Miten sen ajokortin takaisin saamisen kanssa?

Kui?

Kaveri kärysi kaksi kertaa törkeästä ratista toukokuussa.
Nyt tuli ajokieltoa vuosi lisää, sakot ja kaksi vuotta ehtoollista.
Joutuuko ajokiellon päättyessä ajokortin saamiseksi vielä A-klinikan päihdeseurantaan, johonkin ajokokeeseen tms. mukavaa?

11

2791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+6

      Kuljettajantutkinnon joutuu uusimaan, jos on väliaikainen ajokortti. Silloin myös seuraava ajokortti on väliaikainen. Kuljettajantutkintoa ei kuitenkaan joudu uusimaan, jos on varsinainen ajokortti.

      Päihdeseurannan tarpeesta päättää poliisi ja jos sinne määrätään niin jatkosta päättää lääkäri. Sisäministeriön ohje poliisihallitukselle on ollut, että mikäli henkilö syyllistyy kaksi kertaa kolmen vuoden aikana rattijuopumukseen, on ohjattava päihdeseurantaan. Väliaikaisen kortin haltijoilla riittää vähempikin määrä, esimerkiksi yksi rattijuopumus ja yksi säilöönotto päihtyneenä (dokumentti löytyy netistä).

      Päihdeseuranta kestää 3-6kk (useimmissa tapauksissa 6kk) ja mikäli jatkoseurantaan on lääkärin mielestä tarvetta niin se kestää 18kk. Yhteensä siis 2v pisimmillään, edellyttäen puhtaita seuloja tietenkin.

      Päihdeseurannan voi suorittaa tosiaan A-klinikalla, onnistuu kyllä muuallakin asiaan perehtyneissä terveyskeskuksissa, vaaditaan päihdealaan erikoistunut lääkäri. Päihdeseurannan tarpeesta kannattaa kysyä suoraan ajolupa-asioita käsittelevältä paikalliselta poliisilaitokselta. Päihdeseurannan voi aloittaa ennen ajokiellon päättymistä, jos siihen on tarvetta.

    • kokemusta on

      Aina uudet inssit ja kirjalliset jos ajokielto on yli 6kk eli jos 6kk ja 1 päivä niin uusiksi menee myös ekakertalaisella ja vakituisella kortilla.Kokemusta on 2 kertaa ajettu inssit ja kirjalliset sen lisäksi mitä kun kortin sain aikanaan.Aikanaan tuli vielä pakollista autokoulua 8 tunia lisäksi.Sitä ei taida enään tulla.Päihdeseurantaan en joutunut vuosi sitten kun viimeksi kärähdin.

      • 1+6

        Ajokorttilaissa on säädetty selvästi lyhytaikaisen ajokortin kohdalla näin:

        23 §

        Ensimmäinen auton kuljettamiseen oikeuttava ajokortti annetaan kuitenkin 22 §:stä poiketen vain kahdeksi vuodeksi.

        ......

        Jos ajo-oikeuden haltija syyllistyy tässä pykälässä tarkoitetun ajokortin voimassa ollessa liikennerikoksiin siten, että ajokieltoon määräämisen perusteet täyttyvät, myös seuraava ajokortti on lyhytaikainen ajokortti.

        24 §

        Uutta 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua kuljettajantutkintoa ei vaadita, jos:

        1) lyhytaikaisen ajo-oikeuden haltija ei ole lyhytaikaisen ajo-oikeuden aikana syyllistynyt liikennerikoksiin siten, että ajokieltoon määräämisen perusteet täyttyvät, ja hän esittää viimeistään kuuden kuukauden kuluttua lyhytaikaisen ajo-oikeuden päättymisestä todistuksen siitä, että harjoitteluvaiheen ja syventävän vaiheen opetus on saatu;

        2) lyhytaikaisen ajo-oikeuden haltijalle annetaan lyhytaikaista ajokorttia luokaltaan vastaava uusi lyhytaikainen ajokortti muusta kuin ajokieltoon määräämisestä johtuen ja ajokortin antaminen ilman uutta kuljettajantutkintoa on hänen sairaudestaan, pitempiaikaisesta ulkomailla oleskelustaan tai muusta vastaavasta syystä perusteltua;

        -----

        Eli lyhytaikaisen ajokortin kohdalla varsin selvää. Riittää, että ajokieltoon määräämisen peruste täyttyy, seurauksena on uusi kuljettajantutkinto sekä seuraava ajokortti on lyhytaikainen.

        Mitä tulee sitten varsinaiseen (eli pitkäaikaiseen) ajokorttiin niin koko ajokorttilaissa ei ole mitään mainintaa tuollaisesta 6kk säännöstä. Sitä paitsi tiedän tapauksia, missä pitkäaikaisen ajokortin omistaja on saanut korttinsa takaisin 9kk ajokiellon jälkeen ILMAN uutta kuljettajantutkintoa.

        Ei silti ole syytä epäillä kertomaasi, vastaus löytyy kyllä ajokorttilaista. Mutta et voi tehdä siitä tuollaista yleispätevää sääntöä, se on nyt vain sattunut käymään kohdallasi niin. Nimittäin:

        56 §
        Uuteen kuljettajantutkintoon määrääminen

        Poliisi voi määrätä kuljettajan uuteen kuljettajantutkintoon, jos hän moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan on toistuvasti syyllistynyt tieliikennelain säännösten rikkomiseen ja tämän vuoksi tai muutoin on todennäköistä syytä epäillä, ettei hän ole säilyttänyt ajotaitoaan.

        -------

        ja

        64 §
        Ajokieltoon määrääminen

        ...

        Poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon:

        1) jos hän ei enää täytä 12 §:ssä säädettyjä ajokorttiluvan myöntämisen edellytyksiä;

        2) jos hän ei poliisin asettamassa määräajassa ole toimittanut vaadittua lääkärintodistusta tai 20 §:n 3 momentissa tarkoitettua optikon antamaa todistusta taikka suorittanut hyväksytysti uutta kuljettajantutkintoa, ajokoetta tai ajonäytettä;

        ---------

        Eli nämä pykälät 56 § ja 64 § 2 mahdollistavat sen, että poliisi voi määrätä kenet tahansa kuljettajan suorittamaan kuljettajantutkinnon, ajokokeen, tai antamaan ajonäytteen, mikäli poliisilla on syytä epäillä henkilön ajotaitoja. Sinun kohdallasi on siis käynyt näin, mutta se ei tarkoita sitä, ettäkö kaikki pitkäaikaisen kortin haltijat automaattisesti määrättäisiin antamaan ajonäyte tai suorittamaan kuljettajantutkinto uudestaan, vaikka ajokielto kestäisikin yli 6kk.

        Ajokorttilaki on menossa uusiksi ja juuri tuota 64 § 2 kohtaa ollaan muuttamassa siten, että kuljettajantutkintoon ei enää voitaisi määrätä ollenkaan. Uusi esitys on edilexin sivuilla, muutostyö on aloitettu viime vuonna.


      • Ajooikeus

        Kokemusta on Nim.kirjoittaneelle.Ei mene mikään uusiks jos on pitkäaikainen ajokortti vasta kun ajokielto on yhtäjaksoisesti yli 2 vuoden mittainen niin silloin poliisi päättää pitääkö määrätä uuteen kuljettajantutkintoon ajooikeuden saamiseksi syynä tähän on se että jos on noin pitkä ajokielto niin epäilys siitä onko ajotaito ennallaan mut sekin on tapauskohtaista.Väliaikaisella ajokortilla menee kyllä kuljettajantutkinto uusiks juuri noilla yli 6kk ajokielloilla.


      • taitoajo12
        Ajooikeus kirjoitti:

        Kokemusta on Nim.kirjoittaneelle.Ei mene mikään uusiks jos on pitkäaikainen ajokortti vasta kun ajokielto on yhtäjaksoisesti yli 2 vuoden mittainen niin silloin poliisi päättää pitääkö määrätä uuteen kuljettajantutkintoon ajooikeuden saamiseksi syynä tähän on se että jos on noin pitkä ajokielto niin epäilys siitä onko ajotaito ennallaan mut sekin on tapauskohtaista.Väliaikaisella ajokortilla menee kyllä kuljettajantutkinto uusiks juuri noilla yli 6kk ajokielloilla.

        Väliaikaisella ajokortilla kuljettajantutkinto menee uusiksi ihan mistä tahansa ajokiellosta, vaikka siitä lyhimmästä 1kk mittaisesta.


      • 20+2
        Ajooikeus kirjoitti:

        Kokemusta on Nim.kirjoittaneelle.Ei mene mikään uusiks jos on pitkäaikainen ajokortti vasta kun ajokielto on yhtäjaksoisesti yli 2 vuoden mittainen niin silloin poliisi päättää pitääkö määrätä uuteen kuljettajantutkintoon ajooikeuden saamiseksi syynä tähän on se että jos on noin pitkä ajokielto niin epäilys siitä onko ajotaito ennallaan mut sekin on tapauskohtaista.Väliaikaisella ajokortilla menee kyllä kuljettajantutkinto uusiks juuri noilla yli 6kk ajokielloilla.

        Kyllä nimimerkki kokemusta on kirjoittaa asiaa. Riippuu siitä miten pitkään henkilöllä ajokortti on ollut. Kyllä jo 30 vuotta sompaillut saa kortin takaisin ilman uutta kuljettajantutkintoa, mutta ei ehkä kuukauden ns. pitkäaikaisella kortilla ajellut.


      • 800+50xx
        20+2 kirjoitti:

        Kyllä nimimerkki kokemusta on kirjoittaa asiaa. Riippuu siitä miten pitkään henkilöllä ajokortti on ollut. Kyllä jo 30 vuotta sompaillut saa kortin takaisin ilman uutta kuljettajantutkintoa, mutta ei ehkä kuukauden ns. pitkäaikaisella kortilla ajellut.

        No eikös tosta (ylempänäkin osittain lainatusta) ajokorttilaista selviä, että poliisi voi määrätä kenet tahansa suorittamaan kuljettajantutkinnon riippumatta ajokortin pitkäaikaisuudesta, jos on syytä epäillä ettei kuljettaja ole säilyttänyt ajotaitoaan? Laissa ei ole sen tarkemmin asiaa määritelty, joten se on poliisin harkinnassa milloin uusi kuljettajantutkinto on suoritettava.

        Ainoastaan lyhytaikaisen ajokortin osalta tilanne on täysin yksiselitteinen; ajokieltoon joutuminen johtaa uuteen kuljettajantutkintoon ja myös seuraava ajokortti on lyhytaikainen. Pitkäaikaisen ajokortin haltija voi joutua kuljettajantutkintoon monista eri syistä; ehkä hän on ollut poliisin mielestä liian kauan ajokiellossa suhteessa vaikkapa siihen, kuinka kauan ajokortti on henkilöllä ollut. Ehkä kuljettaja on syyllistynyt liian usein, tai liian vakaviin rikkomuksiin. Ehkä on syytä epäillä kuljettajan ajotaitoa esimerkiksi korkean iän ja rikkomusten vuoksi. Vanhukset syyllistyvät aika ajoin esimerkiksi moottoritiellä väärään suuntaan ajamiseen tahattomasti, mutta aiheuttavat samalla valtavan riskin liikenteelle. Ja niin pois päin.


    • 101 yli

      Nimimerkille kokemusta on joka kirjoitti "Aina uudet inssit ja kirjalliset jos ajokielto on yli 6kk eli jos 6kk ja 1 päivä niin uusiksi menee myös ekakertalaisella ja vakituisella kortilla.Kokemusta on 2 kertaa ajettu inssit ja kirjalliset sen lisäksi mitä kun kortin sain aikanaan.Aikanaan tuli vielä pakollista autokoulua 8 tunia lisäksi.Sitä ei taida enään tulla.Päihdeseurantaan en joutunut vuosi sitten kun viimeksi kärähdin."

      Ihme sontaa taas viitsiiki kirjoitella, kokemusta tuon tekstin perusteella ehkä hiekkalaatikolta. Itsellä on kokemusta, kunnon ylinopeuden jälkeen ajokieltoa tuli muutaman päivän yli vuoden eikä siinä mitään ihmeellistä ollut kun ajokiellon jälkeen hain korttini takaisin.

      • Juu ja ei

        Kirjoitus oli osittain sontaa, mutta ei välttämättä tapauskohtaisesti. Sontaa oli se, että "kokemusta on" -nimimerkki kirjoitti yleispätevästi jokaisen joutuvan uusimaan kuljettajantutkinnon mikäli ajokieltoa määrätään yli 6kk. Se ei missään tapauksessa pidä paikkaansa pitkäaikaisen kortin haltijoilla. Kirjoittaja itse on voinut kyllä joutua uusimaan inssin (vanha sanonta, muuten) ajokiellon jälkeen, syystä että poliisilla on ollut syytä epäillä kuljettaja ajotaitoja. Mitään muutahan se ei vaadi.


      • 17+16
        Juu ja ei kirjoitti:

        Kirjoitus oli osittain sontaa, mutta ei välttämättä tapauskohtaisesti. Sontaa oli se, että "kokemusta on" -nimimerkki kirjoitti yleispätevästi jokaisen joutuvan uusimaan kuljettajantutkinnon mikäli ajokieltoa määrätään yli 6kk. Se ei missään tapauksessa pidä paikkaansa pitkäaikaisen kortin haltijoilla. Kirjoittaja itse on voinut kyllä joutua uusimaan inssin (vanha sanonta, muuten) ajokiellon jälkeen, syystä että poliisilla on ollut syytä epäillä kuljettaja ajotaitoja. Mitään muutahan se ei vaadi.

        Onko lukihäiriö, koska sama asia on kerrottu jo moneen kertaan aikaisemmissa kirjoituksissa?


    • Anonyymi

      Mihin ne ajotaidot ruostuu pitkäaikasella kuljettajalla kun saat mopoa kuitenkin ajaa vaikka olis mikä kielto???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe