koo kauppa

kyllä on kauppiailla eroa. ei tarvitse ajaa kun noin 10km poriin päin niin k-kauppiaan toiminta täysin eri maailmasta kuin nakkilan k-kauppa en ole milloinkaan saanut nakkilasta postissa tulevia ilmaisia lahjoja jotka voin noutaa kaupan hyllyistä elintarvikkeista pesuaineisiin. kiitos ulvilan kauppias.ja myös toisin hyvää myös harjavallan k-kauppiaalle annatte ilmaiseksi viimeisen käyttöpäivän omaavia ruokia ilmaiseksi aina on löytänyt varmaan tarpeeseen nekin. kiitos kauppiaat naapurikunnat. käymme jatkossakin teillä onnea teille..
721486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Kookauppa on erinomaisesti hoidettu. Vai pitäisi pärstäkertoimen mukaan helleville ilmaiseksi antaa. Antaako hellevikin ilmaiseksi?

Vallan erinomainen kauppiassuku Nakkilassa, ei moitteen sijaa kaupan henkilökunnassakaan, oikein mukavia ihmisiä ovat. Sekin on mukavaa, että hellevi ei tiedä mitä kaikkea Nakkilan kookauppa lahjoittaa ja alennuksella myy uudessa kylmätiskissä.

Älkää vaan helleville kertoko tosiasioita, hakekoon ruuat harjavaltalaisten köyhien ja vähävaraisten suusta.

Äänestä
  • Ja näin vastasi kauppias, kumpi se nyt todellisuudessa sitten on, isä, vai se helvetin ylpee poika.

    Äänestä

  • kaupan irvikuva kirjoitti:

    Ja näin vastasi kauppias, kumpi se nyt todellisuudessa sitten on, isä, vai se helvetin ylpee poika.

    olet oikeassa haiskahtaa kauppiaalta.

    Äänestä

  • hellevin puolella kirjoitti:

    olet oikeassa haiskahtaa kauppiaalta.

    lolla kuitenkin nimim irvikuvaitte =)

    Äänestä

  • taitaapi? kirjoitti:

    lolla kuitenkin nimim irvikuvaitte =)

    ja romuämmä taitavat taas olla aktiivisena.

    Äänestä

  • "ministerin" morsian kirjoitti:

    ja romuämmä taitavat taas olla aktiivisena.

    positiivinenkin?

    Äänestä

  • kaupan irvikuva kirjoitti:

    Ja näin vastasi kauppias, kumpi se nyt todellisuudessa sitten on, isä, vai se helvetin ylpee poika.

    kaupassa ei ole mitään vikaa ehkäpä aiheettottomasti parjaavat valittajat voisivat katsoa peiliin itse.

    Äänestä

  • "ministerin" morsian kirjoitti:

    ja romuämmä taitavat taas olla aktiivisena.

    Tarkoitaks sää tätä vakuutusvirkailija romuämmää?

    Äänestä

  • hellevin puolella kirjoitti:

    olet oikeassa haiskahtaa kauppiaalta.

    nii noh mllai sen kauppiaan hinnat nyt ku ne muut

    Äänestä

Eipä taida kaupa alalla mennä hyvin käyressäni kuntosalisa siitä näkee kaupa pihalle aika vähä ihmisillä on tavarata mitä tuovat kaupasta ulos lamako lienee iskeny nakkilaankin.

Äänestä

olen sitä mieltä että Onnipekan toiminta on aika huonoissa
kantimissa. Tavarat- 50 ja jotkin hyllyt ihan tyhjinä. Kuinkahan
kauan pysyy firma pystyssä.

Äänestä

keskinkertainen K-Supermarket , tuoreet leivät vaan usein loppu kello 18 jälkeen.
kyllä se pystyssä pysyy.

Äänestä

Kauppa käy asiakkaita riittää muutama köyhät näillä muuten palstoilla surkeuttansa itkee ja toisia mollaa.Vai onko pelkkää pahansuopaista kateutta sitä nakkilassa riittää.

Äänestä
  • moi kauppias ....heh heh ....tellervolla nro 2 ei o autoo et pääsis nakkilasta muualle..sil o onnari nro 1 sulla o kaikki kyllä kauppias kyllä..niin kuin uunossa...

    Äänestä

Kyllä taksilla pääsee autottomatki kulkemaan ,jos tarvetta on mutta miksi pitäisi mennä muualle asioimaan ,ekö ole hyvä ,että nakkilassa joku työllistää ihmisiä ja kuntaan jää verotuloja ?

Äänestä
  • olemme järjestämässä k-kauppoihin ilmaista kyytiä lähi kuntien kauppoihin. pisimmilleen junaaseman kohdlle poriin. nähdään 2 krt viikossa ti ja to asiasta tarkemmin lähiaikoina.tai ma ja pe tai tai .....

    Äänestä

  • mervi. o kirjoitti:

    olemme järjestämässä k-kauppoihin ilmaista kyytiä lähi kuntien kauppoihin. pisimmilleen junaaseman kohdlle poriin. nähdään 2 krt viikossa ti ja to asiasta tarkemmin lähiaikoina.tai ma ja pe tai tai .....

    ossaaksää yhdyssanoja

    Äänestä

  • mervi. o kirjoitti:

    olemme järjestämässä k-kauppoihin ilmaista kyytiä lähi kuntien kauppoihin. pisimmilleen junaaseman kohdlle poriin. nähdään 2 krt viikossa ti ja to asiasta tarkemmin lähiaikoina.tai ma ja pe tai tai .....

    Milloinka noita ostosreissuja porin kauppoihin ruvetaan tekemään onko kuljetus päivämääristä jossakin ilmoituksia.

    Äänestä

  • mervi. o kirjoitti:

    olemme järjestämässä k-kauppoihin ilmaista kyytiä lähi kuntien kauppoihin. pisimmilleen junaaseman kohdlle poriin. nähdään 2 krt viikossa ti ja to asiasta tarkemmin lähiaikoina.tai ma ja pe tai tai .....

    Onko matkoja järjestetty muualle?

    Äänestä

  • derti kirjoitti:

    Onko matkoja järjestetty muualle?

    poikettiin hämmästelemässä juoppolallin "silmäpusseiksikin" kutsuttuja luppasilmiä ja tulomatkalla sitten Mälaren runt ja Tallinan kautta takaisin Naakkibyyhyn.
    Halpaa ja kallista kertyi mukavasti matkaan ja lähdemme uudelle reissulle kunvaan joutaa kasaamaan ryhmän.
    Mennään vauhdilla Puuvillan ohitse eikä pyssätä ennenkuin Lasnamäen valot kutsuvasti vilkuttaa.


    Nimim:Pitäkää kauppanne.

    Äänestä

voitteko poiketa sitä kautta?

Äänestä
  • Mennähän porihin porihin hip hei

    Äänestä

Jos ei tuu toimee ihmiste kanss ni voi laittaa koiratarha

Äänestä

Onnipekka on syvältä...hyllyt notkuu vanhaa tavaraa ja työntekijäksi pääsee, jos et hymyile olet vaan totinen torvensoittaja niin hyvä sitten. Yrittää jotain kartellia Nakkilaan järjestää kun ovat muka Nakkilan napa...onnipekassa en ole käynyt enkä käy. Koiratarha on kans aivan turha juttu täällä käpykylässä. Älä ota koiraa, jos et sitä lenkkeilyttää sitä jaksa ilman autoa. Kaikkeen se Nakkilan kunta suostuukin...eikös tää Heinolan perhe vois sitten siivota kaikki koiranpaskat ojista ja pientareilta ja siitä koiratarhan turhakkeestakin, jos niin hyviä muka ovat. aina ovat kyttäämässä kuinka paljon siwassa käy asiakkaita tai kuinka paljon kivikylän autosta lihaa ja makkaraa myydään toripäivänä ne kun haittaavat heidän myyntiään niin paljon että tappiota tekevät muka.

Äänestä
  • Voiko siellä aitauksessa ulkoiluttaa koiraa autollakin? Kyllä tulee hulppee aitaus.

    Äänestä

  • Kivikylän auto torilla sieltä saa todellakin parhaat lihatuotteet mitä nakkilassa on tarjolla tutkitusti saletti asia .Kauppojen lihatiskit ovat mitä ovat vanhat kepulikonstit käytössä sanoo eläkkeellä olevat vanhat myyjät.

    Äänestä

Ei me olla kyttääjiä. Ihan sama mitä muut myyvät.

Äänestä

juu kuule oletko lukenut ulvilan hansan kassoilla kun olet maksamassa mitä siellä edessä seinällä lukee,en tiedä muutakun en ole vastaavaa ainakaan satakunnassa nähnyt.jos löydät vanhentuneen tuotteen hyllyiltä niin saat vastaavan ilmaiseksi ja jos kassa ottaa enemmän rahaa tavarasta mitä hintalappu näytti niin saat sen ilmaiseksi..ym ym on rehti kauppa kyllä.

Äänestä
  • kyttäämään päiväystuotteita ja vahtaamaan vaihtorahoja ja vit ullinen älämölö kassalla joka kerta oli syytä tai ei.
    äläkä vaan anteeks pyydä jos satut oleen vääräs.
    pakko olla jotain vikaa kuitenki.

    Äänestä

edullisista hinnoista ja polttoaineista...kiisseli maksaa 6-11cent enemmän vähänkää nakkibyyn ulkopuolella..
Koiruustarha vaan pelkkää plussaa ..
kiitos

Äänestä
  • Koirat haukkuu karavaani kulkee

    Äänestä

  • Mihin me täällä junttilassa koiratarhalla tehdään? Jokaisella on kävelymatkan päässä joku aukea/metsikkö/oma piha jossa voi koiransa päästää vapaana juoksemaan.

    Äänestä

kiitos ulvilan hansa ilmaisesta jouluruuasta vaikka jono pitkä olikin oli odotuksen arvoinen ilmainen ruoka kiitos.

Äänestä

Nyt koo kauppiaamme keksi iki ihanan ja nuorekkaan idean eli toi meidän ja kassojensa iloksi kupongit. Niitä on kiva leikellä ennen kauppaan menoa. Kassalla kysyvät nolona, että onko sulla tähän se kuponki? Hahaa tosiaankin olenhan minä tänään ollut reipas jouluaskartelija ja leikannut kauppiaalle hänen askartelemansa kupongin. Joku tietenkin sanoo, että pelkällä k-kortilla voi hakea monta kertaa... niin voikin, mutta ei kaikki nakkilalaiset ramppaa koko päivän hakemassa tarjouksia. En minä ainakaan. Kai se siis tasaa asian. Eikö sekin ole kiellettyä, ettei kauppias saa seurata k-korttia vilauttavien asiakkaiden tekemiä ostoksia? Ajan tästä eteenpäin Poriin ostoksille niin, että kupongit jää leijailemaan Nakkilan risteykseen. Ihanaa tämä valinnan vapaus.

Äänestä
  • enkä anna korttia vaikka sellainen olisikin.
    Paitsi SOKkarissa näytän vaikken mitään ostaisikaan.
    Varmuuden vuoksi.

    Äänestä

  • Käteisellä maksan kirjoitti:

    enkä anna korttia vaikka sellainen olisikin.
    Paitsi SOKkarissa näytän vaikken mitään ostaisikaan.
    Varmuuden vuoksi.

    kookookoo kauppiaatkin mihin se raha kannetaan.
    Ja minkä saatanan takia on NYT JO vesi katkastu nakkilan mattopesupaikalta.
    Missä mää pesen mattoni perkele.
    Haloo kunnantalolla.Joulu on jo ovella!

    Äänestä

  • onneksi entisenä työntekijänä on niin huvittavaa muistalla kun ihmiset noita arpajais kuponkeja vie kauppaan ja viralliset valvojat ovat itse kauppias joka valkkaa voittajan...naurettavaa...

    Äänestä

  • veikkaus kö kirjoitti:

    onneksi entisenä työntekijänä on niin huvittavaa muistalla kun ihmiset noita arpajais kuponkeja vie kauppaan ja viralliset valvojat ovat itse kauppias joka valkkaa voittajan...naurettavaa...

    juu on huomattu...esim..kinkut menee sille joka sitä vähiten tarvis

    Äänestä

  • veikkaus kö kirjoitti:

    onneksi entisenä työntekijänä on niin huvittavaa muistalla kun ihmiset noita arpajais kuponkeja vie kauppaan ja viralliset valvojat ovat itse kauppias joka valkkaa voittajan...naurettavaa...

    Arvasin..... Ikinä en tankkaa Nakkilassa.

    Äänestä

  • sillaikai5 kirjoitti:

    Arvasin..... Ikinä en tankkaa Nakkilassa.

    Enkä käy kaupassa.

    Äänestä

  • sillaikai5 kirjoitti:

    Enkä käy kaupassa.

    käykkö porissa

    Äänestä

  • megin kirjoitti:

    käykkö porissa

    Porissa tai Harjavallassa.

    Äänestä

osuuskauppa paras kauppa halavalla hyvää tavarata paljon ostos kärrylöihin lisäksi rahan arvoista bonusta kannatta käydä

Äänestä

Onkos nakila kaupoisa paljo jonoi ny joulun aikoihi vai meneeks kaikki porii kaupoil

Äänestä
  • Kyllä Nakkilassa kaupoissa väkeä riittää sinne minäkin olen tänään taas menossa tulkaa muutkin kaikkea on kilpailukykyiseen hintaan saatavissa kotipaikkakunnan kaupoissa suositaan kotipaikakunnan liikkeitä.

    Äänestä

  • Joulua kaikille kirjoitti:

    Kyllä Nakkilassa kaupoissa väkeä riittää sinne minäkin olen tänään taas menossa tulkaa muutkin kaikkea on kilpailukykyiseen hintaan saatavissa kotipaikkakunnan kaupoissa suositaan kotipaikakunnan liikkeitä.

    En tule. Hyvää joulua kauppiaallekin.

    Äänestä

Läskipää ite nähty joulu-ostoksilla Porissa. Samalla osti suuhunpantavaakin, sieltä ostetaan mistä halvalla saa. Vanha totuus :)

Äänestä
  • Haki varmaan torttuhilloo, ku iteltä loppu jo ennen jouluu :D

    Äänestä

  • sillaisillai kirjoitti:

    Haki varmaan torttuhilloo, ku iteltä loppu jo ennen jouluu :D

    Mää oo eläissäni mitään niin huvittavaa kokenu, kun tilanteen onnipekassa, jossa 3 päivää ennen joulua oli torttuhillo loppu. Ei torttu, mitä ammattitaitoo :D Joko muuten uudenvuoden nakit on loppu???????

    Äänestä

Ihanaa Ulvilaan tulee Lidl. Tulispa Nakkilaankin..., vaikka pieni Lidl- kioski.

Äänestä

Nakit oli loppu jo heti kymmenen jälkeen aamulla!! Muutenkin hyllyt kuin vanhassa neukkulassa, enemmän tyhjää kuin tavaraa. Onkos kaupassa menossa asiakkaitten karkoitusviikot?

Äänestä

nakkeines.Kokolihaa ja leikettä on nii et alalauta notkuu&nitisee.Osta siitä eläkä nillitä niitä vi tun nakkeja.
Ja jos ne niin rakkaita on ne suoleen pakatut teurastusroiskeet nii hae ne vaikka puuvillan marketista.

Äänestä
  • Siivoo sinä suusi.

    Äänestä

Aika paljon monipuolisempi on Harjavallan Mylly, vaikka vissiin pitäis ihan saman tason kauppa olla, mutta kun katsoo palvelutiskii ja leikkelehyllyy, tai mitä vaan, nii sais onnipekan pekattatutattet mennä vaikka Harjavaltaa opintomatkalle.

Äänestä
  • uu viimeistään kassalla mis istuu elämäänsä kyllästyneen olosta pirkkapekkaa joilla liikkeet ja oivallus liikkuu neliraajahalvaantuneen spitaalisen ripeydellä.
    Hyllyssä kamat on sitäsamaa kuin muissakin puodeissa,vain kassapalvelun hitaus erottaa muista ,eikä edukseen vaan vastoinpäin.
    Hitaampaa ja surkeempaa häsläämistä ei lähiseudulta löytyne kuin ulvilan keikeikei marketista.
    Joten aika isot pinnat paikalliselle onnarille ja kassahenkilökunnalle.
    Ilosia ja mukavia ovat,ja tavara on vaan tavaraa jonka voi ostaa joko sieltä tai muualta.

    Äänestä

  • Myllyn hauskuus lopp kirjoitti:

    uu viimeistään kassalla mis istuu elämäänsä kyllästyneen olosta pirkkapekkaa joilla liikkeet ja oivallus liikkuu neliraajahalvaantuneen spitaalisen ripeydellä.
    Hyllyssä kamat on sitäsamaa kuin muissakin puodeissa,vain kassapalvelun hitaus erottaa muista ,eikä edukseen vaan vastoinpäin.
    Hitaampaa ja surkeempaa häsläämistä ei lähiseudulta löytyne kuin ulvilan keikeikei marketista.
    Joten aika isot pinnat paikalliselle onnarille ja kassahenkilökunnalle.
    Ilosia ja mukavia ovat,ja tavara on vaan tavaraa jonka voi ostaa joko sieltä tai muualta.

    Niin päin pieleen höpiset, mutta makunsa kullakin sano kissa ku persettää nuoli.

    Äänestä

  • Mylly ++ kirjoitti:

    Niin päin pieleen höpiset, mutta makunsa kullakin sano kissa ku persettää nuoli.

    kehukoon.
    Hyvä niin

    Äänestä

  • JOKATOINEN OMAANSA kirjoitti:

    kehukoon.
    Hyvä niin

    Oi voi mitä itkuu Kaupasta...menkää pikken payhin niin kyynelett loppuu ja rahat riittää

    Äänestä

Yks talkkariksi tituleerattu sano et vissii alkaa yt -neuvottelut ko pitäs väkkee vähentää pittääköhä paikkansa?

Äänestä
  • Muija viimein vihdoin pakkaa tavaransa ja mukulansa ja lähtee ni jää kaks akatonta talkķarii kadehtimaan kummalla veljeksistä menee huonommin

    Äänestä

  • sitko talkkarin kirjoitti:

    Muija viimein vihdoin pakkaa tavaransa ja mukulansa ja lähtee ni jää kaks akatonta talkķarii kadehtimaan kummalla veljeksistä menee huonommin

    Jaa jaa TatuAtte ...muija vai,mitäs muijaa tarkoitat...?

    Äänestä

  • wiku kirjoitti:

    Jaa jaa TatuAtte ...muija vai,mitäs muijaa tarkoitat...?

    Eikös se silikooni lähteny jo?

    Äänestä

  • tähtönen,,, kirjoitti:

    Eikös se silikooni lähteny jo?

    Talkkarin vanhemman muija on niin hyvin nyrkin ja hellan välis ettei se mihinkään lähde

    Äänestä

  • tillintallin t kirjoitti:

    Talkkarin vanhemman muija on niin hyvin nyrkin ja hellan välis ettei se mihinkään lähde

    heh =)

    Äänestä

  • tähtönen,,, kirjoitti:

    Eikös se silikooni lähteny jo?

    Tais kuulemma lähtee vai onkos toinenki lähteny ?

    Äänestä

  • jummi jammi kirjoitti:

    Tais kuulemma lähtee vai onkos toinenki lähteny ?

    edelleenkin vanhoja polkujaan.
    Ilman poikkeusta.
    Ikinä.
    Koskaan.
    Milloinkaan.
    Heh.

    Äänestä

Arvaan, kateellinen vakuutusten myyjä on taas liikeellä, kun luin juttujanne. Hänhän on suomi 24 .sen "tarkkailija" neiti-nirppanokka :) Nakkilanainen nainen. Valitettavasti mikään ei onnistu hänen kanssaan, hän on neiti-kaikkitietävä.

Äänestä
  • Uups onkohan kirjoittaja talon sisältä.. Surkea kommentti ammattitaitoisesta ihmisestä.

    Äänestä

Lidl Nakkilaan niin tulisi "monopolille" kilpailua.

Äänestä

Kannatetaan Lidliä!!!!!!!!

Äänestä
  • voi voi ku ei monopoolit voi avata uutta bensa asemaa koska joutuisivat myydä bensaa liian halvalla koska yleensähän avajais tarjouksessa olisi bensa tosi muka halpaa avajaisten kunniaksi,mutta ei voi vielä koska on nyt suht erullist.

    Äänestä

  • monolooki kirjoitti:

    voi voi ku ei monopoolit voi avata uutta bensa asemaa koska joutuisivat myydä bensaa liian halvalla koska yleensähän avajais tarjouksessa olisi bensa tosi muka halpaa avajaisten kunniaksi,mutta ei voi vielä koska on nyt suht erullist.

    Kivekkäällä kannattaa tankata nakkilassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hellevi-75 kirjoitti:

kyllä on kauppiailla eroa. ei tarvitse ajaa kun noin 10km poriin päin niin k-kauppiaan toiminta täysin eri maailmasta kuin nakkilan k-kauppa en ole milloinkaan saanut nakkilasta postissa tulevia ilmaisia lahjoja jotka voin noutaa kaupan hyllyistä elintarvikkeista pesuaineisiin. kiitos ulvilan kauppias.ja myös toisin hyvää myös harjavallan k-kauppiaalle annatte ilmaiseksi viimeisen käyttöpäivän omaavia ruokia ilmaiseksi aina on löytänyt varmaan tarpeeseen nekin. kiitos kauppiaat naapurikunnat. käymme jatkossakin teillä onnea teille..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu