oi kun vois, vain kuolla pois.
voih
oih
12715
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olisikin jo aika tehdä itsemurha, lopettaa runkkarin elämä turha.
olet viimeks käyny kunnon kävelylenkillä?
kokeilepas,ei siinä kai mitään voi hävitä?
tsemppiä.
kumpa se oliskin niin helppoa.
Uloslähtö on todella kovan työn takana, silloin kun lähdetään siitä, että kolme kuukautta on verhot kiinni, naapuri (ihana) tuo jotain syötävää oven taakse, oma hygienia on sitä luokkaa, että kerran kahdessa viikossa käyt suihkussa, pesukone on käynyt kaksi kuukautta sitten, puhelimeen ei vastata, televisio ei kiinnosta, imuria ei ole käytetty moneen kuukauteen jne. Ensimmäinen minkä tein oli aamukahvi, pakotin itseni keittämään sen, joskus klo 11, parin viikon kuluttua se jo sujui rutiinilla, seuraava askel hammaspesu jne. nyt ollaan siinä vaiheessa, että olen käynyt mökillä, saunassa, sienestänyt, kerännyt marjoja, roskiksenkin vien ihan itse, pitkä matka on vielä edessä, mutta omaa halua on ja uskon, että joskus olen vielä "yhteiskuntakelpoinen". Ymmärrystä kaikille, jotka ovat käyneet todella alhaalla, aikaa ja pieniä askelia, ihmeitä ei tapahdu.
Minullekkin tuotiin oven taakse ruokaa, kun vointini oli kurjimillaan.
Televisio ei kiinnosta vieläkään, vaikka vaalilähetystä eilen seurasinkin. Tunsin jo olevan paremmassa iskussa, mutta taas on fiilis vähän pudonnut. Huomaa hyvin noi mielialavaihtelut tänne kirjoittamistani teksteistäkin. Pientä toivoa jo tunnen, että saatan jopa parantua ja onhan tässä ollut noita parempiakin päiviä jo. Voimia muillekin.
Tätä sairautta ei ymmärrä kukaan, joka ei ole sitä itse käynyt läpi. Juuri niin, että kun jaksaa jonkin jutun, uskoo, että nyt on vain nousua, mutta kun se ei ole niin. Pitäisi jotenkin osata huomata, että olin "normaalissa" tilassa tunnin ja on aivan luonnollista, että masennus palaa ja iloita siitä tunnista. Edelleen sitä mieltä, että ensin oma halu ja sitten pienet rutiinit auttavat. Uskon, että joskus vielä sinäkin menet metsään tai kirjastoon tai konserttiin ja nautit siitä.
Pelästyin kun näin oman nimimerkkini kirjoittaneen omia. :)
On se niin kuluttavaa. Samalla tavalla kuin jos olis hammas särkenyt kuukausikaupalla, sitten herää sellaiseen aamuun ettei särjekään ja sitten se pahus alkaa jomottaan taas tunnin päästä.
Juuri eilen aamulla heräsin tällaiseen, otsa oli viileä eikä rinnassa tuntunut sitä ylimääräistä miljoonan kilon painoa, vielä aamukahvilla suunnittelin tekeväni kaikenlaista hyödyllistä, talon remontti kun on seissyt paikallaan jo vuoden.
Kaksi tolppaa sain kiinnitettyä portaan kaidetta varten kymmenessä tunnissa. Ruuvaat ruuvin, istut suu auki pää tyhjänä tunnin, ruuvaat seuraavan jne. Pienen pullataikinan pakotin itseni tekemään illalla ennenkuin perhe tuli kotiin. Ihan vain sen takia että saisin edes jotain valmista aikaiseksi ja pullataikinan teen vaikka silmät sidottuna ja vasemmalla kädellä. Tai tein vielä muutama vuosi sitten, nyt ei mikään ole yksinkertaista. Tänään olikin taas ihan normaali aamu.
Tällä kertaa on menossa kolmas Suuri Masennus ja olen jokseenkin kärryillä siitä miten tämä menee, selvästi olen nousupuolella jo mutta liukasta on ja koska tahansa ote voi livetä ja sitten mennään alas ja lujaa. Ja kun pohjalle mäjähtää, niin siinä tosiaan maatan sitte verhot kiinni ja haistaan apinalle. Ei puhettakaan että jaksaisi keskustelupalstoja kyntää, sellaista tapahtuu vain nousu- ja laskujohdanteissa, kellarikerroksessa ei seurustella.
hosak
"Ei puhettakaan että jaksaisi keskustelupalstoja kyntää, sellaista tapahtuu vain nousu- ja laskujohdanteissa, kellarikerroksessa ei seurustella."
No minä kyllä olen seurannut keskustelupalstoja, vaikka olenkin ollut pohjillakin. Viimeksi minut tultiin kotoa toimittamaan hoitoon, vaikka olin edellisenä päivänä kirjoittanut viestejä keskustelupalstalle. Mielenkiintoni seurata keskustelupalstoja varmaan johtuu juurii siitä, että etsin juuri vastaavia kokemuksia omaavia ihmisiä.
Psykoottisena tosin olen nukkunut parhaimmillani kolme vuorokautta putkeen, kun ekaksi olin jutellut herra saatanan kanssa itsemurhamenetelmistä. Silloin olin valmis kuolemaan, mutta minut toimitettiin kumminkin hoitoon ajoissa. Nyt on taas vuorokausirytmi sekaisin ja kohti ahdinkoa päin mennään taas.
"Psykoottisena tosin olen nukkunut parhaimmillani kolme vuorokautta putkeen, kun ekaksi olin jutellut herra saatanan kanssa itsemurhamenetelmistä. Silloin olin valmis kuolemaan, mutta minut toimitettiin kumminkin hoitoon ajoissa. Nyt on taas vuorokausirytmi sekaisin ja kohti ahdinkoa päin mennään taas."
-eli olit kolme vuorokautta kellarikerroksessa seuraamatta keskustelupalstoja :P ?
hosak
Silloin minulla ei ollut tietokonetta, kun ekan kerran sairastuin psykoosiin. Kyllä minun mielestäni keskustelupalstoilla voi esiintyä aika huonossakin kunnossa, jos kerta ei ole ketään muutakaan kenelle murheita kertoisi.
En tiedä mitä kellarikerroksella tarkoitat, mutta oma vointini on taas heikompi.
Toki keskustelupalstoilla voi -ja pitääkin- esiintyä huonossakin kunnossa.
Kellarikerroksella tarkoitan pohjilla käymistä, oman mittapuuni mukaan tilaa jolloin maataan sängyssä verhot kiinni, eristäytyneenä ulkomaailmasta, täysin ulkopuouolisen (ruoka- ym-) avun varassa. Tilaa jossa mikään ei ole mitään, mennyt ja tuleva ovat samantekeviä ja uni ja todellisuus kummatkin harhaa.
Ikävää että olet huonommassa kunnossa. En ole ihan selvillä siitä mitä psykoosissa tapahtuu, pitänee opiskella lääkärikirjasta.