Kymmeniä avauksia samasta pedofilista??

En enää ollenkaan ihmettele, että helluntailaiset intoutuivat samalla mitalla kertomaan omasta pf- ongelmasta totuuksia.

Hienoa hellarit, taidan liittyä teihin kun olette rehellisiä ainakin täällä. Lukuunottamatta kessiä ja mellua jotka mustamaalaavat rehellisiä lestoja.
8136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onko häirikkö-mellu helluntailainen?

Törmäsin netissä tämmöseen:

Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä....

Äänestä
  • Esimerkiksi juuri helluntaiseurakunnissa on painettu villaisella useampiakin tapauksia, ja jopa tuomioistuimessa tuomittuja on saanut jatkaa työtään seurakunnissa.

    - Jumalan sanan julistajana tiedän, että Jumala antaa anteeksi. Jos synnit tunnustetaan, anteeksianto on ehdoton, selittää pastori ja Helluntaiseurakuntien Julistajat ryn puheenjohtaja Tapio Sopanen.

    Äänestä

  • luulous kirjoitti:

    Esimerkiksi juuri helluntaiseurakunnissa on painettu villaisella useampiakin tapauksia, ja jopa tuomioistuimessa tuomittuja on saanut jatkaa työtään seurakunnissa.

    - Jumalan sanan julistajana tiedän, että Jumala antaa anteeksi. Jos synnit tunnustetaan, anteeksianto on ehdoton, selittää pastori ja Helluntaiseurakuntien Julistajat ryn puheenjohtaja Tapio Sopanen.

    Nyt helluntailainen yrittää polkea asiakeskustelua alas. ei anneta periksi.

    Äänestä

  • ei saa luopua. kirjoitti:

    Nyt helluntailainen yrittää polkea asiakeskustelua alas. ei anneta periksi.

    Törmäsin samaan helluntailaiseen.

    Äänestä

  • no jo on lohko tuokin

    Äänestä

näin se on hyvä

Äänestä
  • Samaa mieltä.!!

    Äänestä

Mölperi on mieletön ja ei hellareitten mieleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luojan tahto! kirjoitti:

En enää ollenkaan ihmettele, että helluntailaiset intoutuivat samalla mitalla kertomaan omasta pf- ongelmasta totuuksia.

Hienoa hellarit, taidan liittyä teihin kun olette rehellisiä ainakin täällä. Lukuunottamatta kessiä ja mellua jotka mustamaalaavat rehellisiä lestoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu