asepalvelus

Miten islam suhtautuu asepalvelukseen. Entäpä siviilipalvelukseen tai totaalikiletäytymiseen.
5667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siten, että muslimi ei voi vannoa sotilasvalaa. Seuraukset ovat ne, jotka valasta kieltäytymisestä seuraa; kelpoisuusluokka e tai sivari. En ole ihan varma käytännöstä.

Totaalikieltäytyminen on käsittääkseni rikos, joten sitä Islam ei salli.

Äänestä
  • Kävin tässä vastikään eräässä varuskunnassa sotilasvalapäivänä. Ne alokkaat, jotka eivät syystä tai toisesta vannoneet valaa, antoivat toisentyyppisen lupauksen, ja sille tapahtumalle oli järjestetty erillinen tilaisuus.

    Äänestä

...pitää mennä, kun lakikin sen määrää. Eli samalla lailla kuin muutkin suomalaiset pojatkin suhtautuvat asevelvollisuuteen.

Äänestä

...eli jokaisen muslimin velvollisuus on opetella taistelemaan, ja tarpeen tullen käyttää sitä taitoa jos hänen uskonsa katsoo tilanteen olevan Jihad ja vaativan sitä (tietenkin ohjattujen sotajoukkojen alaisuudessa tietyn päämäärän vuoksi, siis ei vaikkapa Saddamin auttamiseksi, ei sooloillen).

Kyse on siis jokaisen omasta päätöksestä johon ei voi pakottaa, vaikkakin Jihadista pelkurimaisesti tilaisuuden tullen kieltäytyvä voi joutua vastaamaan siitä Allahille. Mitään kaikille pakollista armeijaa ei Islamin mukaan pitäisi olla (eli valtion pitäisi järjestää sotilas-koulutusta, mutta ei armeija-käsitteellä tai siihen sisällytetyllä pakolla osallistua sotaan jos sellainen tulee).

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

opiskelija kirjoitti:

Miten islam suhtautuu asepalvelukseen. Entäpä siviilipalvelukseen tai totaalikiletäytymiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu