Miten joku ehtii lukemaan melkein 200 kirjaa vuodessa ja vielä kirjoittamaan niistä pitkän jutun?
Siinä ei muuta elämää ole kun työ ja kirjablogi. Tuntuu pakkomielteeltä. Yleensä eivät ne ole mitään älyn kukkasia. Varsinkin vastaukset ovat säälittäviä.
Kirjabloggareiden touhut
21
624
Vastaukset
- kirjaharrastaja
Luen enemmän kuin 200 kirjaa vuodessa. Monet kirjabloggarit ovat varmaankin samanlaisia himolukijoita kuin itsekin olen eikä niistä kirjoittaminen nyt niin paljon aikaa veisi. Monilla eläkeläisillä ja kotona olevilla lienee aikaa bloggailuun. Parempi ajanviete se ainakin on kuin muiden harrastusten kritisointi anonyyminä.
- halpaharrastus
Minäkin luen usein kirjan, jopa kaksi päivässä, riippuu ihan kirjasta.
Välillä luen vain nettiuutisia ja ihan paperilehtiä. Osallistun herkästi moniin mielenilmaisuihin, mutta aikani ei riitä bloggailla itse.
Tämä on harrastukseni; paeta pahaa maailmaa välillä muualle...
p.s. Minut voisi lukita kirjastoon loppuelämäkseni, olisin onnellinen.
- 1+2
Kuinka monta tuntia luet päivässä?
- kirjaharrastaja
Arvioisin, että noin kuusi tuntia päivässä. Luen työmatkat ja työhönikin kuuluu lukemista. Niin kuin halpaharrastus, olisin minäkin tyytyväinen kirjastossa ja olen monesti toivonut, että olisin sittenkin mennyt kirjastoalalle. Silloin varmaan lukisin vielä enemmän.
Outoa lukea, että kirjoista bloggaaminen herättää muissa vertailun halua. Lukunopeudet vaihtelevat todella paljon ja mitä enemmän lukee, sitä nopeammin se käy. Lukunopeus ja kirjojen määrä ei ole itselleni tärkeä asia, ei muiden eikä omat lukumäärät. Lukeminen on nautintoa vain.
- myös lukija
Pikalukijat taitavat lukea kirjoja selaillen sivuja ja harppien sivujen yli... jos ei ole kiinnostavaa luettavaa mutta kahlaa kirjan läpi. Mielestäni se ei ole kirjan lukemista eikä sitä voi laskea luetuksi kirjaksi... Se on kuin selailisi viikkolehtiä ja se siitä sisällöstä.
- tavaaja
Lukunopeuksissa on eroja. Kokeilin äsken ja kulutin puoli minuuttia sivun lukemiseen. Eli tunnissa kuluisi n. 120 sivua.
- mooo
Kun luet kirjaa, niin elät toisen elämää, et omaasi.
Ota nyt järki käteen ja ala elä omaa, ainutkertaista, elämääsi.
Tähän elämää suurempi linkki vaikka alkuajatus.org tms. - kertoo itsestä
Kyllähän noita kirjoja voi mennä kaksikin päivässä.
Ihmiset saa käyttää aikansa ihan mihin kukin haluaa. Eikös ole kummallista?
Myös ne tyhmemmät ihmiset voi harrastaa just sitä mitä ne haluaa, ja kertoa siitä toisille ihmisille.
Mitä tuota ihmettelemään - jaa-a
Minulla menee yhden kirjan lukemiseen noin kuukausi 1,5 tuntia päivässä lukuvauhdilla. Siis 45 tuntia. En ymmärrä miten on mahdolllista lukea kaksi päivässä.
Jos siitä siis oikeasti lukee joka sanan. Nuo blogistit eivät taida paljoa muuta tehdäkään kuin lukea. Tai sitten huijaavat lukeneensa ne.- tavaaja
Miten on mahdollista lukea noin hitaasti? Johan tossa vauhdissa unohtaa lauseen lopussa miten se alkoi.
- kirjaharrastaja
tavaaja kirjoitti:
Miten on mahdollista lukea noin hitaasti? Johan tossa vauhdissa unohtaa lauseen lopussa miten se alkoi.
Eräs kaverini lukee myös hyvin hitaasti ja sanoo, että unohtaa kirjan alun jo keskellä kirjaa. Siksi kaunokirjallisuuden lukeminen on vähäistä. Ehkä hitaus johtuu, ettei pysty keskittymään tarpeeksi kirjaan niin että luettu ei pysy mielessä ja ajatus harhailee tai sitten kyse on vain tekniikasta.
Lukutekniikka kehittyy, kun lukee tarpeeksi. Mutta harrastuksessa ei minusta tarvitse ajatella sitä kuinka nopeasti. Pääasia, että lukemisesta nauttii.
- Superlahja
Ei täällä kannata ihmetellä muiden huimia lukunopeuksia. Lahjakkuuksissa on eroja ja erityisesti näillä palstoilla esiintyy usein monilahjakkaita ihmisiä.
- Nainen 49v.
Minä luen kohtuullisen nopeasti ja paljon, mutta käyn työssä ja harrastan muutakin kuin lukemista. Jos ihminen on eläkkeellä tms., tuo 200 kirjaa on mahdollinen. Mutta jos on työ ja perhe sekä tekee yhtään muuta kuin vain lukee, tuo määrä on käsittämätön. Tosin yksikin aktiivinen bloggari laittaa mukaan lapsilleen lukemansa kirjat ja sellaiset kirjat, joissa on paljon kuvia kuten askartelukirjat. Olisin minäkin lapseni ollessa pieni saanut tuolla systeemillä tuon 200 kirjaa. Riippuu kyllä kirjan paksuudesta. Olen tänä vuonna lukenut tähän mennessä 46 kirjaa, mutta niistä on osa ollut paksuja kirjoja (yli 700 s.), tietokirjoja ja tieteellisiä kirjoja. VIimeksimainittuja kun usein luen englanniksi, niin ei siinä kovin nopeasti etene hyvälläkään kielitaidolla, kun pitää keskittyä eikä englanti kuitenkaan ole äidinkieli.
- entinen lukutoukka
Työttömänä aikoinaan tuli luettua 100-150 kirjaa vuodessa. Ihan kaikki aika siihen meni melkein.
Kun käyn työssä en käytännössä pysty/ehdi/innostu lukemaan yhtään. - 1+3
Kyllä tuollaisella kirjabloggaajalla täytyy olla kova halu tuoda itseään esille ja päästä julkisuuteen. Ei sitä vain harrastukseksi voi sanoa.
- linnuton puuu
Onko ihmiset kateellisia, jos joku tykkää jostain harrastuksesta kovasti ja haluaa panostaa siihen? Tuntuu, että on ihan OK juosta maratoneja tai pelata tosissaan lätkää, mutta jos kertoo lukevansa paljon, niin sitä vähätellään.
Itse olen yksinhuoltaja ja teen siis täyden työpäivän lisäksi kotihommia, siivoan, käyn kaupassa, korjailen lasten rikkimenneitä housunpolvia jne ja silti ehdin lukea noin kirjan viikossa. Käytännössä kesälomalla ehtii lukea noin kirjan per 2 päivää kuten myös sairaana, joten käytännössä todellinen vuoden aikana luettu kirjamääräni on noin 60-70 kpl.
Omalla kohdallani luettuun kirjamäärään vaikuttaa hyvä lukunopeus sekä se, että hyödynnän lyhyetkin mahdollisuudet lukemiseen eli luen aamupalaa syödessä, töissä lounastunnilla jne. Silti ehdin harrastamaan myös liikuntaa ja minulla on ihan oikeita ystäviäkin. Kotikin on ihan perussiisti ja lasten kanssa ehdin viettää hyvin aikaa.
Itselläni ei ole rahaa ostaa kirjoja, mutta onneksi kirjastosta löytyy niitä. Kerran viikossa kirjastoon lasten kanssa, niin esimerkiksi pikalainat pakottavat lukemaan kirjan nopeasti loppuun viikossa.- kirjaharrastaja
Jos toisten lukemien kirjojen määrästä pitää tehdä kysymys ja verrataan omiin lukumääriin epäillen muiden puhuvan palturia niin kieltämättä tulee mieleen että onko se kateutta. Mikä mahtaa olla moisen takana. Kokemukset koulusta vai mistä? Sielläkähän lukunopeus vaikuttaa paljon pärjäämiseen kun asiat omaksutaan lukemalla ja joskus pitää lukeakin tunnilla, jolloin pakostikin huomaa onko nopea vai hidas lukija. Ei sitä enää aikuisena tarvitse jatkaa tuollaista vertailua.
linnuttoman puun kertomus lukemisesta on varmasti yhteinen monille himolukijoille. Jos lukemiseen käyttää aikaa niin niitä kirjojakin sitten kertyy. Työmatkat, odottamiset läkäriin tai muut joutohetket kuluvat kirjan eikä television ja somen parissa. Kirja on paras ystävä ja aina mukana. - nalkuttaja
kirjaharrastaja kirjoitti:
Jos toisten lukemien kirjojen määrästä pitää tehdä kysymys ja verrataan omiin lukumääriin epäillen muiden puhuvan palturia niin kieltämättä tulee mieleen että onko se kateutta. Mikä mahtaa olla moisen takana. Kokemukset koulusta vai mistä? Sielläkähän lukunopeus vaikuttaa paljon pärjäämiseen kun asiat omaksutaan lukemalla ja joskus pitää lukeakin tunnilla, jolloin pakostikin huomaa onko nopea vai hidas lukija. Ei sitä enää aikuisena tarvitse jatkaa tuollaista vertailua.
linnuttoman puun kertomus lukemisesta on varmasti yhteinen monille himolukijoille. Jos lukemiseen käyttää aikaa niin niitä kirjojakin sitten kertyy. Työmatkat, odottamiset läkäriin tai muut joutohetket kuluvat kirjan eikä television ja somen parissa. Kirja on paras ystävä ja aina mukana.Lasteni koulussa suoritettiin, siis nimenomaan suoritettiin, Lukudiplomi, jonka sai oppilas, joka oli lukenut tietyn määrän kirjoja. Kirjan lukeminen oli siis koulussa suoritus. Ja onhan se sitäkin. Tutustuakseen kirjan sisältöön, on luettava se kirja. Ihan kaikki kirjat eivät ole oman mielen mukaisia, vaan joihinkin tutustuakseen joutuu lukemaan sellaista, joka ei oikein maistuisi. Tällöin kirjan lukeminen on suoritus.
Lukeminen voi tietysti olla myös nautinto, rentoutumiskeino, todellisuuspakoa ja mitäpähän vielä. Nimitän tässä nautiskelijoiksi heitä, joille lukeminen merkitsee jotain sen suuntaista.
Luulisin, että lukunopeudesta ovat kiinnostuneita henkilöt, jotka joutuvat suorittamaan lukemista. Koska kirjojen lukijat ovat monenlaisia henkilöitä, heidän joukossaan on näitä molempia lukijatyyppejä: suorittajia ja nautiskelijoita. Sekä näitten lisäksi lukematon määrä muunlaisia lukijoita.
- realisti.
Jos lukee vaikka neljä tuntia päivässä, niin siinähän lukee 600-sivuisen kirjan ongelmitta. Suurin osa kirjoista on tuota lyhyempiä.
- riideri
Lukunopeutta nostaa huomattavasti käsityskyvyn kapeus.
Olen noita blogeja selaillut. Useimmat kirjabloggarit pitäisivät varmaan Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri-romaania pitkästyttävänä kuvauksena vanhan miehen kalareissusta. - Yrjö The Hitsari
Luin Sini Sinervon e-kirjan, Kirjabloggaajan rakkaudet. Siinä on vastaus lukunopeuteen ja muuhun asiaan liittyvään.
Hauska juttu :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768