-kiusaajia. Lasten kiusaamisen syyn voi vielä ymmärtää, mutta aikuisilta se on vaan säälittävää.
-arvostelijoita, esim. toisen painon, puhevian, vaatetuksen tms. Sellaisten ihmisten kanssa on hankala olla, kun ei tiedä miten päin olisi, ettei vain olisi mitään arvosteltavaa.
-liian itserakkaita ihmisiä, jotka pitävät itseään parempana kuin toiset ja jotka eivät tiedosta itsekin olevansa samanlaisia viallisia ihmisiä kuin muutkin.
Itsessänikin on tietysti asioita, mistä muut eivät pidä, mutta ylläolevia en ainakaan ole.
-arvostelijoita, esim. toisen painon, puhevian, vaatetuksen tms. Sellaisten ihmisten kanssa on hankala olla, kun ei tiedä miten päin olisi, ettei vain olisi mitään arvosteltavaa.
-liian itserakkaita ihmisiä, jotka pitävät itseään parempana kuin toiset ja jotka eivät tiedosta itsekin olevansa samanlaisia viallisia ihmisiä kuin muutkin.
Itsessänikin on tietysti asioita, mistä muut eivät pidä, mutta ylläolevia en ainakaan ole.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Aamen.
Niin ja sairauksista kiusaaminenkin on yleistä.
Ja sairastumisesta kiusaaminen. Pitää olla yli-ihminen joka ei sairastu koskaan.
En pidä kiusaajista minäkään. Jos et kuulu tiettyyn lokeroon tai mielistele on kiusaaminen taattu. Itse omaan itsetuntoa sen verran, että kiusaaja näyttää vain oman tyhmyytensä ja joustamattomuutensa. Mä oon mikä oon ja thäts it.
En siedä mäkään. Kiusattu olen ollut ja nykyään aina asetun heikompien puolelle. Ei kiinnosta vaikka ketä tai olisi vastassa. En pelkää puukkoja tai suuria määriä ihmisiä vastapuolella. Itsestäni en niin välitä mutta kaverin puolesta olen valmis vaikka hautoon kostoa ja antaan kiusaajien tuntea mitä on kun mull erakasta loukataan.
Täällä voi olla mitä vaan kulloisenkin fiiliksen mukaan: kaikkitietävä, itserakas, ylimielinen, kriitikko, katkero. Onko ne vain rooleja vai todellisen minän mielipiteitä?
Ei näitä juttuja voi tosissaan ottaa - suurin osa pelkkää pelleilyä puettuna hienompaan tai heikompaan kieliasuun.
Mä olen ylimielinen ja kriittinen, tuupin ihmisiä pois ja kiinnostun vain harvoista. Enkä vielä ole löytäny mitään syytä käyttäytyä toisin :)
Valikoiva pitää ollakin.
Kiusaajia on vain opittava sietämään, jos on todella erikoinen persoona. Joka päivä kuulee puhuttavan jotain itseensä liittyvää. Välillä sitä ärsyttää jonkun imisen äänensävy aivan liikaa. Vaikka moittiva äänensävy ei olisi itselleen suunnattu. Sitä menee todella hämille tilanteista.
Ihmisiä ärsyttää: Poikkeuksellinen ihminen.
Se voi olla poikkeuksellisen taitava, suosittu, kiltti, kaunis, komea,fiksu, rikas, vahva, ujo, arka jne.
Kiusatuksi voi joutua myös omasta syystään: Olemalla asshole toisille jatkuvasti.
"Kiusaajia on vain opittava sietämään"
Väärän tiedon levittämistä itsestä ei kuitenkaan tarvitse koskaan oppia sietämään.
Hyvä tietää.
Toiset ihmiset vaan on parempia ja fiksumpia kuin toiset. Eikö muka totta, vai rakastatko sä iha jokaista ja kaikki on sun bestfrendejä, niikö?
Kaikilla meillä on ihmismakumme ja oikeus siihen. Jos sitä alkaisi arvostelemaan ja kiusaamaan jokaista, joka ei ole juuri omaan makuun, olisi melkoinen itsekeskeinen, itserakas asshole suunsoittaja. Eivätkä sellaisiakaan kaikki pidä fiksuina ihmisinä ja omina ihanteinaan. :)
alkaisi arvostella
En minäkään.. Ja kummallista kyllä mut asumiseenkin voi kai liittyä kiusaamista. Ainakin muiden sanojen mukaan.. Ja itsekin olen saanut sen todeta, ihan tuossa nykyisessä paikassa asuessa. Tai ainakin sellainen tuntuma on.. Muut ovat todenneet sen lähinnä minun puheideni perusteella (tyyppiä eli häirikköä näkemättä). Kun se menee siihen pisteeseen saakka et soitellaan toisen ovikelloa (jopa yöllä) ja kurkitaan postiluukusta sisään niin voi miettiä missä mennään. Itse en ainakaan enää halua asua sellaisen naapurina. Tyyppi tuntuu olevan ihan seko (sellainen miespuolinen suhteellisen nuori).. Saman totesi isäni..
Jos jotakin tässä elämässä voi päättää, on ainakin se et pidän oikeuksistani kiinni. Minulla on oikeus asumisrauhaan.. Ja siihen kuuluu myös se ettei minua vainota (erään ihmisen mukaan tuossa voi olla mukana sitä.. ihan sen piirteiden perusteella.. ovikellon soittelua ja postiluukusta kurkkimista oli jo ihan alussa kun muutin asuntoon eli kesän alussa.. tiedä sit missä menee raja siinäkin asiassa mut itse tulkitsen sen niin et tyyppi meni ihan liian pitkälle jo silloin). Kaikkea ei sentään tarvitse sietää.
Eikös sulla ollut sama ongelma edellisessä asunnossasi? Herää vain kysymys, että miksi juuri sinä olet "vainojen" kohteena aina.
No mistä tiedät kuka olen.. Mutta juu.. Häiriköintiongelma oli, se on ihan totta. Tosin aika eri tyyppistä, ihan senkin takia et naapurina oli sellainen vanha ukko (suurimpana ongelmana taisi olla hänen sairautensa.. hän ei välttämättä ymmärtänyt häiritsevänsä). Soitteli (myös hänen vieraansa) minun ovikelloa.. Selvisi ajan kanssa et koko porukka oli jehovantodistajia. Olivat soitelleet muidenkin ovikelloja siinä rapussa.
Nykyinen naapuri on pahempi kuin edellisessä.. Ihan sen takia mitä kaikkea siihen häiriköintiin liittyy. Ja tuon vainoamisen mainitsi minun isä.. Hänen mielestä tyypin touhussa oli jo viitteitä siitä.
Mut eipä siinä.. Kukin tyylillään.. Ei minun ole pakko sellaista asukasta sietää.
Sinun kirjoitustyylisi tunnistaa kyllä M**** :))
Kai olet tehnyt "vainoamisesta ja kiusaamisesta" ilmoituksen?
Suhteellisen harvoin olen törmännyt kiusaamistapauksiin missään yhteydessä. Mitään sopupelisuhdetoimintaa en myöskään ole nähnyt. Tarkoittaako tämä, ettei kiusaamista oikeasti tapahdu, on vain eriäviä mielipiteitä. Ei, ainoastaan pikkuisen punertava paviaanin peppu on.
Kiusaajamies on jotain kuvottavaa. Ikäänkuin menee naisten taakse ja sieltä sanelee. Kuvottavaa