Vanhan koiran oksentelu

Nyt huolestuttaa..

Kyselenpä nyt jos sais jotain vinkkejä. Meillä on 13-vuotias papillon uros. Sillä on todettu sydämen sivuääni ja maksa-arvot on tosi koholla. Syö sydänlääkettä ja nesteenpoistolääkettä. Maksan takia syö dieettiruokaa (hill's). Nyt sitten on oksennellut vajaan viikon, ei kuitenkaan ihan joka päivä, mutta ei ole juurikaan syönytkään. Piimää suostuu hieman maistamaan ja 4 kertaa on suostunut syömään omaa ruokaansa jonka on oksentanut tunnin sisällä pois aivan sulamattomana. Lisäksi oksentaa muutenkin keltaista (sappi?)nestettä. Vesi onneksi maistuu, sitäkin tosin juo välillä ihan liikaa ja oksentaa sitten pois. Riisiä on kokeiltu eikä suostunut maistamaankaan. Koira jaksaa kuitenkin käydä ulkona pissalla ja kakalla (joka on tosin aika ripulia) ja eilen ja tänään jopa jaksoi vähän leikkiäkin. Oksennuksia kuitenkin tuli tänäänkin 3 kertaa. Välillä vähän horjuttaa, mutta en tiedä johtuuko oksentelusta kun horjuu normaalistikin välillä. Eläinlääkärille on soitettu alkuviikosta ja kehotti tarkastelemaan tilannetta. Tänään sitten soitettu uudestaan päivystävälle päiväsaikaan, joka sanoi että koira on "liian hyväkuntoinen" päivystykseen..
Mitä tässä nyt voisi tehdä? Pelottaa jo ihan kauheasti, että onko tässä nyt sitten viimeiset hetket käsillä, vanha koira kun on..Ettei vallan kuihdu reppana.. :(

4

1533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heli

      Vähän outoa ettei teitä otettu vastaan päivystykseen... Meillä päin pääsee viikonloppuisin helposti, oli syy mikä hyvänsä! En tiedä mikä koiraasi voisi vaivata mutta tänään soita uudelleen eläinlääkärille ja sanot suoraan että nyt on pakko päästä! On se kumma jos ei tuollaisten oireiden takia jo pääse... Toivottavasti asia selviää, tsemppiä:)

      • sniff.. :(

        Käytettiin hauva lääkärissä ja maksa alkaa pettämään, sidekudos on kasvanut jo todella isoksi maksan ympärillä. Vielä sai kuitenkin antibiootit,kipulääkkeen ja pahoinvointilääkkeet jos jaksaisi vanhus tsempata..Mutta kyllä tuo pahalta näyttää.. :( En vaan tiedä miten sen kauhean päätöksen pystyy sitten tekemään..Pitäisi vaan ajatella että hauvalla on sitten hyvä olla koirien taivaassa jossa eivät herkut lopu kesken..Vaikeaa tulee olemaan.. :(

      • ex-lansu
        sniff.. :( kirjoitti:

        Meillä oli vähän sama homma jo vuosia sitten, vasta 6 vuotias lansu oli samassa kunnossa, kuin nyt kuvailet omaa koiraasi. Viimeinen eläinlääkärin sanoma, oli, että viim. testit voisi käydä otattamassa erikoislääkärilla (toisessa kaupungissa - asuimme tuolloin pikkupaikkakunnalla) - ja tuomio oli tyly, kaikki arvot ihan sekaisin, ja toivoa paranemisesta ei juuri ollut. Kova oli päätös, mutta hauva jäi tuolle reissulle, kotiin tuli takakontissa haudattavaksi. Suru oli kova, mutta siitä on nyt toivuttu, ja nyt itselläni on iloinen berni. Elämä jatkuu. Ja tiedän, että paras ja oikeastaan ainut ratkaisu oli päästä hauvamme pikaisesti tuskistaan lepäämään - tsemppiä ja voimia teille!

      • ei auta
        ex-lansu kirjoitti:

        Koirasi vaivat kuulostaa meidän menneen koiran vaivoilta. Meidän 6-vuotias cavaljeeri sai nukuttavan piikin toissapäivänä, sillä oli mahassa kasvain eikä mitään voitu tehdä. Homma oli tosi raskas ja talo tuntuu tyhjältä, mutta kaverilla on hyvä olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5900
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3269
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2441
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2095
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      2028
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1629
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1222
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1216
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1085
    Aihe