Nyt oikeesti, me tiedämme että te vanhemmat olette ehkä kypsempiä ja parempia vanhempia, kun me teiniäidit, mutta huomioidaan se, että onko Suomessa enemmän alkoholisti vanhempia, kuin huonoja teinivanhempia.
Ehkä emme ole heti valmiita äitiyden ylä - ja alamäkiin, mutta joka päivä opimme ja kasvamme paremmiksi. Minulle äitiys on ollut seikkailu ja nautin joka päivä siitä, kyllä olen toki väsynyt, mutta en todellakaan kyllästynyt. Me olemme nuorempia ja vetreämpiä jaksamme herätä öisin ja hoitaa lasta. JA IHAN SAMA MINKÄ IKÄINEN ÄITI ON, LAPSI ON EDELLEEN OMA LAPSI! Myönnän myös raskastahan tämä välillä on, mutta itse päätin pitää lapseni. En kadu päätöstä yhtään ja pidän päätöstä edelleen parhaana elämässäni. Minua ei harmita, että nuoruuteni menee. En ole samanlainen kuin moni muu, että pakko päästä juhlimaan. Välillä vietän poikaystäväni (lapsen isä) kanssa iltaa, käymme vaikka syömässä, jolloin äitini tai hänen äiti mielellään ottaa lapsen hoitoon. Kyllä elämme toistaiseksi miltei kokonaan tuilla, mutta opiskelemme kummatkin ja valmistuessamme haemme heti työtä ja maksamme itse kulumme, eipä mene teidän verorahoista sitten enään. Ja viellä yksi juttu, te vanhat ja viisaat. Jos joku täällä kirjottaa vahingossa kirjotusvirheen, se ei kerro että kyseinen henkilö ei ole valmis äidiksi.
Toivon, että mietitte ennen kun "viisaina" alatte mollaamaan meitä huonoja vanhempia. Mutta olen samaa mieltä kannattaa miettiä moneen kertaan haluaako pitää lapsen vai ei, ja miettiä onko todella valmis, rankkaa tämä on mutta myös todella ihanaa.
P.s. olen 16v ja pieni ihana poikamme 6kk :)
Ärsyttää te viisaat vanhat äidit ja isät
23
306
Vastaukset
- Samaamieltä
Ihanaa, joku puhuu asiaa! Rupee ärsyttää nää valittajat tääl, jotka ei ees tunne yhtäkää teinivanhempaa ja haukkuu meijät maantasalle. Niitte pitäis mennä peilin eteen ja kattoo itteensä ja miettii hetki et onks ne nii viisait, ku mitä ne tääl sanoo
Mut onnee teijän elämään:) - teenmombutgoodmom
Asiaa kerrankin ! Täälläkin mahdollisesti tuleva 15-vuotias teiniäiti. Inhottaa lukea kuinka vanhemmat ihmiset ja "viisaimmatt" sellaiset kirjoittavat täällä kuinka huonoja ne teiniäidit ovatkaan. Teiniäiti voi olla jopa parempi äiti kuin vaikka joku kolmekymppinen äiti, se riippuu ihan siitä kuinka paljon sitä rakkautta, huolenpitoa ja turvaa osaa lapsellensa antaa ! Ja että onko halukas kasvattamaan lasta oikein ja pitämään siitä huolta sekä pitämään sen puolia. Kerrankin joku uskalsi avata suunsa ja sanoa miten asia on. Onnea teidän perheelle ! ♥
- Äitikkäliini
Voi hyvänen aika teitä lapset!
JO TARHASSA NÄKEE MINKÄLAISESTA PERHEESTÄ LAPSI TULEE ! Ei osata käytöstapoja , tervehtimisiä, kiitämistä ym.
KOULUSSA NÄKEE ETTÄ TÄSSÄ KASVATETAAN KUHNURIA! ( katsokaa googlesta kun ette kuitenkaan tiedä mitä tarkoittaa. Vaatteet ja tavarat halpiksia!
YLÄASTEELLA SELVÄSTI NÄKYVISSÄ ETTÄ EI OLE VANHEMMILLE KAUHALLA ANNETTU! Kaikki edelliset kertautuu satakertaisesti minkä lisäksi harrastukset nuorella on räkiminen, polttaminen, näpistely, kaljottelu!
OMILLE LAPSILLENI OPETIN: Rakasta tulevaa lastasi niin paljon että annat hänelle mahdollisuuden hyvään elämään! Kouluttaudu, hanki fiksu koulutettu puoliso ja vaurastu hyvässä ammatissa!- teenmombutgoodmom
Hei sinä äitikkäliini ! Oletko ajatellut että samanlaisia ne vanhemmatkin äitit voivat olla? ostetaan lapselle halvat kirppis vaatteet, koska omat menot ja tavarat ovat tärkeämpiä. Sekä myös vanhemmat äidit unohtavat opettaa käytöstapoja varmasti ! Ei se ole pelkästään että teiniäiti unohtaisi opettaa ne, sitä paitsi varmasti usea teiniäiti opettaa ne ! Eine vanhemmat äidit ole yhtään sen parempia äitejä teiniäiteihin verrattuna. Mietippäs tätä
- Äitikkäliini
teenmombutgoodmom kirjoitti:

Olet oikeassa että vanhempia on monenlaisia. Mutta huolimattomuudesta tai puhumattakaan tahallisesti teininä raskaaksi hankkiutuvat ovat kyllä tyhmiä. Voitko väittää että teiniäiti voi taata lapselleen saman elintason, opetuksen kuin vakavarainen pari. Ja raha määrittää tässä maassa kaiken, kuinka kauan elät ja miten pitkään, miten terveenä tai sairaana. Viekö teiniäiti lapsensa yksityislääkärille? Tai onko hänellä varaa maksaa jo raskaana ollessaan kunnon vakuutusta lapselleen?
Tai onko varaa maksaa hyviä harrastuksia? Kaikki näkyy koulussa, ja vaikuttaa myös. Työskentelin kouluissa 15 v ja kyllä se perhetausta siellä näkyy. Miten erilailla suhtaudutaan toiseen lapseen ja toiseen lapseen. Haiseeko vanhempi tupakalle lasta tuodessaan? millä autolla tuot? lahjoitatko tavaraa luokan toimintaan ja osallistutko vanhempaintoimikunnan toimintaan? Rakkaus ei pitkälle kanna jos olet köyhä. Tarvitaan niin paljon muuta. Lukekaapas THL: n tutkimus juttuja niin tajuatte. - e-l-
Äitikkäliini kirjoitti:
Olet oikeassa että vanhempia on monenlaisia. Mutta huolimattomuudesta tai puhumattakaan tahallisesti teininä raskaaksi hankkiutuvat ovat kyllä tyhmiä. Voitko väittää että teiniäiti voi taata lapselleen saman elintason, opetuksen kuin vakavarainen pari. Ja raha määrittää tässä maassa kaiken, kuinka kauan elät ja miten pitkään, miten terveenä tai sairaana. Viekö teiniäiti lapsensa yksityislääkärille? Tai onko hänellä varaa maksaa jo raskaana ollessaan kunnon vakuutusta lapselleen?
Tai onko varaa maksaa hyviä harrastuksia? Kaikki näkyy koulussa, ja vaikuttaa myös. Työskentelin kouluissa 15 v ja kyllä se perhetausta siellä näkyy. Miten erilailla suhtaudutaan toiseen lapseen ja toiseen lapseen. Haiseeko vanhempi tupakalle lasta tuodessaan? millä autolla tuot? lahjoitatko tavaraa luokan toimintaan ja osallistutko vanhempaintoimikunnan toimintaan? Rakkaus ei pitkälle kanna jos olet köyhä. Tarvitaan niin paljon muuta. Lukekaapas THL: n tutkimus juttuja niin tajuatte.Voitko sinä väittää, että kaikki vakavaraiset parit ovat hyviä vanhempia?
Miksi lapsi pitää viedä yksityislääkärille? Sekö on hyvän vanhemmuuden mitta? Eikö kunnallisiin palveluihin luottavat ole hyviä vanhempia? Vakuuttavatko kaikki varakkaat vanhemmat lapsensa? Miksi lapsi pitäisi vakuuttaa, kun kunnallinen terveydenhuolto on olemassa. Miksi minun pitäisi syytää rahani veroparatiiseihin, kun voin käyttää verovaroin kustannettuja palveluja.
Hyviä harrastuksia? mitkä ovat mielestäsi niitä huonoja. Minun lapsillani on aivan ilmaisia ja halpoja harrastuksia. Partio, kirkon lapsikuoro, lähetystyö, kavereiden kanssa pelaaminen (jalkapallo, jääkiekko, jääpallo ym..) pyöräretket, 4h-kerho. Tekevätkö nämä harrastukset lapsistani huonoja ja syrjittyjä? Ei ainakaan näytä siltä :O. Polttavatko kaikki köyhät vanhemmat? Itse lopetin pari vuotta ennen ensimmäisen lapsen syntymistä. Mieheni ei ole koskaan aloittanutkaan.
Millä autolla tuot? Siis miksi lapsi pitää tuoda kouluun? Meillä lapset kävelevät kaksi kilometriä aivan omin jaloin kouluun. Kuinka pitkiä koulumatkoja teillä on? Yli viiden kilometrin koulumatkoillehan pitää järjestää koulukyyti, ei silloin tarvitse itse kuskata. Minusta on täysin naurettavaa, että lapsia kuskataan kouluun, ja sitten maksetaan kalliita urheiluharrastuksia... Siis lapsi ei saa normaalia hyötyliikuntaa, vaan sen sijaan keinotekoista tekemällä tehtyä liikuntaa. Missä tuossa on logiikka.
Meillä ei käsittääkseni kukaan ole lahjoittanut koululle mitään. Ei ne varakkaammatkaan vanhemmat. Ja vanhempaintoimikuntiin osallistuvat eniten ne joilla on aikaa, kuten minä...
Olet oikeassa siinä, ettei pelkkä rakkaus riitä. Toisaalta pelkkä raha riittää vielä huonommin.
En ole teiniäiti. Olin aivan täysi-ikäinen, kun saimme ensimmäisen lapseni. Olemme köyhiä. Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja mies työttömänä, ainakin nyt. Silti lapsemme ovat ihania ja suloisia. Kahdella menee koulussa todella hyvin, yhdellä joten kuten ja yksi on mukautetussa opetuksessa. Kaikkien vanhempainvarteissa ja muissa palavereissa olemme saaneet kehuja lastemme käytöksestä. Kukaan ei häiritse opetusta, ei kiroile, huutele tai käyttäydy aggressiivisesti. Yhteistyömme koulun kanssa on ollut todella helppoa. Syynä on varmaankin se, että meillä on aikaa lapsille. Olen ollut kotona nyt kahdeksan vuotta. Minulla ei ole kiire mihinkään. Jos lapsilla on asiaa minä kyllä kuuntelen.
Kirjoitin tämän, koska en vain pidä siitä miten meidät köyhät yritetään leimata huonoiksi vanhemmiksi. - ...
e-l- kirjoitti:
Voitko sinä väittää, että kaikki vakavaraiset parit ovat hyviä vanhempia?

Kirjoitin tämän, koska en vain pidä siitä miten meidät köyhät yritetään leimata huonoiksi vanhemmiksi.Miksi hitossa teit noin monta lasta, kun VAIN kahdella menee hyvin?
"Kahdella menee koulussa todella hyvin, yhdellä joten kuten ja yksi on mukautetussa opetuksessa."
Olisit tehnyt lapsia vain sen verran kun sinulla riitti resursseja. - e-l-
... kirjoitti:
Miksi hitossa teit noin monta lasta, kun VAIN kahdella menee hyvin?
"Kahdella menee koulussa todella hyvin, yhdellä joten kuten ja yksi on mukautetussa opetuksessa."
Olisit tehnyt lapsia vain sen verran kun sinulla riitti resursseja.Eli sinun mielestäsi kaikki lapset aina menestyvät hyvin koulussa? Kukaan ei menesty keskitasoisesti tai huonosti, ja jos niin on se on vanhempien vika... Hei come on missä todellisuudessa sinä elät? Minä olen todella onnellinen kaikista lapsistamme. Yksi ei menesty niin hyvin koulussa, kuin kaksi muuta. Hän saa lähinne kutosia ja seiskoja, kun sisarukset saavat ysejä. Ja mukautettu opetus.. Siis yritätkö selitellä, että lapseni on lievästi kehitysvammainen, koska me olemme köyhiä...Miksi ihmeessä kirjoitat noin uskomattoman typeriä mielipiteitä?
Ongelma taitaa olla se, ettet sinä hallitse omia resurssejasi, kun haluat niin epätoivoisesti uskotella, että köyhillä ei riitä resurssit. - Huuuoooh
Kyllä se on niin kumma, kun teiniäitei arvostellaan. Lyödäänkö vetoa, et tiiä puoliakaa mitä sun lapset puuhaa. Jos sulla on pieniä lapsia ja tää maailma on menos koko ajan sairaammaks, odotappa ku ne on teini-iässä, kyllä varmasti jää jostain ala ikäisenä kiinni.
- Miesope
Huuuoooh kirjoitti:

Et ole tainnut kuulla ikinä sanaa KASVATUS?
- ei ole yksioikoista
Miesope kirjoitti:
Et ole tainnut kuulla ikinä sanaa KASVATUS?
No, Ammatissani olen nähnyt, ettei hyvät vanhemmat ja oikea kasvatus suojaa päihteiltä, rikoksilta tai niinkin kauhealta asialta kuin prostituutio. Osa nuorista on huonoista oloista ja osa hyvistä. Molemmat selittelee tekemisiään vanhempien viaksi. Milloin ei ole huolehdittu ja milloin pahoinpidelty, milloin ei olisi saanut polttaa, milloin piti tulla yöksi kotiin. Aina löytyy se vika muista...
- Miesope
ei ole yksioikoista kirjoitti:

Taustan näennäinen hyvyys ei merkitse mitään. Varakkaassakin perheessä voivat asiat olla päin sitä itseään.
Useimmiten nuoruuskin kuitenkin menee läpi tasaisemmin mikäli taustat kotona ovat kunnossa. Kun ongelmiin ajoissa kiinnitetään huomiota ja niihin puututaan, toiveet selvitä kriiseistä läpi ehjinä tai pienemmin vaurioin ovat perustellummat.
Käytännön kokemuksen perusteella - noin 20 vuotta opetustyötä - voisin väittää, että lähes aina ongelmiin löytyy syynsä kotoakin. Kun ongelmia on, kotona on jotakin pielessä. Kivuliasta sitä on monienkin myöntää, mutta tosiasiat eivät muutu kieltämälläkään.
Moni perhe on nykyisin vaikeuksissa. On täysin mieletöntä, että joku tieten tahtoen hankkiutuu ongelmiin jo alaikäisenä. Lähtökohdat teinivanhemmilla ovat usein vaikeat ja on typerää olettaa kaiken hoituvan aina itsestään. Lasten hankkiminen valmiiksi sekavaan tilanteeseen on yksinkertaisesti hölmöä. - ei ole yksioikoista
Miesope kirjoitti:
Taustan näennäinen hyvyys ei merkitse mitään. Varakkaassakin perheessä voivat asiat olla päin sitä itseään.
Useimmiten nuoruuskin kuitenkin menee läpi tasaisemmin mikäli taustat kotona ovat kunnossa. Kun ongelmiin ajoissa kiinnitetään huomiota ja niihin puututaan, toiveet selvitä kriiseistä läpi ehjinä tai pienemmin vaurioin ovat perustellummat.
Käytännön kokemuksen perusteella - noin 20 vuotta opetustyötä - voisin väittää, että lähes aina ongelmiin löytyy syynsä kotoakin. Kun ongelmia on, kotona on jotakin pielessä. Kivuliasta sitä on monienkin myöntää, mutta tosiasiat eivät muutu kieltämälläkään.
Moni perhe on nykyisin vaikeuksissa. On täysin mieletöntä, että joku tieten tahtoen hankkiutuu ongelmiin jo alaikäisenä. Lähtökohdat teinivanhemmilla ovat usein vaikeat ja on typerää olettaa kaiken hoituvan aina itsestään. Lasten hankkiminen valmiiksi sekavaan tilanteeseen on yksinkertaisesti hölmöä.Useimmiten, mutta ei aina. Meillä on ollut nuoria kaikkien mittapuiden mukaan hyvistä perheistä, joissa ei ole väkivaltaa, alkoholia, alistamista. Lapsista pidetään huolta ja välitetään aidosti. Osa on sitten sitä, että vanhemmat ovat joka mittapuulla hirveitä tai täysin välinpitämättömiä. Molempia löytyy.
Mitenkään väheksymättä opettajan työtä, sinä et opettajana pääse perille nuoren asioista samalla lailla kuin me, joilla on käytettävissä kaikki tieto nuoresta ja hänen historiastaan ja jotka tapaamme vanhempia usein sekä nuoren kanssa, että ilman. Ryhmätapaamisessa olen saanut kuulla naurettavia syytöksiä siitä miten kaikki ongelmat ovat vanhempien syytä, koska he eivät anna pelata koneella yöllä tai kokeilla alkoholia vapaasti. Yksi tyttö ei tajunnut lainkaan miksi vanhemmat tekivät hänen "suhteestaan" keski-ikäiseen äijään niin ison asian. Toisaalta, jos olet ala-asteella opettajana, niin perhetaustan vaikutus on varmasti suurempi siinä ikäryhmässä.
Mikään taho Suomessa ei sentään kannusta lisääntymään alaikäisenä. Esimerkiksi sarja teiniäidit näyttää selkeästi, ettei äitiys ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Samaten MTV:n 16 and pregnant on realismia täynnä. Parisuhteet ei kestä, opiskelut keskeytyy ja rahahuolet vaivaavat. Jotkut sortuvat päihteisiin tai epämääräisille urille. Jos kuitenkin teini tulee raskaaksi hänen kuuluu saada tukea ja hyväksyntää, eikä niin että kaiken työn lisäksi joutuu sietämään haukkumista. Aikuinen osaa sellaisen prosessoida paremmin teini taas saattaa masentua. - Miesope
ei ole yksioikoista kirjoitti:
Useimmiten, mutta ei aina. Meillä on ollut nuoria kaikkien mittapuiden mukaan hyvistä perheistä, joissa ei ole väkivaltaa, alkoholia, alistamista. Lapsista pidetään huolta ja välitetään aidosti. Osa on sitten sitä, että vanhemmat ovat joka mittapuulla hirveitä tai täysin välinpitämättömiä. Molempia löytyy.
Mitenkään väheksymättä opettajan työtä, sinä et opettajana pääse perille nuoren asioista samalla lailla kuin me, joilla on käytettävissä kaikki tieto nuoresta ja hänen historiastaan ja jotka tapaamme vanhempia usein sekä nuoren kanssa, että ilman. Ryhmätapaamisessa olen saanut kuulla naurettavia syytöksiä siitä miten kaikki ongelmat ovat vanhempien syytä, koska he eivät anna pelata koneella yöllä tai kokeilla alkoholia vapaasti. Yksi tyttö ei tajunnut lainkaan miksi vanhemmat tekivät hänen "suhteestaan" keski-ikäiseen äijään niin ison asian. Toisaalta, jos olet ala-asteella opettajana, niin perhetaustan vaikutus on varmasti suurempi siinä ikäryhmässä.
Mikään taho Suomessa ei sentään kannusta lisääntymään alaikäisenä. Esimerkiksi sarja teiniäidit näyttää selkeästi, ettei äitiys ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Samaten MTV:n 16 and pregnant on realismia täynnä. Parisuhteet ei kestä, opiskelut keskeytyy ja rahahuolet vaivaavat. Jotkut sortuvat päihteisiin tai epämääräisille urille. Jos kuitenkin teini tulee raskaaksi hänen kuuluu saada tukea ja hyväksyntää, eikä niin että kaiken työn lisäksi joutuu sietämään haukkumista. Aikuinen osaa sellaisen prosessoida paremmin teini taas saattaa masentua.Minä nyt siitä huolimatta vain väitän, että jos lapsella/nuorella on pahoja ongelmia, kotona tökkii jokin. Se, mitä se "jokin" oikeasti on, onkin sitten vaikeampi juttu.
Toki on niinkin, että vaikka kaikki olisi hyvin, esim. murrosiän myrskyt saattavat sitten viedä mennessään sen entisen kiltin lapsosenkin. Tasapainoinen tausta kuitenkin antaa ainakin jonkinasteista tukea vaikeuksissakin.
Täällä lienee hyvin vähän varsinaisia teiniäitejä. Enimmäkseen täällä on trolleja ja joukossa on ehkä jokunen nuori äityli, joka jutuillaan koettaa valaa luottamusta lähinnä itse itselleen. Sitä en pureksimatta niele, kun täällä jokunen neropatti ehkä vakavissaan julistaa sitä, miten kaikki hoituu teinivanhemmuudesta huolimatta ja vauvan kanssa on kaikki ollut niin ihanaa jo monta viikkoa. - näin se vaan menee
Miesope kirjoitti:
Minä nyt siitä huolimatta vain väitän, että jos lapsella/nuorella on pahoja ongelmia, kotona tökkii jokin. Se, mitä se "jokin" oikeasti on, onkin sitten vaikeampi juttu.
Toki on niinkin, että vaikka kaikki olisi hyvin, esim. murrosiän myrskyt saattavat sitten viedä mennessään sen entisen kiltin lapsosenkin. Tasapainoinen tausta kuitenkin antaa ainakin jonkinasteista tukea vaikeuksissakin.
Täällä lienee hyvin vähän varsinaisia teiniäitejä. Enimmäkseen täällä on trolleja ja joukossa on ehkä jokunen nuori äityli, joka jutuillaan koettaa valaa luottamusta lähinnä itse itselleen. Sitä en pureksimatta niele, kun täällä jokunen neropatti ehkä vakavissaan julistaa sitä, miten kaikki hoituu teinivanhemmuudesta huolimatta ja vauvan kanssa on kaikki ollut niin ihanaa jo monta viikkoa.Saat sinä väittää ihan mitä haluat. Kuka tahansahan voi väittää mitä tahansa. Eihän keskustelupalstoilla ole pakko olla oikeassa, vaan kirjoittelu on vapaata.
- ei ole yksioikoista
Miesope kirjoitti:
Minä nyt siitä huolimatta vain väitän, että jos lapsella/nuorella on pahoja ongelmia, kotona tökkii jokin. Se, mitä se "jokin" oikeasti on, onkin sitten vaikeampi juttu.
Toki on niinkin, että vaikka kaikki olisi hyvin, esim. murrosiän myrskyt saattavat sitten viedä mennessään sen entisen kiltin lapsosenkin. Tasapainoinen tausta kuitenkin antaa ainakin jonkinasteista tukea vaikeuksissakin.
Täällä lienee hyvin vähän varsinaisia teiniäitejä. Enimmäkseen täällä on trolleja ja joukossa on ehkä jokunen nuori äityli, joka jutuillaan koettaa valaa luottamusta lähinnä itse itselleen. Sitä en pureksimatta niele, kun täällä jokunen neropatti ehkä vakavissaan julistaa sitä, miten kaikki hoituu teinivanhemmuudesta huolimatta ja vauvan kanssa on kaikki ollut niin ihanaa jo monta viikkoa.No sinä katsot asioita eri näkökulmasta, kuin minä. Minä taas väitän, että tiedän työpaikassani asuneista ja asuvista nuorista huomattavasti enemmän, kuin heidän opettajansa tiesi ikinä. Meillä on käytössä kaikki tieto siitä mikä saattaisi johtaa nuoren väärille teille. Pelkkä vanhempien syyttäminen on virhe, eikä johda yhteistyöhön ja se taas johtaa huonoon tulokseen. Aikoinaan minäkin ajattelin kuten sinä, että nuoren huonon elämän taustalla on aina huono vanhemmuus, mutta heräsin siitä harhasta parissa kuukaudessa. Pidä sinä kuitenkin ajatuksesi, se on aina helpompaa, kuin tutustua oikeasti nuorten kokemuksiin.
- Kukin tavallaan
Itse halusin perheen vasta aikuisena aikuisen miehen kanssa. Minusta siten oli paremmat lähtökohdat toimivalle parisuhteelle, jossa lapsilla oli turvallisinta kasvaa. Jälkeenpäin ajateltuna tein aivan oikein. En tiedä miten olisi käynyt, jos olisin toiminut toisin. Luulen, että teininä solmittu liitto ei olisi kestänyt 25 vuotta, eikä lapset olisi aikuistuneet "ydinperheessä", vaan olisin kasvattanut heidät yksinhuoltajana. Vaikea sanoa, kun ei tullut kokeiltua, mutta yhtään ei myöskään kaduta omat valintani. Tuli tehtyä nuorena nuorien juttuja, opiskeltua ja mm. kierreltyä vähän maailmaa.
- oma tupa oma lupa
Teinit voi olla rauhassa teiniäitejä, mutta minä en halua olla teinimummo, joten jos lapsi haluaa olla teiniäiti, niin hoitaa sitten kaikki aikuisen asiat ihan itse. Vastuuta omista tai lapsen asioista ei voi lykätä isovanhemmille, jotka yleeensä kyllä tuntevat joutuvansa vastuuseen teinivanhempien lapsista.
- Pixxu
Luulenpa, että ne iäkkäämmät alkoholistivanhemmat ovat mahdollisesti entisiä teinivanhempia.
"Minua ei harmita, että nuoruuteni menee. En ole samanlainen kuin moni muu, että pakko päästä juhlimaan."
Niinhän ne useat aina aluksi sanoo, kunnes alkaa kyllästyttämään, oli se sitten kuukauden päästä tai muutaman vuoden. Tämä on niin nähty omassa lähipiirissä, kaveripiirissä, sekä myös omassa suvussani.
Oma näkemykseni on, että lapsia pitäisi tehdä vasta, kun on siihen henkisesti kypsä ja rahallisesti toimeentuleva, eikä kukaan teini voi väittää olevansa kumpaakaan näistä.
Joku teinimamma nyt varmasti herneytyy tästä kommentista ja kuvittelee olevansa muita ikäisiään kypsempiä, mutta ette te ole yhtään sen kypsempiä kuin muutkaan ikäisenne. Vaikka ette harrastaisi mitään teinijuopottelua yms ja sen perusteella luulette olevanne kypsempiä kuin muut ikäisenne, mutta edes ajatus siitä, että mielestänne teinivanhemmuus = ok, tuo teidät samalle tasolle kuin muut ikäisenne, ellei vielä jopa alemmas.
Sitten vielä tämä puolustuskanta mikä näkyy aina näissä keskusteluissa "teinivanhempi voi olla parempi vanhempi kuin iäkäs vanhempi", totta kai voi, mutta mielestäni tuossakin paistaa jo pieni epäkypsyys läpi jos pitää tuollaisella puolustuslauseella yrittää kumota kaikki järjellä kerrotut asiat siitä kuinka teiniäiteys ei ole mikään paras mahdollinen asia teinille. - aikuinennn
Mitenlapsi voisi olla parempi äiti kuin aikuinen?
- Anonyymi
Hei just NIIN ÄRSYTTÄÄ NIIN PALJON, TEKOPIRTEET, TEENNÄISSET, MONTA KERTAA MAINOSTETAAN OIKEEN, MITÄÄN VÄLIÄ MITÄ OHJELMIA TEHDÄÄN. APSEKIN MEDIASSA EN KATO. MISTÄÄN KATSOMOSTA MITÄÄN.!!!!!!!
- Anonyymi
Jaaha en enää puhu enkä sano mitään. 🤬 Enää oli virhe!!!!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768