Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Munasarjakysta vaihdevuosien jälkeen

kysta

Olen 57-vuotias ja kuukautiseni päättyivät 51 vuotiaana täysin. En ole koskaan kärsinyt minkäänlaisista vaihdevuosioireista, vaan kuukautiset yksinkertaisesti tyssäsivät. Nyt kävin vatsan alueen ultrassa aivan muistas syistä ja ultraava lääkäri kysäisi, että olenko tietoinen, että minulla on 10 cm kokoinen kysta toisessa munasarjassa. No enpä ollut tietoinen, kun ei ole vuosikausiin tullut gynellä käytyä. Gynekologihan tekee ultrauksen emättimen kautta eli näkee mm. kystan luonteen tarkemmin, kuin vatsan päältä ultratessa. Ultraava lääkäri kehotti minua menemään gynekologille puolen vuoden kuluttua, jotta nähtäisiin, onko kysta kasvanut. Onko laisinkaan järkevää odotella noin pitkää aikaa, varsinkin kun hän ei voinut päältä ultratessa nähdä kystaa niin tarkasti kuin gynekologi. Painellessa ei tuntunut arkuutta. Onko täällä muita noin ikäisiäni tai vaihdevuodet taakseen jättäneitä, joilla olisi ollut noinkin suuri kysta ja täysin vaaraton. Onko sille mahdollisesti tehty joitain toimenpiteitä.

1

1709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hurly Curly

      Ikään tai vaihdevuosiin tuo ei liity, sinullakin lie ollut vaikka kuinka kauan?
      Omani oli kuulemma vauvan pään kokoinen ja asettunut jotenkin oikean munasarjan ja peräsuolen väliin, joten piti käydä sisätautilääkärillä ja gynellä, molemmat pähkäili että kumpi operoi! No, gyne sen sitte päiväkirurgiassa leikkasi, oli hyvälaatuinen ja kuulemma aivan siisti pallukka.
      Jonkin aikaa, muutaman vuoden kiristi sillä kohtaa kun lenkkeilin ja tein vatsalihastreeniä, sitten sekin loppui. Kuukautiset jatkui sen jälkeen vielä ihan hienosti 8v ja loppuivat sitten kertaheitolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe