Saako pettymyksestä korvausta mistään?

Ostin perheelleni asunnon Alanyasta vuosi sitten, ensinäkemältä niin ihanasta Mahmutlarista. Nyt on ajauduttu tilanteeseen, että muu perhe ei halua enää matkustaa sinne. Viihtyivät aluksi hyvin, mutta ovat kuulleet nyt että koko Alanya on vallattu suomalaisten seksimatkailijanaisten toimesta ja touhu on kuin Sodoma ja Gomorrassa. Myös viimeaikaiset narkkarihommat, turistien murhaamiset, väkivallanteot, näyttävät itsemurhat, ryöstelyt, varastamiset, petokset, gigolosaalistajat jne hirmuteot ovat vaikuttaneet viihtymisen loppumiseen. Asunto maksoi 140.000 euroa, jo ostovaiheessa huijattiin 40.000 eurioa ylihintaa ja nyt realistinen arvio on 80.000 euroa, lisäksi on kalustettu ja sisustettu noin 20.000 eurolla. Nyt tämä kaikki pitäisi antaa ostajalle kaupantekijäisinä, jos nyt yleensä ostaja löytyy näilläkään ehdoilla. Ulkopuoliset tekijät ja seikat ovat tahtomattamme vaikuttaneet niin, että koimme totaalisen epäonnistumisen. Suurimpana syynä Alanyan leimaantuminen naisten seksi- ja pedofiilimatkailun pääkohteeksi Suomesta. Voinko hakea korvausta jostakin?
531227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Oletko miettinyt että laittaisit asunnon vuokralle ? Ainakin siksi aikaa että saisit myytyä..onhan monia jotka tulevat jatkuvasti uudelleen Alaniaan ja varmasti vuokraisivat asuntoa mielellään. En tiedä miten kannattavaa, mutta jotain tuloa olisi kunnes tulisi myytyä..

Äänestä
  • Tuo aloitus on niin tyypillinen provo, että siihen ei paljon kannata vastailla.

    Äänestä

  • Ohitetaan kirjoitti:

    Tuo aloitus on niin tyypillinen provo, että siihen ei paljon kannata vastailla.

    Siis asunto Turkista ja hinta on 140 000€.
    40 000€ saa jo tosi hyvän asunnon ja hinnat vain
    koko ajan laskevat.
    Täytyy olla uskomaton lukaali tai sitten yksi jäsen
    lisää jymäytettyjen suomalaisten runsaslukuiseen joukkoon.

    ?? Miksi ostaa asunto Alanyasta ???

    Äänestä

Jos sinulla olisi asunto Mahmutlarissa tai olisit edes käynyt Alanyassa, niin et tuollaista höpöä kirjoittaisi.

Äänestä
  • Taas yksi turha provo, jollakin on tylsää eikä muuta keksi kuin lasketella soopaa täällä.

    Äänestä

  • Olenkin rehellinen. Myös itselleni, en syyllisty itsepetokseen selittelemällä muuta, kuin että minua huijattiin ja en voi enää edes käyttää koko asuntoa kun muu perheeni ei halua sinne enää suomalaisten naisten käytöksen vuoksi..

    Äänestä

  • Päivikki -59 kirjoitti:

    Olenkin rehellinen. Myös itselleni, en syyllisty itsepetokseen selittelemällä muuta, kuin että minua huijattiin ja en voi enää edes käyttää koko asuntoa kun muu perheeni ei halua sinne enää suomalaisten naisten käytöksen vuoksi..

    Päivikki osaltaan uskon sinua , koska en itsekkään veisi
    lapsiani siihen paikkaan.
    Jos nuo rahasummat jotka mainitset ovat tosia
    , niin voin vain kauhistella , kuinka moni muu suomalainen
    , joka ei tule esille täällä tai missään muuallakaan on
    joutunut vastaavan huijauksen kohteeksi.

    Äänestä

Hehe, Päivikki alias moninikkinen tieskuka. Jos olet tullut huijatuksi, kivat sulle :D
Suomalaisia on pikku % turisteista. Emme me NIIN mahtava kansa ole :D

Äänestä
  • Onnea vaan valitsemallasi tiellä, monikukkainennikkinen.
    Hae ihmeessä korvausta ja jos saat, kerro minullekin, mistä sait.
    Haen saamattomia lottovoittoja samasta paikasta!
    Lopeta jo tuo provostelu, irstas vanha homopukki!

    Äänestä

Voit hakea eläkettä mielenterveyssyistä - ellet jo olekin sellaisella, mokoma murhailupaskajutut itse palstalla aloittanut. RS.

Äänestä

Taitaa jollain olla tekemisen puute.
Aloitappa nyt vaikka käpyjen kerääminen tai tölkkien jne jne..
Saat mielenterveysterapiaa ja kuntokin kohenee samalla.
Lääkärin kanssa voit keskustella millaisen remontin yläkerta vaatii.

Äänestä
  • Tuleeko ne naiset sinne asuntoon käyttäytymään huonosti? Se on jo karmeeta. Vai kurkitko sinä toisten makuuhuoneisiin? Ihan kauheeta.

    Äänestä

  • kotirauha kirjoitti:

    Tuleeko ne naiset sinne asuntoon käyttäytymään huonosti? Se on jo karmeeta. Vai kurkitko sinä toisten makuuhuoneisiin? Ihan kauheeta.

    Kanssamatkustajien vilpitön toivomus on, että se promiskuiteetti hoidettaisiin omissa asunnoissa, tai kuten on totuttu, niin kellareissa, vessoissa tai siivouskomeroissa. Mutta kun tuollaisen epäsuhtapariskunnan täytyy esiintyä ja näyttäytyä, jotta aivan aiheesta epäilty turkkilaisen rakkaus olisi muka todistettua. Suomalainen nainen ei tajua, että odottamansa arvostuksen sijasta tarjolla on sääliä ja myötähäpeää. Nyt tv-ohjelman avulla jopa satojen tuhansien uusien ihmisten tiedossa on naisten Alanyan lomamatkailun todellinen syy.

    Äänestä

  • Kurttu II kirjoitti:

    Tulipa taas kerran oikein todistettua...ajattele itse loput.

    Äänestä

Tolla aloituksella ei o mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Täys mielikuvitus henkilö tää päivikki, ja myös kurttu. Takaa löytyy toi sama f....ng tyyppi joka esiintyy millo milläkin nikeillä, mut aina sama virsi; naisten seksimatkat turkkiin. On tainnu kovastikin tulla turpaan, muija pettäny...

Äänestä
  • Eikö viestit miellyttänyt ,kun alkaa lapsellinen mollaaminen.

    Äänestä

Sinua on Päivikki huijattu asuntokaupoissa! Lisäksi riesanasi on typerä perhe. Oma tyhmyys ja ilmeisesti lasten peritty tyhmyys ovat asioita, joista ei saa mistään korvausta.

Äänestä
  • No enpä ole tyhmenpää viestiä lukenut ,sulle sopii kyllä tyhmyys nimimerkki.

    Äänestä

  • mitähän viellä kirjoitti:

    No enpä ole tyhmenpää viestiä lukenut ,sulle sopii kyllä tyhmyys nimimerkki.

    Miksi näitä tyhmiä suomalaisia on tänne Alanyaan kertynyt
    näin paljon .
    Emmehän me Suomessakaan tai Espanjassa maksa asunnonhintaa
    tuosta vaan lonkalta , ensin ottamatta selvää alueesta , sijainnista
    tai järkevästä hinnasta.

    Äänestä

Ota yhteys monitoimimies Sukulaan. Viikossa hoituu!

Äänestä

Kuka idiootti uskoo noita juttuja? Vai ovatko kaikki yhtä kaheleita?

Äänestä

olisit ostanut suomesta,, niinpä.. turpiin tulee ukomailla, ja apua et saa mistään,, huh huh

Äänestä

Jos olisit koskaan viitsinyt nähdä vaivaa, olisit hyvin helposti saanut selville samantien että Mahmutlarissa on paljon ryssiä. En ole rasisti, mutta käytännössä he ovat oikeasti raivostuttavia täällä Suomessakin jos ollaan jossain museossa, näyttelyssä, tai vaikkapa jonotetaan jonnekin pääsyä. Tämän todennan perusteella huomaan että olet joko a) tosi yksinkertainen tai b) trolli. Arvaas kumpaa veikkaan?

Äänestä
  • Joo 30 v maailmalla on opettanut etten luota kyömynenäisiin kauppiaihin petoeläimen vertaa, vai ostetaanko autotkin nykyään Vermon raviradalta. Pikkuisen järkeä rahan käyttöön vai luuletteko että turkin manne eroaa jotenkin tavoiltaan ja ahneudestaan kotimaisesta hevoosmiehistä, voin sanoa ettei eroa.

    Äänestä

  • Merimiesperämies kirjoitti:

    Joo 30 v maailmalla on opettanut etten luota kyömynenäisiin kauppiaihin petoeläimen vertaa, vai ostetaanko autotkin nykyään Vermon raviradalta. Pikkuisen järkeä rahan käyttöön vai luuletteko että turkin manne eroaa jotenkin tavoiltaan ja ahneudestaan kotimaisesta hevoosmiehistä, voin sanoa ettei eroa.

    Jos olet niin pöljä , että ostat asunnon Turkista , kun vuokratakin voi
    , niin kärsi nahoissasi.
    Kyllä jälkeenpäin sitten voi yrittää selitellä , että kyllä on ihana ranta
    ja ihmiset ovat ihania lisäksi aurinkokin paistaa joka päivä.
    "Et sattuisi tarvitsemaan asuntoa Turkista minä myisin halvalla".

    Vain hullu ostaa asunnon Turkista!

    Äänestä

LOL, tosi uskottavaa...

ostit asunnon vuosi sitten, ja nyt perheesi ei halua mennä sinne koska ovat kuulleet, eivät siis kokeneet vaan kuulleet paskapuheita.

Ja toinen että asunto mahmutlarista maksaisi 140 000, hah

Alanyan keskustastakin saa asuntoja edullisemmin, kyllä on höpöhöpö aloittajalla faktat kadoksissa, jos haluat keksiä ja jauhaa paskaa, niin vähän yritystä noihin keksittyihinkin tarinoihin.

Tollasta sontaa nyt ei usko kukaan jolla on edes aivoja muistuittavat elimet päässään...

Äänestä

Juurikin näin, miä "kylmeijänkelpaa" kertoi.

Äänestä

Kuka edes ostaa tuosta vain asunnon. Alanyaan pääsee vuokrallekin lomailemaan jos hotelli ei käy. Eihän kukaan Suomessakaan mene ostamaan asuntoa (en hauku paikkoja vaan pointin jos huomaatte) käymällä Helsingin keskustassa ja ostamalla sitten asunnon Malmilta.

Äänestä

Ja niin kuin täälläkin on varoiteltu edes menemästä koko sodoma & gomorraan, niin ei voi käsittää, että jotkut sekoavat niin totaalisesti, että ostavat jopa asunnon sieltä. Ja 140 000 euroa!! Ei hyvänen aika sentään!! Kyllä käsiin jää, ei mahda mitään. Ainoa vaihtoehto on myydä tarpeeksi suurella alennuksella ja yrittää, jos vielä löytyisi joku uusi höynäytettävä.

Äänestä
  • Olen törmännyt useita kertoja henkilöön , joka kauppaa omaa
    asuntoaan Turkista huonolla menestyksellä.
    Vaikkakaan en itse lomaile säännöllisesti Turkissa , niin
    siitä huolimatta näitä tyrkyttäjiä tuntuu riittävän.
    Miksiköhän tällaista tapahtuu ?
    Miettikääpä sitä ?

    Äänestä

  • Oliko pakko ostaa? kirjoitti:

    Olen törmännyt useita kertoja henkilöön , joka kauppaa omaa
    asuntoaan Turkista huonolla menestyksellä.
    Vaikkakaan en itse lomaile säännöllisesti Turkissa , niin
    siitä huolimatta näitä tyrkyttäjiä tuntuu riittävän.
    Miksiköhän tällaista tapahtuu ?
    Miettikääpä sitä ?

    Ei ollut pakko ostaa, minä halusin ostaa. Myy en mistään hinnasta. Ei ole tarvis. Ihanaa tulla tänne omaan lomakotiin, omien tavaroiden keskelle, lämpimään Suomen loskasta tai pakkasista. Jos haluan välillä jonnekin muualle, niin menen, mutta tänne vaan haluttaa kaikista eniten. Ei millään malttaisi olla pois. Samaa sanovat kaikki muutkin tuntemani asunnonomistajat. Toki varmaan jokunen tyytymätönkin on joukossa, minä vain en ole tavannut.

    Äänestä

  • Ihana lomakotini kirjoitti:

    "jokunen tyytymätönkin "niitä on tänä päiväna aika monta ,jotka katuu ostostaan.Asunnon vuokraaminen ei olekkaan niin helppa ,kuin kuvitellaan.

    Äänestä

  • tavannut monta kirjoitti:

    "jokunen tyytymätönkin "niitä on tänä päiväna aika monta ,jotka katuu ostostaan.Asunnon vuokraaminen ei olekkaan niin helppa ,kuin kuvitellaan.

    Varmaan on myös tyytymättömiä, mutta itseppähän ovat päätöksensä tehnyt ja itseään saavat syyttää jos eivät mieti mitä haluavat ennen kuin ostavat.

    Mutta vuokraaminen laadukkaalla Alanyan keskusta asunnolla on helppoa kuin heinän teko, jos asunto on jossain syrjäkylässä niin vaikeampaa voi ehkä ollakin.

    minultakin on kysytty useaan kertaan, että vuokraisin asuntoni koko muuksi ajaksi kun en siellä ole, eli saisin asunnon helposti vuokralle ympäri vuoden jos vain haluaisin.

    Äänestä

  • tavannut monta kirjoitti:

    "jokunen tyytymätönkin "niitä on tänä päiväna aika monta ,jotka katuu ostostaan.Asunnon vuokraaminen ei olekkaan niin helppa ,kuin kuvitellaan.

    En ostanut asuntoani myytäväksi enkä myöskään vuokrattavaksi. Pidän sen aivan omassa käytössä.

    Äänestä

Ihana lomakotini:
Viitaten ketjun aloitukseen, kysyn sinulta maksoitko sinä
asunnostasi 140 000€ ?
Mikäli et halua kertoa tarkkoja summia , niin edes noin arvio.

Äänestä
  • No ei ole maksanut 140 000 eikä mitään muutakaa, johan tosta näkee valovuosien päähän että pelkkä provotrolli, mikään sen jutuissa ei kuulosta todellisuuteen viittaavalle, ei hinta, ei mikään muukaan mitä höpisi. Ei ihan kaikkea kannata uskoa!

    Äänestä

  • No en todellakaan maksanut 120 neliön asunnosta noin tähtitieteellisiä summia. Voin kertoa, että maksoin puolet tuosta. Olen erittäin tyytyväinen. Kuten sanoin aiemmin, niin myydä en aio, en mistään hinnasta, enkä kotiani myöskään vuokraa, niin että minulle on ihan sama minkälaiset myynti-/vuokrausmarkkinat täällä ovat.

    Äänestä

Tulee mieleen että tässä yritetään kokeilla löytyykö joku hölmö joka ostaisi 40 000€ kämpän 80 000€:llä.

Äänestä
  • Eikä vain kokeilla. Kaikki totetuneet kaupat suomlaisten kanssa on juuri tätä. Tuplahinta vedätetään ja tyhmät maksavat ja sitten ollaankin napanuorassa sen virheostoksen kanssa loppu elämä ja aika surkea sellainen vielä kaupan päälle.

    Äänestä

En usko ihan tuplahintaa maksaneeni ja minä ainakin olen erittäin tyytyväinen ostokseeni, enkä ole katunut sekuntiakaan.

Napanuorassa en ole minkään kanssa.

3 vuotta kohta jo kohta omistettu ja erittäin tyytyväisinä!

Alle 100 000 Eur, 100 neliön asunto Alanyan keskustasta.
Ostaessa vastavalmistunut

Äänestä
  • Oletko myymässä sitä asuntoa?Olen etsimäsä asuntoa Alanyasta?Laita tietosi.

    Äänestä

  • asuntoa etsimässä a kirjoitti:

    Oletko myymässä sitä asuntoa?Olen etsimäsä asuntoa Alanyasta?Laita tietosi.

    En ole myymässä nyt, enkä tulevaisuudessa. Alanyassa on paljon kiinteistövälitysyrityksiä joilta voi asuntoja kysellä

    Äänestä

Voit ehdotomasti hakea korvausta ja luultavasti tulet sitä myös saamaankin.
Kävelet vain lähimmän vakuutusyhtiön konttoriin,nimellä ei ole väliä,ja kerrot virkailijalle tämän tarinan niin korvauksen saat käteisenä ja täysimittaisena alvi tulee päälle.
Sinulle korvataan myös kaikki kulut ja mieliharmin mitä tämä prosessi on sinulle aiheuttanut.Ja nyt puhutaan useimmista tuhansista euroista!
Ja se 20 000 euroa minkä sijoitit sisustukseen sehän korvataan tuplana tietenkin koska ne uudet kalusteethan ovat jo antiikkia.

PS.korvauksen voi hakea myös valtionkonttorista jos se sattuu olemaan lähempänä kotiasi kuin vakuutusyhtiön konttori.Korvauskäytäntö on muuten sama mutta valtionkonttorista saat myös pil....limehua lohdukkeeksi.

Äänestä

Päivikki annakko pi llua?

Äänestä
  • Päivikki 59.
    Olen törmännyt Alanyan matkallani hieman saman tyyppiseen tapaukseen
    , enkä tätä taustaa vasten ymmärrä näitä silmänsä ummistajia.
    Kaikki yritetään mustamaalata ja irvistellä olematttomaksi , vaikka
    kuitenkin tiedetään näitä petoksia ja huijauksia tapahtuvan paljon.
    Alanyan matkojeni perusteella en ostaisi asuntoa Alanyasta.
    Avioeron sattuessa asunto on automaattisesti turkkilaisen miehen
    , eikä siinä inttäminen auta.

    Äänestä

  • Viekää rahanne sinne kirjoitti:

    Päivikki 59.
    Olen törmännyt Alanyan matkallani hieman saman tyyppiseen tapaukseen
    , enkä tätä taustaa vasten ymmärrä näitä silmänsä ummistajia.
    Kaikki yritetään mustamaalata ja irvistellä olematttomaksi , vaikka
    kuitenkin tiedetään näitä petoksia ja huijauksia tapahtuvan paljon.
    Alanyan matkojeni perusteella en ostaisi asuntoa Alanyasta.
    Avioeron sattuessa asunto on automaattisesti turkkilaisen miehen
    , eikä siinä inttäminen auta.

    En kiistä etteikö huijaamisiakin olisi tapahtunut, mutta niin käy kun ei selvitä myyjän taustoja riittävästi tai tekee kaupat ravintolaomistajan tai taksikuskin kanssa.

    Mutta toi päivikin juttu on selvää paskapuhetta, sisältää niin paljon asiavirheitä.

    Heiltä muka huijattiin ostotilanteessa 40 000 ylihintaa, jos realistinen arvio on 80 000
    ja maksoivat 140 000 niin tyhmempikin osaa laskea että tosta eroa tulee jo 60 000.

    Ja täytyisi olla täysi idiootti, että maksaisi asunnostaan yli 100 000 mahmutlarista.

    Pitäisi olla meinaan kunnon huvila jos mahmutlarissa 140 000 maksaa, lol

    Ja perhekö päättää että ei halua mennä paikkaan josta on kuullut pahaa, siis ei kokenut vaan ihan pelkästään kuullut, siis ostetaan asunto ja vuoden päästä kuullaan, että joku on haukkunut paikaaa, en mä enää halua mennä sinne ku joku sano että siellä on paskaa, niinkö.

    Täytyy olla aikamoinen superääliö jos ottaa ton tarinan todesta.

    Ja vai että 20 000 sisustukseen, anna mun nyt vittu nauraa, me maksettiin koko asunnon sisustuksesta mihin kuuluu aivan kaikki, eikä olleet mitään halpiskalusteita 8 000 ja se oli kallista, kullalla pitäisi kalusteet päällystää että se maksaisi 20 000, tossa tarinassa ei ole mitään muuta totta, kuin että sellainen kaupunginosa on olemassa kuin mahmutlar.

    Noissa provoissakin kannattaisi vähän yrittää saada faktoilta kuulostavia juttuja mukaan, mutta näköjään täysin asioista tietämättömille voi uskotella ihan mitä vaan

    Äänestä

  • huono yritys kirjoitti:

    Hyvä neuvo teille asunnon ostajille Alanyassa !
    Mikä ihmeen järki on ostaa asunto Alanyasta parin vierailun perusteella ?
    Nämä sivustot ovat täynnä näitä onnettomia jotka puollustavat
    'viimeiseen asti virhe sijoitustaan.
    Asu hotellissa tai vuokraa , mutta älä ikinä osta omaksi .
    Eroon pääseminen on vaikeaa.

    Äänestä

  • ÄLÄ OSTA RIESAKSESI kirjoitti:

    Hyvä neuvo teille asunnon ostajille Alanyassa !
    Mikä ihmeen järki on ostaa asunto Alanyasta parin vierailun perusteella ?
    Nämä sivustot ovat täynnä näitä onnettomia jotka puollustavat
    'viimeiseen asti virhe sijoitustaan.
    Asu hotellissa tai vuokraa , mutta älä ikinä osta omaksi .
    Eroon pääseminen on vaikeaa.

    mä en ostakkaan myydäkseni, vaan nauttiakseni loppuelämän!

    Äänestä

  • kyllä kelpaa kirjoitti:

    mä en ostakkaan myydäkseni, vaan nauttiakseni loppuelämän!

    Kyllä kelpaa:
    Tarkoitit ilmeisesti , että olet jo ostanut , etkä vasta ostamassa.
    Tarkoittaa käytännössä sitä , että sinun mielipiteelläsi ei
    paljon painoa ole sille henkilölle , joka vasta suunnittelee
    , että ostaisko vaiko ei.
    Kukapa nyt virhettänsä myöntäisi !

    Äänestä

  • Nautitaan muualla kirjoitti:

    Kyllä kelpaa:
    Tarkoitit ilmeisesti , että olet jo ostanut , etkä vasta ostamassa.
    Tarkoittaa käytännössä sitä , että sinun mielipiteelläsi ei
    paljon painoa ole sille henkilölle , joka vasta suunnittelee
    , että ostaisko vaiko ei.
    Kukapa nyt virhettänsä myöntäisi !

    En mä ketään pyydä/kehoita ostamaan, jokainen tehkööt päätöksensä ihan itse, ei mun elämää heilauta onko joku muu kiinnostunut ostamaan asunnon Turkista vai ei, aivan sama mulle.

    Minä en tuon kokoluokan päätöksiä tee miettimättä asiaa pidemmällä tähtäimellä.

    Miksiköhän olisin tehnyt virheen, kolme kesää nauttinut täysin rinnoin ja saanut myös tuottoa vuokrauksella.

    Ymmärrän tietysti kateellisuutesi, mutta siihen sinulla on oikeus!

    Äänestä

  • Kyllä kelpaa kirjoitti:

    Älä nyt pety , mutta ei sinua kukaan kadehti .

    Äänestä

  • Aika näyttää kirjoitti:

    Älä nyt pety , mutta ei sinua kukaan kadehti .

    Mitä sitten itkette asioista joista, ette mitään tiedä.

    Ymmärrän ettei kaikilla ole mahdollisuutta ostaa asuntoa, mutta elämä nyt ei vaan aina ole reilua

    Äänestä

Koko Turkki ja turkkilaiset ovat pyllystä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Päivikki -59 kirjoitti:

Ostin perheelleni asunnon Alanyasta vuosi sitten, ensinäkemältä niin ihanasta Mahmutlarista. Nyt on ajauduttu tilanteeseen, että muu perhe ei halua enää matkustaa sinne. Viihtyivät aluksi hyvin, mutta ovat kuulleet nyt että koko Alanya on vallattu suomalaisten seksimatkailijanaisten toimesta ja touhu on kuin Sodoma ja Gomorrassa. Myös viimeaikaiset narkkarihommat, turistien murhaamiset, väkivallanteot, näyttävät itsemurhat, ryöstelyt, varastamiset, petokset, gigolosaalistajat jne hirmuteot ovat vaikuttaneet viihtymisen loppumiseen. Asunto maksoi 140.000 euroa, jo ostovaiheessa huijattiin 40.000 eurioa ylihintaa ja nyt realistinen arvio on 80.000 euroa, lisäksi on kalustettu ja sisustettu noin 20.000 eurolla. Nyt tämä kaikki pitäisi antaa ostajalle kaupantekijäisinä, jos nyt yleensä ostaja löytyy näilläkään ehdoilla. Ulkopuoliset tekijät ja seikat ovat tahtomattamme vaikuttaneet niin, että koimme totaalisen epäonnistumisen. Suurimpana syynä Alanyan leimaantuminen naisten seksi- ja pedofiilimatkailun pääkohteeksi Suomesta. Voinko hakea korvausta jostakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu