KukkaHATTUtädeistä

opex

Monilla on hankaluutta uusien termien oppimisessa. Usein ne muistuvat mieleen vähän sinnepäin. Olen pannut merkille, että palstalla velloo väärinkäsitys oikeasta terminologiasta. Käyttäkäämme oikeaa termiä eli kukkahattutäti, ei siis mekko.

Anna Amnel käsittelee ansiokkaasti termin käyttöä blogissaan otsikolla Seksismiä ja ikärasismia kielessä. Termi on esimerkki ad hominem -perustelusta: leimaa kirjoittaja huonoksi ihmiseksi, niin ei tarvitse perustella omaa kantaa. Jos ihminen on keski-ikäinen tai vanhempi nainen tai töissä vaikkapa sosiaalialalla, hänet voi pyrkiä sivuuttamaan jo näiden seikkojen vuoksi. Lisäksi on tyypillistä stereotyyppinen ajattelu; jos ihmisellä on kukkahattumainen mielipide esim. kiusaamisen vääryydestä, voi vapaasti olettaa, että hän myös vastustaa kannabista, alkoholimainontaa tai pornoa ja on tapakristitty, joka käyttää vekkihametta jne.

Tällaista nimittelyä, "päättelyä" ja "perustelua" suosiva ihminen nolaa vain itsensä. Älykkään ihmisen ei tarvitse sortua ad hominem -perusteluihin tai stereotyypittelyyn tai nimittelyyn. Hän tietää, että stereotypioiden sijaan olemassa ihmisiä, joiden kanssa hän on joistain asioista eri mieltä ja joistakin samaa mieltä. Perustelut puolesta tai vastaan on löydettävä itse asiasta. Monelle tämä on tietysti vaikeaa. Sitten lähdetään argumentoimaan, että olet väärässä, koska olet nainen, opettaja, romani, vanha tai nuori tai koska olit väärässä siinä yhdessä toisessakin asiassa tai koska olet opex..

Minua on nimitelty mm. seuraavin perustein: olen esittänyt kantanani, ettei ekan vuoden open kannata tappaa itseään työllä, puolustanut opettajaa jonka ulkonäköä on haukuttu ja jota on pilkattu esim. lukuvälituntien järjestämisestä oppilaille ja siitä, että ylipäänsä osallistun täällä keskusteluun. Ehkäpä tosiaan on ihmisiä, joiden mielestä deklinaatiot ovat niin tärkeitä, että opettajan ei pidä viikonloppuna lepäämän tai että opettajan ulkonäön haukkuminen on sopivaa ja kenties myös ihmisiä, joiden mielestä nettikeskusteleminen on tosi tyhmää, mutta käynpähän nyt taas Suomi24:ssä vähän "osallistumassa", koska sehän on tyhmää vain, kun muut sen tekevät.

Tai sitten on vain yksinkertaisesti ärsyttävää, että jollakulla on mielipide, jota hän puolustaa. Lopulta ei ole enää mistään mitään mieltä, paitsi siitä, että joku nimimerkki on ärsyttävä jo sinänsä ja näin ollen väärässä.

Suurin osa palstalaisistahan esiintyy joka keskustelussa eri nimimerkillä tai jopa samassa keskustelussa monella eri nimimerkillä. Näin voi ikään kuin ampua puskista ja pysyä anonyyminä potenssiin kaksi ja luoda illuusion hahmosta, joka kommentoi nyt vain tähän juttuun tai jopa siitä, että suuri joukko (samalla tyylillä kirjoittavia:) on omalla kannalla.

Kukin tietysti omalla tyylillään... Minä puolestani yritän pysyä asiassa ja toivon muiltakin ihan oikeita keskusteluja oikeista aiheista. Pyydän anteeksi, että olen hiljattain kyllä sortunut sarkasmiin.

2

201

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Obex

      Hohoijaaa. Täti se jaksaa.

    • luukas2

      Lukeekohan edes kukaan kukkamakon kirjoituksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe