SISÄSIISTEYS

voi huoh !

Tuo koira on ihan uskomaton!
Se kusee ja paskoo ympäri kämppää VÄHINTÄÄN tunnin välein!
En kerkeä tekemään päivän aikana MITÄÄN muuta, kun antamaan koiralle ruokaa ja viemään sitä pihalle!
Vien koiraa tunnin välein ulos, mutta se kusee SILTI sisälle siinä välissä!!

Ja sitten kaikista pahin.
Koira EI TAJUA TEKEVÄNSÄ VÄÄRIN!
Saan sen AINA kiinni itse teossa ja kun torun koiraa karjaisemalla "EI", "HYI" tai jotain vastaavaa, niin se EI VÄLITÄ vaan tekee asiansa kaikessa rauhassa loppuun, ja kävelee sitten pois.
Siis ihan järjetöntä, tuo koira on ensimmäinen koira IKINÄ, jonka tiedän, joka ei häpeä tekosiaan!

Vaikka koko lattia olisi täynnä sanomalehtiä ja papereita, niin se tekee tarpeensa silti laminaattilattialle tai matoille!
Edellisestä kodista sanottiin, että osaisi muka tehdä tarpeensa paperille jos on tarvis.
Ja paskat.
Minusta tuntuu, että koiraa ei ole missään vaiheessa kielletty tekemästä tarpeitaan sisälle...

Mikä avuksi, tajuaako tuo ikinä kun sitä torutaan ja kielletään tekemästä jotain (ei siis tajua missään muussakaan yhteydessä kieltämistä/torumista, esim jos puree tai hyppii...)?

23

514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi huoh !

      Ainiin, lisäksi koira on niin helvetin tyhmä, että KÄVELEE omista jätöksistään levittäen niitä ympäri kämppää!!
      TODELLA hauskaa siivota koko ajan!

      • Se oli helpotus

        Onko koirasi laumanvartija-rotuinen? Ne eivät opi sisäsiistiksi välttämättä koskaan. Kaverini kesti sitä rallia 1,5 vuotta, sitten sai hepulin ykskaks ja pakkasi koiran saman tien autoon. Piikille meni.


    • pentu meilläkin

      minkä ikäinen koira on? onko mahdollista laittaa se juoksulankaan tai muuten kiinni ulos edes hetkeksi?
      koira ei ole tyhmä, kun se kävelee jätöksissään. KOIRALLE NE JÄTÖKSET EIVÄT VAIN MERKITSE MITÄÄN!

      se, että karjut, kun saat kiinni itse teossa, ei kerro koiralle mitään. Siispä, kun tavoitat pissimässä/ kakkaamassa, sieppaa koira kainaloon ja nosta se sanomalehdelle, jotta koira tietäisi että tähän se asia tehdään. tai jos pääset nopeasti ulos, vaikka sukkasillaan, niin koira salaman pihalle, hällä väliä vaikka matkalle roiskuis.

      Housut saattaisivat olla hätäratkaisu opetusvaiheessa, samoin tilan rajaaminen yhteen, helposti siivottavaan huoneeseen esim.
      porteilla tai vaikka vanerilevyt oviaukkoihin, sellaiset, koiraa hieman korkeammat.
      Jätä yksi pissainen sanomalehti oven lähelle ja muut pissapaikat pese vaikkapa sitruunahajuisella tiskiaineella, siis pesuveteen tiskiainetta, selvennys pilkunviilaajien vuoksi.
      Vähennä ruokintakertojen määrää vaikka neljään vuorokaudessa, ja 4-5 kk ikäiselle kolme ateriaa riittää. ei sen koiran tarvitse yhtämittaa syödä

    • Tuota noiin...

      Noilla evästyksillä jotka annoit on hankalaa sanoa mitään muuta kuin että laita koira uuteen kotiin. Ja hanki pehmoeläin.

      Yleensä kun täältä haluaa apua, niin kerrotaan seuraavat asiat:

      - Koiran rotu
      - Koiran ikä
      - Koiran sukupuoli
      - Kauanko ollut itsellä
      - Onko ollut muita koteja, eli onko kiertolainen
      - Muut mahdolliset tiedot koiran historiasta ja tietysti nykytila

      Tuosta nyt sain kuitenkin sen käsityksen että koira olisi pentu eikä kodinvaihtaja. Aikuista koiraa ei nimittäin syötetä tunnin välein jolloin ei ole tarvetta myöskään tunnin välein viedä tarpeilleen. Koska siis koira on pentu sen ei kuulukaan olla aikuisen koiran tavoilla vaan vähitellen kasvaa siihen. Sinun opettamanasi.

      Kuinka sitten tulisi opettaa? Olet luultavasti ensimmäinen joille suosittelen sitä näiden palstan vakioteinixien ja -trollien neuvoa eli mene kirjastoon, lainaa koirankasvatusoppaita vino pino. Ja sitten se tärkein: LUE NE!

      Ja ennenkuin alat kiittelemään tai "kiittelemään", niin luepa vielä itse oma tekstisi ja kuvittele se jonkun muun kirjoittamaksi. Millaisia neuvoja osaisit itse antaa?

    • Lääkäriin

      Yksikään yli 7 viikon ikäinen koira ei pissaa tai kakkaa tunnin välein. Joko se on sairas (-> vie se eläinlääkäriin) tai mielikuvituskoira (-> mene itse lääkäriin).

      • ...

        Koira on 10-viikkoinen uros, joka JUO ENEMMÄN KUIN LAKI SALLII ja tätä myöten kusee siis VÄHINTÄÄN tunnin välein.
        Ja kyllä, olen menossa eläinlääkäriin, mutta en tästä "vaivasta".

        Koira saa ruuan 4 kertaa päivässä.

        Päivärytmini:
        Klo 5-6 ulos
        Klo 7-8 ulos
        Klo 8 ruoka
        Klo 8-9 ulos
        Klo 10-11 ulos
        Klo 12 ruoka
        Klo 12-13 ulos
        Klo 14-15 ulos
        Klo 16 ruoka
        Klo 16-17 ulos
        Klo 18-19 ruoka
        Klo 20 ruoka
        Klo 20-21 ulos
        Klo 22-23 ulos
        Klo 00-01 ulos

        Vaikka vien koiraa noinkin tiheästi ulos, se kusee silti sisälle.
        Kun yritän syödä, joudunkin yllättäen siivoamaan kusia lattialta.
        Kun yritän pestä hampaita, kustaan sillä välillä lattialle.

        Suomeksi: En ole pystynyt pitämään huolta itsestäni, kun tuo koira vie jokaisen sekuntini päivästä. Yöt nukun helvetin huonosti ja olen päivisin TODELLA väsynyt ja ärtynyt.


      • ...
        ... kirjoitti:

        Koira on 10-viikkoinen uros, joka JUO ENEMMÄN KUIN LAKI SALLII ja tätä myöten kusee siis VÄHINTÄÄN tunnin välein.
        Ja kyllä, olen menossa eläinlääkäriin, mutta en tästä "vaivasta".

        Koira saa ruuan 4 kertaa päivässä.

        Päivärytmini:
        Klo 5-6 ulos
        Klo 7-8 ulos
        Klo 8 ruoka
        Klo 8-9 ulos
        Klo 10-11 ulos
        Klo 12 ruoka
        Klo 12-13 ulos
        Klo 14-15 ulos
        Klo 16 ruoka
        Klo 16-17 ulos
        Klo 18-19 ruoka
        Klo 20 ruoka
        Klo 20-21 ulos
        Klo 22-23 ulos
        Klo 00-01 ulos

        Vaikka vien koiraa noinkin tiheästi ulos, se kusee silti sisälle.
        Kun yritän syödä, joudunkin yllättäen siivoamaan kusia lattialta.
        Kun yritän pestä hampaita, kustaan sillä välillä lattialle.

        Suomeksi: En ole pystynyt pitämään huolta itsestäni, kun tuo koira vie jokaisen sekuntini päivästä. Yöt nukun helvetin huonosti ja olen päivisin TODELLA väsynyt ja ärtynyt.

        Hmh typo...
        Korjaus: Klo 18-19 ulos *


      • Ohhoh!
        ... kirjoitti:

        Koira on 10-viikkoinen uros, joka JUO ENEMMÄN KUIN LAKI SALLII ja tätä myöten kusee siis VÄHINTÄÄN tunnin välein.
        Ja kyllä, olen menossa eläinlääkäriin, mutta en tästä "vaivasta".

        Koira saa ruuan 4 kertaa päivässä.

        Päivärytmini:
        Klo 5-6 ulos
        Klo 7-8 ulos
        Klo 8 ruoka
        Klo 8-9 ulos
        Klo 10-11 ulos
        Klo 12 ruoka
        Klo 12-13 ulos
        Klo 14-15 ulos
        Klo 16 ruoka
        Klo 16-17 ulos
        Klo 18-19 ruoka
        Klo 20 ruoka
        Klo 20-21 ulos
        Klo 22-23 ulos
        Klo 00-01 ulos

        Vaikka vien koiraa noinkin tiheästi ulos, se kusee silti sisälle.
        Kun yritän syödä, joudunkin yllättäen siivoamaan kusia lattialta.
        Kun yritän pestä hampaita, kustaan sillä välillä lattialle.

        Suomeksi: En ole pystynyt pitämään huolta itsestäni, kun tuo koira vie jokaisen sekuntini päivästä. Yöt nukun helvetin huonosti ja olen päivisin TODELLA väsynyt ja ärtynyt.

        Onpas hauvelivauveli saanut sinut sekaisin jo parissa viikossa. En ole varma olisiko parempi jos ehkä palauttaisit sen kasvattajalleen ja emolleen takaisin, vai voisitko kehittyä ihmisenä vielä(sekin kai mahdollista).

        Jos nyt kuitennin haluat jatkaa hermojesi kiristelyä, niin voisit ainakin helpottaa sitä urakkaasi sillä että laitat jo(i)llekin seinustalle/-toille sanomalehdet pissipaikaksi. Kun huomaat että nyt pohjatulppa aukeaa, niin kannat sen sinne paperille. Jätät jopa pari ulkokäyntiä väliin ja houkuttelet sitä pissimään paprulle. Kun tämä homma hallussa siirrät lehtiä kohden etuovea, lopulta ulkopuolelle.

        Ei tuon nyt ihan avaruusfysiikkaa pitäisi oleman? Ja koiran tulon jälkeen kenelläkään tuskin on koti enää koskaan entisessä kuosissaan. Joten relax. Kuulostaa kuin olisit täydellisyydentavoittelija.

        Ps. Sitä juomista voisi tietty kanssa koittaa hiukan hillitä.


      • voi sutanana
        ... kirjoitti:

        Koira on 10-viikkoinen uros, joka JUO ENEMMÄN KUIN LAKI SALLII ja tätä myöten kusee siis VÄHINTÄÄN tunnin välein.
        Ja kyllä, olen menossa eläinlääkäriin, mutta en tästä "vaivasta".

        Koira saa ruuan 4 kertaa päivässä.

        Päivärytmini:
        Klo 5-6 ulos
        Klo 7-8 ulos
        Klo 8 ruoka
        Klo 8-9 ulos
        Klo 10-11 ulos
        Klo 12 ruoka
        Klo 12-13 ulos
        Klo 14-15 ulos
        Klo 16 ruoka
        Klo 16-17 ulos
        Klo 18-19 ruoka
        Klo 20 ruoka
        Klo 20-21 ulos
        Klo 22-23 ulos
        Klo 00-01 ulos

        Vaikka vien koiraa noinkin tiheästi ulos, se kusee silti sisälle.
        Kun yritän syödä, joudunkin yllättäen siivoamaan kusia lattialta.
        Kun yritän pestä hampaita, kustaan sillä välillä lattialle.

        Suomeksi: En ole pystynyt pitämään huolta itsestäni, kun tuo koira vie jokaisen sekuntini päivästä. Yöt nukun helvetin huonosti ja olen päivisin TODELLA väsynyt ja ärtynyt.

        Herranen aika,mitä touhua sulla on.Nyt ensinnäkin vähennät ruuan kolmeen kertaan päivässä klo 7, 14 ja 18-19. Annat sille hyvää eläinkaupasta ostettua penturuokaa ja muutaman kerran (3-5) viikossa ainakin raakaa lihaa.Matokuurin annat myös.Sitten viet sen lääkäriin,josko sill olis munuaisvika.Eli verikokeella selviää.Kotona rajoitat sen elintilaa vaikkapa kylppäriin tms ja viet ulos 5-6 kertaa päivässä, mielummin kannat pihalle ja kehut kun tekee tarpeensa.Mulle jäi jotenkin käsitys,että kyseessä on sekarotuinen kun en jaksanut kaikkia lukea...niillä pentuajan hoito voi olla mitä tahansa ja se vaikuttaa myös myöhempään elämään.Tuollaisella säätämisellä sä teet itsestäs ja pennusta hermoraunion ja nyt jo huomaa,ettei se ymmärrä kun ei ole selkeää elämää.


      • Omgomgomg
        voi sutanana kirjoitti:

        Herranen aika,mitä touhua sulla on.Nyt ensinnäkin vähennät ruuan kolmeen kertaan päivässä klo 7, 14 ja 18-19. Annat sille hyvää eläinkaupasta ostettua penturuokaa ja muutaman kerran (3-5) viikossa ainakin raakaa lihaa.Matokuurin annat myös.Sitten viet sen lääkäriin,josko sill olis munuaisvika.Eli verikokeella selviää.Kotona rajoitat sen elintilaa vaikkapa kylppäriin tms ja viet ulos 5-6 kertaa päivässä, mielummin kannat pihalle ja kehut kun tekee tarpeensa.Mulle jäi jotenkin käsitys,että kyseessä on sekarotuinen kun en jaksanut kaikkia lukea...niillä pentuajan hoito voi olla mitä tahansa ja se vaikuttaa myös myöhempään elämään.Tuollaisella säätämisellä sä teet itsestäs ja pennusta hermoraunion ja nyt jo huomaa,ettei se ymmärrä kun ei ole selkeää elämää.

        Siis mikä neuvo tämä on, pentu pidetään kylppärissä? Eieieieieiei ja vielä kerran ei! Tärkeintä sosiaalistumisvaihetta ei vietetä eristyneenä. Eikä mitään vaihetta. Koira tarvitsee omistajansa seuraa oppiakseen älykkääksi ja mukavaksi lemmikiksi.


      • Meillä ainakin

        jokainen luovutus ikäinen pentu on pissannut n. tunnin välein. Siinä ei ole mitään outoa.


    • rusettirinta

      Kyllä ihan normaalia tuon ikäiselle, että pissaa usein. Meillä vietiin 8 x vrk:ssa. Ja silti pentu pissasi/kakkasi usein sisälle. Se aika on todella rankkaa. Mutta, sinä aikana pentu omaksui ulos tekemisen ja 5kk:den ikäisestä oli täysin huonesiisti.

      Jos ajatellaan pennun kehitystä, niin tuon ikäinen pentu ei pysty pidättämään. Sama, kuin vauvat. Pidätyslihakset alkavat toimia vasta noin 5kk:den ikäsellä, jolloin pystyvät pidättämään noin 6 tuntia. Tuo usein ulos vieminen on silti ennakko-oppia pennulle, jos ulkona pissapaikka on aina samassa paikassa. Hyvin olet toiminen pennun kanssa ja näköjään reipas pentu. Älä tosiaan luule, että pentu tekee sen tahallaan. Siksi ei pissaamiseen sisällä saa kiinnittää mitään huomiota, puhumattakaan siitä, että ollaan vihaisia. Pennulle pissaaminen on yhtä herkkä paikka, kuin vauvalle, se pitää muistaa.

      Kun pentu alkaa olla yli 3kk:tta, jolloin ruokintakertoja on vain 3, niin sisäsiisteys vähän helpottaa.

    • Guillotin

      Voi sinua, miten taitamattomasti toimitkaan! Karjutko sinä vauvalle, kun se tekee vaippoihinsa? Usko pois, sillä ei ole mitään mahdollisuutta ymmärtää tekevänsä väärin, jos pissa tulee.
      Sinulla on pikkupentu, jota pitää lempeästi ja kärsivällisesti opettaa tavoille. AINA pennun tullessa taloon kaikki matot pois ja luuttu nurkkaan käyttövalmiiksi. Hae jotain säännöllisyyttä siihen ulkoiluun, vaikkapa kahden tunnin välein. Jos vahinko tulee sisälle, siivoat vaan etkä penturukalle karju yhtään. Tee ulkoiluista iloisia, rauhallisia hetkiä. Tarkista, ettet liikaa syötä tai juota pentua, silloin se ulostaa ja virtsaa normaalia tiheämmin.
      Pikkupennun muuttaessa uuteen kotiin sen entiset rutiinit rikkoontuvat, eikä se aluksi osaa toimia oikein. Nyt vaan rauhallisesti opetat. Vahingoista toruminen ja pissaamisen kieltäminen eivät kuulu näin pienen opetukseen.

    • helpolla päässyt

      Kannattaa mainita juomisesta eläinlääkärille, ehdottomasti. Oma 12-viikkoisen uros mittelpitzi syö lähinnä jauhelijaa/ nappuloita ja juo ehkä desin verran, eli silloin tällöin käy lipaisemassa kupista. mahdoton sanoa määrää kun samaa kuppia käyttää iso koira ja kissakin.
      sisälle on lirahtanut lätäkkö tai pari päivässä, yhtään kakkaa ei ole tehnyt, no, onneksi olkkarin ikkunasta pääsee tarhaan ja ikkuna oli aluksi auki, nyt pentu jo juoksee ikkunalle, kun herää tai muuten tahtoo ulos.
      Nukkumaan menee noin klo20 , ulkona käydään yöllä noin klo 2, ja aamulla noin 5-6 aikoihin, kun iso koira heräilee.

    • vkjnvkj

      Kuullostaa aika hemmetin tutulta. Minä olin käytönössä koiran koko pentuajan toppatakki päällä:D Valmiina kusettamaan ja paskattamaan. Hyppäsin tunnin välein ulkona ja silti koira ehti monesti kusta juuri ennen kuin päästiin ovesta ulos. Koira ripuloi monesti seinille ja kusi sanomalehdelle juuri silleen että perse jäi sen lattian ja sanomalehden rajan väliin, eli lattiallehan se sitten tuli. Koira oppi siistiksi vasta puoli vuotiaana. Opetus, koita olla hyppäämättä noin usein ulkona sen kanssa, koska se todennäköisesti ei auta kuitenkaan. Pidä vaikka pari tuntia sitä väliä ja vie ulo ruuan ja leikin jälkeen. Lopeta se stressaaminen siitä! Muuten saat stressata aika helvetin kauan.

      • ...

        Aina kun pentu pissaa sisälle niin mitään sanomatta heti kainaloon ja ulos. Hirmuiset kehut kun tekee ulos. Älä opeta sanomalehdelle, koska silloin se saa pissata sisälle, jolloin sisälle pissaaminen on sallittua! Muista kehua koiraa kun tekee ulos. Kyllä se siitä! Ja ruokaa voi antaa jo tuon ikäiselle kolmesti päivässä.


      • llllllllllllllllllll
        ... kirjoitti:

        Aina kun pentu pissaa sisälle niin mitään sanomatta heti kainaloon ja ulos. Hirmuiset kehut kun tekee ulos. Älä opeta sanomalehdelle, koska silloin se saa pissata sisälle, jolloin sisälle pissaaminen on sallittua! Muista kehua koiraa kun tekee ulos. Kyllä se siitä! Ja ruokaa voi antaa jo tuon ikäiselle kolmesti päivässä.

        Sanomalehdet on hyvä olla varoiksi lattialla. Meilläkin oli, vaikka en koskaan varsinaisesti OPETTANUT lehdelle. En siis kehunut siitä koskaan, vaan kehut tuli ainoastaan ulkona.

        Koira ihminen:


        Mitä sitten, että koira ei ole rokotettu? Pentua pitää silti viedä tarpeen mukaan ulos, rokotusten olemattomuus ei saa koskaan rajoittaa ulos tarpeilleen menoa. Koirapuistoon tms, missä koiria on paljon ja sairaita varmasti myös käynyt joskus (esim. parvo säilyy maassa pitkään!), tulisi välttää, mutta ei perus pissareissuja.

        En myöskään ymmärrä näitä, kun pitää koiriaan eristyksissä kotona, koska ei ole rokotukset voimassa. Jos koira on tuttu, hyvätapainen ja varmasti rokotettu, ei ongelmaa tapaamisessa ole.


    • Koira ihminen

      Kyllä sisälläkin saa paperia pitää,mut pikku hiljaa voit vähentää paperin käyttöä siirrät pissa paperi paikan vaikkapa pesu huoneeseen,kyllä se oppii kun vähän aikaa menee ja kehut kun on tehnyt tarpeensa paperille.
      Minkä rotunen koiran pentu muuten on,toinen juttu aikas usein viet sitä ulos varsinkin kun ton ikäinen pentu ei ole vielä rokotettu.

    • llllllllllllllllllll

      Ei pennulle kannata huutaa kun se kusee sisälle. Ei se tajua tekevänsä mitään väärin, korkeintaan just piilossa kusee/paskoo kun olet tekemässä muuta.

      Luottamus ei tolla pelillä siis kasva. Jos pentu kusee sisälle - älä reagoi. Siivoa pissa väkevällä etikalla pois ja anna olla. Ulkona sitten voit kehaista kun pissaa oikeaan paikkaan.

      Jos koira oppii näkemään, että suhun saa eloa kusemalla ja paskomalla sisälle, se voi tehdä sitä ns. tahallaankin, saadakseen huomiota. SenKÄÄN takia ei kannata reagoida vahinkoihin.

      Nyt ihan ekana siis relaat hiukan. Ei pitäisi alun vaikeudet ainakaan ylläripylläri olla.

      Ps. ton ikäselle riittää 3 krt ruoka/päivä. Syötä laadukasta ja lihaisaa nappulaa (tai raakaa, mutta vaatii tietoa runsaammin), josta saa lihansyöjä paremmin irti, äläkä markettien halpisviljamössöä, koska sekin lisää paskan määrää.

    • positiivista vahvist

      - Joka pennulla ottaa oman aikansa oppia sisäsiistiksi. 10 -viikkoinen pikkuinen ei todellakaan vielä ole sisäsiisti :) Ihan fyysistenkin ominaisuuksien vuoksi - ei pysty pidättämään kovinkaan hyvin.
      - älä toru pentua tarpeiden tekemisestä sisälle, vaan kun kerta sen aina nappaat itse teosta, niin NÄYTÄ mitä pitää tehdä eli -> kanna pentu ULOS
      - Aina ulkona tarpeiden teosta kovasti kehuja pennulle :)

      Tsemppiä, pennun omistaminen ei aina ole ihan ruusuilla tanssimista kun rakko on pikkuisilla rajallinen.
      Muutama viikko vielä niin eiköhän vain pentusi ole sisäsiisti, kunhan itse toimit hellästi ja oikein!

    • Siis et tiedä

      näköjään mitään koirista, saatikka pennuista?!?! Haloo, oikeesti hommaa alan kirjallisuutta ja ala jo nyt opettelemaan kärsivällisyyttä, sillä sitä tulet tarvitsemaan rutkasti seuraavat pari-kolme vuotta. Viimeisin rasavillini on nyt 2,5 vuotias uros. Oppi lopullisen sisäsiisteyden vasta reilun vuoden ikäisenä, kun taas seitsenvuotias narttuni oli jo hieman yli kolmekuisena sisäsiisti, eikä ole muuten sen jälkeen tehnyt sisälle kertaakaan. Koskaan en ole torunut elämäni koiria sisäsiisteydestä, jotkut oppivat nopeammin ja toiset hitaammin. Hermoilu koiran kanssa ei tuo muuta kuin lisäharmia, sillä kyllä se tietää millä mielellä olet. Tässä pientä esimerkkiä sanotaan nyt ekasta parista vuodesta nuoren urokseni kanssa. 7,5 viikkoisena tuli taloon, ekana yönä pienen pientä hätäilyä, muuten meni hyvin. pissaili tosi, tosi usein. Ei pienet osaa säädellä rakkoaan, se vaan tulee ja jos kakka hätä, niin sekin vaan tulee. Vasta siinä 3-4 kk:n vanhana oppii vähän jo pidättämistä, mutta esim. ruoan jälkeen voi olla tosi kiire ulos, näissäkin on eroja. Mellastaminen ja ”tuhoaminen” on nuoren koiran leikkiä, siis hauskuuttaa itseään. Se mikä ihmisen mielestä on tosi, tosi kurjaa onpi pennun mielestä kivaa. Pari-kolme mattoa meni, parit silmälasit (kalliit), kenkiä yms. Aamulla herätessä koko kantotelineellinen puita ympäri ämpäri huushollia silputtuna (teki siis sytykkeitä muutamia kertoja). Olohuoneen ihanat matot pissassa moneen kertaan (oma syy, miksi en ottanut pois). Tässäkin pätee vähän sama kuin lasten kanssa, jos liian hiljaista, niin äkkiä katsomaan, yleensä jotain luvatonta tekeillä. Niin kauan kunnes hampaat vaihtuneet, koira puree paikkoja hajalle, jos ei kiinnitä sen huomiota muuhun, siinä ei auta pari puruluuta. Jääpaloja ja kivaa tekemistä (eikä liian kovaa purtavaa). Äh, tästä tulis koko kirja jos alkaa liikaa neuvomaan. Hae siis kirjoja, ihan pentukirjoja ja muita oppaita. Sitten on jossain vaiheessa 8 kk – 1,5 vuotta murkkuikä, jolloin ei kuule, eikä nää mitään. Kannattaa vaan toistaa jo opittuja juttuja ja uusia vasta sitten, kun korvat tulleet takaisin. Se koiruus vie aikaa, vaivaa ja pitkää pinnaa.
      MUTTA
      ihanaa se minusta oli (siis pentuaika). Nyt jo vähän ikäväkin joskus aivan pikkaista, mutta kun mietin sitä ekaa vuotta, niin onneksi ohi on. Nyt kohta lähden lenkille koirieni kanssa, kunhan ne heräävät. Menneet nukkumaan illalla yhdeksän maissa eikä mitään kiirettä mihinkään. Tuossa puoli kymmenen alkavat venyttelemään ja tulevat katsomaan, että pitäiskö lähtee asioille. Pienen parin kilsan aamulenkin jälkeen nukkuvat vielä iltapäivään. Sitten lähdetään muutaman kilsan lenkille ja aina osa tokoa sekä leikkiä ja rähjäämistä. Tokossa palkkaa herkkupaloilla ja saavat pienen purujutun iltapäivällä. Nyt on senkin helppoa, kun riittää että varsinaisen ruoan saavat kerran päivässä, yleensä 17. – 19. välisenä aikana. En koskaan ole antanut täsmällisesti, koska en halua, että alkavat hihkua tasan klo 16.30 ruokaa. Kumpikaan ei ole ahne, vaan odottavat jotta saavat kipot eteensä. Paljon on vielä opeteltavaa tuon nuoremman kanssa ja kyllä se vanhempikin tarvii päivittäin muistusta, sillä hyvin nopeasti tuppaa unohtamaan jo opittua. Ainakin lossaa unohtaneensa. Haluavat olla kaikkien kavereita, eivätkä tahdo millään tajuta, että naapurin ison kollin kanssa ei kannata tehdä lähempää tuttavuutta. Oleppa aloittaja siis kärsivällisempi, sillä sinulla on uusi pieni elämä käsissäsi ja se on sinusta kiinni mitä siitä tulee.

    • Ei millään pahalla,mutta ensimmäisenä tulee mieleen,että anna se pieni pois heti kättelyssä,jos nyt jo pinnaa kiristää ihan peruasiassa,joka tulee jo pienen kanssa vastaan eli sisäsiisteydessä...
      Koiran kanssa kun tulee monenmoista vastaan sen ikänä,nyt ollaan vasta alkutekijöistä ja lähtöasemissa elämäntaipaleelle.
      Yksi pahimmista asioista,ja mikä takuuvarmasti syö suhdetta,ja saattaa jopa estää hyvän suhteen muotoutumisen on se,että koiralle huudetaan/kiljutaan/rangaistaan asioista,jolle se ei voi mitään,ei ymmärrä tai ole oppinut.Eli se kaikkein pahin on nyt tässä tapauksessa se ihminen ja pakko sanoa,on syytä miettiä,missä se järjettömyys on...

      Ennenvanhaan ja vieläkin pätevä neuvo sisäsiisteyden opetukseen on,että vie pentu ulos aina kun se on syönyt,aina kun se on herännyt ja sitten vielä leikkien välissäkin monta kertaa,ylipäätään valveillaoloaikana eli siis moooonta kertaa.
      Tuon ikäinen koira hyvinkin on siinä vaiheessa,että se tekee monta kertaa tarpeensa ja hyvinkin yllättäen.Monella koiralla voi mennä hyvinkin pitkään,että ne pystyy vähentämään tarpeitten tekoa ja joillakin sisäsiisteyden oppiminen voi kestä ihan vuodenkin paikkeille.Pidätyskykykin siis saattaa muodostua toisille aika myöhäänkin vasta siis.Toki määrät vähenee sisälle,JOS on ihminen ollut ahkera viemään ulos.Jos on hyvin vilkas pentu,niin tarpeita saattaa tulla vielläkin useammin.Että voi olla ihan tyyliin vartin väleinkin,paitsi nukkumiset sentäs pois :D

      Se sitten,opettaako paperille vai suoraan ulos,on toisaalta makuasia.Paperille on siitä helpompi,että jos koira on yksin kotonaan,niin on paikka mihin tehdä tarpeensa ja lattiat säästyy.myöskin helpottaa siinä vaiheessa kun pentu honaa,että paperillekkin voi mennä.
      Pennut ei myöskään varo jätöksiään,suurin osa.Se tulee vasta iän kanssa,että niitä väistellään,eikä tallota.
      Missään nimessä EI siis karjuta,ei rangaista,ei mitään negatiivista,vaan kehutaan ja vaikka makupala,kun koira tekee oikeaan paikkaan.Jos rangaistaan,se ei opi ikinä,vaan saattaa muuttaa tarpeitten tekemisen piiloon ainoastaan ja jopa niin,ettei uskalla tehdä niitä uloskaan omistajan nähdessä,koska luulee,että itse asia on paha juttu omistajan mielestä.
      Tarpeitten teosta sisälle voi rangaista ainoastaan silloin,jos koira on varmasti pidätyskykyinen ja on varmasti oppinut ja tietää,mihin tarpeet kuuluu tehdä ja mihin ei.

      Tilan rajaamista en suosita missään nimessä,pennun on saatava olla omistajan kanssa.Ainoastaan silloin rajaaminen on turvallisuussyistäkin ok,kun pentu on yksinään.
      Missään nimessä ei myöskään mitään pöksyjä.Jo tulehdusvaarakin on suuri,jos pentu joutuu olemaan pissaisissa pöksyissä.Kun yhä edelleen tuon ikäinen EI pysty,kuin hyvin poikkeuksellisest tapaukset,pidättämään.

      Ruokaa en vähentäisi vielä,ainakaan jos on suurikoinen rotu.Tosin en itse vähennä kääpiöilläkään vielä tuossa iässä.Aina parempi,kun saa pienemmissä määrin,eikä suotta masua vedetä "liian piukkaan".eri asia on sitten,jos ei maistu vaan lopettaa omiaan.Mutta tuo on osaltaan makuasia viimekädessä.

      Mutta joo,nyt kannattaa istua ja miettiä tarkoin,onko itsestä koiranomistajaksi ja kasvattamaan sitä.Kuten sanoin,vielä tulee paljon vastaan,joka saattaa hermojakin koetella.Varsinkin jos hyvinkin tomera pentu käsissä...
      nmä pissija kakkirumbat on vasta alkusoittoa...
      Jos päädyt pienen pitämään,niin lähde sitten siitä,että hermot ON pidettävä,töitä on sen eteen tehtävä (ja paljonkin,jos on vaativampi rotu tai yksilö).
      Netti on pullollaan tietoa ja ohjeita,kuin myös kirjastot koirakirjoineen.Ja tokihan?koira on otettu hyvältä kasvattajalta,jolta on saatu kunnon kirjalliset neuvot ja tarvittaessa myös valmis jelppimään.Kun noin tehdään,niin ollaan jo hyvässä alkukantimissa...

      Ps.toiset pennut juo paljon,ja joillekkin se saattaa olla ihan ajanvietettäkin.Varsinkin jos syö teollista ja annetaan kuivana.Kotiruokaa syövillä tuota ei ole.
      Mutta oli niintainäin,joka tapauksessa pennut pissii toooosi paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe