Lumia 800 ja kolmannen polven yhteys

Triviaalikysymys aloittelevalta papalta: Keskusteluista ole lukenut että tuo Lumia 800:n W7 ei osaa käyttää vain 3G-verkkoa. OK. Mutta kuinka paljon nopeampi (käytännössä) on se 4G-verkko? Keskusteluissa on käynyt selville, ettei se 4G-verkko toimi kuitenkaan kaikkialla 4G-nopeudella missä sen pitäisi toimia. Aion käyttää Lumiaani kannettavan PC:ni (jonka saan parin päivän kuluttua) modeemina / mokkulana kalareissuilla, Lapin mökillä jne. Tavallisesti käytän sitä wlaneissa, koska lähes joka paikassa on niitä käytettävissä ilmaiseksi.
Nopeustarve minulla on se, että voin selata lehtiä, sähköpostiani ja pankkitiliäni yms. En katsele elokuvia, enkä kuuntele musiikkia. Lähettelen joskus kuvia, mutta pakkaan yleensä ne tiiviimmiksi, esim. 5 megan kuva näyttää rypistyvän noin 300 kiloiseksi Win8.1:ssä olevalla kuvatyökalulla Medium-asetuksella.
Eli joudunkohan hankkimaan sellaisen kännykän joka osa käyttää 4. sukupolven verkkoa. Kai se sitten on joku Lumia, kun olen lopulta oppinut sitä käyttämään. Vaimon Galaxyssa on ollut paljon häiriöitä, jotka tosin useimmiten häviävät uudelleen käynnistämällä.
Kommentoikaa, kerron viikon kuluttua lisää, kun olen päässyt vertailemaan nopeuksia eri laitteilla ja liittymillä.
24105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Käytännössä, 3g-verkolla tekee kaikki nuo tarvitsemasi asiat, jos kuuluvuus on hyvä eikä ole pahaa ruuhkaa. Ja jos kuuluvuus on heikko tai käyttäjiä on paljon, 4g on ihan yhtä lailla kuraa.

Kalareissuilla ja Lapin mökillä kuuluvuudet joka tapauksessa voi olla todella heikot, joten kannattaa katsoa tarkkaan eri verkkojen ja firmojen kuuluvuusalueet, ennen kuin teet valintasi.

Äänestä

Kannattaa ostaa uusi kännykkä. WP7 tuki loppuu kohta ja myös sovellusvalikoima pienenee.

Äänestä

Jo 2megan yhteydellä sujuu mukavasti youtube katselu,internet selailut.3G riittää sinun tarpeisiin hyvin.Suositellen huippu nopeaa Lumia 630 joka on hinta/laatu suhteessa lyömätön Suomessa tällä hetkellä,jotku sanovat että on jopa parempi kuin 925.Gigantissa tämä huippu puhelin maksaa nyt vain 111e .Älä siis havittele 4G turhaan,se on puolusteltua jos kännykkä tai tabletti on raudaltaan huippu luokan peli eli kallliimman luokan laite.Halpoihin riittää 3G.

Äänestä

Tuolla yhteydellä ei kunnolla pärjää jos katsoo HD tasoisia videoita.

4G ei ole turha. Etenkin Saunalahdella se on varsin kattava ja nopeus on sen verran hyvä että sitä kehtaa käyttää tietokoneen modeemina.

Äänestä
  • >Tuolla yhteydellä ei kunnolla pärjää jos katsoo HD tasoisia videoita.

    4G ei ole turha. Etenkin Saunalahdella se on varsin kattava ja nopeus on sen verran hyvä että sitä kehtaa käyttää tietokoneen modeemina. <

    Tuolla yhteydellä pärjää ihan hyvin.

    4G on turha jos ei asu tai liiku sen toiminta-alueella.

    Äänestä

Edes 3G ei kata koko Suomea vaikka toisin väitetään, täällä päin mennään E/H/H nopeuksilla ja hyvin on riittänyt omassa käytössäni.

Äänestä
  • Milloin se W7:n tuki loppuu? Ja mitä se tarkoittaa?
    Lumiani käyttöjärjestelmä on W7.8 (7.10.8862.144) Milloin se lakkaa toimimasta tai sekoaa ? Vai mitä se tuen loppuminen tarkoittaa? Kännykkä vajoaa, kallistuu vinoon, kaatua rojahtaa?

    Äänestä

  • Mie romahan kirjoitti:

    Milloin se W7:n tuki loppuu? Ja mitä se tarkoittaa?
    Lumiani käyttöjärjestelmä on W7.8 (7.10.8862.144) Milloin se lakkaa toimimasta tai sekoaa ? Vai mitä se tuen loppuminen tarkoittaa? Kännykkä vajoaa, kallistuu vinoon, kaatua rojahtaa?

    t'h täh?`

    Äänestä

Se loppuu ensikuussa ja tarkoittaa sitä että uusia päivityksiä ei enää tule ja sovellusvalikoima pienenee koska vanhalle käyttöjärjestelmälle ei kannata tehdä uusia sovelluksia tai päivityksiä.

Eli puhelin siis vanhentuu mutta toimii toki normaalisti.

Äänestä
  • Päivityksiä WP7'lle ei ole tullut vuoteen...

    Äänestä

  • vuosiilman kirjoitti:

    Päivityksiä WP7'lle ei ole tullut vuoteen...

    >Päivityksiä WP7'lle ei ole tullut vuoteen... <

    Silti se toimii hyvin. Koko ajan vanhenee samalla tavalla muitakin puhelimia ja silti ne toimivat edelleen hyvin.

    Äänestä

  • ernmjbd kirjoitti:

    Sovellus valikoima alkaa olla jo aika huono 7.8 eikä sen omninaisuudet muutenkaan vastaa enää nykypäivän vaatimuksia.Puhelimet toki toimii mutta käyttö on aika rajoittunutta jos vertaa 8.1.

    Äänestä

  • Lumia 630 kirjoitti:

    >Sovellus valikoima alkaa olla jo aika huono 7.8 eikä sen omninaisuudet muutenkaan vastaa enää nykypäivän vaatimuksia.Puhelimet toki toimii mutta käyttö on aika rajoittunutta jos vertaa 8.1. <

    Minulla on molemmat mainitut puhelimet ja kummassakin on minulle riittävästi sovelluksia ja ominaisuuksia. On tietysti ihmisiä joille sovellusvalikoima ei riitä, he ostavat sellaisen puhelimen jossa niitä on riittävästi.

    Pikkuhiljaa vähenee ja pian suosikki sovellukseen ei oo enää saa päivityksiä.

    Äänestä

  • ernmjbd kirjoitti:

    >Sovellus valikoima alkaa olla jo aika huono 7.8 eikä sen omninaisuudet muutenkaan vastaa enää nykypäivän vaatimuksia.Puhelimet toki toimii mutta käyttö on aika rajoittunutta jos vertaa 8.1. <

    Minulla on molemmat mainitut puhelimet ja kummassakin on minulle riittävästi sovelluksia ja ominaisuuksia. On tietysti ihmisiä joille sovellusvalikoima ei riitä, he ostavat sellaisen puhelimen jossa niitä on riittävästi.

    Oli minullakin 710 mutta vaihdoin pois koska ei siihen ollu enää niitä sovelluksia saatavilla mitä minä tarvitsin.

    Äänestä

  • Lumia 630 kirjoitti:

    Oli minullakin 710 mutta vaihdoin pois koska ei siihen ollu enää niitä sovelluksia saatavilla mitä minä tarvitsin.

    Minun kotonani ei ollut 50-luvulla puhelinta, se oli ihan lähellä, naapurissa puolen kilometrin päässä. Sillä käytiin hälyttämässä kylän taksi. Keskusneiti kysyi aina "No mikä nyt on hätänä?" Siinä puhelimessa oli kaksi sovellusta: Sillä sai ottaa puhelun ja jutella ja se toinen oli, kun se soi niin sai jännätä kuka soittaa ennen kuin siihen vastasi.
    Nyt mulla on Lumia 800 johon saa vajaat 180 tuhatta sovellusta. Kun kerran selasin sovellusvalikoimia niin huomasin että yksi ehdottomasti tärkeä ja jokapäiväiselle elämällä välttämätön on farting piano. Voi helevetti, mitä älytöntä paskaa joku viitsii virkata biteistä! Siis jokuhan maksaa jollekin siitä että se joku kehittelee ohjelmaa joka on siis täysin idioottimainen ja lisäksi älytön.
    Hassua, että tuo Lumia 630:n omistaja ei ole löytänyt sopivaa sovellusta.

