Taas närästää!

Olen kärsinyt närästyksestä niin kauan kuin muistan. Järkyttävä polte rintalastan takana ja usein kurkussakin asti. Megaröyhtäykset, ruuan nousua suuhun ja silloin tällöin nielemisvaikeudet. Jatkuvassa käytössä Rennie (liirumlaarum-kamaa minulle), Pepcid ja Samarin (joka auttaa minua parhaiten).

Tähystyksen pelossa venytin lääkäriin menoa, mutta sain kuitenkin loppupeleissä otettua itseäni niskasta kiinni. Sain kuukauden Nexium-kuurin, josta olikin apua. Lääke auttoi melkein ensimmäisestä tabusta lähtien, vaikka lääkäri sanoi että saattaa mennä viikko ennen kuin se tepsii.

No, yllättäen kuurin jälkeen vaivat palasivat. Närästys on edelleen päivittäistä, mutta selviän vähemmällä "lääkityksellä". Tosin tuntuu, että polte on saanut jostain pontta, korventaa niin että tuntuu kuin iho palaisi puhki.

Lääkäriin olisi kai mentävä.. Olen nyt lueskellut teidän muiden tarinoita ja tuntuu että omat oireeni ovat jotenkin vähäpätöisiä muihin verrattuna..! Tiedän kyllä että tämä minun juttuni ei ole itsestään ohimenevä, joten mitä ihmettä haen, vakuuttelua vai??
73039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nyt otat uudestaan ittees niskasta kiinni ja kipität sinne lekuriin! Tuskasen olon kanssa ei oo pakko elää; sitä varten on lääkäreitä, jotka auttaa. Eiköhän sullekin oikee lääkitys löydy! Tsemppiä! =)

Äänestä

samat oireet alkoivat vuonna 2000 minulla. Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset tähystykset ja ultraäänet. Mitään ei löytynyt. Vaiva välillä helpottaa ja taas alkaa tai jatkuu pahempana.
Viime viikolla kävin taas lääkärissä. Hän sanoi että monet kärsivät tästä samasta ongelmasta.
Sain taas jonkun lääkekuurin,jotain happoihin liittyvää. Lääkäri sanoi, että se voi ihan hyvin olla jokin krooninen ruokatorven tulehdus,joka aina välillä helpottuu ja taas jotkin ruoka-aineet pahentavat. Nämä ruoka-aineet pitäisi itse tunnistaa mitkä aiheuttaisevat närästystä.
Tiedän itsekin että tämä on välillä tuskallista,mutta sen kanssa on vaan elettävä.

Mutta käy sinäkin ihmeessä tutkimuksissa,se ainakin helpottaa sitten mielenrauhaa...

Äänestä
  • Tähystysjonossa ollaan. Kävin siis lekurissa ja sain pari kuukautta Nexiumia ja tosiaan lähetteen tähystykseen. Myös verikokeet otettiin. Mietin vain, että koska tähystysjonot kunnallisella puolella ovat varmaankin 2-3 kk, niin kannattaisiko suosiolla mennä yksityiselle? Mitähän lie maksaa? Soittamallahan tuo selviää, mutta ajattelin josko joku osaisi sanoa..

    Äänestä

Oletko kokeillut mitään muuta kuin lääkkeitä?
monet ovat saaneet avun esim. aloe vera-juomasta ja asidofilus tableteista.

Äänestä

Mullon sellanen närästys ettei nouse hapot soppatorveen, mutta polttaa mahassa,syön Nexiumia joka pitää oireet poissa, mutta kun lopetan alkaa parinpäivän päästä kuumottaa, joka sitten muuttuu polttavaksi. En ole käynyt vielä heliko testissä, mut eikö tuo ole aika yleinen syy?? nyt ajattelin kokeilla luontaisia tuotteita, sais jättää nää synteettiset kemiat vex??

Äänestä

Aika tuttu tunne.. Itse kävin viisivuotta sitten ensimmäisessä tähystyksessä vastaavista vaivoista. Todetttiin palleatyrä, joka on kuulemma aika yleinen "vika", tämä aiheuttaa vatsahappojen pääsyn ruokatorveen. Ts mahaportti joka on vatsalaukun ja ruokatorven yhtymäkohdassa on löysä. Mikäli vaivat jatkuvat pitkään, alkaa ruokatorveen tulehdusalueelle muodostua samanlainen peite kuin suolensisäpinnalla, joka on mahdollista kehittyä syöväksi. Minulla on tätä peitettä ja siitä otetaan koepaloja määrä välein mahdollisten solumuutosten varalta. Syön Lanzo 30mg nimistä lääkettä yhden pillerin/vrk ja oireet pysyy kurissa. Ei se tähystys niin paha ole, tutkimuksen kesto noin 5min.

Äänestä

Olen viettänyt 5 päivää närästysleikkauksen jälkeistä elämää ilman Somac lääkitystä jota jatkui leikkausta edeltäneet 10 vuotta. Pikkupojasta lähtien ruokatorvea korvensi, ja aikuisiässä alkoi sitten olla noita ruokatorven tulehduksia. Tähystyksiä tehtiin 5-6, ja viitisen vuotta sitten lääkäri antoi lähetteen vatsanportin kiristysleikkaukseen, enkä uskaltanut silloin mennä. Useamman vuoden nukuttuani korotetuin sängynpäädyin, ja herättyäni aamuyöstä yskimään vatsansisältöä keuhkoista, päädyin pyytämään lääkäriltä uutta lähetettä. Niinpä sitten leikkaus tehtiin ja nyt olen toipilaana. Tutkimukset tähystyksineen, nanometrioineen, happomittauksineen ja koko leikkaus kaikkineen oli vain puolet siitä mitä olin pelännyt. Esim. minkäänlaista kipua ei syödessä ole, ja kaurapuuroakin olen jo ohuehkona maidon kera pistellyt. Tänään on ensimmäinen särkylääkkeetön päivä, vain kuuloa parntavaa, siis ilmavaivoihin kuplatonta olen ottanut. Kaverini saatua lääkehoidosta jonkinasteisen vatsakalvonlamaantuman oli sekin yksi syy lähteä leikkaukseen, ja eihän nuo lääkkeet mitään halpoja ole. Hoitamattomana pitkäaikainen närästys voi aiheuttaa ruokatorven solumuutoksia, ruokatorven seinämä voi muuttua samanlaiseksi kuin vatsalaukun seinämä, eikä enää siis siirrä ruokaa. Toisaalta haavaumat ruokatorvessa voivat aiheuttaa vakavampiakin muutoksia.
Leikkauksesta kotiuduin seuraavana päivänä, ja alkuun oli vähän haavakipua, jota hoidin poretabletein ja supoin. Ilmavaivat ovat leikkauksen jälkeinen oire, mutta onneksi niihinkin on hyvät tropit.
Googleta: närästysleikkaus, fundoplikaatio, palleatyrä, lue Ilari Airon (prof) artikkeli. Eri sairaaloiden potilasohjeita. Mikko Viljakka (PHKS) joka minut leikkasi on tehnyt aiheesta väitöskirjan-Tampereen Yliopisto.
Tietoa kannatta haeskella asiantuntijoilta, täällä näillä palstoilla on myös hyviäkin kirjoituksia, mutta joskus termit ja asiat menevät sekaisin, ja kaikenlainen pelottelu kannattaa jättää oman onnensa nojaan. Tutkimukset ovat kivuttomia, joskin hieman epämiellyttäviä. Leikkauksessa ja toipumisessakan ei tarvitse tuskaa tuntea, pientä kipua kyllä, joka sekin on poistettavissa ilman reseptiä apteekista saatavilla lääkkeillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pisama kirjoitti:

Olen kärsinyt närästyksestä niin kauan kuin muistan. Järkyttävä polte rintalastan takana ja usein kurkussakin asti. Megaröyhtäykset, ruuan nousua suuhun ja silloin tällöin nielemisvaikeudet. Jatkuvassa käytössä Rennie (liirumlaarum-kamaa minulle), Pepcid ja Samarin (joka auttaa minua parhaiten).

Tähystyksen pelossa venytin lääkäriin menoa, mutta sain kuitenkin loppupeleissä otettua itseäni niskasta kiinni. Sain kuukauden Nexium-kuurin, josta olikin apua. Lääke auttoi melkein ensimmäisestä tabusta lähtien, vaikka lääkäri sanoi että saattaa mennä viikko ennen kuin se tepsii.

No, yllättäen kuurin jälkeen vaivat palasivat. Närästys on edelleen päivittäistä, mutta selviän vähemmällä "lääkityksellä". Tosin tuntuu, että polte on saanut jostain pontta, korventaa niin että tuntuu kuin iho palaisi puhki.

Lääkäriin olisi kai mentävä.. Olen nyt lueskellut teidän muiden tarinoita ja tuntuu että omat oireeni ovat jotenkin vähäpätöisiä muihin verrattuna..! Tiedän kyllä että tämä minun juttuni ei ole itsestään ohimenevä, joten mitä ihmettä haen, vakuuttelua vai??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu