Ja tässä toinen kirjoittamani teksti. Hieman erilainen kuin aikasempi.
----
Paiskon ovia, kolistelen kattiloita. Tiputan kastiketta lattialle, kaadan maitoa pöydälle. Vilkaisen olohuoneeseen, sinne saatanan nurkkaan. Sielä se modernismin irvikuva istuu, mukavasti tuolissaan. Ja pää heiluu, puolelta toiselle, tehden minut merisairaaksi.
Istun sohvalle, huudatan telkkaria. Jätän parvekkeen oven auki, voi kun on kylmä. Narisutan tuoliani, heittelen kaukosäädintä. Vilkaisen nurkkaan. Ja sielä se on –kalsareissaan istumassa. Saatanan vätys.
Menen nukkumaan, paiskon ovia. Käännän selkäni, vedän peiton korviin. Ovi avautuu. Siihen se tulee. Nukkumaan.
Hymyilen auringolle, venyttelen uuteen aamuun. Menen hymyillen olohuoneeseen, tervehtimään uutta päivää. Sielä saatanan nurkassa, kalsarit jalassa. Musiikki soi ja autot pärisee.
Paiskon ovia, kolistelen kattiloita. Tiputan muroja lattialle, kaadan maitoa pöydälle. Vilkaisen olohuoneeseen, sinne saatanan nurkkaan. Ja jälleen se modernismin irvikuva istuu, mukavasti tuolissaan.
Jätän parvekkeen oven auki, huudatan telkkaria. Laitan korvatulpat korviini ja otan kirjan.
Samalla joku koputtaa olkapäähäni sanoen: ”Millon sä teet ruokaa?”.
Nousen ylös, kuljen keittiöön. Heittelen perunoita, kolistelen kattiloita. ”Syövätkö nörtitkin joskus?”, kyselen itseltäni.
----
Paiskon ovia, kolistelen kattiloita. Tiputan kastiketta lattialle, kaadan maitoa pöydälle. Vilkaisen olohuoneeseen, sinne saatanan nurkkaan. Sielä se modernismin irvikuva istuu, mukavasti tuolissaan. Ja pää heiluu, puolelta toiselle, tehden minut merisairaaksi.
Istun sohvalle, huudatan telkkaria. Jätän parvekkeen oven auki, voi kun on kylmä. Narisutan tuoliani, heittelen kaukosäädintä. Vilkaisen nurkkaan. Ja sielä se on –kalsareissaan istumassa. Saatanan vätys.
Menen nukkumaan, paiskon ovia. Käännän selkäni, vedän peiton korviin. Ovi avautuu. Siihen se tulee. Nukkumaan.
Hymyilen auringolle, venyttelen uuteen aamuun. Menen hymyillen olohuoneeseen, tervehtimään uutta päivää. Sielä saatanan nurkassa, kalsarit jalassa. Musiikki soi ja autot pärisee.
Paiskon ovia, kolistelen kattiloita. Tiputan muroja lattialle, kaadan maitoa pöydälle. Vilkaisen olohuoneeseen, sinne saatanan nurkkaan. Ja jälleen se modernismin irvikuva istuu, mukavasti tuolissaan.
Jätän parvekkeen oven auki, huudatan telkkaria. Laitan korvatulpat korviini ja otan kirjan.
Samalla joku koputtaa olkapäähäni sanoen: ”Millon sä teet ruokaa?”.
Nousen ylös, kuljen keittiöön. Heittelen perunoita, kolistelen kattiloita. ”Syövätkö nörtitkin joskus?”, kyselen itseltäni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tykkäsin..Mutta se olis saanu olla hiukan pidempi..kivasti toit tunteita esille, vaikutti ainakin muhun...
Mä luin tän jo eilen, ja nauroin ihan simopekkana.
Luin nyt uudestaan ja nauroin ihan ristomattina.
:9
Vaikein laji....gonratulations!
Sulla on selvästi melko oma kirjotustyyli hanskassa, jatka vaan tota ja ryhdy pikkuhiljaa pidentämään juttujas. Kun tohon tyyliin pääse sisään, siitä saa aikaan makeita juttuja.