Yksi naistyyppi

akak

Haluan tuoda esille yhden naistyypin yksinhuoltajien joukossa. He ovat ne naiset jotka ovat eronneet huvikseen. Sanalla huvikseen tarkoitan sitä, ettei heillä ole ollut mitään todellista syytä hajottaa perhettään. Mies ei ole ollut juoppo, hän ei ole pettänyt puolisoaan tai ollut väkivaltainen. Päinvastoin, mies on ollut tunnollinen perheenisä joka on tehnyt paljon työtä perheen taloudellisen hyvinvoinnin eteen ja lisäksi vienyt lapsia ulos viikonloppuisin. Mies ei vaan ole ollut tarpeeksi jännittävä. Juuri tällaiset kunnon pehmo perheenisät ovat suuressa vaarassa päätyä avioeroon. Se ei kuitenkaan johdu miehistä itsestään vaan siitä, että he ovat valinneet vaimonsa aivan väärin, heidän vaimonsa ovat täysiä paskoja.

Heidän vaimoillaan on ollut jo teini-iästä lähtien täysin epärealistinen kuva avioliitosta. Heille on Reginaiästä lähtien tuputettu joka puolelta sitä samaa 'suuret tunteet' -propagandaa eikä heillä ole kehittynyt mitään realistista käsitystä avioliiton arjesta. Avioliitto on työtä ja se on tullut näille naisille täytenä yllätyksenä. Selatkaa naistenlehtiä: siellä on sivukaupalla juttuja kattauksista, sisustuksista, matkoista ja sisäisistä tuntemuksista. Lehtien sivut kuitenkin loistavat tyhjyyttään lastenhoidosta, kuumeista, valvomisista tai perheenäitien minuuttiaikatauluista. Eivätkä tietoisuutta arjen taistelusta ole myöskään välittäneet tyttärilleen heidän omat äitinsä. Totuus on sitten tullut näille nuorille äideille täytenä yllätyksenä ja sitten 30-kymppisinä he toteavat kauhistuneina itselleen, että tätäkö se elämä sitten onkin. Ja sitten he eroavat.

Ettekö te tajua miten paha ja itsekäs teko perheen hajottaminen on. Mies on tehnyt kaikkensa perheen eteen. Perhe on miehille hyvin tärkeä asia ja hyvin harva toipuu eron aiheuttamasta iskusta. Lähiökuppilat ovat täynnä alkoholisoituneita miehiä joiden tila on seurausta tällaisten naisten eropäätöksestä, he ovat lamaantuneet. Jos te yksihuoltajanaiset etsitte uutta miestä elämäänne eron jälkeen menkää ja etsikää lähiökapakoista, siellä on teille 100%:ia matcheja. Jos te näette nuorison hilluvan kaduilla iltayhdeltätoista tai sen jälkeen voitte olla varma, että 90% heistä on yksinhuoltajien lapsia. Perheen hajoaminen on lapsille traumaattisempi kokemus kuin päällepäin näyttää, varsinkin jos naapurien/luokkakaverien lapsilla on kokonaiset perheet. Ja entäs te naiset itse sitten, onko elämänne muuttunut paremmaksi? Jos on, miksi sitten valitatte jatkuvaa väsymystä, miksi valitatte, ettette saa lapsiinne otetta, miksi etsitte epätoivoistesti ystäviä joiden kanssa keskustella, miksi etsitte uutta miestä elämäänne, miksi käytte panettamassa itseänne päivätansseissa tai Turkissa? Onko elämänne tyhjää?

Perheen hajottaminen on lähes itsekkäin teko minkä nainen voi tehdä. Sellaisen naisen ympäriltä ei löydy kuin kuollutta ruohoa. Jos minulla olisi kaikki valta, laittaisin polttomerkin jokaisen tällaisen naisen otsaan jotta muut tietäisivät varoa tällaista pahantekijää. Kuitenkin, vaikka olisitte tällaisen peruuttamattoman teon jo tehneet, koittakaa edes valmistaa omat tyttärenne avioliiton arkeen etteivät teidän syntinne jatkuisi kolmanteen ja neljänteen sukupolveen.

Olen melko varma, että tähän keskusteluun voi vastata yksinhuoltaja jonka mies on kuollut ennen lapsen syntymää tai jonka mies on ollut väkivaltainen. Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että en ole kohdistanut näitä sanoja teille. Teidän kohtalonne, joka on valitettava, on myös tänä päivänä niin harvinainen, että eronneiden naisten joukossa te ette edusta oikeastaan ketään. Myös sellaiset naiset ovat kärkkäitä vastaamaan joiden tapana on muuttaa aihetta kokonaan tyyliin 'entäs sitten miehet' tai hyökkäämällä itse kirjoittajaa vastaan. No mitäpä teille sanoisi, jos argumentteja ei löydy itse asiaan tai älyllinen kapasiteetti ei muuten riitä (=tyhmä) niin vastatkaa sitten niin.

14

1282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etäpesäke

      yleensä kuvaamasi naistyyppi jättää lapset isälle
      koska tietää miehen kunnolliseksi ja kykeneväksi huoltamaan lapset

      väittämäsi kaduilla riehuvista yh:n lapsista on väärä
      näytä tilasto tukemaan sanomaasi
      muuten luen sanasi huonoksi provoksi

      on lehtiä
      joissa puhutaan lastenhoidosta ja kasvatuksesta
      jaksaisitko itse lukea niitä vuodesta toiseen?
      miehet lukevat moottori ja ti-rakennuslehtiä
      naiset muoti- ja sisustuslehtiä
      se on viihdettä

      minkälaista vastinetta itse-asiaan kaipaat?

      lisään

      älä yleistä
      ja
      ehkä olet oikeassa

      ehkä väärässä

      -hymynkare-

    • yh-iskä

      Tuo oli aivan kuin mun suusta,mut en osaisi kirjoittaa nuin hienosti kaikkea.
      kerrankin hyvä ja asiallinen kirjoitus.

      Muistakaa hyvät äipät,että kirjoittaja eritteli juuri tuon tyypin äidit,elkää heti yleistäkö,et hän kaikkia naisia tarkoitti.
      On meitä miehiäkin yhtä monenlaisia,kuin teitäkin.

    • äiti

      Pakko oli kirjoittaa sinulle :) että kirjoitit tosi hienosti, vaikka itse nainen olenkin. Minullekin tulee "eräitä tuttuja" mieleen niistä sen enempää mainitsematta...
      sen kuitenkin jatkan juttuusi, että yleensä he ovat juuri nuo naiset eläneet perheessä missä äitikin on tehnyt samat liikkeet eli tyttärellä on tuo mainitsemasi malli. Eikä siinä vielä kaikki he valloittavat uuden miehen...kas meni pari vuotta "mikään ei tunnu enää miltään" vaihdetaampa ja kokeillaanpa seuraavaa jne.
      Ikävä totuus on, että he harvoin löytävät sitä todellistakaan onnea - aina mennään uuteen suhteeseen jne.
      Valitettavasti tunnen myöskin samalla tavalla toimivia miehiä...ikuisia "20 v". Sitten 40 vuoden kynnyksellä ihmettellään, että kaikki on mennyt ja taas ollaan samassa pisteessä.

      Minulla on juuri tuollainen ihana mies itselläni ns. "pehmo isi", mutta en vaihtaisi häntä keneenkään - pidän hänestä kynsin ja hampain kiinni. Hän on parasta mitä elämässäni on koskaan tapahtunut ja yhteiset lapsemmehan liittyvät tietenkin tähän samaan ihmiseen/parasta hekin.

      ps. ei hän kyllä ole näyttänyt merkkiä, että olisi mihinkään lähdössäkään...oikein onnellinen parisuhde ja perhe meillä ;)

    • kanuunamamma

      Kaveripiirissäni löytyy nainen,
      joka erosi "huvikseen".
      Alkoivat seurustelemaan teini-iässä, ensimmäinen lapsi syntyi naisen ollessa 17v.

      Perheen isä, oli kunnollinen, teki kahta työtä, että saivat talon maksettua.
      Kotona ollessaan mies hoiti kotityöt ja lapset.
      Oli pitkäpinnainen, kiltti, luotettava.

      Äidille tuli kolmannen lapsen jälkeen
      halu mennä, elää, kokea.

      Ero tuli. Lapset jäivät isälle.
      Myöhemmin äiti meni uusiin naimisiin, sai lapsen.

      "jakoivat" lapset uudelleen, nuorimmat äidille, ja vanhin isälle.
      (johtuen osittain isän työstä, öitä myös, vanhin pärjää itsekseen kotona, nuorimmat ei)

      Erosivat hyvissä väleissä, lapset tapaavat toisiaan usein, ja myös isä ja äiti tapaavat
      ( äidin uusi mies)

      Mutta siltikään en sanoisi,
      että äiti erosi "huvikseen",
      rakkaus loppui..

      Näyttää kaikkien osalta siltä, että
      ratkaisu oli kuitenkin oikea.
      Lapset eivät kokeneen riitoja,
      Kaikilla nyt hyvä olla.
      Isäkin löysi mukavan naisen
      ja näyttää että elämä hymyilee
      -kaikille

    • asian

      ytimeen pureutuva kirjoitus,sulla on tietoa ja sana hallussa.

    • Muija1

      " Teidän kohtalonne, joka on valitettava, on myös tänä päivänä niin harvinainen, että eronneiden naisten joukossa te ette edusta oikeastaan ketään."

      Tuota lausetta jäin miettimään ja täytyy tunnustaa, että minä olen niin tyhmä etten ymmärrä mitä sillä tarkoitat...

      Ilmeisesti minä kuulun juuri tuohon ryhmään sitten, oman käsitykseni mukaan olen kuin kuka tahansa ilman minkäänlaista leimaa otsassa...

      Muuten sanoisin, että kirjoituksessasi on paljon asiaa, sellaista tämä elämä on ja meitä ihmisiä on moneen lähtöön...joitakin jää vielä asemallekin!

      • Ampukaa komissaarit

        Mielenkiintoista, että hyvin argumentoituna tälläinenkin syytös menee läpi, koska jokainenhan tietää, että tälläisiä yksinhuoltaja-äidit pääosin ovat.

        Mutta kukaan ei itse tunnusta olevansa tälläinen.
        Kaippa ne tälläiset sitten ovat kapakassa, eivätkä ehdi osallistua näihin keskusteluihin.

        Sinällään hauskaa, että EU:ssa joku korkea komissaario sanoi tälläisen totuuden ääneen, niin hänen koko virkatiensä näyttää tyssähtäneen totaalisesti.

        Luulisi, että poliitiikassa rehellisyys olisi hyve.


      • tarqu
        Ampukaa komissaarit kirjoitti:

        Mielenkiintoista, että hyvin argumentoituna tälläinenkin syytös menee läpi, koska jokainenhan tietää, että tälläisiä yksinhuoltaja-äidit pääosin ovat.

        Mutta kukaan ei itse tunnusta olevansa tälläinen.
        Kaippa ne tälläiset sitten ovat kapakassa, eivätkä ehdi osallistua näihin keskusteluihin.

        Sinällään hauskaa, että EU:ssa joku korkea komissaario sanoi tälläisen totuuden ääneen, niin hänen koko virkatiensä näyttää tyssähtäneen totaalisesti.

        Luulisi, että poliitiikassa rehellisyys olisi hyve.

        Kunnon klisee ja yleistyksiä naisia varsinkin yh-äitejä vastaan,niin aivottomiin uppoaa.
        Jos uskaltaisi haukkua renttujuoppo eronneita isiä,niin johan tulisi haukut.
        Suurin osa yh-äideistä on tavallisia stressaantuneita perheenäitejä.
        En muuten huomannut alkuperäisellä mitään kunnon argumentteja.Tulihan sitä "naisen pahuutta"jauhettua,mutta ne argumentit?
        Mistä johtuu,että vieläkin huono äiti huomioidaan ja kivitetään ankarammin kuin huono isä?Huonon isäparan takana on kuitenkin se kauhea ex,niinhän se meni.(Kysymys kumpiakohan löytyy kapakasta enemmän ex-miehiä,kuin ex-vaimoja?)
        Mutta ihan ilman paskanjauhantaa.Olen ehkä naiivi,sillä en ole nuorenakaan lukenut Reginaa,ja uskon että eronneenakin vanhemmat rakastavat lapsiaan.Niin äidit,kuin isätkin.Joskus ei ulkopuolinen voi tajuta eron syitä.Kaikki kun ei levittele niitä ongelmiaan julkisesti.
        Lopuksi hyvä kun sille eräälle komissaarille enakkoluulojen toitottaminen kävi kalliiksi.Totuus,pah.Yleistäminen ei ole totuutta nähnytkään.


      • Yhtä hyvä
        tarqu kirjoitti:

        Kunnon klisee ja yleistyksiä naisia varsinkin yh-äitejä vastaan,niin aivottomiin uppoaa.
        Jos uskaltaisi haukkua renttujuoppo eronneita isiä,niin johan tulisi haukut.
        Suurin osa yh-äideistä on tavallisia stressaantuneita perheenäitejä.
        En muuten huomannut alkuperäisellä mitään kunnon argumentteja.Tulihan sitä "naisen pahuutta"jauhettua,mutta ne argumentit?
        Mistä johtuu,että vieläkin huono äiti huomioidaan ja kivitetään ankarammin kuin huono isä?Huonon isäparan takana on kuitenkin se kauhea ex,niinhän se meni.(Kysymys kumpiakohan löytyy kapakasta enemmän ex-miehiä,kuin ex-vaimoja?)
        Mutta ihan ilman paskanjauhantaa.Olen ehkä naiivi,sillä en ole nuorenakaan lukenut Reginaa,ja uskon että eronneenakin vanhemmat rakastavat lapsiaan.Niin äidit,kuin isätkin.Joskus ei ulkopuolinen voi tajuta eron syitä.Kaikki kun ei levittele niitä ongelmiaan julkisesti.
        Lopuksi hyvä kun sille eräälle komissaarille enakkoluulojen toitottaminen kävi kalliiksi.Totuus,pah.Yleistäminen ei ole totuutta nähnytkään.

        Ehkä naisia mollataan näissä anonyymeissä viesteissä, mutta virallinen suomi ja mediat ja julkiset nimellä kirjoitetut mielipiteet syyttävät vain miehiä. Eikä kukaan älähdä. Miesten väkivaltaisuutta yleistetään jatkuvasti tilastoilla, joiden laskentatapaa voi pitää erittäin kyseenalaisena, mutta lopputulos näyttää siltä, että väkivallaton mies on suorastaan epänormaali vähemmistön edustaja. Ehkä itse tilasto ruokkii oravanpyörää.

        Naiset väittävät kasvattavansa lapset yksin, mutta eivät suostu ottamaan vastuuta oirehtivista lapsista. Imetystilastot osoittavat Suomalaisen naisen olevan laiskin imettäjä.
        Avioerotilastot todella kertovat vain sen, että vääristynyt huoltajuuskäytäntö antaa vain naiselle mahdollisuuden erota.

        Nykyinen nuoriso ja keski-ikäiset jakavat tutkimusten mukaan kotityöt erittäin tasaisesti. Julkkisparit poikkeuksetta kehuskelevat tasa-arvoisella suhteellaan, mutta virallisesti naiset eivät suostu tunnustamaan miesten erittäin merkittävää osuutta lastenhoidossa ja kotitöissä.

        Ehkä on totta, että miehet kokevat asemansa huoltajuusasioissa yhtä turhauttaviksi kuin naiset takavuosina työmarkkinoilla, mutta olisi mielestäni korkea aika naisten vuorostaan näyttää mallia siitä kuinka joustetaan toisen sukupuolen hyväksi.

        Vai olisiko sittenkin palattava aikaan, jolloin naiset tekivät kotityöt ja miehet hankkivat elannon. Kauhun tasapaino toimi tuolloin paremmin.


      • sinä

        Kuulut juuri niiden asemalle jääneiden joukkoon.


    • yh-isä

      voipi olla tuollaisiakin naisia, mutta ei niitä hyvin monta prosenttia ole. Uskon niin.

      Ei kai kukaan hajota perhettään "huvikseen"?
      Siis että se huvittaisi ihan sikana, kun lapset joutuvat mieron tielle?
      Ei helkkari.

      Tiedän kyllä, että nainen on jättänyt perheensä ja lähtenyt elämäänsä etsimään, mutta siinäkin tapauksessa on takana pitkä prosessi ja nainen ei lopultakaan halunnut jäädä siihen, vaan hankki itsellensä elämän.
      Ei siinä huvista ollut kyse. Älyät sen kyllä, koska hanakasti älyllistä kapasiteettia peräänkuulutat.

      Totta on se, että nuo "reginat" ovat täynnä epärealistista paskaa, eikä niihin uskomuksiin ole syytä kenenkään joutua.
      Vai olisikohan sitten niin, että älykkäät ihmiset osaavat erottaa toden ja haaveen, eivätkä sorru "reginoimaan" omassa elämässään?
      Mutta silloin tultaisiin siihen, että ne ihmiset, jotka havahtuvat tahtomaan toisenlaisen elämän, joutuvatkin syytettyjen penkille joko tyhmänä, tai tahallisesti perheenrikkojana?
      Enpä osaa tässä ihan tyhjentävästi sanoa.

      Väite, että nuorisosta, joka hilluu yhdentoista jälkeen illalla kylillä, 90% olisi yksinhuoltajien lapsia, ei pidä paikkaansa.
      Tahdon Sinun esittävän siitä väitteestä kaipaamasi argumentin. Sitten uskon.

      Katsopa nuorisorikostilastoja ja päättele, millaisista perheistä ne tulevat.
      Huomaat, että niitä tulee jokaisesta yhteiskuntaluokasta.
      Oliko Eveliina Lappalaisen surmaaja yksinhuoltajan lapsi? Oliko Heinon pariskunnan murhaaja(t) yksinhuoltajan/yksinhuoltajien lapsia?
      Eivät olleet. Ne tuli sieltä "hyvästä kodista", jossa oli kuitenkin kaikilla paha olla.

      Anteeksi realistiset vertaukset, niihin sisältyy tuskaa liian paljon meidän sivullisten ymmärrettäväksi, mutta liiton "väkisellä koossapitäminen" voi olla suurin syy nuorison hulinointiin, eikä niinkään eroaminen, saati yksinhuoltajuus.

      Mutta summa summarum; tarkoititkin vain niitä naisia, jotka ovat TAHALLAAN eronneet, etkä niinkään niitä, jotka ovat ihan oikeasti halunneet elää OIKEATA elämää, ilman sitä kahdentyöntekijäruoanlaittajakodinsiivoajaraitistupakoimatonkaikinpuolintäydellistä miestä.

      Tekstissäsi oli paljon ajattelemisen arvoista asiaa, ja se oli huolella tehty.
      Kiitos, että herätit monien ihmisten mielenkiinnon tekstilläsi.

    • ukok

      "Se ei kuitenkaan johdu miehistä itsestään vaan siitä, että he ovat valinneet vaimonsa aivan väärin, heidän vaimonsa ovat täysiä paskoja..."

      Mitä Reginoita miehet lukevat, kun äityvät lukemansa perusteella ottamaan vaimoiksi ja lastensa äideiksi aivan vääränlaisia naisia?

      Missä on miehen viisaus rakastumisen hetkellä?
      Olkaa kriittisempiä, turha narista, kun kaki on pöksyssä ;)

    • väkivaltaa...

      Jos et ole elänyt narsistin kanssa, joka kaikkien muiden ihmisten kanssa näyttelee täydellistä isää/äitiä, mutta kotona näyttää toisen luontonsa... et tiedä miten kuluttavaa se voi olla ja miten pitkäkestoiset vauriot se voi aiheuttaa mm. itsetunnolle. Puhumattakaan minkälaisen mallin parisuhteesta lapset saavat tahtomattaan, jos ero ei muuta tilannetta.

      Ei kaikki ole aina niin siloista miltä näyttää...
      Mutta onhan se niinkin, että on ihmisiä, jotka eivät sovi toisilleen alun alkaenkaan.Monesti se sopimattomuus huomataan ikävä kyllä vasta lasten jälkeen...

      • -nana-

        Jos äidin laatikosta löytyy regina niin onneksi isin yöpöydänlaatikosta löytyy pino pornolehtiä, jotka antavat todellisen kuvan naisista ja miehistä, seksistä (joo ja etenkin siitä lesboseksistä..)myös molempien värkit ja esim. tissit ja karvoitus ovat todella luonnollisia.
        Näitä lehtiä kun nuoret pojat lukevat, he varmasti ymmärtävät mitä on seksi ja rakkaus..

        Näinkin joskus on, niin kuin myös naiset saattavat joskus odottaa sitä prinssiä valkoisella ratsullaan ja romantisoida kaiken.
        Toivottavasti nämä reginat ja jallut eivät kuitenkaan vaikuta niin paljon nuorisoon..En ainakaan itse koe olevani niin tyhmä nuori.Enkä ole. Mutta herääpä kysymys kun kaikki tuntuvat aina hokevan ettei nämä prinssit ja pornotähdet ole todellisia, ei sellaisia löydä, niin kuinka niin? Loppupeleissä harvempi haluaa itselleen "satuolentoja" mutta jos haluaa niin niitäkin löytää. Pornotähdet ovat todellisia, mutta onko se sitten elämää suurempaa saada seksiä ja rakkautta silikonilla varustetulta ihmiseltä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      648
      7948
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2234
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2135
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1703
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1223
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1104
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      836
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      753
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      732
    Aihe