"Sinä aikana kun USA ja EU leikkaavat puolustusbudjettejaan, Venäjä päinvastoin määrää armeijalleen lisää rahaa. Venäjän armeijan budjetti lisätään ensi neljän vuoden aikana 20 prosenttia vuodessa. Vuonna 2016 puolustusbudjetti on jo 104 miljardia dollaria. Tämän vuoden puolustusbudjeti on 64 miljardia dollaria.
Venäjän hallitus määrää vuoteen 2020 mennessä armeijan aseistamisohjelmaan yhteensä 770 miljardia dollaria. Toimittaja Vladislav Shurigin kertoi, mihin huima summa käytetään.
- Niillä varoilla ostetaan tekniikkaa ja aseita, joita ei vielä ole armeijan aseistuksessa. Osa summasta käytetään uusien aseiden kehittämiseksi.
Venäjän armeijan stateginen modernisaatio-ohjelma kehitettiin vuoteen 2020 asti. Esimerkiksi, vuonna 2014 Venäjä saa ensimmäisen valtiollisen miehittämättömän ilmailun keskuksensa. Vuonna 2015 Venäjän armeija ottaa aseistukseen uusia T-99-panssarivaunuja ja vuonna 2016 S-500-ilmatorjuntaohjuksia. Tänä vuonna Venäjän asevoimat saavat aseistukseen Pantsir-S1-ohjuspuolustusjärjestelmiä, jotka pystyvät havaitsemaan samanaikaisesti jopa 20 kohdetta. Lisäksi kohta aloitetaan uuden ainutlaatuisen ohjuksen sarjatuotanto. Se uusi ohjus pystyy tuhoamaan jopa F22-Raptor-hävittäjiä.
Lisärahaa käytetään myös sotilaiden olojen parantamiseksi. Suunnitelman mukaan kasarmeihin ostetaan melkein 20 tuhatta pesukonetta ja pölynimuria. Kenraalimajuri Aleksandr Vladimirovin mukaan valtion velvollisuus on huolehtia sotilaistaan.
- Sotilaskoulutuksen parantaminen on tärkeä tehtävä. Armeija tarvitsee amattilaisia, jotka voivat tehdä aloitteita ja päätöksiä, panna päätöksensä täytäntöön ja ottaa vastuun seurauksista.
Joukko-osastojen täydentäminen on yksi ajankohtaisimmista ongelmista. Armeijaan houkutellaan edullisilla asuntolainoilla ja hyvällä palkalla. Tuleville upseereille luvataan korkeata sotilaskuolutusta ja uudelleenkoulutusta palveluksen päädyttyä.
Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/2013_07_04/Venaja-lisaa-puolustusbudjettia/"
Suomalaiset fakki- idiootit päättivät, että Suomi ostaa aseita 150 miljoonalla! Venäjä hankkii aseita vastaavasti 770 miljardilla dollarilla! Pitää olla aikamoista idiotismia tai tahallista röhkeää valehtelua kun höpistään Suomen uskottavasta puolustuksesta. Kanerva vetosi vähälajaiseen tapaansa Ukrainaan, puolustellessaan TV:ssä tänään aseostoja. Ukrainan tapahtumat eivät liity pätkän vertaa Suomen turvallisuuteen.
Päättäjillä näyttää olevan ylivoimaisia vaikeuksia tajuta, miten valtava ylivoima Venäjällä on jo NYT ase ja sotilallisissa voimissa ja 2020 mennessä vielä valtavasti enemmän? Suomi ei kestä montakaan päivää, jos Venäjä päätttää hyökätä, mikä sekin on vain pelokkaiden venäfobiikkojen pelottelua.
Turhat aseostot huvittavat!
1
104
Vastaukset
- Hohhoijaa.....
" Ukrainan tapahtumat eivät liity pätkän vertaa Suomen turvallisuuteen"
-Ei muuten kuin että agressiivinen naapurimaamme hyökkäsi suvereeniin ja itsenäiseen valtioon. Samalla agressiivisella ja valheita syytävällä maalla on huomattavan pitkä yhteinen maaraja kanssamme. Mikäpä estää toistamasta samaa ja vielä entisillä valheilla tälläkin suunnalöla?
"Pantsir-S1-ohjuspuolustusjärjestelmiä, jotka pystyvät havaitsemaan samanaikaisesti jopa 20 kohdetta"
-Hienoa, bravooooo!! Neukit alkavat päästä tuon perusteella 80-luvun tasolle tutkavalvontaan liittyvän tiedonkäsittelyn kanssa. Tai sitten olet vain mistään mitään tietämätön venäjämielisiä iskulauseita copypastettava pelle.
Veikkaanp tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811248
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 83809
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47664Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t243584Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä308578Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55569- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7530
