Onko täällä ketään kuka kokee kuin minä traumaperäisen stressirekation kokemuksista ja kyseisen diagnoosin kyseenollessa.
Ilmeisesti olen se jolla vaiva ei hellitä koskaan, jäänyt krooniseksi, monia kokemuksia ja vuosia kestäviä aikoja.
Uusissa parisuhteissa koen heti tai pitemmän ajan jälkeen sen saman ahdistuksen joka valtaa koko olemuksen ja suhde menee sen takia aina poikki. Kyseessä ei ole nyt sellaista pelkoa mutta sitä ahdistusta ja herkkää ärsytystä vaan tulee ja valtaa koko mielen ja kehon, eikä hellitä ennenkuin suhde on irti sanottu.
Sen koettua ei vaan uskalla jatkaa. Onko muita samaa kokeneita, olisi hyvä kuulla.
Ilmeisesti olen se jolla vaiva ei hellitä koskaan, jäänyt krooniseksi, monia kokemuksia ja vuosia kestäviä aikoja.
Uusissa parisuhteissa koen heti tai pitemmän ajan jälkeen sen saman ahdistuksen joka valtaa koko olemuksen ja suhde menee sen takia aina poikki. Kyseessä ei ole nyt sellaista pelkoa mutta sitä ahdistusta ja herkkää ärsytystä vaan tulee ja valtaa koko mielen ja kehon, eikä hellitä ennenkuin suhde on irti sanottu.
Sen koettua ei vaan uskalla jatkaa. Onko muita samaa kokeneita, olisi hyvä kuulla.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sun kannattaa selvittää tilanne.
Jossain on häikkää ja kun selvität sen, niin tilanne selviää.
Onnea matkaan! Et ole ainoa ongelmasi kanssa.
Mulla on traumaperäinen stressihäiriö dg. Mut vaikka se on nyt ollut jo 8v, oon huomannu et viimesen vuoden sisällä yllättävänkin nopeesti alkanu oireet lieventymään.
Jep usein mielenhäiriöt ovat ohimeneviä - onneksi näin!
Hei, minulle tuli viime keväänä, avioliiton ajauduttua eroon henkisen ja myös lievän fyysisen väkivallan takia, outoja oireita. Ahdistuin suunnattomasti, unettomuutta, levottomuutta (kävin lenkillä jopa kaksi kertaa päivässä, oli pakko päästä liikeelle), fyysisistä oireista voisin mainita erilaiset puutumisen tunteet mm. takaraivossa ja käsissä, huimaus, kiristyksen tunne kurkussa ja suussa yms.
Ahdistus oli välillä todella paha, luulin tulevani hulluksi. Menin psykologille ja purkauduin tapahtumista. Diagnoosi oli traumaperäinen stressihäiriö. Tuo diagnoosi helpotti minua, koska fyysisten oireiden takia pelkäsin jo syöpää, kuolemaa ym. vakavaa. En halunnut lääkkeitä, päätin vaan antaa ajan kulua. Vieläkin ahdistaa ajoittain, eikä fyysiset oireet ole kokonaan kadonneet.
Uuteen parisuhteeseen en todellakaan ole valmis, ennenkuin olen päässyt kuiville vanhoista tapahtumista ja eron tuskasta.
Tsemppiä ja voimia sinulle ja kaikille samassa tilanteessa oleville!!!!Emme ole yksin....
Mulla tuohon auttaa bentsot, ja aika... mutta se aika voi olla jopa 10 vuotta. Asioiden penkominen terapiassa pahensi oireita. Nyt pyrin rauhoittumaan musiikilla, kirjallisuudella, meditaatiolla. Jos tulee paha hetki (ja niitä aina joskus tulee), otan bentson.
Joo mulla sama bentsot auttaa especially diapam 10mg
Mulla aika pahoja asioita aseista ja niiden ilmapiirissä asumisesta kodissa. Pieni jatkuva uhka, kun isä ott,i saattoi hänellä olla pistooli mukana kotelossa takin alla.
Minulla on selviä ptsd- merkkeja. Apua! Sitten meni vielä selkä paskaksi. En kykene käymään töissä.
Rentoutumisesta ja rauhoittumisesta on paljon apua näissä vaivoissa. Jooga on yksi parhaista menetelmistä ja kaikki mukavat harrastukset, jotka saavat ajatukset muualle.
Niin, helpommin sanottu kun tehty...
Rentoutuminen on kaukainen muisto...
Rauhoittuminen on melkoista extremeä...
PTSD diagnosoitu...
Jep... Tuntuu ettei edes unessa ole rentoutunut. Pienikin raksahdus yöllä niin on taas niin virkeenä. Päivät taas menee "elävänä zombina". Tuntuu kuin ois enää tyhjä kuori... :/
Ja en pysty rauhoittumaan, meen vaan paniikkiin kun jos pysähdyn, kaikki muistikuvat palaa mieleeni. Pakenen niitä tekemällä kotiaskareita ja lukemalla kuin hullu. Mut kai tää joskus helpottaa. Niin ettei säikkyis sydän kurkussa jotain kahvinkeittimen ääntä tyyliin...
Kuullostat ihan multa :( Hei jaksamisia sulle kuka ikinä ootkin!
Älä luovuta ikinä ja taistele!
Venlafax auttoi mua pahimman yli. Se rentouttaa ja saa hyvät unet ja lähtee pelkotilat. Mut masennuslääke leikkaa myös hyviä fiiliksiä ja saattaa olla vähän väsyneempi.
Venlafaksiini leikkaa myös hyvät tunteet siinä missä SSRI:tkin, mutta vaikutus voi tulla hieman myöhemmin, koska SNRI estää myös noradrenaliinin takaisinottoa. Yhteisvaikutus voi tuoda enemmän nostattavaa tunnetta, jolloin tunteiden lamaantuminen tulee esiin vasta myöhemmässä käytössä. Riippuen annoksen nostoista ja yksilöllisistä ominaisuuksista tunteiden turtumaan voi mennä kuukausia tai jopa vuosi pari. Usein henkilö ei itse huomaa turtumaa tai vähintään aliarvioin sen merkittävästi vähäisemmäksi. Käytön alussa (tai myös annosta nostettaessa) jonkin aikaa vaikutus voi olla hyvinkin nostattava (vertaa ekstaasi), mitä moni luulee pysyväksi vaikutukseksi. Kuten kaikkien psykoaktiivien kohdalla annosta on kuitenkin aina nostettava ennen pitkään mikäli sama vaikutus halutaan, kunnes lopulta vaikutusta ei enää saada vaikka annosta boostattaisiinkin runsaasti. Tämä johtuu aivojen kompensaatio- ja muutostapahtumista.
Mulla on vakavia tramoja. Tai siis mua hoidetaan vakavasti traumatisoituneena ja sitä myös. olen :/ Tosiaan kannattaa kääntyä ammattiavun puoleen. Ainakaaan itsellä ei ole ollut toveitakaan selvitä näistä yksin.
Tiedän, että ketju on jo vanha. Kuvaamanne tuntuu vain tosi tutulta ja olen asian kanssa yksin. Itse ajattelen joskus jopa itsemurhaa, koska se on ainoa keino, jolla tästä tuskaisesta tilanteesta pääsee pakoon.
En haluaisi poistua kotoa. Se on ainut paikka, jossa koen olevani turvassa. Ulos meneminen on siksikin vaikeaa, että kun saan pelko- ja ahdistuskohtauksen ihmiset pitävät minua hulluna, mutten voi tälle itse mitään, vaikka kuinka yritän. Tulee ikään kuin kaikin tavoin tuhotuksi ja lyödyksi, kun ensin sinua vainotaan ja kiusataan aiheetta, ja se tuhoaa elämäsi ja kaiken kivan siinä, ja sitten vielä syntyneen trauman vaikutukset saavat vielä tuntemattomatkin tuomitsemaan sinut.
Kaikkein kamalinta on se, että muistan elävästi miten ihanaa elämä oli ennen. Kykenen muistamaan ja ikävöimään sitä ihmistä, joka minusta kuoli.
Koen samoin. Vain kotona olen turvassa, uloslähteminen on minullekin vaikeaa. Tsemiä kaikille samoin kokeville.
Täysin sama, kauppaan on toisina päivinä mahdoton menna!!!
Meille riideltiin ja ammuttiin. Mm hirvikiväärillä äitiäni naamaani! Ammuttiin myös äijä meinas tappaa äitini. Olin silloin kuuden vanha.
Tarkoitin siis, etta olin kohtauksessa ja isä tähtäsi sentin päästä äitiäni hirvikiväärillä, ampui laukauksen kattoon.
Hei kaikille
Itselläni on myös trauma diagnoosi ym. Itse olen saanut/saan avun traumaterapiasta. Hakekaa apua se kannattaa. Itse luulin ettei kukaan pysty auttamaan vaikeiden asioiden kanssa mutta toisin kävi ja olen elossa.
Olisko tässä ryhmässä joku joka tietäisi, että mistä löytäisin jotakin vertaistukiryhmää tms? Olen 28v ja lapsesta tähän asti joutunut erilaisiin tilanteisiin joidenka takia psykiatri antoi puoli vuotta sitten diagnoosiksi traumaperäisen stressihäiriön. Sain kelan tukeman terapian, mutta terapeuttini ei pääse samalle taajuudelle mun kanssa ja tippuu kärryiltä niin sanotusti. Olisi hienoa jos joku tällä pallolla samaistuisi. Olisi helpottavaa jutella ihmisen kanssa jolla samoja kokemuksia.
Minulla ilmeni ihossa reaktiona, keho oireilee stressitilanteissa.