Jos aloitetaan ihan sillä, etten oo koskaan tykännyt esiintyä luokan edessä. Yläasteella unohdin hengittää kun piti pitää esityksiä luokalle. Tämän seurauksena onneksi vain ääni kimeni. Ammattikoulussa pärjäsin ihan ok jos piti esiintyä, muistin hengittää ja pitää katsekontaktia. Nyt ammattikorkeakoulussa kysymyksen esittämisen miettiminenkin saa sydämen hakkaamaan hulluna, ja eilen esiintyessä luokalle tärisin niin että olin varma että se näkyi koko luokalle, sillä oli vaikeaa löytää asentoa jossa pysyisi tukevasti paikoillaan. Sydän tuntui pomppaavan ulos rinnasta eikä se laantunut n 10minuuttiin. Ääni kuulemma pysyi kuitenkin suht vakaana, vaikka omiin korviin se tuntui hiukan tärisevältä. Johtuuko vain uudesta luokasta vai onko jostain nyt kehittynyt esiintymispelko? Fobiaksi ei kai voi sanoa koska kuitenkin kykenen hoitamaan osani.
Esiintymispelkoko?
5+2
162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä se siitä heikkenee kun tutustut uuteen luokkaasi. Toisilla se kestää vain kauemmin. Se pitää vain yrittää hyväksyä ja opetella elämään sen kanssa. Ihmiset miettivät monia asioita... Eivät vain sinua ;) Jos koulussa on tarjolla jännitykseen esim. jotain keskusteluryhmää, niin mene sinne. Psykologillakin on tarjolla jännityksen harrastajille ihan standardin mukaisia ohjevihkoja yms. neuvojakin annettavana ynnä muuta tukea. Ei kannata tuollaisen pikkuasian pilata opiskelua ainakaan!
"Mitä nopeammin rikot munat, sitä nopeammin saat munakasta."