    Äänestä

  • Kumia luussataa kirjoitti:

    Vanhoissa puhelimissa (analogi) onkin se etu että päivityksistä ei tarvitse ollenkaan välittää sillä niitä ei voi tehdä.

    Äänestä

  • 60-70-luku: Tenttu ei ollut denaturoitua. Nimismies 'alan miehelle': "Ennen joisin vaikka tamman k...a". Vastaus:"Kuka mihinkin tottuu". Eli, saatavuus rajaa tarpeet ja tarpeet vaihtelevat.

    Äänestä

...omistaja.
Kahden Lumia 800 "onnellisena" omistajana haluan sanoa seuraavaa:
Olen aidosti iloinen Nokian alamäestä, sillä älypuhelinten tekeminen oli ilmeisimmin suomalaisyhtiölle ylivoimainen tehtävä.
Ne ongelmat, joita Nokia asiakkailleen aiheutti, saavat ainakin minut menettämään kaiken myötätunnon niitä kohtaan, jotka alamäen seurauksena jäivät työttömiksi tai menettivät osakkeittensa arvoa.
En koskaan osta suomalaista puhelinta, alettakoonpa Suomessa valmistaa mitä merkkiä tahansa.

Äänestä
  • Lepää rauhassa. Suomessa ei ole valmistettu puhelimia enää pitkään aikaan.

    Äänestä

  • kotttarainen kirjoitti:

    Lepää rauhassa. Suomessa ei ole valmistettu puhelimia enää pitkään aikaan.

    Nokia N9 oli viimeinen Made in finland kännykkä

    Äänestä

  • muistaja. kirjoitti:

    piti vielä googlettaa varmuuden välttämiseksi:-)

    "Viimeiset Salon tehtaalla valmistetut puhelinmallit olivat Nokia N9 ja Lumia 800. Viimeisenä valmistetun puhelimen kohtalosta Malmilla ei ole havaintoa, mutta toivoo sen päätyvän vaikka museoon."

    >"Viimeiset Salon tehtaalla valmistetut puhelinmallit olivat Nokia N9 ja Lumia 800. Viimeisenä valmistetun puhelimen kohtalosta Malmilla ei ole havaintoa, mutta toivoo sen päätyvän vaikka museoon." <

    Se on minulla, Lumia 800 viimeinen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

First generation kirjoitti:

Triviaalikysymys aloittelevalta papalta: Keskusteluista ole lukenut että tuo Lumia 800:n W7 ei osaa käyttää vain 3G-verkkoa. OK. Mutta kuinka paljon nopeampi (käytännössä) on se 4G-verkko? Keskusteluissa on käynyt selville, ettei se 4G-verkko toimi kuitenkaan kaikkialla 4G-nopeudella missä sen pitäisi toimia. Aion käyttää Lumiaani kannettavan PC:ni (jonka saan parin päivän kuluttua) modeemina / mokkulana kalareissuilla, Lapin mökillä jne. Tavallisesti käytän sitä wlaneissa, koska lähes joka paikassa on niitä käytettävissä ilmaiseksi.
Nopeustarve minulla on se, että voin selata lehtiä, sähköpostiani ja pankkitiliäni yms. En katsele elokuvia, enkä kuuntele musiikkia. Lähettelen joskus kuvia, mutta pakkaan yleensä ne tiiviimmiksi, esim. 5 megan kuva näyttää rypistyvän noin 300 kiloiseksi Win8.1:ssä olevalla kuvatyökalulla Medium-asetuksella.
Eli joudunkohan hankkimaan sellaisen kännykän joka osa käyttää 4. sukupolven verkkoa. Kai se sitten on joku Lumia, kun olen lopulta oppinut sitä käyttämään. Vaimon Galaxyssa on ollut paljon häiriöitä, jotka tosin useimmiten häviävät uudelleen käynnistämällä.
Kommentoikaa, kerron viikon kuluttua lisää, kun olen päässyt vertailemaan nopeuksia eri laitteilla ja liittymillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu