Oman perheen kateus tuntuu pahalta!!

eräs vaan

Oma äitini ja osa sisaruksista ovat kateellisia minulle. Se tuntuu pahalta, koska tunnen, että oma perheeni ei sallisi minun olevan onnellinen ja että minulla menee hyvin. Itse en ole kateellinen kenellekään. Kannustan perhettäni ja ystäviäni. Haluan aidosti hyvää muille ja osaan antaa omasta hyvästäni muille.

Aiemmin minulle ei oltu kateellisia ja välini perheeseen oli paremmat kuin nyt. Kun olin työtön, rahaton ja ongelmainen, niin kelpasin paremmin.

Nyt kun minulla on asiat hyvin, niin sitä on vaikea muiden kestää:( Minä löysin elämäni miehen. Minä laihduin. Minä perustin yrityksen. Minä menestyin ja minulla alkoi olla enemmän rahaa. Mieheni kanssa pidämme noin kolme kuukautta vuodessa lomaa. Me matkustelemme ja teemme haluamiamme asioita. Elämäntyylini herättää kateutta. Minulla on asiat liian hyvin, jota monen on vaikea kestää. Olen kaunis, hoikka, hyväkuntoinen, minulla on rahaa, hyvä bisnes, hyvä parisuhde, aikaa, olen todella tyytyväinen elämääni.

Olen rahallisesti auttanut sisaruksiani. Tämäkin lienee ollut virhe, koska se on vain lisännyt kateutta. Itse en tee elämästäni ja asioistani mitään numeroa, mutta se kai sitten näkyy minusta ulospäin.

Voi kunpa ihmiset osaisivat olla onnellisia läheistensä puolesta! Ei se ole keltään pois, jos läheisellä ihmisellä menee hyvin:)

8

1449

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kohta yksinäinen

      Hieno kirjoitus! Kateus on inhottavaa kun se osuu omalle kohdalle, ja tuhoisaa ystävyyssuhteille. Kavereita katoaa jokaisen onnistumisen tai muun itsestään tyytyväisen tekevän asian myötä.
      Ei saa pyyhkiä hyvin. Ennen minutkin hyväksyttiin köyhänä ja pulleana, mutta nyt kun olen muuttunut, kateus kukoistaa.
      Kavereita on enää hyvin vähän, ja niistäkin jäljellä olevat rasittavan katkeria ja kateellisia kaikesta, vaikka heiltä mitään puutu.

      "Voi kunpa ihmiset osaisivat olla onnellisia läheistensä puolesta! Ei se ole keltään pois, jos läheisellä ihmisellä menee hyvin:)"

      Kateellinen ihminen on mielestäni epäkypsä ja lapsentasolla henkisesti. Koska kateus ei ole iästä kiinni. Ja kyllä se on kateelliselta pois, jos toisella pyyhkii hyvin. Niin se vain on.
      Ehkä jossakin muun maan kulttuurissa asiat voivat olla toisin. Jos joskus muuttaisi pois tästä pa*****lävestä palmun alle!

      Mukavaa syksyä kukalienetkään ,kuitenkin!

      • luulisin....

        En usko, että tietyt perusasiat ovat toisin oikein missään kulttuurissa. Kaikkialla kun on riittävästi tuota ehtymätöntä, uusiutuvaa luonnonvaraa eli epäkypsyyttä.


      • Kohta yksinäinen
        luulisin.... kirjoitti:

        En usko, että tietyt perusasiat ovat toisin oikein missään kulttuurissa. Kaikkialla kun on riittävästi tuota ehtymätöntä, uusiutuvaa luonnonvaraa eli epäkypsyyttä.

        Voi olla.


    • eräs vaan

      Kiitos, kun viitsitte vastata! :) Onko suomalaiset kateellisempia kuin muut ihmiset? Vai osaavatko ihmiset muualla peittää sen paremmin?

      Jokaisella ihmisellä on oma yksilöllinen elämänpolkunsa. Ihmisen tulisi pyrkiä tekemään omasta elämästään mahdollisimman hyvä. Jokaisen elämässä on omat kasvuhaasteet, jotka ratkottuaan ihminen on taas kypsempi ja viisaampi. Elämästä pitäisi pyrkiä tekemään itsensä näköinen, koska silloin voi saavuttaa iloa ja onnellisuutta. Omaa elämää ei pitäisi verrata kenenkään muun elämään. Vertailu on vie huomion pois omasta elämästä ja aiheuttaa joko paremmuuden tai huonommuuden tunteita, jotka kummatkin ovat pahasta. Ei täällä kukaan ole toista arvokkaampi tai parempi. Meidän arvomme ei ole missään ulkoisessa. Suuremman luojan edessä olemme kaikki saman arvoisia.

      • Kohta yksinäinen

        "Ei täällä kukaan ole toista arvokkaampi tai parempi."

        Samaa mieltä, toisin kuin viimeiset kaverini! Luulevat olevan ja ansaitsevansa muita parempaa, tekemättä huonommuudentunteelleen mitään. Kaikessa verrataan itseään ja kiukutellaan kuin pienet lapset.

        Mutta tälläistähän tämä.


      • Anonyymi

        Suomessa kaikki sanotaan rahvaanomaisesti suoraan. Eli suomalaiset ovta epäsivistyneitä. (Sorry!) Saattaa johtua myös siitä, että ennen kaikki olivat köyhiä. Nyt jotkut ovat jo rikastuneet. Onnistunut on jättänyt lauman ja se kismittää muita..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa kaikki sanotaan rahvaanomaisesti suoraan. Eli suomalaiset ovta epäsivistyneitä. (Sorry!) Saattaa johtua myös siitä, että ennen kaikki olivat köyhiä. Nyt jotkut ovat jo rikastuneet. Onnistunut on jättänyt lauman ja se kismittää muita..

        Minusta taas tuntuu että mitään ei voida sanoa suoraan, esimerkiksi sitä että kadehtii toista. Jos sen sanoisi ääneen, ongelmahan olisi melkein sillä poistunut kun aito keskusteluyhteys avautuisi ja huomaisi että ei se muidenkaan elämä yhtä juhlaa ole vaan asioiden eteen joutuu yleensä näkemään vaivaa.
        Suomalaiset panttaavat tunteita sisällään ja se näkyy pssiivisaggressiivisuutena.


    • Anonyymi

      No, on eri asia kuitenkin olla nöyrä ja menestynyt kuin itseriittoinen ja menestynyt. Sinussa saattaa ärsyttää jokin ja se ei suinkaan välttämättä ole sitä kuinka hyvin olet menestynyt.
      Oletko oppinut mitään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      383
      914
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      201
      718
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      680
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      649
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      634
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      620
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe