Phuket, Patong Beach, 26.10. alkaen lakkoon

Miksu

Tiedoksi kaikille Phuketiin matkustaville:

Phuket ja erityisesti Patong Beach, baareineen, ravintoloineen ja jopa Tuk Tuk kuskeineen aikoo mennä lakkoon määrittelemättömäksi ajanjaksoksi. Protestin syynä on nykyisen Thai hallituksen vaatimat idioottimaiset kiristykset baarien, ravintoloiden ja discojen aukioloaikoihin. Mm. moni baareista, jne. saisi vastaisuudessa olla auki vain klo. 21-24... (tietyt discot mahdollisesti kuitenkin 21-01 tai jopa 21-02).

Itse lakon pituudesta ei ole täyttä varmuutta mutta baarien omistajat uhoavat että lakko jatkuu kunnes hallitus luopuu vaateestaan. Toisaalta jotkut puhuvat että kyse olisi vain yhden päivän protestista. Lakkoon tulee tämän hetken tietojen mukaan osallistumaan koko Phuketin saari.

Oli miten oli, mikäli joku on tuonne nyt menossa, niin mikäli mahdollista, kannattanee siirtää matkaansa muutamalla viikolla eteenpäin tai jopa peruuttaa se kokonaan. Toisaalta puhuvat että lakon aikana järjestäisivät mm. Patong Beachilla useita "protestikarnevaalikulkueita", yms. joten saattaahan siellä sitten olla jotain tekemistä. Mutta esim. ateriointi täytynee suorittaa katukeittiöissä koskapa ravintolat eivät siis ole auki. Tosin ovatko hotellienkin ravintolat kiinni, sitä en osaa sanoa.

Aiheesta enemmän tuolla:

http://www.thaivisa.com/forum/index.php?showtopic=18907

http://www.rockhardphuket.com/whatnew.html

Night venues threaten indefinite closure

PHUKET CITY: Entertainment venues throughout Phuket are set to close their doors for an indefinite period on October 26 in protest against the government’s new early-closing policy.

Sompetch Moosophon of Patong Entertainment Business Association (PEBA) told the Gazette that PEBA members had decided to take the drastic decision to close their businesses at a meeting on Saturday at The Metropole hotel.

According to the new laws, businesses within entertainment zones must close at 1 am, and businesses outside them at midnight.

Business people in Patong have been particularly vociferous in their pleas to be exempted from the regulations, arguing that the tourists who comprise the bulk of their business hardly venture out before midnight, and that they have each lost hundreds of thousands of baht in revenue since the order was enforced.

“About 50 business people attended the meeting,” said K. Sompetch, “and we decided we had to do something to let the authorities know we are in trouble.

“The Governor should realize that we are also citizens under his control, and that he should pay as much attention to us as he does to other people. We’re in serious difficulties right now; why doesn’t he look at this?”

K. Sompetch said he was loath to take drastic action, but he believed the association members had no choice but to close their establishments.

He said, “This high season, Phuket is going to lose the opportunity to earn more money; this policy will look ridiculous to many tourists in Patong.”

K. Sompetch denied that establishments in Patong had many under-age patrons – one of the government’s reasons for the new early-closing laws – and said that he is confident there are no drugs or sex shows in Patong. If there were, he asked, why didn’t the police simply close down the establishments concerned? “That would be much easier.”

K. Sompetch said the association would ask Governor Udomsak Usawarangkura to extend opening hours to 2 am, or even 3 am or 4 am. The 1 am closing policy was, he said, just an attempt by the government to make it look like it was doing something.

He added, “There were people who wanted a ‘mob’ protest, but I hope we can find a solution through discussion. We’ve passed all our information to the Governor; he has enough of that now. Everything is up to him now.”

-- Phuket Gazette 2004-10-19

4

927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ijaa

      Jaa että pitäis matka peruuttaa, kun baarit menee päiväks lakkoon???....Thaimaassahan ei keksi varmaan mitään muuta tekemistä kun istua baarissa juomassa kaljaa...

      • Miksu

        Ota huomioon että näillä näkymin Phuketissa käytännössä kaikki tulee olemaan kiinni. Siis myös ruokaravintolat. Ja yleinen puhe on siis pitkästä lakosta. Tuo puhe yhdestä päivästä on ollut vain joidenkin esittämää spekulaatiota, monet muut ovat valmiina pitkäänkin taisteluun.

        Nimittäin mahdollisuus siitä että lakko jatkuu päiväkausia kannattaa ehdottomasti ottaa matkaansa suunnitellessa huomioon! Esim. ruuan suhteen. Hotellihuoneessa kun ei paljoa omia safkoja tee. Ja jos vatsa ei kestä katukeittiöitä (kuten monella ei) niin huoleen on tuplaten aihetta...

        On myös ollut puhetta siitä että muutkin yrittäjät olisivat protestiin osallistumassa. Mikäli näin, tulee tämä tarkoittamaan sitä että ainoat auki olevat paikat tulevat olemaan 7-elevenit ja Big-C.

        Tässä tapauksessa kannattaa sitten varmaan harkita toisaalle menoa. Esim. Krabiin tai muille saarille. Niihinhän pääsee Phuketista muutamassa tunnissa.


    • phuuketti

      vieläkö lakko voimassa...marraskuun lopussa tarkoitus matkustaa.

      • Miksu

        Lakko Phuketissa päättyi tänään - baarien, ravintoloiden ja dicojen omistajat selviytyivät tapahtumasta voittajina ja paikat saavat olla edelleen kahteen asti auki. Itseasiassa ensi viikolla pitäisi hallituksen antaa Phuketille, Pattayalle sekä Koh Samuille erillislupa jonka valtuuttamana paikat saavat olla kolmeen asti auki. Tilannetta kannattaa kuitenkin edelleen seurata nimittäin jos hallitus ei tuota 3am aikarajaa myönnäkkään niin lakko alkanee uudestaan.

        Tämän viikkoinen lakko oli myös yhtenäisyydessään varsin tyydyttävä. Noin 90% koko Phuketin paikoista oli kiinni ja nekin jotka pitivät auki tarjosivat yleensä ainoastaan ruokaa ja alkoholittomia juomia. Karon Beachilla eräs baari yritti olla auki mutta pormestari usutti paikallisen turistipoliisin baariin ja käski sulkemaan! ;) Patongillakin jotkut yrittivät alkuun olla auki mutta paikalliset lakkovahdit pistivät paikat hyvin äkkiä kiinni...

        ______________

        Night venues win ‘unofficial’ 2 am reprieve

        PATONG: -- Entertainment venues in Patong and Kata-Karon this evening won an interim "unofficial” reprieve from the Governor, who has said they may stay open until 2 am.

        In return, they have agreed to call off their protest at the football field on Thaweewong Rd.

        After meeting with Phuket Governor Udomsak Usawarangkura early this evening, Sompetch Moosophon, President of the Patong Entertainment Business Association (PEBA), told the Gazette that entertainment venues in Patong are now "unofficially” allowed to stay open until 2 am.

        He said that Gov Udomsak had asked for the protest at the football field on Thaweewong Rd to disband, and for entertainment venue owners to wait "one or two weeks” for the Cabinet to come to a decision on the matter.

        "The Governor has asked the Cabinet to extend the closing time to 3 am, which I believe they will approve,” he said.

        "But that’s not enough. It’s not what we want; we need [to trade until] 4 am.”

        PEBA Secretary Pratheep Rerksomroj told the Gazette, "The Governor seemed to be very worried about the situation in Narathiwat, and concerned that the protest [in Patong] might give the impression of violence. He asked us to stop [the protest] because it might affect tourism, and we accepted that.

        "We will open tonight as usual,” he added.

        The reprieve applies only to venues in the entertainment zones in Patong and Kata-Karon.

        --Phuket Gazette 2004-10-28


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe