mahdollista löytää itsellensä samoin uskovaa puolisoa, kuka ei olisi pienimissäkään määrin sukua itselleen.
Onko vanhoillislestadiolaisen nuoren
7
896
Vastaukset
- Eliza
Jopa suomalaisen on vaikea löytää puoliso, joka ei ole vähimmässäkään määrin sukua. Seka-avioliitot ulkomaalaisten kanssa eivät ole aina hyvästä, ihan geenien kannaltakin, puhumattakaan lapsikaappausasioista.
- A. Acimlainen
Kuinka niin eivät olisi seka-avioliitot hyväksi geenien kannalta?
- lähimmäinen
mikä minusta tarkoittaa sitä, että vl:ien on paljon suurempi mahdollisuus avioitua oman sukulaisensa kanssa ja jokainen tietää, että sukurasitteet esim. sairaudet voivat vahvistua suvun sisäisissä avioliitoissa.
- el kirahwi
Sikäli kuin genetiikkaa olen ymmärtänyt, niin yleensä sellaiset yksilöt ovat vahvempia, joiden vanhempien geenit ovat mahdollisimman erilaisia. Ja sillä periaatteella ainakin, jos rotujalostusta haluaisi harrastaa, niin kannattaisi pyrkiä sekoittamaan geenejä juuri rotujen välisillä avioliitoilla.
- vl2003
el kirahwi kirjoitti:
Sikäli kuin genetiikkaa olen ymmärtänyt, niin yleensä sellaiset yksilöt ovat vahvempia, joiden vanhempien geenit ovat mahdollisimman erilaisia. Ja sillä periaatteella ainakin, jos rotujalostusta haluaisi harrastaa, niin kannattaisi pyrkiä sekoittamaan geenejä juuri rotujen välisillä avioliitoilla.
Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi olen äärimmäisen maahanmuuttaja- (mukaanlukien pakoilais-)myönteinen.
- utelias uskovainen
vl2003 kirjoitti:
Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi olen äärimmäisen maahanmuuttaja- (mukaanlukien pakoilais-)myönteinen.
otta aviopuolisokseen yön mustan nubialaisen islamistin, miiloin alkaa käänytystyö ja jos alkaa
milloinkaan.
- vl2003
Tästä asiasta käytiin palstalla joskus keskustelua. Vl-piireissä liikkuvuus maan sisällä (ja myös kansainvälisesti) ja myös puolison löytyminen oman kotiseudun ulkopuolelta on omien havaintojeni mukaan huomattavasti muuta väestöä yleisempää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437896Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4482170Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272082- 1431658
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511221Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251197Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951067Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6712Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54710