isän oikeus lapseen

katti

eihän äiti voi kieltää isää saamasta lapsiaan? tilanne on tämä. äiti on kuolemansairas, vanhemmilla yhteishuoltajuus. Isä pelkää että äiti viimeisiksi töikseen kieltää isää saamasta lapsiaan itselleen. isä ei ole alkoholisti eikä hänessä ole mitään vikaa, äiti vaan ei siedä minua, eli isän uutta. eihän äiti voi määrätä huoltajuutta ulkopuoliselle? vai voiko?

12

1449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä

      Äiti päättää näistä asioista.

      • katti

        eihän hän pysty sellaiseen, kun ei voi esim muuttaa toiselle paikkakunnalle lapsineenkaan jos isä kieltää. Yhteishuoltajuus määrää sen.

      • uusiotapaus
        katti kirjoitti:

        Yhteishuoltajuus ei ole mikään este äidin ja lasten muuttamiselle toiselle paikkakunnalle! He siis voivat ja saavat muuttaa ihan minne päin Suomea haluavat!
        Koulun ja päiväkodin vaihdotkin äiti = lähihuoltaja voi tehdä ilman isän allekirjoitusta. Yhteishuolto ei estä tätäkään.

        Yhteishuoltajuus vaikuttaa vain lapsen asioissa seuraavasti
        - passihakemus
        - sukunimen vaihto
        - uskontokunnan vaihto

        ja kaksi muuta asiaa vielä, joita en muista. Saattaa olla ulkomaille muutto, mutta en ole varma siitäkään.
        Kuitenkin asioita, jotka eivät juurikaan vaikuta lähihuoltajan ja lasten arkielämään.

        Lasten äiti voi tehdä ns. huoltajuustestamentin, jossa hän esittää toiveen lastensa tulevista huoltajista.
        Lastenvalvojat/sosiaalitoimi (tai mikä taho nyt tarkkaan ottaen onkaan) sitten päättävät ja määrittelevät, mikä on lapsen parhaaksi. He siis voivat olla noudattamatta äidin toivetta.

        Lasten äiti voi tehdä ns. perheensisäisen adoption, jolloin isä luopuu isän oikeuksista ja velvotteista, ja lapsille tulee uusi adoptioisä joka on juridisesti heidän huoltajansa elatusvelvollisuuksineen, perimisjärjestyksineen. Mutta tämä onnistuu vain, jos lasten biologinen isä tähän suostuu ja sossutädit suhtautuu tähän aika nihkeästi.

        Ymmärrän täysin äitiä, joka ei siedä ajatusta siitä, että hänen omien lastensa tulevaisuudesta vastaa nainen, jota hän ilmeisesti inhoaa / ei voi sietää, ja jonka elämänarvot ja ajatusmaailma on kaiketi myös täysin erilainen kuinm äidillä.
        Ajatus, että tämmöinen ihminen kasvattaa, huolehtii ja opastaa elämäntielle omat lapset, ei ilahduta ketään äitiä!
        Et ilmeisesti itsekään pidä lasten äidistä? Ennen kuin voit väittää olevasi hyvä tai edes siedettävä huoltaja näille lapsille (heidän isänsä rinnalla) sinun tulisi ymmärtää lasten äitiä, hyväksyä tämä semmoisena kuin on ja ennenkaikkea arvostaa häntä. Muuten tulevaisuudessa lasten näkövinkkelistä voi olla edessä aika ikäviä tilanteita, kun sinun asenteesi välittyy , vaikket mitään sanoisikaan.

        Äiti on kuitenkin aina äiti, enemmän. Tärkeä ja rakas, olkoon millainen tahansa. Ja tämä äiti taitaa kuitenkin olla täysin kykenevä huolehtimaan lapsistaan, vaikka nyt sairas onkin?

        Sinulla itselläsi ei taida lapsia olla?

      • katti
        uusiotapaus kirjoitti:

        Minulla itselläni on kaksi lasta. mielestäni äiti joka makaa sairaalassa, luultavasti pysyvästi, ei ole asianomaisessa kunnossa huolehtimaan lapsistaan!

        En muista mistä, mutta eu:n päätöksissä mainitaan jossain varsin selvästi ettei yhteishuoltajuustilanteessa muualle muuttava äiti saa viedä lasta kohtuuttoman kauas ilman isän lupaa.

        ja toisekseen, esim pankkitiliä avatessa yhteishuoltajuudessa piti olla myös isän allekirjoitus. Että sillai.

      • katti
        uusiotapaus kirjoitti:

        Yhteishuoltajuus ei ole mikään este äidin ja lasten muuttamiselle toiselle paikkakunnalle! He siis voivat ja saavat muuttaa ihan minne päin Suomea haluavat!
        Koulun ja päiväkodin vaihdotkin äiti = lähihuoltaja voi tehdä ilman isän allekirjoitusta. Yhteishuolto ei estä tätäkään.

        Yhteishuoltajuus vaikuttaa vain lapsen asioissa seuraavasti
        - passihakemus
        - sukunimen vaihto
        - uskontokunnan vaihto

        ja kaksi muuta asiaa vielä, joita en muista. Saattaa olla ulkomaille muutto, mutta en ole varma siitäkään.
        Kuitenkin asioita, jotka eivät juurikaan vaikuta lähihuoltajan ja lasten arkielämään.

        Lasten äiti voi tehdä ns. huoltajuustestamentin, jossa hän esittää toiveen lastensa tulevista huoltajista.
        Lastenvalvojat/sosiaalitoimi (tai mikä taho nyt tarkkaan ottaen onkaan) sitten päättävät ja määrittelevät, mikä on lapsen parhaaksi. He siis voivat olla noudattamatta äidin toivetta.

        Lasten äiti voi tehdä ns. perheensisäisen adoption, jolloin isä luopuu isän oikeuksista ja velvotteista, ja lapsille tulee uusi adoptioisä joka on juridisesti heidän huoltajansa elatusvelvollisuuksineen, perimisjärjestyksineen. Mutta tämä onnistuu vain, jos lasten biologinen isä tähän suostuu ja sossutädit suhtautuu tähän aika nihkeästi.

        Ymmärrän täysin äitiä, joka ei siedä ajatusta siitä, että hänen omien lastensa tulevaisuudesta vastaa nainen, jota hän ilmeisesti inhoaa / ei voi sietää, ja jonka elämänarvot ja ajatusmaailma on kaiketi myös täysin erilainen kuinm äidillä.
        Ajatus, että tämmöinen ihminen kasvattaa, huolehtii ja opastaa elämäntielle omat lapset, ei ilahduta ketään äitiä!
        Et ilmeisesti itsekään pidä lasten äidistä? Ennen kuin voit väittää olevasi hyvä tai edes siedettävä huoltaja näille lapsille (heidän isänsä rinnalla) sinun tulisi ymmärtää lasten äitiä, hyväksyä tämä semmoisena kuin on ja ennenkaikkea arvostaa häntä. Muuten tulevaisuudessa lasten näkövinkkelistä voi olla edessä aika ikäviä tilanteita, kun sinun asenteesi välittyy , vaikket mitään sanoisikaan.

        Äiti on kuitenkin aina äiti, enemmän. Tärkeä ja rakas, olkoon millainen tahansa. Ja tämä äiti taitaa kuitenkin olla täysin kykenevä huolehtimaan lapsistaan, vaikka nyt sairas onkin?

        Sinulla itselläsi ei taida lapsia olla?

        katoppa tälläiset sivut

        http://europa.eu.int/comm/justice_home/ejn/parental_resp/parental_resp_fin_fi.htm#9.

        9. Jos tuomioistuin päättää, että vanhemmilla on yhteishuoltajuus, mitä se käytännössä merkitsee?
        Yhteishuoltajat ovat yhdessä vastuussa lapsen huoltoon liittyvistä asioista. Mikäli huoltajat asuvat erillään he vastaavat lapsen arkielämän päätöksenteosta sen mukaan, kumman luona lapsi oleskelee. Tärkeisiin kysymyksiin vaaditaan kuitenkin kummankin huoltajan suostumus. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi lapsen uskontokunnan tai asuinpaikan muuttaminen, ulkomaanpassi, koulutuksen suunnasta päättäminen sekä terveyden- tai sairaanhoitoon liittyvät päätökset.

      • katti
        uusiotapaus kirjoitti:

        Yhteishuoltajuus ei ole mikään este äidin ja lasten muuttamiselle toiselle paikkakunnalle! He siis voivat ja saavat muuttaa ihan minne päin Suomea haluavat!
        Koulun ja päiväkodin vaihdotkin äiti = lähihuoltaja voi tehdä ilman isän allekirjoitusta. Yhteishuolto ei estä tätäkään.

        Yhteishuoltajuus vaikuttaa vain lapsen asioissa seuraavasti
        - passihakemus
        - sukunimen vaihto
        - uskontokunnan vaihto

        ja kaksi muuta asiaa vielä, joita en muista. Saattaa olla ulkomaille muutto, mutta en ole varma siitäkään.
        Kuitenkin asioita, jotka eivät juurikaan vaikuta lähihuoltajan ja lasten arkielämään.

        Lasten äiti voi tehdä ns. huoltajuustestamentin, jossa hän esittää toiveen lastensa tulevista huoltajista.
        Lastenvalvojat/sosiaalitoimi (tai mikä taho nyt tarkkaan ottaen onkaan) sitten päättävät ja määrittelevät, mikä on lapsen parhaaksi. He siis voivat olla noudattamatta äidin toivetta.

        Lasten äiti voi tehdä ns. perheensisäisen adoption, jolloin isä luopuu isän oikeuksista ja velvotteista, ja lapsille tulee uusi adoptioisä joka on juridisesti heidän huoltajansa elatusvelvollisuuksineen, perimisjärjestyksineen. Mutta tämä onnistuu vain, jos lasten biologinen isä tähän suostuu ja sossutädit suhtautuu tähän aika nihkeästi.

        Ymmärrän täysin äitiä, joka ei siedä ajatusta siitä, että hänen omien lastensa tulevaisuudesta vastaa nainen, jota hän ilmeisesti inhoaa / ei voi sietää, ja jonka elämänarvot ja ajatusmaailma on kaiketi myös täysin erilainen kuinm äidillä.
        Ajatus, että tämmöinen ihminen kasvattaa, huolehtii ja opastaa elämäntielle omat lapset, ei ilahduta ketään äitiä!
        Et ilmeisesti itsekään pidä lasten äidistä? Ennen kuin voit väittää olevasi hyvä tai edes siedettävä huoltaja näille lapsille (heidän isänsä rinnalla) sinun tulisi ymmärtää lasten äitiä, hyväksyä tämä semmoisena kuin on ja ennenkaikkea arvostaa häntä. Muuten tulevaisuudessa lasten näkövinkkelistä voi olla edessä aika ikäviä tilanteita, kun sinun asenteesi välittyy , vaikket mitään sanoisikaan.

        Äiti on kuitenkin aina äiti, enemmän. Tärkeä ja rakas, olkoon millainen tahansa. Ja tämä äiti taitaa kuitenkin olla täysin kykenevä huolehtimaan lapsistaan, vaikka nyt sairas onkin?

        Sinulla itselläsi ei taida lapsia olla?

        on elinaikaa jäljellä ehkä vain muutama kuukausi. joten se siitä hoitamismahdollisuudesta.

      • uusiotapaus
        katti kirjoitti:

        on elinaikaa jäljellä ehkä vain muutama kuukausi. joten se siitä hoitamismahdollisuudesta.

        HEi, minä en ymmärrä miksi sinä "keuhkoot" tästä asiasta niin kauheesti!!
        tottakai terv.huollon päätöksiin vaaditaan molempien huoltajien suostumus - se liittyy lapsen hoitoon liittyvissä tapauksissa.

        Lapsen tilin avaamisen muistin kyllä, mutten maininnut sitä, koska se ei varsinaisesti nimenomaan yhteishuoltajuuteen liity. Pankki ei anna avata lapselle tiliä, ennenkuin on asianmukaiset todistukset esim. yksinhuollosta. Ilmeisesti sitten yhteishuoltötapauksessa vaaditaan myös isän allekirjoitus..
        Kun aikoinaan avasin lapsilleni tiliä, riitti se, että avasin heille tilin.Piste.

        Noin 10 v myöhemmin tilanne oli muuttunut ja minun olisi jotain kansioiden kätköistä pitänyt kaivaa se ikivanha isyysvahvistus-todistus, josta näkyy että olen yksinuoltaja lapsilleni.

        Asuinpaikan muutos???????
        Itse muutin lapsineni toislle paikkakunnalle. Ei siihen kukaan eikä mikään taho puuttunut.

        Kun etäisä haluaa vaikuttaa lasten elämään esim. estämällä muuttopäätöksen, hän saattaa tehdä enemmän hallaa kuin arvaakaan.

        Mutta itse asiaan: minä en ymmärrä miksi "vauhkoot" tästä asiasta? MInkä ikäisistä lapsista on kyse? Jos miehesi on huolissaan lasten huoltamiseen liittyvistä asioista, hänen itsensä kuuluisi ottaa yhteys lastenvalvojaan.

        Kuka huolehtii lapaista sinä aikana, kun äiti itse on sairaalassa? Lasten isäpuoli? Mummo? KUKA?

        Kuinka kauan erosta on aikaa ? MOntako vuotta tätä eroperhe-aikaa on ollut? Jos äidillä on uusi kumppani, onko heillä yhteisiä lapsia ja montako vuotta he ovat olleet yhdessä?

        Kuinka usein isä on tavannut lapsiaan? Onko hän hoitanut elatusmaksut vai onko "temppuillut " niiden kanssa vai onko mennyt sossun kautta?

        Mikä on lasten oma mielipide asiaan? Tietävätkö he mikä äidin todellinen tilanne on ja ovatko he iomoittaneet jo halunsa muuttaa isän ja sinun luo - vai haluavatko he jäädä jonkun muun huomaan?

        Pystytkö sinä tukemaan lapsia surutyössään kun äiti aikakaan kuolee???

        Minkä ikäinen itse olet?
        Onko sinulla omia lapsia?`

        Oletko myös ajatellut, miten teidän parisuhde muuttuu ja miten sinunkin tilenteesi muuttuu, kun taloon tupasahtaa vakituisesti asumaan lapsia????
        Ja vaikka et pidäkään lasten äidistä, hän on kuitenkin näiden lasten äiti!!! Hän on varmasti ihan hyvin hoitanyt äidin hommat, vaikka onkin joissain asioissa toiminut toisin kuin sinä, ja vaikka onkin ilmeisesti huonoissa väleillä miehesi = lasten isän kanssa!

        SInä voit olla lapsille ihan kiva aikuinen, vastuullinen aikuinen. Mutta äidin paikkaa sinä et ikinä pysty ottamaan, etkä pysty sitä täyttämään!
        Tiedän tämän. Menetin äitini teini-ikäisenä ja aloitin seurustelun. Poikakaverin äiti oli kyllä kiva, kyläkaupan kassalla jutteli kahdesta tytöstään (omastaan ja minusta siis) ja vaikka tiesin, että hän hyvää tarkoitti, olin silti kiukkuinen mielessäni: hän ei ole äitini eikä edes millään tavalla muistuta äitiäni!
        Hänen hyvää tarkoittava kommenttinsa kuitenkin loukkasi, sillä äitiä ei kukaan eikä mikään ikinä voi korvata.
        Kutsumalla lasta esim. tyttärekseen, astuu äidin saappaisiin. Siihen ei ole oikeutta.
        oLKoot äiti ollut mitä on.

        Tässä on siis minun ajatuksia ja kysymyksiäkin ja olisi kiva jos niihin vastaat, se selkeyttäisi tilannetta paljon.
        Nyt sinä vaan "melskaat" asiasta, joka oikeastaan ei kovin paljoa sinulle kuulu ja johon sinä et juurikaan voi vaikuttaa. Ainakaan täällä netissä.
        Ja ennenkaikkea näillä ihmekommenteillasi vaikututa juuri sellaiselta keskenkasvuiselta lapsettomalta kakaralta, etten minäkään lapsiani haluaisi antaa sinun huomaasi kasvatettavaksi ajatuksena, että lapsesta tulisi itsenäinen, tasapainoinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu ehjä ihminen.. Jota myös olisi tuettu ja autettu surun keskellä ja joka olisi saanut surra ja kaivata äitiään ihan rauhassa omaan tahtiinsa ja jopa puhua HYVÄÄ äidistään !!

        Minulla itselläni on tosiaan kaksi lasta ja rakastan myös puolisoni lapsia erittäin paljon.

        Puolisoni exä on tuntenut tämän nykyisen miesystävänsä noin 7 kk ja he ovat asuneet yhdessä kesäkuusta lähtien. Tällä hetkellä kun äiti on sairaalassa, lapsia hoitaa tämä miesystävä. Jolla itsellään ei ole lapsia koskaan ollutkaan. Hän ei esim siedä sitä että lapset ovat alakerrassa vaan näiden tulee useimmiten olla ylhäällä omissa huoneissaan tai sitten ulkona.

        Puolisoni on yrittänyt puhua exänsä kanssa tilanteesta. Exän tulisi ottaa huomioon, että hänelle on annettu elinaikaa vain muutamia kuukausia ja hänen tulisi ottaa se seikka huomioon. Mutta kaikki keskustelut kääntyvät siihen, että hänen sairautensakin on kuulema minun vikani. Hän ei olisi sairastunut syöpään, jollei hänen miehensä olisi jättänyt häntä minun takiani. Todellisuudessa hänen miehensä jätti hänet jatkuvan vuosia kestäneen alistamisen jälkeen. Mies ei esim saanut lähteä yksin minnekään vaan tämän piti olla kotona.

        Mielestäni näin ikävässä tapauksessa pitäisi hänen keskittyä paranemiseen, mikäli se suinkin on mahdollista. Tällä hetkellä näyttää huonolta, hän makaa sairaalassa eikä ole tietoa koska pääsee pois vai pääseekö ollenkaan. Ja tällä aikaa lapset ovat vieraan hoidossa. Haluaisin että voisin hänen jälkeensä kertoa lapsille hyvää heidän äidistään, mutta hän itse tekee siitä äärettömän vaikeaa.

        Asuinpaikan muutokseen tarvitaan tosiaan toisen huoltajan lupa, jos välimatka aiheuttaisi vaikeuksia lasten ja isän tapaamiselle. Harva tätä tietää ja siksi kai sitä muutetaan kysymättä mielipidettä.

        Puolisoni lapset ovat 6 ja 8 vuotiaat, lastenvalvoja ei pysty tekemään mitään. Esim kun äiti sanoo etteivät lapset voi tulla isänsä luo, siihen ei pysty mikään taho. Tarkistin tämän sosiaalitoimistosta. Ja tätä kieltoa äiti käyttää jatkuvasti uhkakeinona. Jos et tee niin ja niin, niin sitten lapset ei tule teille. Pahimillaan tämä esiintyi yhden kerran, kun ex vaati puolisoani suutelemaan häntä, jos haluaa lapset luokseen.

        Isä tapaa lapsiaan säännöllisesti joka toinen viikonloppu, ja mahdollisuuksien mukaan(exän mieliala vaikuttaa paljon) myös muulloinkin. HÄn on maksanut joka ainoan elatusmaksun 400 euroa kuukaudessa ajallaan ja lisäksi hän ostaa vaatteita lapsille, koska äidin varat eivät siihen kuulema riitä. Hän myös ostaa tarvittaessa muita tavaroita kuten polkupyörän. Vaikka isä ostaa lapsille uusia vaatteita, näitä ei koskaan lasten meillä ollessa näy. Isän kokemuksen perusteella ne ovat säilössä, koska uudet vaatteet voivat kulua ja mennä rikki, siksi niitä ei saa käyttää ollenkaan. Pojalla esim on käytössää 110 senttiset housut vaikka hän on 130 senttiä pitkä. ja tytöllä vastaavasti 110 senttisenä 92 senttisiä vaatteita. Mielestäni elatusmaksu on niin suuri että kyllä siitä pitäisi pystyä hankkimaan lapsille vaatteita. Mutta ikävä kyllä koko elatusmaksu menee uuden miesystävän auton velan lyhennykseen. Hän itse kertoi näin.

        Minä olen pystynyt kasvattamaan omat lapseni aivan hyvin, mielestäni. Ja samassa menevät myös puolisoni lapset. Näen heidät kaikki yhteisinä. Puolisoni lapsilla on esim oma huone meillä. Suurin ongelma tässä on se, että puolisoni ex hankaa tieten tahtoen vastaan kaikissa asioissa. Monesti on sitten käyny niin että kun hän on aikansa hangannut, hän onkin huomannut että onkin väärässä. Ja sitten alkaa huuto, koska hän ei ole koskaan missään asiassa väärässä. Ja hän on onnistunut täydellisesti manipuloimaan poikansa minua vastaan, sen 8v. Nuorempi tytär oivalsi itse asioiden kannan ja nyt veli potkii ja nipistelee häntä koska hän on asettanut äidin tietämyksen kyseenalaiseksi. Äiti ei kykene käskemään poikaa, vaan hän tekee kuten itse tahtoo. Isä ei tiennyt tästä. Experheen ystävät kertoivat isälle, että lapset ovat vuosia saaneet tehdä viikolla ihan kuten tahtoo. Viikonloppuisin isä on ollut komentamassa.

        Tässä on vain raapaisu pinnan alle. En viitsi kertoa enempää. Mielestäni tässä asiassa äiti ei ole aivan oikeilla jäljillä. Pikkuseikka vielä mainitakseni. Äidin mielestä hampaiden pesu, suihkussa käynti ja hiusten harjaaminen eivät ole tärkeitä. Lapset tekevät näitä satunnaisesti. Hän itse myönsi kerran minulle että hän teki kaksi lasta peräkkäin jottei hänen tarvitsisi leikkiä heidän kanssaan. Juuri näillä sanoilla. Isä ei tiennyt siitäkään.

        mielestäni en ole mikään keskenkasvuinen pentu. Omat lapseni ovat hieman vanhempia kuin puolisoni lapset. heidän isänsä kanssa minulla on hyvät välit ja lasten käynnit isän luona ovat onnistuneet välimatkasta huolimatta erittäin hyvin. Minun pääasiallinen mielenkiintoni on tukea puolisoani hänen surussaan lasten kohtalossa. ja toivoa että kaikki kääntyisi hyvin.

        Eikös netti ole sitä varten että täältä voi hakea mielipiteitä??

      • edellinen

        Loppukaneettisi: eikö netti ole juuri sitä varten että sieltä voi hakea mielipiteitä.

        Totta.

        Mutta aina kaikki mielipiteet eivät ole sitä, mitä itse toivoisi kuulevansa. Ja joskus ne ovat turhan kärkkäitä. Tai ylimaltaisia. Se täällä netissä on mahdollista. Täällä on myös mahtavat väärinkäsitysten mahdollisuudet. Ihmiset kirjoittavat ja kertovat vain pintaa. Kaikkea ei halua kertoa eikä voikaan. Emme tunne toisiamme täällä, olemme vain anonyymeja nimimerkkejä. Emme tiedä millainen ihminen todellisuudessa siellä kirjoittaa. Arvelemme vain, luomme mielikuvat. Ne voivat joskus osua ihan väärään.

        Netillä ja keskustelupalstoilla täällä on hyvät ja on huonot puolensa ja semmosta se vaan on.

      • ystävä
        katti kirjoitti:

        Minulla itselläni on tosiaan kaksi lasta ja rakastan myös puolisoni lapsia erittäin paljon.

        Puolisoni exä on tuntenut tämän nykyisen miesystävänsä noin 7 kk ja he ovat asuneet yhdessä kesäkuusta lähtien. Tällä hetkellä kun äiti on sairaalassa, lapsia hoitaa tämä miesystävä. Jolla itsellään ei ole lapsia koskaan ollutkaan. Hän ei esim siedä sitä että lapset ovat alakerrassa vaan näiden tulee useimmiten olla ylhäällä omissa huoneissaan tai sitten ulkona.

        Puolisoni on yrittänyt puhua exänsä kanssa tilanteesta. Exän tulisi ottaa huomioon, että hänelle on annettu elinaikaa vain muutamia kuukausia ja hänen tulisi ottaa se seikka huomioon. Mutta kaikki keskustelut kääntyvät siihen, että hänen sairautensakin on kuulema minun vikani. Hän ei olisi sairastunut syöpään, jollei hänen miehensä olisi jättänyt häntä minun takiani. Todellisuudessa hänen miehensä jätti hänet jatkuvan vuosia kestäneen alistamisen jälkeen. Mies ei esim saanut lähteä yksin minnekään vaan tämän piti olla kotona.

        Mielestäni näin ikävässä tapauksessa pitäisi hänen keskittyä paranemiseen, mikäli se suinkin on mahdollista. Tällä hetkellä näyttää huonolta, hän makaa sairaalassa eikä ole tietoa koska pääsee pois vai pääseekö ollenkaan. Ja tällä aikaa lapset ovat vieraan hoidossa. Haluaisin että voisin hänen jälkeensä kertoa lapsille hyvää heidän äidistään, mutta hän itse tekee siitä äärettömän vaikeaa.

        Asuinpaikan muutokseen tarvitaan tosiaan toisen huoltajan lupa, jos välimatka aiheuttaisi vaikeuksia lasten ja isän tapaamiselle. Harva tätä tietää ja siksi kai sitä muutetaan kysymättä mielipidettä.

        Puolisoni lapset ovat 6 ja 8 vuotiaat, lastenvalvoja ei pysty tekemään mitään. Esim kun äiti sanoo etteivät lapset voi tulla isänsä luo, siihen ei pysty mikään taho. Tarkistin tämän sosiaalitoimistosta. Ja tätä kieltoa äiti käyttää jatkuvasti uhkakeinona. Jos et tee niin ja niin, niin sitten lapset ei tule teille. Pahimillaan tämä esiintyi yhden kerran, kun ex vaati puolisoani suutelemaan häntä, jos haluaa lapset luokseen.

        Isä tapaa lapsiaan säännöllisesti joka toinen viikonloppu, ja mahdollisuuksien mukaan(exän mieliala vaikuttaa paljon) myös muulloinkin. HÄn on maksanut joka ainoan elatusmaksun 400 euroa kuukaudessa ajallaan ja lisäksi hän ostaa vaatteita lapsille, koska äidin varat eivät siihen kuulema riitä. Hän myös ostaa tarvittaessa muita tavaroita kuten polkupyörän. Vaikka isä ostaa lapsille uusia vaatteita, näitä ei koskaan lasten meillä ollessa näy. Isän kokemuksen perusteella ne ovat säilössä, koska uudet vaatteet voivat kulua ja mennä rikki, siksi niitä ei saa käyttää ollenkaan. Pojalla esim on käytössää 110 senttiset housut vaikka hän on 130 senttiä pitkä. ja tytöllä vastaavasti 110 senttisenä 92 senttisiä vaatteita. Mielestäni elatusmaksu on niin suuri että kyllä siitä pitäisi pystyä hankkimaan lapsille vaatteita. Mutta ikävä kyllä koko elatusmaksu menee uuden miesystävän auton velan lyhennykseen. Hän itse kertoi näin.

        Minä olen pystynyt kasvattamaan omat lapseni aivan hyvin, mielestäni. Ja samassa menevät myös puolisoni lapset. Näen heidät kaikki yhteisinä. Puolisoni lapsilla on esim oma huone meillä. Suurin ongelma tässä on se, että puolisoni ex hankaa tieten tahtoen vastaan kaikissa asioissa. Monesti on sitten käyny niin että kun hän on aikansa hangannut, hän onkin huomannut että onkin väärässä. Ja sitten alkaa huuto, koska hän ei ole koskaan missään asiassa väärässä. Ja hän on onnistunut täydellisesti manipuloimaan poikansa minua vastaan, sen 8v. Nuorempi tytär oivalsi itse asioiden kannan ja nyt veli potkii ja nipistelee häntä koska hän on asettanut äidin tietämyksen kyseenalaiseksi. Äiti ei kykene käskemään poikaa, vaan hän tekee kuten itse tahtoo. Isä ei tiennyt tästä. Experheen ystävät kertoivat isälle, että lapset ovat vuosia saaneet tehdä viikolla ihan kuten tahtoo. Viikonloppuisin isä on ollut komentamassa.

        Tässä on vain raapaisu pinnan alle. En viitsi kertoa enempää. Mielestäni tässä asiassa äiti ei ole aivan oikeilla jäljillä. Pikkuseikka vielä mainitakseni. Äidin mielestä hampaiden pesu, suihkussa käynti ja hiusten harjaaminen eivät ole tärkeitä. Lapset tekevät näitä satunnaisesti. Hän itse myönsi kerran minulle että hän teki kaksi lasta peräkkäin jottei hänen tarvitsisi leikkiä heidän kanssaan. Juuri näillä sanoilla. Isä ei tiennyt siitäkään.

        mielestäni en ole mikään keskenkasvuinen pentu. Omat lapseni ovat hieman vanhempia kuin puolisoni lapset. heidän isänsä kanssa minulla on hyvät välit ja lasten käynnit isän luona ovat onnistuneet välimatkasta huolimatta erittäin hyvin. Minun pääasiallinen mielenkiintoni on tukea puolisoani hänen surussaan lasten kohtalossa. ja toivoa että kaikki kääntyisi hyvin.

        Eikös netti ole sitä varten että täältä voi hakea mielipiteitä??

        Ei kannattaisi kirjoitella näin tarkkoja juttuja nettiin. Kaipaat selvästi purkukanavaa, sellaisia kuuntelijoita löytyy mm. perheneuvontakeskuksesta. Netti ei ole oikea paikka purkaa itseään.

        Tunnistin tapauksen jo alkuvaiheessa, varmasti joku muukin. Juttusi kuvaa tilannetta vain omalta kannaltasi, äidin kertomana se kuulostaa aivan toiselta.

        Äiti on kyllä vakavasti sairas mutta hoidossa. Tuo väitteesi muutaman kuukauden elinajasta on aika kovin liioiteltu. Yhteydenottonne sosiaalitoimistoon tuo vain lisämurheita sairaalle äidille, lastenkin kannalta olisi ehdottoman tärkeää että antaisitte äidille rauhan parantua. Kyllä lapset pärjäävät varmasti pari kuukautta isäpuolen ja isovanhempien tuella. Ja kyllähän isä lapsiaan näkee.

        Olisiko liikaa pyydetty jos pystyisitte unohtamaan riidat ja mustasukkaisuuden hetkeksi, tukien sairasta äitiä paranemaan. Se on varmasti lasten kannalta paras ratkaisu.

    • susanne

      Vaikea ja surullinen tilanne, jota ei varmasti vanhempien ja uusioiden "tappelu" auta yhtään...
      Yleensä ottaen on niin, että lapsen biologinen vanhempi on aina "luonnollinen" valinta tälläisessä tilanteessa. Äidillä voi olla toiveita, mutta valitettavasti niitä ei tarvitse kenenkään toteuttaa... Sosiaalitoimi viimekädessä päättää ja elossa oleva vanhempi on aina elossa oleva vanhempi ja näin ollen jopa velvollinen huolehtimaan lapsistaan, ei siis pelkästään oikeutettu, vaan peräti velvoitettu. Eri asia on tietysti, jos elossa oleva vanhempi ei ole sovelias, eli on sosiaalisia ongelmia, alkoholia, huumeita, rikollisuutta tms. Tällöin sosiaalitoimi yrittää etsiä sopivan holhoojan lapselle mm. sukulaisten joukosta ja ellei tälläistä löydy, niin sitten kuvaan astuu lastensuojelu, sijoitukset, lastenkodit yms.
      Lähipiirissämme oli muutama vuosi sellainen surullinen tapaus, että nuori yksinhuoltajaäiti kuoli äkkilliseen sairaskohtaukseen ja häneltä jäi 2v. lapsi. Lapsella ja isällä ei ollut mitään kontaktia toisiinsa koko lapsen siihen astisen elämän aikana. Kuolleen äidin vanhemmat (silloin nelissäkymmenissä) halusivat lapsen itselleen, mutta lapsi kuitenkin "tuomittiin" isälleen, koska tämä oli biologinen vanhempi ja halukas sekä kykenevä lapsen ottamaan. Isovanhemmat veivät asian käräjille vedoten siihen, ettei isä siihen astikaan ollut mukana/kiinnostunut lapsen elämästä ja näin ollen lapselle täysin vieras ihminen, mutta isä "voitti".
      Yrittäkää yhdessä vielä äidin elinaikana luoda lämmin ja hyvä ilmapiiri, jossa lapsia rakastetaan!!! Ajattele, jos olisit itse kuolemassa, millaista vihaa ja katkeruutta tuntisit itsekin jo pelkkää tilannetta kohtaan ja millainen hätä sinulla olisi lapsistasi...?! Ymmärrä, että tämä äiti ei nyt ole siinä tilanteessa, että voisi ymmärtää sinua, eikä hänen näissä olosuhteissa tarvitsekaan. Ole sinä se aikuinen, joka jaksaa rakastaa, tukea ja kannustaa vaikeiden hetkienkin läpi, sillä sitähän äitiys kuitenkin on!!!!

      • mamma myös

        Hieno vastaus 'Susanne'!
        Alkuperäinen pitikin aivan lapsellista porua vakavasta asiasta :(
        Kyllä äidin sydämeeni koski sen kuolevan äidin ja niiden lasten puolesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7808
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2096
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1979
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1570
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1218
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1148
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1008
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      819
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      689
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      668
    Aihe