Olen päätynyt tilanteeseen, ettei aivot enää pelitä, enkä saa mitään asioita edistymään, edes niitä kiireellisiä. Mulla on kaksi masennusjaksoa takana, joista molemmat jätettiin kesken, mutta lääkitys jätettiin päälle. Käytin viimeksi lääkkeitä ilman terapiaa kahden vuoden ajan, jolloin lopetin niiden käytön itse.
Tästä on aikaa n. vuosi! Tuolloin yritin päästä terapiaan, että hotaisivat masennuksen kunnialla loppuun, mielialanihan oli jo silloin hyvä... Sanoivat vain, että kannattaa syödä niitä lääkkeitä, ne auttaa.
Aikaisemmasta terapiakäynnistä on kolme vuotta! Muistan, kuinka vaikeaa tuolloin oli päästä kunnalliselle puolelle. Yksityisiltä vois saada parempaa palvelua, mutta mulla ei ole varaa. Enää en edes jaksa hakea kunnalliselta puolelta, niin kovin olen pettynyt niihin palveluihin. Uskon asioissakin on ruvennut menemään huonosti. En jaksa enää uskoa niin kuin ennen. En jaksa luottaa auttavaan Jumalaan. Näen tulevaisuuden hyvin synkkänä. Tiedän, että minun pitäis saada hetimmiten apua: nytkin täytyisi tehdä kiireellisiä tehtäviä, mutta aloitteellisuus ihan nollissa. Sen sijaan tänne törkypalstalle on niin paljon helpompaa tulla vuodattaa, vaikka tää ei edes auta... Jos en tule tänne, kulutan sitten aikaa jossain muussa, missä ei aivoja tarvita. Ja huomaan taas: mitään en saanut aikaseksi!
Nyt asiani ovat niin retuperällä kaikkinensa, etten enää edes usko selviytyväni yksin. Huoneeni on kuin sikolätti. Rojut sekaisin. Tavarat hukkuvat. Laskujen maksu menny niin ja näin, kun lasku jos toinenkin vain katoaa tuonne rojujen sekaan. Hyödylliset ja hyödyttömät romut sikin sokin. Kynsisaksiakin olen mieluummin ostanut uusia, kun että olen ruvennut ettii edellisiä (olen kokenut sen niin ylivoimaiseksi). Mutta jos joka ikisen kadotetun tavaran ostan, lopputulemana rojun määrä sen kuin kasvaa. Ympärilläni on valtavasti saksia, teippirullia, korvatopseja, purukumeja, sun muita hilavitkuttimia ja kaikki sittenkin hukassa!
En ole useaan kuukauteen saanut petivaatteitakaan vaihdettua. edelleen samat nuhjuiset... Pyykkikorissa likaista. Kyllä minä sitten teen sen, kyllä minä sitten teen tän jne.... Mutta mitää en saa. Vaikka tiedostan tämän: olen menettänyt otteeni elämästä, silti en saa mitää aikaseksi. Olen ihan lamaantunut...
En tiedä edes, onko mieltä jatkaa! Kun mietin takaporttia tästä tilanteesta, en tiedä, mikä sellainen voisi olla. Itsemurhaa en jaksa pitää vaihtoehtona, vaikka väjäämättä sitä kohti ollaan menossa jos mikään ei muutu :(
Olen tunnoton, en tunne aitoa kiukkua, en oikein mitään. Olen ikään kuin flegmaattinen kaikkien asioiden suhteen...
Mistä apua? Alkoholi? Elämän laittaminen entistä huonomalle tolalle, että pääsis hoitolaitokseen?
Tästä on aikaa n. vuosi! Tuolloin yritin päästä terapiaan, että hotaisivat masennuksen kunnialla loppuun, mielialanihan oli jo silloin hyvä... Sanoivat vain, että kannattaa syödä niitä lääkkeitä, ne auttaa.
Aikaisemmasta terapiakäynnistä on kolme vuotta! Muistan, kuinka vaikeaa tuolloin oli päästä kunnalliselle puolelle. Yksityisiltä vois saada parempaa palvelua, mutta mulla ei ole varaa. Enää en edes jaksa hakea kunnalliselta puolelta, niin kovin olen pettynyt niihin palveluihin. Uskon asioissakin on ruvennut menemään huonosti. En jaksa enää uskoa niin kuin ennen. En jaksa luottaa auttavaan Jumalaan. Näen tulevaisuuden hyvin synkkänä. Tiedän, että minun pitäis saada hetimmiten apua: nytkin täytyisi tehdä kiireellisiä tehtäviä, mutta aloitteellisuus ihan nollissa. Sen sijaan tänne törkypalstalle on niin paljon helpompaa tulla vuodattaa, vaikka tää ei edes auta... Jos en tule tänne, kulutan sitten aikaa jossain muussa, missä ei aivoja tarvita. Ja huomaan taas: mitään en saanut aikaseksi!
Nyt asiani ovat niin retuperällä kaikkinensa, etten enää edes usko selviytyväni yksin. Huoneeni on kuin sikolätti. Rojut sekaisin. Tavarat hukkuvat. Laskujen maksu menny niin ja näin, kun lasku jos toinenkin vain katoaa tuonne rojujen sekaan. Hyödylliset ja hyödyttömät romut sikin sokin. Kynsisaksiakin olen mieluummin ostanut uusia, kun että olen ruvennut ettii edellisiä (olen kokenut sen niin ylivoimaiseksi). Mutta jos joka ikisen kadotetun tavaran ostan, lopputulemana rojun määrä sen kuin kasvaa. Ympärilläni on valtavasti saksia, teippirullia, korvatopseja, purukumeja, sun muita hilavitkuttimia ja kaikki sittenkin hukassa!
En ole useaan kuukauteen saanut petivaatteitakaan vaihdettua. edelleen samat nuhjuiset... Pyykkikorissa likaista. Kyllä minä sitten teen sen, kyllä minä sitten teen tän jne.... Mutta mitää en saa. Vaikka tiedostan tämän: olen menettänyt otteeni elämästä, silti en saa mitää aikaseksi. Olen ihan lamaantunut...
En tiedä edes, onko mieltä jatkaa! Kun mietin takaporttia tästä tilanteesta, en tiedä, mikä sellainen voisi olla. Itsemurhaa en jaksa pitää vaihtoehtona, vaikka väjäämättä sitä kohti ollaan menossa jos mikään ei muutu :(
Olen tunnoton, en tunne aitoa kiukkua, en oikein mitään. Olen ikään kuin flegmaattinen kaikkien asioiden suhteen...
Mistä apua? Alkoholi? Elämän laittaminen entistä huonomalle tolalle, että pääsis hoitolaitokseen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vedä kännit ja älä anna humalan sammua,niin sumussa hiivut pois.
Ehkä teenkin niin. Lauantaina kohtalonhetket. Jos lauantai kusee, saatan juoda jo silloin. Seuraava kriittinen ajankohta on ens perjantaina. Jos sekin kusee, taidan jättää hyvästit elämälle.
Ootko sama luuseri,joka eri nikeillä toistaa elämänsä kurjuutta.
Sinäpä sen sanoit! Olen todellinen luuseri. Väjäämättä menossa kohti itsetuhoa!
Jos tarvitset apua ja tukea jo hoitoon hakeutumisessa, sinun on välttämätöntä kertoa asiasta jollekin läheisellesi. Jos kukaan ei tiedä tilanteestasi, kukaan ei osaa myöskään auttaa.
Jos läheisistäsi ei löydy tarvittavaa tukea, yksi vaihtoehto on kertoa asiasta seurakunnan diakoniatyöntekijälle ja pyytää häntä avunhakemisen tukihenkilöksi. Seurakunnan työntekijöihin voi yleensä ottaa yhteyttä myös sähköpostitse.
Jos paikkakunnallasi toimii etsivä nuorisotyö ja kuulut nuorten ikähaarukkaan, hyvä vaihtoehto on olla yhteydessä sinne. Myös sieltä voit saada tukea avunhakemiseen. Lisäksi tilanteesi kokonaisvaltainen kartoittaminen voi olla hyödyllistä ja sekin kuuluu etsivän nuorisotyön alaan.
Jos olet opiskelija, ole yhteydessä opiskelijaterveydenhuoltoon.
Masennuksesi on palannut ja selkeästi tarvitset apua. Apua saadaksesi ensimmäinen askel on hakeutua lääkärin vastaanotolle. Hyödynnä tarvittaessa tukihenkilöitä, mutta älä jätä hakeutumatta lääkäriin. Avun hakemisen viivyttelystä kärsit vain sinä itse, joten auta itseäsi ja lähde liikkeelle.
Kirjoituksestasi voi tulkita, että aiempien masennusjaksojen aikana lääkitys on auttanut sinua. Se on positiivinen asia myös nykytilanteesi kannalta, sillä luultavasti samankaltainen lääkitys hyödyttää sinua tälläkin kertaa. Jos/kun lääkitys parantaa tilannetta, sitä kannattaa käyttää (vaikka pitkäaikaisestikin).
Terapian mahdollisuudesta voi kysellä lääkäriltä. Se voisi olla mieltäsi parantavaa ja rakentavaa. Terapian suhteen tulee kuitenkin muistaa, että terapeutti ei varsinaisesti hoida masennustasi. Hyvä terapeutti osaa antaa sinulle keinoja, joilla pääset itsesi kanssa eteenpäin, mutta työ sinun on siinä silti tehtävä itse.
Pahaa oloaan voi tätä palstaa turvallisemmin purkaa vaikkapa Tukinetissä. Siellä voit halutessasi keskustella myös kahdenkesken tukihenkilön kanssa.
Sain terapeuteiltani hyviä neuvoja joita oon soveltanut elämässäni. Ongelmanani on kuitenki huono muisti, joten neuvot unohtuu. Kerroin tästä myöhemmin uudelle terapeutilleni ja hän antoi mulle konkreettisia välineitä jotka otin käyttööni. Välineisiin kuului muutama huoneentaulu, muistiinpanovälineet, kodin kansion järjestely yms. Muuton myötä huoneentaulut kateissa, muistiinpanot unohtunut, työohjeet hukassa ja kodinkansiossa ei mitään, mitä sinne kuuluis. Huomion herpaantuessa hetkeksikään muualle, laskut, asiakirjat yms jäävät sinne tänne. Enkä muista enää ohjeita, miten selvitä kun asiat ovat taas hujanhajan. Selviän varmaan vain palvelutalossa.
Pystyt hyvin analysoimaan tilaasi, se on jo edistysaskel. Varmaan sinulla on joku jolle voit avautua: perheenjäsen tai ystävä? Terveydenhoitohenkilökuntakin auttaa tai ohjaa avun lähteelle kun kerrot miltä elämäsi nyt tuntuu. Älä ole enää yksin asiasi kanssa, vaan avaudu jollekin, siitä lähtee paraneminen, hävetä ei tarvi jos onkin kamala siivo kämpässä, se on aivan ymmärrettävää...
Tänään sain vähän siivottua, mut sitten loppuivat voimat. Huomenna täytyisi olla täysin siistiä. Tämän lisäksi mun pitää tehdä valmistelevia toimenpiteitä huomiselle (en tarkemmin avaa, etten paljastuisi). Olen saanut jotain tehtyä, mutta puolet tekemättä. Ja näillä näkymin en enää ehdi niitä tekemäänkään, kun aika harppoo kovaa vauhtia eteenpäin. Huominen jännittää mielettömästi, sillä silloin ratkeaa moni iso asia. Silloin selviää, onko mulla mahdollisuuksia vielä jatkaa eteenpäin, vai tuleeko seinä vastaan. Ja jos seinä tulee vastaan, miten minun käy.
Kaikki arjen askareet ovat kärsineet näiden asioiden vuoksi. En kykene oppimaan uutta ja maalaisjärkenikin on kadoksissa. Tämän vuoksi yksinkertaisetkin toimenpiteet joudun tekemään vaikeimman kautta. Esimerkiksi miten kannattaa siivota, mitä siivousvälineitä. Miten tehdä teknisiä toimenpiteitä ja kuinka hoitaa asioita virastoissa jne.
Seuraava kriittinen hetki tulee ensviikon perjantaina, mutta nyt täytyy mennä päivä kerrallaan. Asunnossani ei kiillä kaikki paikat. Makuuhuoneessa vielä kamala siivo, mutta pidän oven kii.
Sydämeni ilmoittaa, että kaikki eivät ole okei. Se tuntuu ottavan ylimääräisiä lyöntejä. Tää ei ole normaalia minulle. Uutta myös on se, että en erota enää stressiä normaaliolotilasta... Eli stressasin tai en, olotilani tuntuu ihan samalta. Ehkä krooninen stressi tms..
No niin. huomasin, että eräs hyvin tärkeä asia jäi hoitamatta ja se on auttamatta nyt liian myöhäistä :(
Olen tuhon oma!!!
O L E N - P E T T Y N Y T - I T S E E N I ! ! !
Niin. tänään oli sitten se kriittinen päivä...
Voin sanoa teille, tää päivä kusi :(!
Oon pohjattoman tyytymätön itteeni!!
En jaksa enempää avautua tästä päivästä, mutta sen verran voin sanoa, että aloin juomaan!
Ihan sama, vaikka vetäisisin tänään kunnon ekstrakännit, minusta ei ole tänne maailmaan. Kiroan itteni maan syvimpään paikkaan!!!!
En juonut itteä känniin. Join kuitenkin. Kai tämäkin pitäis ottaa jonkin kans puheeksi, jos mielin uskovaisten joukossa jatkaa. Join niin vähän, että minusta oli vielä kyläilemään, eikä kukaan huomannut, että olen kaksi tölkkiä siemaillut. Podin kuitenkin morkkista, sillä eihän uskovaiset oikeasti juo!