Parkkihalli

Pysähdytäänpä miettimään ketkä ja kuka parkkihallia lopulta tarvitsee.

Ensimmäisenä mieleen tulee keskustan kauppiaat, jotta saisivat myymälänsä ruuhkautettua asiakkailla. He olisivat ensisijaiset hyötyjät ja jotka ajavat hanketta innokkimmin.

Joitain virastoja on keskustan alueella.
- onko näitten pakko olla keskustan alueella.
Verotoimisto, työkkäri, rakennusvirasto, voisivat hyvinkin sijaita muhoksella, tai kiimingissä.
No joo , ehkä näitten olisi syytä olla kuitenkin oman kunnan alueella, muttei mitään tarvetta näiden sijaita keskustassa.
Vakuutusyhtiöitten ja pankkien konttorit madekoskella, korvensuoralla, tai vaikka ruskossa.

Kaupungintalo voitaisiin jättää entisiin tiloihinsa, mutta kaikken muun turhan poistuttua alueelta, tuon käyttäjille löytyy jo helposti pysäköintitilaa.

Tämän karsinnan jälkeen jää lukuisa joukko juottoloita.
Näitten asiakkaat ei tarvi parkkia lainkaan, kun kulkevat humalassa jalan.

Itse asun 15 kilometrin päässä ydinkeskustasta, eikä minulla ole asiaa
tuonne montaakaan kertaa vuodessa, koska tarvitsemani palvelut löytyy helpommin muualta.

Kallioparkin rakennuskustannukset on mittavat, ja noille varoille on tärkeämpääkin käyttöä.

Jos kuitenkin parkkiluola rakennetaan, aiheuttaa se sen, että rakennusmaan hinta nousee keskustassa huimasti.
Ketkä tuosta sitten hyötyvät.... ettei vain jo ennestään rikkaat ja tuokin juttu joukolla maksetaan. Hah...hah.

Arvatkaapa saataisiinko sinne maksutta pysäköidä ja käviskö sakottaja kirjoittelemassa maksumääräyksiä.?

Ylläpitokustannuksetkaan ei vähälle jää, sillä tuo parkkihalli sijaitsisi merivesipinnan alapuolella joka on pidettävä kuivana
pumpuilla, muutoin se täyttyy vedellä.
Parkkihalli on valaistava ja pahimmassa tapauksessa jopa lämmitettävä.
Pakokaasut on sieltä koneellisesti tuuletettava.
Näistä kertyy vuositasolla melkoinen potti, joka kohonneina veroina tulevaisuudessa maksetaan.

Oulun keskusta voisi olla ihan tavallinen nukkumalähiö, siellä voisi sijaita nuo muutamat hotellit ja katutason myymälät, jotka nekin voisi olla vain matkamuistokauppoja, joissa
turisti pysähtyy ja näin keskustan voisi sulkea autoilulta lopullisesti.

Haluaisin kuulla yhdenkin järkevän syyn, miksi parkkihalli kaupungin alle tulisi rakentaa.
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...eihän sinne jemmata kuin haisevia autoja ja jos joku sotakriisi tulee, sinne menee kaikenlaisia ämyreitä piiloon. Menehtyisivät kunnialllisesti kaupunkinsa mukana, kuin kapteenit uppoavat Titaniciensa mukana.Tv Irish Queen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarpeeton kirjoitti:

Pysähdytäänpä miettimään ketkä ja kuka parkkihallia lopulta tarvitsee.

Ensimmäisenä mieleen tulee keskustan kauppiaat, jotta saisivat myymälänsä ruuhkautettua asiakkailla. He olisivat ensisijaiset hyötyjät ja jotka ajavat hanketta innokkimmin.

Joitain virastoja on keskustan alueella.
- onko näitten pakko olla keskustan alueella.
Verotoimisto, työkkäri, rakennusvirasto, voisivat hyvinkin sijaita muhoksella, tai kiimingissä.
No joo , ehkä näitten olisi syytä olla kuitenkin oman kunnan alueella, muttei mitään tarvetta näiden sijaita keskustassa.
Vakuutusyhtiöitten ja pankkien konttorit madekoskella, korvensuoralla, tai vaikka ruskossa.

Kaupungintalo voitaisiin jättää entisiin tiloihinsa, mutta kaikken muun turhan poistuttua alueelta, tuon käyttäjille löytyy jo helposti pysäköintitilaa.

Tämän karsinnan jälkeen jää lukuisa joukko juottoloita.
Näitten asiakkaat ei tarvi parkkia lainkaan, kun kulkevat humalassa jalan.

Itse asun 15 kilometrin päässä ydinkeskustasta, eikä minulla ole asiaa
tuonne montaakaan kertaa vuodessa, koska tarvitsemani palvelut löytyy helpommin muualta.

Kallioparkin rakennuskustannukset on mittavat, ja noille varoille on tärkeämpääkin käyttöä.

Jos kuitenkin parkkiluola rakennetaan, aiheuttaa se sen, että rakennusmaan hinta nousee keskustassa huimasti.
Ketkä tuosta sitten hyötyvät.... ettei vain jo ennestään rikkaat ja tuokin juttu joukolla maksetaan. Hah...hah.

Arvatkaapa saataisiinko sinne maksutta pysäköidä ja käviskö sakottaja kirjoittelemassa maksumääräyksiä.?

Ylläpitokustannuksetkaan ei vähälle jää, sillä tuo parkkihalli sijaitsisi merivesipinnan alapuolella joka on pidettävä kuivana
pumpuilla, muutoin se täyttyy vedellä.
Parkkihalli on valaistava ja pahimmassa tapauksessa jopa lämmitettävä.
Pakokaasut on sieltä koneellisesti tuuletettava.
Näistä kertyy vuositasolla melkoinen potti, joka kohonneina veroina tulevaisuudessa maksetaan.

Oulun keskusta voisi olla ihan tavallinen nukkumalähiö, siellä voisi sijaita nuo muutamat hotellit ja katutason myymälät, jotka nekin voisi olla vain matkamuistokauppoja, joissa
turisti pysähtyy ja näin keskustan voisi sulkea autoilulta lopullisesti.

Haluaisin kuulla yhdenkin järkevän syyn, miksi parkkihalli kaupungin alle tulisi rakentaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu