastusta hyviä hankkeita.
- Heti valittamaan
En muista, että Maarit olisi koskaan päässyt ehdolle yhdessäkään puolueessa, ei edes Suomen kansan sinivalkoisissa Kommunistisessa työväenpuolueessa, joihin pääsee jokainen riemumielin.
Eduskuntavaalit ovat puolen vuoden päästä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072087Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1181600- 1241510
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751226Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4881145- 681135
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88953Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9932Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138876