kanin vapaanapito

luppis44

Kiinnostaisi tietää miten paljon muiden kanit ovat vapaana. Minun kanin saa olla päivät koko kotona irti ja yöt minun huoneessani eli ei ole ikinä suljettuna häkkiin. Se pääsee myös n.4 vko:ssa metsään vapaana juoksemaan.

6

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bikkububu

      Meidän kani saa olla päivässä noin 4h vapaana, koska huonettani ei ole saatu kaniturvalliseksi, häkki on metrin pituinen tehdashäkki, eli todellakin liian pieni, mutta isompi aitaus on ollut tilauksessa kaksi viikkoa jo eikä ole tullut että sitten kun se tulee niin on vielä paremmat tilat...

      • pupumursuxx

        Nyt pääsevät aamulla kahdeksalta isoihin juoksu aitauksiin (hiuan yli 30 neliö metriä) ja ilta 7-9 aikaan takaisin sisään :)


    • pupu puiskkoon

      On sulla ollut onnea, kun olet saanut kanisi metsästä pois.
      Ajattele kummiskin, kun lasket pupun metsään, että sen on helposti heippa ja hyvästi.
      kani voi päättää, ettei tulekaan takaisin, tai sitten kettu, koira kissa tai vaikka haukka keksii sen, ja ajaa vauhkoksi villiintymään tai tekee paistin itselleen.
      Jos haluat käyttää kania metsässä, hanki valjaat ja fleksi, niin on turvallisempaa

      • minä vain

        Pupu puiskkoon? Älä ajattele heti negatiivisesti, omakin pupu pysyy vapaana pihassa :D jos sulla ei niin älä turhauta sitä muihin joilla pysyy :)


      • Mila pupu
        minä vain kirjoitti:

        Pupu puiskkoon? Älä ajattele heti negatiivisesti, omakin pupu pysyy vapaana pihassa :D jos sulla ei niin älä turhauta sitä muihin joilla pysyy :)

        Mila asuu 2m x 2m aitauksessa, eli vähän niin kuin huoneessa (siskoni huone on 2,5m x 3m. -kaikki tavarat, joten sillä on enemmän tilaa, kuin mun siskolla :P) Pääsee pari-kolme kertaa viikossa pihalle, joka on 3,5 hehtaarii, ja saa halutessaan käyttää koko aluetta, yleensä se käyttää n. 0,5 hehtaarin aluetta, pidän sitä vapaana, mutta sillä on silti valjaat talutin, koska meän piha ei ole kaniturvallinen, joten jos se on menossa kiellettyyn paikkaan, niin mä otan kiinni hihnasta ja vetäisen vähän, niin se tietää, ettei sinne saa mennä ja sitten se kääntyy.


      • pupu puiskkoon
        minä vain kirjoitti:

        Pupu puiskkoon? Älä ajattele heti negatiivisesti, omakin pupu pysyy vapaana pihassa :D jos sulla ei niin älä turhauta sitä muihin joilla pysyy :)

        ehkäpä olen vanhempi (55v) ja kokeneempi ja osaan ennakoida elämän onnettomuudet.
        Vaan omahan on kaninne, jos haluatte sen livistävän karkuun, niin siitä vaan, mutta turha sitten parkua, että karkas.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1947
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1336
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1202
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe