Tai no naiset ylipäätään. Ja vielä selän takana... Mietin tätä, koska olen kuulemma huono äiti. Ennen kaveriksi kutsumani ihminen oli arvostellut äitiyttäni hyvälle kaverilleni. Siis ihan oikeasti tulee mieleen ihan yläaste. (Ja nyt alennun samalle tasolle, kun mussutan täällä ;D) Eikö naiset kasva ikinä aikuisiksi??
Huonoon äitiyteen vaikuttavia tekijöitä tämän "kaverin" mielestä ovat:
- Lapsellani on paljon merkkivaatteita. Tilaan niitä jopa ulkomailta. (Meillä ei voi olla varaa)
- Lapsellani on kansainvälinen nimi, jota ei ole kuin parisataa Suomessa. (Erikoisuuden tavoittelua)
- Lapsellani, joka on siis tyttö, on korvakorut vaikka hän on alle kaksi.(pinnallista lapsen kidutusta)
- Emme halua enempää lapsia, lapsilukumme on täynnä. (Palaamme lapsen elämän, kun jää ainoaksi)
- Alle kaksivuotias lapsemme on matkustellut paljon ja hän on ollut 14 kertaa lentokoneessa sekä käynyt kolmella eri mantereella. (Alle viisivuotiaana ei kannata matkustaa, koska siitä ei kuitenkaan nauti eikä sitä muista)
- Harrastan iltaisin, jolloin lapsi viettää laatuaikaa isänsä kanssa(Pinnallsita haluta pitää kroppa kunnossa äidiksi tulon jälkeenkin)
Mitään kateuskorttia en lähtisi vetämään esiin, koska tämä "kaveri" on töissäkäyvä ihminen samoin kun miehensä. Minä olen kotona lapsen kanssa ja mies tekee viimeisiä opintojaan sekä käy osa-aikatöissä. Ja vaikka noin yleisesti ottaen mielestäni on ihan sama mitä shaibaa joku mitään meidän asioista tietämätön päästele suustaan, tuntuu vähän pahalta kun leikkipuistossa puhutaan kuinka elämme pikavipeillä ja siivestämme molempien vanhempia. Nämä eivät tietenkään pidä paikkaansa, mutta en koe olevani selittysvelvollinen, siitä miten käytämme rahamme ja kuinka paljon sitä on. Enkä muutenkaan ajattele, että meidän pitäisi perustella valintojamme ylipäätään kenellekään liittyen mihin tahansa elämän alueeseen. Enkä koskaan mainosta, että nyt meidän tytöllä on tätä ja tätä merkkiä päällä, kun ei mua se merkki niin paljon kiinnostaa vaan se että vaate on kivannäköinen ja mukavan tuntuinen tytön päällä ja miellyttää mun silmää.
Itse ainakin olen tajunnut sen, että olemme kaikki erilaisia ja jokaisella on omat tavat elää tätä elämää. En todellakaan ole samaa mieltä kaikista asioista muiden kanssa, mutta en mene silti arvostelemaan toisen taitoja äitinä. Pahimman ärsytyksen laannuttua jätän varmasti kommentit omaan arvoonsa, mutta mietityttää silti, että miksi tämä toisten arvostelu ei lopu edes aikuisena? Ja jos joku asia mietityttää, miksi aikuisena sitä ei voi sanoa ihan suoraan kasvotusten?
Miksi Idit arvostelevat toisiaan ja toistensa äitiyttä?
12
242
Vastaukset
- Yx mutsi
Kaikki on todellakin aivan hyvin ja kunnollisesti, jos sinä käytät matkustamiseen ja merkkivaatteisiin omia tienaamiasi maneja. Jos kulutat ja käytät yhteiskunnan avustuksia, jotka ovat verovaroin kerättyjä tulonsiirtoja meiltä muilta, olet hakoteillä ja ansaitset arvostelun.
Sorry että vähän tuntuu siltä kun olet vetänyt herneet nenukkaan. Siksi, että kun itse käytän omia tienaamiani, mua ei hetkauta puolen palaneen puusentin vertaa mitä mieltä kukakin asiasta on.- Mietteliäs12345
No, siis tämä kyseinen ihminen tietää meidän raha-asioista ihan yhtä paljon kuin tekin. En puhu raha-asioistamme edes parhaan ystävän kanssa. Ja kyllä mielestäni saa vetää herneen nenään, jos puhutaan perättömiä ja haukutaan julkisesti.
Rahat ovat kyllä ihan omia, vuosien varrella säästettyjä. Toki saan myös kotihoidontukea.
Mutta lähinnä tässä oli pointtina miettiä, että mistä tämä kamala arvostelu tulee. Vähän väliä, ainakin meidän puistossa, puhutaan paskaa jostakin joka ei ole paikalla ja arvostellaan nimenomaan äitiystaitoja. - Kelantukema
Miksi tuilla elävä ei saisi ostaa merkkivaatteita??? Meillä myös mies opiskelee ja minä olen kotona lapsen kanssa. Eletään käytännössä pelkillä Kelan tuilla. Pakollisten menojen(vuokra, ruoka, puhelinlaskut) meillä jää joitain satasia ylimääräistä. Ei siksi että kelan tuet olisivat isot, vaan siksi että elämme tarkasti ja asumme halvassa opiskelijakämpässä, jossa sähkö/netti/vesi kuuluvat vuokraan. Ylimääräiset rahat menevät säästöön tai vaatteisiin. Meillä on koko perheellä merkkivaatteet, mutta yhtäkään niistä ei ole ostettu täydellä hinnalla vaan kaikki on alesta. Lisäksi tilaamme yleensä vaatteet briteistä tai Ranskasta, joista ne saa halvemmalla kuin Suomesta. Puhun kyllä nyt keskihintaisista merkkivaatteista niin kuin molokids, polarnopyret, Adidas, nike jne. mutta kuitenkin.
Ja mekin matkustettiin mun ollessa äitiyslomalla. Toki olisin voinut säästääkin ne rahat, mutta päätettiin käyttää kelan tuista jäävä ylimääräinen lämpimässä. :)
Että haluiskohan "yx mutsi" kertoa miten ne kelan tuista jäävät ylijäämärahat pitäis käyttää, jos ei merkkivaatteisiin ja matkusteluun? - jpiugi
Ottamatta kantaa tähän hyvä-huono äiti kysymykseen totetan vain, että perhe, jossa on opiskeleva isä ja kotona oleva äiti ja yksi lapsi(jos siis ollaan vain kelan tuilla, ei sossua) ei tule sen kalliimmaksi yhteiskunnalle kuin kaksilapsinen perhe, jossa vanhemmat ovat töissä ja lapset hoidossa. Se päivähoito nimittäin maksaa aika paljon enemmän kuin mitä on maksimi hoitomaksu kuukaudessa. Aika harva kuitenkin maksaa niin paljon veroja kuukaudessa, mitä yhteiskunta maksaa lapsen päivähoidosta. Joten mun mielestä on ihan turha huudella mitään itse ansaituista rahoista. Jokainen lapsiperhe on rahallinen rasite yhteiskunnalle. Mutta me suomalaiset ollaan onnekkaita, kun saadaan näitä tukia. Ihan jokaisessa maassa ei ole näin. Ei edes ns. länsimaissa ja hyvinvointivaltioissa.
- Kiero peli, vedätys
jpiugi kirjoitti:
Ottamatta kantaa tähän hyvä-huono äiti kysymykseen totetan vain, että perhe, jossa on opiskeleva isä ja kotona oleva äiti ja yksi lapsi(jos siis ollaan vain kelan tuilla, ei sossua) ei tule sen kalliimmaksi yhteiskunnalle kuin kaksilapsinen perhe, jossa vanhemmat ovat töissä ja lapset hoidossa. Se päivähoito nimittäin maksaa aika paljon enemmän kuin mitä on maksimi hoitomaksu kuukaudessa. Aika harva kuitenkin maksaa niin paljon veroja kuukaudessa, mitä yhteiskunta maksaa lapsen päivähoidosta. Joten mun mielestä on ihan turha huudella mitään itse ansaituista rahoista. Jokainen lapsiperhe on rahallinen rasite yhteiskunnalle. Mutta me suomalaiset ollaan onnekkaita, kun saadaan näitä tukia. Ihan jokaisessa maassa ei ole näin. Ei edes ns. länsimaissa ja hyvinvointivaltioissa.
Jos näin on todella, niin eipä tarvitse ihmetellä, miksi tässä yhteiskunnassa jutut menee niin kuin ne nyt menee; kuin lehmän häntä ...
- Se on se tunne
Näistä avauksessa luettelemistasi jutuista ei mikään kylläkään myöskään viitttaa hyvään äitiyteen. Äitiys kun on jotain vallan muuta. :D
- Mietteliäs12345
No, eipä minustakaan liity hyvään äitiyteen sen enempää kuin huonoonkaan. Ne ovat vain meiän elämässä läsnä olevia tekijöitä. Mun on vaikea käsittää tätä arvostelua toisten valinnoista. Tuntuu, ettei mikään muu aihe ole sille niin herkkä kuin äitiys. Siinä saa aina paskaa niskaansa teki niin tai näin, mutta miksi?
- Se on se tunne
Mietteliäs12345 kirjoitti:
No, eipä minustakaan liity hyvään äitiyteen sen enempää kuin huonoonkaan. Ne ovat vain meiän elämässä läsnä olevia tekijöitä. Mun on vaikea käsittää tätä arvostelua toisten valinnoista. Tuntuu, ettei mikään muu aihe ole sille niin herkkä kuin äitiys. Siinä saa aina paskaa niskaansa teki niin tai näin, mutta miksi?
Anteeksi, mutta enemmän ne viittaa huonoon äitiyteen, jos esim lapsenne on lentänyt 14 kertaa. Vauvoilla ja pikkulapsilla lennot voivat olla kovinkin kivuliaita korville. Merkkivaatteiden hinnalla voisitte laittaa hiukan jemmaan lasta varten. Meillä on lapsilisät säästetty.
- Mietteliäs12345
Se on se tunne kirjoitti:
Anteeksi, mutta enemmän ne viittaa huonoon äitiyteen, jos esim lapsenne on lentänyt 14 kertaa. Vauvoilla ja pikkulapsilla lennot voivat olla kovinkin kivuliaita korville. Merkkivaatteiden hinnalla voisitte laittaa hiukan jemmaan lasta varten. Meillä on lapsilisät säästetty.
No, eipä tuo lapsi ole itkenyt yhdelläkään lennolla. Ei nousuissa eikä laskuissa. Että tuskin se on siitä kärsinyt. :) Meillä ei yhdelläkään reissulla ole ollut lapsen kanssa minkäänlaisia ongelmia. Ollaan nautittu lämmöstä ja otettu rennosti. Mutta onhan se toki huonoa äitiyttä antaa lapsen nauttia lämmöstä ja polskia lämpimässä vedessä, kun voisi olla Suomessa loskan keskellä huonosti kengät jalassa kävelevän taaperon kanssa, joka kaatuilee ja suorastaan ui siellä loskassa(esimerkki viime talvelta). Ja kuka sanoi, ettei lapsella ole omaa tiliä, jolle säästetään?
Ja joo, tarkotus ei tosiaan ollut puolustella meidän valintoja vaan kyseenalaistaa se, miksi toisten valintoja ylipäätään pitää arvostella. Nää on vaan jatketta näille "hyvät äidit imettää kaksivuotiaaksi" ja "perhepeti on ainoa oikea ratkaisu"- keskusteluille, joissa lietsotaan älytöntä riitaa ja vastakkainasettelua. Edelleenkin noi asiat on mun mielestä vain meiän elämässä läsnäolevia tekijöitä.. Enemmän mun mielestä tähän hyvään/huonoon äitiyteen vaikuttaa millasta ruokaa lapsi saa, onko sillä kunnon rutiinit, saako se ulkoilla tarpeeksi, vietetäänkö sen kanssa aikaa ja annetaanko sille paljon syliä, haleja ja pusuja. Kaikki muut jutut ovat vain enemmän tai vähemmän pinnallisia muuttujia ihmisten elämässä. :) - Se on se tunne
Mietteliäs12345 kirjoitti:
No, eipä tuo lapsi ole itkenyt yhdelläkään lennolla. Ei nousuissa eikä laskuissa. Että tuskin se on siitä kärsinyt. :) Meillä ei yhdelläkään reissulla ole ollut lapsen kanssa minkäänlaisia ongelmia. Ollaan nautittu lämmöstä ja otettu rennosti. Mutta onhan se toki huonoa äitiyttä antaa lapsen nauttia lämmöstä ja polskia lämpimässä vedessä, kun voisi olla Suomessa loskan keskellä huonosti kengät jalassa kävelevän taaperon kanssa, joka kaatuilee ja suorastaan ui siellä loskassa(esimerkki viime talvelta). Ja kuka sanoi, ettei lapsella ole omaa tiliä, jolle säästetään?
Ja joo, tarkotus ei tosiaan ollut puolustella meidän valintoja vaan kyseenalaistaa se, miksi toisten valintoja ylipäätään pitää arvostella. Nää on vaan jatketta näille "hyvät äidit imettää kaksivuotiaaksi" ja "perhepeti on ainoa oikea ratkaisu"- keskusteluille, joissa lietsotaan älytöntä riitaa ja vastakkainasettelua. Edelleenkin noi asiat on mun mielestä vain meiän elämässä läsnäolevia tekijöitä.. Enemmän mun mielestä tähän hyvään/huonoon äitiyteen vaikuttaa millasta ruokaa lapsi saa, onko sillä kunnon rutiinit, saako se ulkoilla tarpeeksi, vietetäänkö sen kanssa aikaa ja annetaanko sille paljon syliä, haleja ja pusuja. Kaikki muut jutut ovat vain enemmän tai vähemmän pinnallisia muuttujia ihmisten elämässä. :)Minusta perhepedissä nukuttaminen ja yli 1-vuotiaaksi imettäminen on huonoa äitiyttä. Tällälailla me olemme erilaisia äitejä. :)
Minulle tärkeitä ovat:
Kuinka paljon vietät aikaa lapsen kanssa, juttelet ja pidät sylissä, luet kirjoja jo pienestä pitäen, hankit kouluikäiselle lemmikin, opetat tekemään käsitöitä, piirtelet ja opetat muutakin kuin pakolliset läksyt, huolehdit ylipäätään lapsen koulunkäynnistä, pyrit itse saamaan koulumatkat lapselle turvallisiksi, teet hyvää kotiruokaa parhaista raaka-aineista ja olet kasvatuksessasi johdonmukainen ja rakstat lastasi aina ja joka tilanteessa.
- Erilainen mutsi
"Minä luulin aina että olin huono äiti. En tiedä mistä se johtui, ehkä sellaista tunnetta synnytetään äideissä, heitä syytetään niin paljosta, tai ehkä heillä on niin paljon pelättävää ja niin paljon vastuuta jota he eivät tiedä miten kantaisivat. Mutta minä olenkin ollut hyvä äiti. Minä hyväilin paljon." (Eeva Kilpi: Tamara)
- hyvä äiti
Mikään noista aloittajan kohdista ei mittaa äitiyttä, vaan perheen rahankäyttöä. Niistä voi päätellä, että perhe käyttää reilusti rahaa, mutta jos rahaa kerran on niin saahan sitä myös käyttää. Jos rahaa on niukasti, niin siinäkin tapauksessa aikuisilla ihmisillä on oikeus itse päättää, miten vähät rahansa käyttävät, kun vaan ei kuole nälkään.
Äitiyttä mittaisin sellaisilla asioilla kuin:
- kuinka paljon olet lapsen kanssa, juttelet hänelle ja pidät sylissä
- luetko hänelle kirjoja, kerrotko elämästä
- opetatko hänelle käytännön taitoja
- huolehditko hänen ruuastaan ja terveydestään
- oletko kärsivällinen, lempeä ja johdonmukainen kasvatuksessa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6734529Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202205- 1021376
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos181231- 711168
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia123999Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel66998Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75925Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255884- 65876