mitä tämä on?

Olen nyt 25-vuotias nainen, jolla pitäisi olla elämäniloa ja asiat hyvin.. Alkuvuodesta tuntui lähes kaikki olevankin ihan hyvin. Mentiin myös kihloihin mieheni kanssa 5- vuoden seurustelun jälkeen. En tiedä miten tämän kirjoittaisin tänne kun ongelmani on mm. se, että pääni ei pelitä.. Maaliskuussa vaihdoin työpaikkaa kolmevuorotyöstä päivätyöhön. Uudessa työssä oli paljon uusia asioita opeteltavana ja silloin jotenkin stressaannuin siitä kun ajatukseni ei "luistaneet" yhtään. Kävinkin silloin työterveydessä ja sain viikon sairasloman. Päässäni pyöri vain työasiat ja olinkin jotenkin vaativa itelleni. Saikun jälkeen päätin kuitenkin vielä jatkaa työssä ja n. kolmen vkon jälkeen jäin taas saikulle kun oloni ol ahdistunut.. Työterv.lääkäri kirjoitti mulle Escitalopraamia jos se helpottaisi oloani. Toisin kävi- lääkkeen aloitettuani en enää tuntenut iloa mistään ja aloin vain itkeskellä. Lopetin lääkkeen kun sain neljäntenä yönä jonkinlaisen paniikkikohtauksen. En kuitenkaan saanut enää ilontunteitakaan takaisin vaikka lääkkeen lopetin.
Lopetin sitten uuden työni ajatellen ,että jos oloni kohenisi.
MInulla olisi ollut mahdollisuus palata vanhaan työpaikkaan mutta en siihenkään kyennyt sillä mulla meni ruokahalu, joka paheni sitten niin että oksentelin vähänkin ruoan jota sain alas. (tuolloin ajatukseni oli koko ajan vain ruoasa ja siinä miksen saa syötyä) Olinkin sitten siinä pisteessä kotona, että halusin jostain apua.. kävinkin sitten akuuttipsykiatrian osastolla, jossa kerroin oireistani.. sitten sainkin diagnoosiksi masennuksen/ahdistuneisuushäiriön.. Minua kehoitettiin aloittamaan masennuslääke sertralin. Hyväuskoisena sen aloitinkin, mutta oloni vain paheni ruokaa en saanut enää ollenkaan syötyä jne..mulla oli tuolloin myös erilaisia pelkojakin kuten kuolemanpelko... Käytin sertralinia n. kolmevkoa ja lopetin lääkkeen koska oloni oli entistä huonompi.. Kesäkuun lopulla mut otettiin psyk..osastolle ja siellä kehoitettiin kokeilemaan venlafaxinia ja lisäksi olantsapiinia joka on eräänlainen antipsykoottinen lääke.. Sainkin kyllä sitten taas syötyä mutta näläntunnetta minulle ei tullut (enkä tunne sitä tänäkään päivänä) Venlafaxin ei sopinut mulle kun siitä tulikin sitten annoksen noston yhteydssä virtsaamisvaikeuksia ( en kyennyt pissaamaan vaikka oli hätä) niimpä lääke sitten loepetettiin "seinään" ja olantsapiini myös parinvkon käytön jälkeen. Päässäni oli ihmeellistä kihelmöintiä lääkkeiden lopetuksen jälkeen. Tunne oli kuin "myrkytetyllä" Tällä hetkellä mulla on lääkkeenä mirtatsapiini ja thyroxin kilpirauhasen vajaatoimintaan(joka on todettu 4v sitten) Itken nyt päivittäin tätä mun oloa, kun en enää tiedä mikä johtuu mistä.. tuntuu että kukaan ei ymmärrä mua..tätä tekstiä oli vaikee kirjottaa kun mun pää on nii tyhjä.. Syytän itteeni siitä kun menin niitä lääkkeitäkin kokeilemaan ja sain pääni niillä vain entistä sekavammaksi.. :(
Eli mulla on koko ajan tällainen olo:
- mun on vaikea ajatella asioita- ihan kuin pääni olisi tyhjentynyt kaikesta :``( ajattelen vain sitä mikä mulla on..
- En tunne mitään tunteita- oloni on koko ajan "sama"
- päässäni on tunne kuin ei olisi aivoja ollenkaan- vaikea tätä on ees selittää..
- Mulle ei tuu näläntunnetta- pitää kattoa kelloa koska taas söisi..
- ennen lääkekokeiluja sain nukuttua "luonnollisesti" , mutta nyt on niin että mirtatsapiinilla saan nukuttua..
- en tiedä mitä haluan- en saa mietittyä asioita..mulla ei tunnu olevan mielipiteitä asioista kun en tosiaan saa mietittyä asioita.
- Tuntuu kuin olisin "unohtanut" kaiken en myöskään kykene "suunnittelemaan" päivisin tekemisiä kun pääni ei pelitä, en ns. keksi tekemistä..:(
Nyt kun yritän miettiä aikaa jolloin kaikki oli paremmin (alkuvuosi) niin muistan että mulla oli jotain epämääräisiä oireita joihin olin jo tottunut- kuten ajoittainen hengenahdistus, pystyin nukkua yli 10tuntisia yöunia päiväunia- pidin sitä "normaalina" mulle, nokkosihottumaa, "aivosumua". Onko kellään muulla tämmöstä oloa? Pelkään että en palaudu tästä.. 4v sitten mulla oli myös ruokahaluttomuutta ja silloin mulla oli lääkkeenä mirtatsapiini,diapam 1x3 sekä ketipinor.. Käytin niitä sen kesän kunnes olin niin tokkurassa lääkkeistä että lopetin ne vähitellen ja oloni normalisoitui..
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sun elämä on pilattu. Älä helvetissä syö niitä lääkkeitä ne on kusetusta. Skitsofrenia saattaa myös olla kyseessä. Eikö elämä olekin mukavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

masennusko? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu