Sairaus

Alkoholismi on (ICD10) luokituksen mukainen sairaus, minkälaiseksi sen määrittelee Amerikan Lääkäriliitto: Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Myös AA on perustamisestaan (1935) alkaen lähtenyt siitä ajatuksesta, että alkoholismi on sairaus. Se ei ole oire jostakin muusta häiriöstä.
Alkoholismi on parantumaton, mutta hoidettavissa oleva sairaus. Alkoholisti ei koskaan kykene palaamaan "sosiaaliseen" alkoholinkäyttöön. Tämä on peruuttamatonta fysiologisista, psyykkisistä ja tunneperäisistä syistä johtuvaa. Alkoholismisairaus pysyy piilevänä elämän loppuun saakka ja puhkeaa uudelleen vähäisimmästäkin määrästä keskushermostoon vaikuttavaa ainetta.
Alkoholismia on esiintynyt jo vuosisatojen ajan, mutta mitä alkoholismi on, siitä keskustellaan yhä edelleen tänä päivänä. Perinteisesti alkoholismia on pidetty luonteen heikkoutena, psyykkisenä häiriönä, moraalittomuutena jne. Jopa Jumalan säätämäksi rangaistukseksi on alkoholismi määritelty pitkälle 1800-luvulle saakka. (vrt. mielisairaudet). WHO määritteli alkoholismin vuonna 1952 siten, että alkoholistit ovat kohtuuttomia juojia, joiden riippuvuus alkoholista on saavuttanut sellaisen asteen, että siinä ilmenee huomattavia sielullisia häiriötiloja tai ristiriitoja ruumiillisen ja sielullisen terveyden, ihmissuhteiden sekä yhteiskunnallisen ja taloudellisen toiminnan alueella.
1592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ja paskat!

Mikä sairaus se semmoinen on joka paranee sillä ettei avaa korkkia!

Äänestä
  • Johan se tuossa oli. Onko ongelma lukutaidossa, vai lukemisen ymmärtämisessä?
    Aapinen käteen, tai sitten yksinkertaisesti, kysy äidiltäsi.

    Äänestä

  • Joo, sokeritautikin paranee, kun ei vaan käytä sokeria.

    Äänestä

  • sokeri12 kirjoitti:

    Joo, sokeritautikin paranee, kun ei vaan käytä sokeria.

    Alkoholismi ei ole krooninen, eikä sitä sairaudeksikaan voi hyvällä tahdollakaan sanoa. Uskovaiset amerikan lääkärit ja AA:n hihhulit ovat tässä asiassa niin väärässä kuin olla ja voi.

    Äänestä

  • Onko säälikin sairautta? kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkoholismi

    Äänestä

  • Onko säälikin sairautta? kirjoitti:

    Alkoholismi ei ole krooninen, eikä sitä sairaudeksikaan voi hyvällä tahdollakaan sanoa. Uskovaiset amerikan lääkärit ja AA:n hihhulit ovat tässä asiassa niin väärässä kuin olla ja voi.

    http://rehappi.fi/alkoholismi/

    Äänestä

  • aapinen käteen kirjoitti:

    Johan se tuossa oli. Onko ongelma lukutaidossa, vai lukemisen ymmärtämisessä?
    Aapinen käteen, tai sitten yksinkertaisesti, kysy äidiltäsi.

    Kolmenkymmenen vuoden juominen oli sellainen korkeakoulu etten tarvitse aapista a-asioissa. Ihan sama mitä koulutetut ammattiymmärtäjät lässyttävät. Määritelläänkö anemiseksi jos laskee itsestään joka päivä desin-pari verta?

    Äänestä

  • En sitten avannut kirjoitti:

    Kolmenkymmenen vuoden juominen oli sellainen korkeakoulu etten tarvitse aapista a-asioissa. Ihan sama mitä koulutetut ammattiymmärtäjät lässyttävät. Määritelläänkö anemiseksi jos laskee itsestään joka päivä desin-pari verta?

    Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys.

    Äänestä

No, kyllähän alkoholismi on vaikea päihderiippuvuus, sen nyt jokainen tietää, mutta ei sitä silti kannattaisi sairaudeksi nimittää.
Riippuvuuksia on haitattomia, vähemmän haitallisia ja erittäin haitallisia, alkoholismi lukeutuu jälkimmäisiin.
Useimmille juopoille, niin kuin joskus itsellenikin alkoholismi ja kaikki siihen liittyvä, oli myös elämäntapa, ei sitä muunlaisesta elämästä osannut edes haaveillakaan.
Alkoholismi ei ole myöskään kroonista, testattu on ja huuhaa uskomukseksi olen sen todennut.

Äänestä
  • Alkoholismista voi toipua ja asiansa saada kuntoon.
    Moni on noussut todella pohjalta sekä fyysisesti että taloudellisesti.
    Jopa aivotoiminta palailee raittuden myötä ja vääristynyt,alkoholistinen,arvomaailma
    häviää. Keskuudessamme on henkilöitä, jotka ovat eläneet pitkään raittiina,rakentaneet uuden elämän ja ihmissuhteet, vakavista fyysisistä vaurioista huolimatta.
    Elinajan ennuste kohoaa terveellisillä elämäntavoilla, unenlahjat palautuvat ja uudet harrastukset täyttävät arjen.
    Lopettaminen kannattaa aina, vaikka elämä näyttäisi miten synkältä.
    Alkoholin käyttö lisää ja ylläpitää masentunut mieltä.
    Raitistunut alkoholisti osaa arvostaa ja nauttia elämästään.
    Vertaisryhmän tuki on suurimmalle osalle tärkeä keino ylläpitää raittiutta,päivä kerrallaan. Osalle ihmisistä katastrofi ja viimeinen iltahuuto on yhden lasillisen takana.
    Parasta on , että viimeistään parin vuoden raittuden jälkeen, alkoholi ei yksinkertaisesti herätä mielihaluja. Voisi sanoa, että yhteiskuntamme on jossain määrin alkoholisoitunut, sillä loppujen lopuksi koko aine on täysin turhake.

    Äänestä

  • aina kannattaa kirjoitti:

    Alkoholismista voi toipua ja asiansa saada kuntoon.

    työnnä löylykauha percesreikääsi

    "aina kannattaa" olen kanssasi samaa mieltä. En kadu päivääkään raittiuttani.
    Kävi raskaasta työstä kestää krapuloita, morkkiksia pilatuista asioista ja rahan vähyyttä juomisen takia. Pelkkää kehää kiersin.
    Lopulta ainoa hyvä asia mitä käteen jäi oli korkki. Sen korkin kiinni kiertämiseen voimat vielä riittivät.
    Kiitos!

    Äänestä

  • .AAnuksenhaju kirjoitti:

    työnnä löylykauha percesreikääsi

    sulla se on tainnut jämähtää korvien väliin

    Äänestä

Suositeltava määrä alkoholia on 17 annista vuorokaudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

holistipa kirjoitti:

Alkoholismi on (ICD10) luokituksen mukainen sairaus, minkälaiseksi sen määrittelee Amerikan Lääkäriliitto: Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Myös AA on perustamisestaan (1935) alkaen lähtenyt siitä ajatuksesta, että alkoholismi on sairaus. Se ei ole oire jostakin muusta häiriöstä.
Alkoholismi on parantumaton, mutta hoidettavissa oleva sairaus. Alkoholisti ei koskaan kykene palaamaan "sosiaaliseen" alkoholinkäyttöön. Tämä on peruuttamatonta fysiologisista, psyykkisistä ja tunneperäisistä syistä johtuvaa. Alkoholismisairaus pysyy piilevänä elämän loppuun saakka ja puhkeaa uudelleen vähäisimmästäkin määrästä keskushermostoon vaikuttavaa ainetta.
Alkoholismia on esiintynyt jo vuosisatojen ajan, mutta mitä alkoholismi on, siitä keskustellaan yhä edelleen tänä päivänä. Perinteisesti alkoholismia on pidetty luonteen heikkoutena, psyykkisenä häiriönä, moraalittomuutena jne. Jopa Jumalan säätämäksi rangaistukseksi on alkoholismi määritelty pitkälle 1800-luvulle saakka. (vrt. mielisairaudet). WHO määritteli alkoholismin vuonna 1952 siten, että alkoholistit ovat kohtuuttomia juojia, joiden riippuvuus alkoholista on saavuttanut sellaisen asteen, että siinä ilmenee huomattavia sielullisia häiriötiloja tai ristiriitoja ruumiillisen ja sielullisen terveyden, ihmissuhteiden sekä yhteiskunnallisen ja taloudellisen toiminnan alueella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu