Myyjät: Tapojen parantaminen

Ohjeita

Asiakas laati oman listan − Nämä 6 kaupan kassojen tapaa ärsyttävät eniten

Julkaistu: 26.9.2014 21:49

IS:n lukija suivaantui kaupan kassan asiakkaille antamista käytösohjeista. Lukijan mielestä myös kauppojen kassat voisivat parantaa käytöstään monella tapaa.
Aikaisemmin IS kertoi Kanta-Hämeessä sijaitsevan K-kaupan työntekijän laatimista käytösohjeista asiakkaille.

Noin vuoden Kanta-Hämeessä sijaitsevassa K-kaupassa työskennellyt nainen kertoi näkemyksensä siitä, miten asiakkaat voisivat parantaa omaa käyttäytymistään kauppojen kassoilla. Hän toivoo, että vinkit parantaisivat ilmapiiriä ostotilanteissa.

Jutun kommenttiketjussa nimimerkki Peksujef näpäyttää kiireisten suomalaisten käytöksestä ärsyyntynyttä K-kaupan työntekijää: ”Mukavahan se on kansaa kouluttaa. K-kaupan kassoille muutama sana.”

Perään lukija on laatinut omat käytösohjeensa kaupan kassoille:

1. Vastaathan tervehdykseen ja katsothan asiakasta silmiin. Ei ole mukava asioida pälyilevän toisaalla olijan kanssa.

2. Jos muovikassi on lisätty ostosten päälle vasta tavaroiden hihnalle asettelun jälkeen, näppäilethän sen ensimmäisenä, jotta pakkaaminen voi alkaa.

3. Ethän syö purukumia työskennellessäsi.

4. Ethän anna pakkauspään liukuhihnan pyöriä niin, että kaikki ostokset kaatuvat ja ovat yhtenä mylläkkänä hihnan loppupäässä.

5. Ethän oleta, että plussa- tai jonkun muun etukortin omistaminen on asiakkaan velvollisuus.

6. Ethän kiireessäkään ohjaa asiakkaan ostoksia välittömästi edellisten asiakkaiden ostosten perään, vaikka nämä eivät ole ehtineet pakata.
Heini Särkkä

5

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veijo s

      Epäkohtelias myyjä. Epäkohtelias käytös.. töykeä, tyly, epäkunnioittava, epäystävällinen, jäykkä, karkea, ynseä, ylenkatseellinen, epäkohtelias, nezdvořilý.

    • oppi perillä

      Hyvä asiakaspalvelu
      Asiakkaat muistavat hyvää työntekijää

      25.6.2014
      Harri Koso on työskennellyt Lehtomäen S-marketissa viisi vuotta.
      Lehtomäen S-marketissa työskentelevällä Harri Kosolla on kaksi ohjenuoraa hyvään asiakaspalveluun: Tervehdi ja muista katsekontakti. Näitä eväitä noudattamalla hän on saanut työstään kiitosta asiakkailta.
      — On ostettu suklaata, sipsejä ja kaljaa. Kerran sain risteilylahjakortin asiakkaalta, joka työskentelee laivalla. Viimeksi eräs asiakas toi kaksi bodya toukokuussa syntyneelle pojalleni, Koso kertoo.

      Kaupan liiton asiamies Matti Räisänen sanoo, että henkilökunta on yksi yrityksen käyntikorteista. Hänen mielestään asiakaspalvelijan tärkeimpiä tehtäviä on asiakkaan huomioiminen, eli tervehtiminen ja auttaminen.

      Asiakaspalvelun vaatimukset ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana. Räisäsen mukaan henkilökunnalta vaaditaan nykyisin enemmän tuotetietoutta.
      — Kestävät arvot kiinnostavat. Voidaan esimerkiksi kysyä, mistä joku tietty puuvillapaita tulee. Kodinkonekaupassa ihmisillä on aina ollut kiinnostusta siihen, että he saavat juuri sen tuotteen, mitä ovat hakemassa.

    • myyjä

      tuohon kohtaan 1....olisi se myös suotavaa että myös asiakkaat tervehtivät kassaa,kun kassa heitä tervehtii....työssäni muutamii hapan naamasii möllykköitä kohtaan joka päivä,koita siinnä sitten olla teko iloinen kyseistä asiakasta kohtaan. ja sitte valitetaan ku muka kassa ei olisi kohtelias..pah sanon minä.

      • lääplääpiä

        - ”Miten voitaisiin puuttua siihen, etteivät ihmiset puristelisi lukuisia tomaatteja? On todella ällöttävää seurata, kun ihmiset valikoivat tomaatteja. Puristellaan ja puristellaan ja laitetaan takaisin kekoon", yksi keskustelijoista totesi."

        - Ja yök. pesevätkö kaikki noita tomatteja ja miten hyvin? Lähteekö kaikki ylimääräinen pesulla pois?

        Aika epämiellyttävää asiakkaiden on poimia tomatteja jos tomatit eivät ole laatikoissa vaan tomaateista on kasattu keko, tietysti pehmeät päällä. Jos joku haluaakin kiinteitä tomatteja niin on vähän niinkuin pikku pakko tonkaista syvemmältä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      190
      5120
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1822
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1527
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      52
      1197
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1094
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      860
    Aihe