Tuli mieleen kysyä semmoista että millaiset asiat ottaa nuppiin matkustaessa noissa kulkuneuvoissa. Itsellä nousee savu korvista kun osuu koneessa viereen tyyppi jonka vuoksi täytyy koko ajan nousta istumasta jotta se pääsee milloin laukulleen tai vessaan.
Kuinka voi olla niin pieni rakko jollain että sen tarvii käydä esim. Helsingin ja Tukholman välillä pari kolme kertaa kusella, sen lisäksi että se on pomppinut pari kertaa ottamassa pastilleja lentolaukustaan ja muutaman kerran tarkistamassa samasta paikasta että tuliko ne alushousut nyt varmasti mukaan ja että eihän se läppäri nyt vaan ole mennyt rikki siinä turvatarkastuksessa? Argh.
Voi hyvää päivää
13
119
Vastaukset
Vähän koneilla kulkenut ja silloinkin osunut niin hyvä tuuri että parilla reissulla oli konessa niin vähän porukkaa että jäi tilaa kaikille elää leveästi. Egyptiin ei silloin ollut tunkua.
Ja toisaalta olen saanut olla siellä ikkunan puolella.
Mutta bussissa kyllä ottaa pattiin ne ihmiset jotka hölöttää koko elämänsä kännyssä ja kun yksi puhelu loppuu niin sitten otetaan toinen. Ja kaikki intiimiasiat siinä kerrotaan kaikkien kuullen, ei kivaa.
Ja sellainen kännyääni joka on kuin papukaijan tai jonkun linnun ääni. Taitaa olla vielä viestiäänenä on sattunut pari kertaa lähelle Kotka- Helsinki välillä meinas mennä hermo kun vähän väliä kovalla äänellä soi.- vaka vanha
Joo, aika tylyjä tarinoita sitä joutuu joskus kuuntelemaan haluamattaan. Eikä tarvi olla edes matkalla, riittää kun poikkeaa kahvilla jossain baarissa.
- tuplatulpat
Yleisillä kulkuneuvoilla kuljin joskus70-luvun alussa viimeksi.
Jos häiritsee, ottaa mukaan kuulosuojaimet, vähintäänkin korvatulpat. - nöpö
Kuljen julkisella bussilla lähes joka päivä,ja kaupunkiliikenteessä.Pompin yhden matkan aikana (joskus) useaan kertaan.
"Anteeksi,jäisin seuraavalla pysäkillä"-ja minä siirryn lähinnä olevaan tyhjään paikkaan,etten jää pulleana ihmisenä käytävälle tukoksi.
"Anteeksi,minä jään seuraavalle " -ja minä siirryn taas.Jne...kunnes bussi tyhjenee.Asun lähellä päätepysäkkiä.
Jos mahdollista,haen ikkunapaikan heti aluksi,mutta se ei ole kovinkaan usein mahdolllista.
Lentokoneissa en ole kulkenut,enkä paljon junissakaan.Niistä ei ole kokemuksia.- vaka vanha
Busseissa en matkustele mutta uskon että juuri noin siellä hommat etenee. Kai siihenkin tottuu?
Eipä ole aikoihin tullut millään tuollasilla yleisillä matkustettua.
Jos mun viereen tulis joku pissiliisa/ jorma,niin käskisin jäädä sinne pöntölle istumaan.- vaka vanha
Minä olen pari kertaa sanonut tämmöiselle ramppaajalle että ai sä jäät jo tässä, hyvä. Ja toivottanut vielä vauhdikasta loppumatkaa. Ei ole ollut apua,
- Niin ma tekisin
Miksi aloittaja ei vaihda liikkuvan immeisen kanssa paikkoja?
- vaka vanha
Et selvästikään tiedä useiden ihmisten asioiden arvojärjestystä heidän ollessaan lentokoneessa. Kolmanneksi tärkein on ikuinen elämä ja taivaspaikka. Toiseksi tärkein on vessa, ja tärkein on tietysti se ikkunapaikka, sitä ei vaihdeta.
Kerran pyysin vaihtamaan ja se tyyppi sanoi että ei niitä voi vaihtaa kun ne on matkustajaluettelossa nimen mukaan määrätyt. Että jos tulee joku hämminki niin ei pystytä tunnistamaan oikeaksi raadoksi. Siis se todella luuli että ne tunnistukset menee jonkun paikkanumeron mukaan ja pelästyi että tuon hirviön tuhkat seisoo ruukussa sen kakaroiden takanreunalla kun kerran istui mun paikalla. - Nauran ääneen yksin
vaka vanha kirjoitti:
Et selvästikään tiedä useiden ihmisten asioiden arvojärjestystä heidän ollessaan lentokoneessa. Kolmanneksi tärkein on ikuinen elämä ja taivaspaikka. Toiseksi tärkein on vessa, ja tärkein on tietysti se ikkunapaikka, sitä ei vaihdeta.
Kerran pyysin vaihtamaan ja se tyyppi sanoi että ei niitä voi vaihtaa kun ne on matkustajaluettelossa nimen mukaan määrätyt. Että jos tulee joku hämminki niin ei pystytä tunnistamaan oikeaksi raadoksi. Siis se todella luuli että ne tunnistukset menee jonkun paikkanumeron mukaan ja pelästyi että tuon hirviön tuhkat seisoo ruukussa sen kakaroiden takanreunalla kun kerran istui mun paikalla.Tiedän kyllä että immeisillä on kummallisia päähänpinttymiä, mutta tämä oli hulluimmasta päästä.
- Alter ego
Busseissa voi joutua reppureissaajan kolhimaksi. Olen silmälasien käyttäjä ja kahdesti työmatkalla saanut (parin vuoden sisällä) käytäväpuolella istuessani jonkun repusta tönäisyn pääni sivuun, jolloin silmälasitkin ovat liikahtaneet ja tallat painuneet kipeästi nenään. Onneksi ei särkyneet. Olen oppinut varomaan mutta en aina ajoissa huomaa reppuja. Mikä ihme siinä on ettei reppua oteta selästä käsinkantoon kun kuljetaan kapeilla käytävillä? Pientä kohteliaisuutta nyt muihin nähden, kiitos!
- vaka vanha
Sieppaahan se jos on nenä lytyssä.
- fasten your belts
Nuorena matkustelin, lensin ja laivalla Tukholma - Helsinki väliä. Minusta on tullut esiin jokin liskoaivojen ominaisuus. En enää tunne vetoa lentokoneella tai laivalla matkustamiseen, koska pelkään onnettomuutta tms. Enkä edes ole pelkääjä-tyyppiä. Nuorena kävelin aamuyöllä Pariisin asematunnelissa ja muuta vastaavaa. En voi tabuta nyt, mutta en koskaan pelännyt. Ehkä tästä syystä mitään ei sattunut.
Estonian kohtalo oli niin hirveä, että en taida enää haluta mennä edes risteilylle. Sorry, kirjoitin pikkusen aiheen vierestä... Mä ihan oikeasti luulen, että nykymaailmassa kannattaa palata agraariyhteiskunnan liikkuvuuteen ihan vain, jos haluaa elää pitempään. Silloin ei lähdetty kauas kotonurkilta. Tämä kanta ei ole tullut mun järkeilystäni, vaan ihan oikeasti paljon 'kauempaa', siitä osasta aivoja, jossa on hyvin vanhaa tietoa muun muassa eloonjäämisvietti, itsensä suojeleminen jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979