KissFM:n "Timpeä" epäillään lapsen hyväksikäytöstä

piru_

Radioasema KissFM:n suosittua aamujuontajaa Timo "Timpe" Salosta epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Salonen on jättänyt epäilyn vuoksi työnsä Aamutiimin juontajana.

Kaksi noin 20-vuotiasta naista on jättänyt Salosesta rikosilmoituksen. Naisten mukaan Salonen oli heidän kanssaan sukupuolisessa kanssakäymisessä vuodenvaihteen 1999-2000 tienoilla. Ilmoituksen mukaan ainakin toinen naisista oli tuohon aikaan 15-vuotias. KissFM:n omistava SBS Finland Oy ja Salosen asianajaja Matti Wuori kertoivat asiasta Helsingissä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Wuoren mukaan mikään tapauksessa ei viittaa siihen, että naiset olisivat liikkeellä hämärillä motiiveilla esimerkiksi kiristystarkoituksessa. Tapahtumien kulusta ei ole erimielisyyksiä, mutta Salonen kiistää syyllistyneensä rikokseen. Yksityiskohdista vaietaan esitutkinnan keskeneräisyyteen vedoten.

SBS Finlandin toimitusjohtajan Leena Ryynäsen mukaan rikosepäilyistä kuultiin KissFM:ssä viime viikon keskiviikkona, jolloin Salonen ei yllättäen ilmaantunut töihin pidätyksen vuoksi.

218

186528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryysytar

      Ei voi muutakuin ihmetellä sitä, miksi nämä naiset vasta usean vuoden jälkeen huomaavat olleensa sukupuolisessa kanssakäymisessä alaikäisinä.

      Olisikohan tässä taas yksi keino päästä julkisuuteen ??

      • Kille

        Samaa mieltä. Todennäköisesti nämä likat ovat esittäneet jotain 18-vuotiasta, eivätkä takuulla ole panneet vastaan... Ja miksi he puhuvat vasta nyt?

      • Kalle
        Kille kirjoitti:

        Samaa mieltä. Todennäköisesti nämä likat ovat esittäneet jotain 18-vuotiasta, eivätkä takuulla ole panneet vastaan... Ja miksi he puhuvat vasta nyt?

        Samaa mieltä!! Tytöt taisi lukea viime viikolla erään artikkelin siitä, että miten pääsee helpointen julkuksi.

      • Lauri

        Oli hyvä että tytöt pystyivät ilmoittamaan ahdistavasta tapahtumasta. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä alaikäisinä kärsimään joutuneet ihmiset eivät useinkaan jaksa ilmoittaa asiasta viranomaisille.

        On törkeää ja petomaista ruveta nyt syyllistämään tyttöjä, kun he ovat kovalla tuskalla saaneet kuormaansa purettua.

        Sellaiset, jotka nyt puolustavat Timoa, ovat itsekin todennäköisesti pedofiilejä ja pelkäävät että heidän vastaavat tekonsa tulisi samalla tavoin julki.

        Yli 18v henkilö, joka sekaantuu alle 16 vuotiaaseen henkilöön, on joko mieleltään vakavasti sairas taikka sitten äärimmäisen paha ja petomainen.

        Toivottavasti Suomen oikeuslaitos ymmärtää asian ja langettaa riittävän suuret korvaus- ja vankeustuomiot Timolle.

      • Lauri
        Kalle kirjoitti:

        Samaa mieltä!! Tytöt taisi lukea viime viikolla erään artikkelin siitä, että miten pääsee helpointen julkuksi.

        Lapsiin sekaantuminen on niin törkeä teko, että siitä tulisi antaa vähintään elinkautinen(samoin kuin lapsipornon levittämisestä).
        Mutta jos kyseessä on lievempi tapaus(esim. kähmintä), tulisi silloinkin antaa muutama vuosi vankeutta.
        Valitettavasti rangaistukset Suomessa ovat aivan liian lieviä.:(

        Hyväksikäytöstä(tai muista rikoksista) ilmoittavien syyllistäminen pitäisi kieltää lailla. On väärin syyllistää ihmisiä, jotka hakevat yhteiskunnalta apua tuskaansa.

        Jos Timo todetaan syylliseksi, niin hän kuuluu tyrmään(ainakin muutamaksi vuodeksi).

        Pitääpi kuunnella, puhutaanko kyseisessä radio-ohjelmassa tästä Timosta yhtä vahingoniloisesti, kuin muista henkilöistä, joita siinä on nälvitty.

      • Setä
        Lauri kirjoitti:

        Ihanko oikein olet tuomari. Olisi vain parempi olla ensin hiljaa ja kommentoida vasta sitten kun asioista jotain ymmärtää. Lue nyt vain kiltisti niihin matikankokeisiin!

      • koo

        asiahan ei meille itseasiassa kuulu mutta suurinosa suomen miehista ainakin nykypäivänä on seurustellut tai harrastanut seksiä paljon nuorempien kanssa eli miksi yksi kyseinen ihminen juuri julkisuudessa oleva pitäisi siitä ristiinnaulita koska niin kuin yleensä tuskin tytöt ovat aikoinaan pahoillaan asiasta olleet

      • Pazi

        Ei Turusestakaan puhuttu mitään kun se sai kenkää KISS:ltä.......tuskin siis Salosestakaan......

      • Lauri
        koo kirjoitti:

        asiahan ei meille itseasiassa kuulu mutta suurinosa suomen miehista ainakin nykypäivänä on seurustellut tai harrastanut seksiä paljon nuorempien kanssa eli miksi yksi kyseinen ihminen juuri julkisuudessa oleva pitäisi siitä ristiinnaulita koska niin kuin yleensä tuskin tytöt ovat aikoinaan pahoillaan asiasta olleet

        Mistä tiedät muista miehistä. Mutta sinä itse juuri tunnustit olevasi pedofiili.

        En ainakaan minä tiedä lähipiirissäni paria poikkeustapausta lukuunottamatta, mainitsemiasi pedofiilitapauksia:
        ("mutta suurinosa suomen miehista ainakin nykypäivänä on seurustellut tai harrastanut seksiä paljon nuorempien kanssa")

        Olen 22v ja itselläni ei kyllä tulisi mieleenkään alle 18v(saati sitten alle 16v) tytöstä sellaista.

        Puolustelet vain omaa pedofiliuttasi... säälittävää:(

      • SSS
        Lauri kirjoitti:

        Lapsiin sekaantuminen on niin törkeä teko, että siitä tulisi antaa vähintään elinkautinen(samoin kuin lapsipornon levittämisestä).
        Mutta jos kyseessä on lievempi tapaus(esim. kähmintä), tulisi silloinkin antaa muutama vuosi vankeutta.
        Valitettavasti rangaistukset Suomessa ovat aivan liian lieviä.:(

        Hyväksikäytöstä(tai muista rikoksista) ilmoittavien syyllistäminen pitäisi kieltää lailla. On väärin syyllistää ihmisiä, jotka hakevat yhteiskunnalta apua tuskaansa.

        Jos Timo todetaan syylliseksi, niin hän kuuluu tyrmään(ainakin muutamaksi vuodeksi).

        Pitääpi kuunnella, puhutaanko kyseisessä radio-ohjelmassa tästä Timosta yhtä vahingoniloisesti, kuin muista henkilöistä, joita siinä on nälvitty.

        Minä aloitin SEKSIN harrastaminen n.12-13v...
        Tytöt olivat 13-18v ja kivaa oli...
        EI tarvinnut väkisin ketään "kähmiä" tytöt olivat jopa innokkaampia kuin minä...
        Nykyään n.15v tytöt on täysiä KONEITA...
        Tosin eihän ketään saa väkisin raiskata...

        T MIES

      • MURRRR

        Linnaan tollaset sairaat luonnonoikut pitää laittaa!

      • koo
        Lauri kirjoitti:

        Mistä tiedät muista miehistä. Mutta sinä itse juuri tunnustit olevasi pedofiili.

        En ainakaan minä tiedä lähipiirissäni paria poikkeustapausta lukuunottamatta, mainitsemiasi pedofiilitapauksia:
        ("mutta suurinosa suomen miehista ainakin nykypäivänä on seurustellut tai harrastanut seksiä paljon nuorempien kanssa")

        Olen 22v ja itselläni ei kyllä tulisi mieleenkään alle 18v(saati sitten alle 16v) tytöstä sellaista.

        Puolustelet vain omaa pedofiliuttasi... säälittävää:(

        en ole olen 26 vuotias nuori äiti...

      • Arto-76

        Kyllä niin HAISEE tää juttu!!!

        5 vuotta odotetetaan ilmoittamista....eihän taustalla voi olla muuta kuin rahastuksen makua, voihan kivusta ja kärsimyksestä saada mukavat euromäärät parikymppisten tyttöjen tileille...HUH HUH!!!!

        En mitenkään puolusta väitettyä rikosta, mutta on tämä tuon rikosnimikkeen lievin mahdollinen kuviteltavissa oleva tapahtuma, varsinkin jos tytöt ovat itse olleet aktiivisia toiminnan suhteen ja oli perusteltua olettaa heidän olevan vähintään 16-vuotiaita.

      • Arto-76
        Lauri kirjoitti:

        Mistä tiedät muista miehistä. Mutta sinä itse juuri tunnustit olevasi pedofiili.

        En ainakaan minä tiedä lähipiirissäni paria poikkeustapausta lukuunottamatta, mainitsemiasi pedofiilitapauksia:
        ("mutta suurinosa suomen miehista ainakin nykypäivänä on seurustellut tai harrastanut seksiä paljon nuorempien kanssa")

        Olen 22v ja itselläni ei kyllä tulisi mieleenkään alle 18v(saati sitten alle 16v) tytöstä sellaista.

        Puolustelet vain omaa pedofiliuttasi... säälittävää:(

        ...mutta jos jokaiselta naiselta ei pyydä henkilöllisyystodistusta tai ajokorttia, ei millään voi nykyaikana tietää onko nainen 15 vai parikymppinenkin jopa! Että se asianlaita täytyy ainakin ymmärtää.

      • Nupo
        Lauri kirjoitti:

        Lapsiin sekaantuminen on niin törkeä teko, että siitä tulisi antaa vähintään elinkautinen(samoin kuin lapsipornon levittämisestä).
        Mutta jos kyseessä on lievempi tapaus(esim. kähmintä), tulisi silloinkin antaa muutama vuosi vankeutta.
        Valitettavasti rangaistukset Suomessa ovat aivan liian lieviä.:(

        Hyväksikäytöstä(tai muista rikoksista) ilmoittavien syyllistäminen pitäisi kieltää lailla. On väärin syyllistää ihmisiä, jotka hakevat yhteiskunnalta apua tuskaansa.

        Jos Timo todetaan syylliseksi, niin hän kuuluu tyrmään(ainakin muutamaksi vuodeksi).

        Pitääpi kuunnella, puhutaanko kyseisessä radio-ohjelmassa tästä Timosta yhtä vahingoniloisesti, kuin muista henkilöistä, joita siinä on nälvitty.

        On tiettyjä kulttuureja, joissa miehellä on useita alle 14 vuotiaita vaimoja. Kaikki on siitä kiinni, mihin tottuu ja mihin maahan sattuu syntymään. Ei kuitenkaan kannata ihmetellä itsestäänselvyyksiä.
        Jos 18 vuotias tyttö seurustelee 17,5 vuotiaan pojan kanssa, hän on pedofiili.

      • tietäjä..
        Arto-76 kirjoitti:

        ...mutta jos jokaiselta naiselta ei pyydä henkilöllisyystodistusta tai ajokorttia, ei millään voi nykyaikana tietää onko nainen 15 vai parikymppinenkin jopa! Että se asianlaita täytyy ainakin ymmärtää.

        Selityksen makua, juuri tuollaisten takia nuoret tyttäremme saavat kärsiä lopun ikänsä.

      • Nupo
        tietäjä.. kirjoitti:

        Selityksen makua, juuri tuollaisten takia nuoret tyttäremme saavat kärsiä lopun ikänsä.

        No miksi nuoret tyttärenne hakeutuvat vanhempien, yli 18 vuotiaiden miesten seuraan? Kun itse olin ylä-asteella koulussa, 13vuotiaat tytöt juopottelivat rappukäytävissä ja seurustelivat autoilevien henkilöiden kanssa. Omasta tahdostaan.

      • Arto-76
        Lauri kirjoitti:

        Oli hyvä että tytöt pystyivät ilmoittamaan ahdistavasta tapahtumasta. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä alaikäisinä kärsimään joutuneet ihmiset eivät useinkaan jaksa ilmoittaa asiasta viranomaisille.

        On törkeää ja petomaista ruveta nyt syyllistämään tyttöjä, kun he ovat kovalla tuskalla saaneet kuormaansa purettua.

        Sellaiset, jotka nyt puolustavat Timoa, ovat itsekin todennäköisesti pedofiilejä ja pelkäävät että heidän vastaavat tekonsa tulisi samalla tavoin julki.

        Yli 18v henkilö, joka sekaantuu alle 16 vuotiaaseen henkilöön, on joko mieleltään vakavasti sairas taikka sitten äärimmäisen paha ja petomainen.

        Toivottavasti Suomen oikeuslaitos ymmärtää asian ja langettaa riittävän suuret korvaus- ja vankeustuomiot Timolle.

        ...Hienoa kun edes yksi meistä on täysin puhdas turmelevista ajatuksista..

        Toisaalta säälittää, ettet pysty omaksumaan asioden molempia puolia.

        Timo teki väärin, se on selvä. Jos ei oikeudellisesti, niin ainakin avioliittoaan kohtaan. En voi edes kuvitella miltä vaimosta tuntuu.

        "mutta synnitön heittäköön ensimmäisen kiven", ja luulenpa Lauri, että taidat itse olla Jumalasta seuraava kun noin kovin olet tuomitsemassa Timo Salosta. Eiköhän jätetä se kuitenkin Oikeuslaitoksen harkittavaksi.

        Osaan itse asettua varsin hyvin Timpen asemaan miehenä, joten ymmärrän tilanteen, vaikken ole koskaan vastaavassa itse ollutkaan.
        Se vaan todella vaivaa minua, että miksi kesti melkein 5 vuotta ennenkuin asia tuli julki..?
        En millään voi ymmärtää sitä...eivätkö he muka aiemmin "tajunneet" asiaa? Tuskin näinkään oli.
        Maalaisjärjellä ajateltuna kyseessä ei voi olla muuta kuin korvauksien hakeminen ja nimenomaan rahallisen sellaisen!

      • Arto-76
        tietäjä.. kirjoitti:

        Selityksen makua, juuri tuollaisten takia nuoret tyttäremme saavat kärsiä lopun ikänsä.

        ...vetää viinaa, livahtavat väärennetyillä henkkareilla tai tutun avustuksella ravintoloihin ja iskevät miehiä jo kuin vanhat tekijät!
        Nyt vain nähtiin selvä hyötysuhde...

      • käppäilijä
        Nupo kirjoitti:

        "Kun itse olin ylä-asteella koulussa, 13vuotiaat tytöt juopottelivat rappukäytävissä ja seurustelivat autoilevien henkilöiden kanssa."

        Etkö ymmärrä, että noin nuoret lapset eivät vielä ymmärrä kaikkea mitä he tekevät. Aikuisen ihmisen ei tule mennä asiaan mukaan.
        Heidän kehonsa alkaa tuossa iässä vähitellen muuttua aikuisen naisen kehon näköiseksi, mutta henkiseen kehitykseen he tarvitsevat vielä hyvin kauan aikaa.

        Käsittämätöntä toimittajan teossa oli myös se, että hänellä ilmeisesti tekohetkellä oli tyttökaveri, mutta se on hyvin pientä pedofiilitekojen rinnalla.

        Kommentistasi voi hyvin päätellä, että olet itse tuollainen "autoileva henkilö"?

        Ymmärrät kai, että tuollaisesta asiasta on hyvin vaikea mennä kertomaan. Onneksi he kuitenkin saivat voimia.

        Korvauksia heidän kuuluisi saadakin. He kun ovat varmasti saaneet tapauksesta elinikäisiä traumoja.

        Toivottavasti niiden tyttöjen hätää ymmärretään kuunnella siellä oikeussalissa.

      • Ape
        käppäilijä kirjoitti:

        Jos jotkut niin mieluusti haluaa ajatella väkisin kaikkein pahinta Timpestä, mikseivät he tee sitä myös näistä NAISISTA!?

        Kaikkia mahdollisuuksia on ajateltava avoimin mielin.

        Vaihtoehto A: Timpe on paha pedofiili- Tytöt mitääntietämättömiä uhreja.

        Vaihtoehto B: Tytöt ovat itseään tyrkyttäviä, seksiä tarjovavia naisia - Timpe kusetettu uhri.

        Kumpikin yhtä uskottava, mutta jotenkin tuo B kuulostaa nykyaikaisessa maailmassa uskottavammalta.

        Ei saa olla niin sinisilmäinen uskoen, että nämä "uhrit" ovat painiskelleet tämän asian kanssa jo 5 vuotta ja vasta nyt tulivat julkisuuteen. Toki sekin on mahdollista, mutta yrittäen ajatella mahdollisimman objektiivisesti kenties tapahtumiin johtaneita kuvioita, en näe millään tätä rikollinen-uhri yhtälöä tässä.

      • Nupo
        käppäilijä kirjoitti:

        "Kun itse olin ylä-asteella koulussa, 13vuotiaat tytöt juopottelivat rappukäytävissä ja seurustelivat autoilevien henkilöiden kanssa."

        Etkö ymmärrä, että noin nuoret lapset eivät vielä ymmärrä kaikkea mitä he tekevät. Aikuisen ihmisen ei tule mennä asiaan mukaan.
        Heidän kehonsa alkaa tuossa iässä vähitellen muuttua aikuisen naisen kehon näköiseksi, mutta henkiseen kehitykseen he tarvitsevat vielä hyvin kauan aikaa.

        Käsittämätöntä toimittajan teossa oli myös se, että hänellä ilmeisesti tekohetkellä oli tyttökaveri, mutta se on hyvin pientä pedofiilitekojen rinnalla.

        Kommentistasi voi hyvin päätellä, että olet itse tuollainen "autoileva henkilö"?

        Minä en itse ollut "autoileva henkilö", mutta seurasin isojen poikien touhuja muiden lailla sivusta. Minä en halua enkä tarvitse kokematonta, vaan kokenutta. Minä nautin kun vastapuoli nauttii.
        En halua puolustella tuota toimittajaa, mutta tiedän, että humalassa tulee tehtyä kaikenlaista.

      • Tasajako
        käppäilijä kirjoitti:

        Ymmärrät kai, että tuollaisesta asiasta on hyvin vaikea mennä kertomaan. Onneksi he kuitenkin saivat voimia.

        Korvauksia heidän kuuluisi saadakin. He kun ovat varmasti saaneet tapauksesta elinikäisiä traumoja.

        Toivottavasti niiden tyttöjen hätää ymmärretään kuunnella siellä oikeussalissa.

        Jaa nää itseään tyrkyttävät teini-ikäiset munahaukat oli sitten aivan syyttömiä vai? Raiskattiinko ne sitten? Miksi heräsivät vasta nyt, viiden vuoden jälkeen? Kyllä mä veikkaan että syytä on molemmissa...noilla teinih....lla vaan tuli pikkurahan puute!

      • Kari

        Niin voi olla aika vaikea lähteä kertomaan kenellekään mitään kun joutuu raiskatuksi...tuntee häpeää ja syyllisyyttä...voi mennä useita vuoria kun kerää rohkeutta!!!

      • Golddiggers
        käppäilijä kirjoitti:

        Ymmärrät kai, että tuollaisesta asiasta on hyvin vaikea mennä kertomaan. Onneksi he kuitenkin saivat voimia.

        Korvauksia heidän kuuluisi saadakin. He kun ovat varmasti saaneet tapauksesta elinikäisiä traumoja.

        Toivottavasti niiden tyttöjen hätää ymmärretään kuunnella siellä oikeussalissa.

        Niin, tytöillä taitaa olla kova hätä saada rahaa ja julkisuutta... Olihan se nyt jälkeenpäin ajateltuna niin rankkaa tyrkyttää itseään aikuisena esiintyen miehelle... Teini-ikäiset tytöt ovat valehtelevia ja kieroja, siis eivät kaikki mutta eikö näitä tapauksia ole ollut. Itse ainakin kusetin ikäni, mutta oma moka, turha miestä syyttää vaikka ehkä ei olisi niin nuorena tarvinnut sekoilla. Mies ei tod. tiennyt ikääni... Joten turha sääliä teinihoroja, itse ovat vapaaehtoisesti johtaneet miestä harhaan. Harmi, että saavat nyt siitä rahaa. Eikö ihmiset ole vieläkään oppineet että kaikki teinit eivät ole viattomia lapsia... Usa:ssa näitä juttuja on ollut enemmänkin, alaikäiset harrastavat seksiä vanhemmaksi tekeytyen julkkiksen kanssa ja Cha-ching, rahaa tulee. Yrjötys.

      • Meitsi

        Miettikkää (varsinkin miehet) tilannetta, jossa olet jurrissa kuin apina, kaksi kaunista naista kiehnää ympärillä toosat märkinä ja ehdottelee ja väittää kivenkovaan olevansa 17v. Ja ettekö rusauttaisi!?!?!? Sitten menkää hoitoon...

        Tosi ikävä juttu Timpelle, paskaa säkää oli ei voi muuta sanoa. Ei mitään ihan terveitä oo ne kaksi horoakaan, pilaa toisen maineen, duunin, ehkä jopa perhe-elämän(toivottavasti ei!!!) Toivottavasti niillä on nyt hyvä mieli..

        Ja Ilta-Sanomat ja Ilta-Lehti on ihan perseestä!!!!! Lööpeistä saa mielikuvan Timpen olleen hiekkalaatikolla sorkkimassa 8 vuotiaita vaikka tosiasiassa ruivi menemään jurripäissään aikuisia naisia. Perkele ku on väärin!!

        Tsemppiä Timpelle ja äkkiä takasin sinne radioon!!!!

      • synt1926
        Arto-76 kirjoitti:

        ...vetää viinaa, livahtavat väärennetyillä henkkareilla tai tutun avustuksella ravintoloihin ja iskevät miehiä jo kuin vanhat tekijät!
        Nyt vain nähtiin selvä hyötysuhde...

        Niin se vain on alati ollut, että miehen on vaikea vastustaa tyttöjä kirsikkasuita, joilla hattu on c h i c .

      • Realisti
        Meitsi kirjoitti:

        Miettikkää (varsinkin miehet) tilannetta, jossa olet jurrissa kuin apina, kaksi kaunista naista kiehnää ympärillä toosat märkinä ja ehdottelee ja väittää kivenkovaan olevansa 17v. Ja ettekö rusauttaisi!?!?!? Sitten menkää hoitoon...

        Tosi ikävä juttu Timpelle, paskaa säkää oli ei voi muuta sanoa. Ei mitään ihan terveitä oo ne kaksi horoakaan, pilaa toisen maineen, duunin, ehkä jopa perhe-elämän(toivottavasti ei!!!) Toivottavasti niillä on nyt hyvä mieli..

        Ja Ilta-Sanomat ja Ilta-Lehti on ihan perseestä!!!!! Lööpeistä saa mielikuvan Timpen olleen hiekkalaatikolla sorkkimassa 8 vuotiaita vaikka tosiasiassa ruivi menemään jurripäissään aikuisia naisia. Perkele ku on väärin!!

        Tsemppiä Timpelle ja äkkiä takasin sinne radioon!!!!

        Kirjoitit, Meitsi, täyttä asiaa! Media todellakin vääntää mielikuvaa jostain todella sairaasta jutusta. Pettäminen tosin on väärin, mutta että hyväksikäyttöä... Not.

      • Diude
        tietäjä.. kirjoitti:

        Selityksen makua, juuri tuollaisten takia nuoret tyttäremme saavat kärsiä lopun ikänsä.

        ...että se siitä ''nuorien tyttäriemme nuoruuden pilaamisesta''

      • Cosi fan tutti
        Meitsi kirjoitti:

        Miettikkää (varsinkin miehet) tilannetta, jossa olet jurrissa kuin apina, kaksi kaunista naista kiehnää ympärillä toosat märkinä ja ehdottelee ja väittää kivenkovaan olevansa 17v. Ja ettekö rusauttaisi!?!?!? Sitten menkää hoitoon...

        Tosi ikävä juttu Timpelle, paskaa säkää oli ei voi muuta sanoa. Ei mitään ihan terveitä oo ne kaksi horoakaan, pilaa toisen maineen, duunin, ehkä jopa perhe-elämän(toivottavasti ei!!!) Toivottavasti niillä on nyt hyvä mieli..

        Ja Ilta-Sanomat ja Ilta-Lehti on ihan perseestä!!!!! Lööpeistä saa mielikuvan Timpen olleen hiekkalaatikolla sorkkimassa 8 vuotiaita vaikka tosiasiassa ruivi menemään jurripäissään aikuisia naisia. Perkele ku on väärin!!

        Tsemppiä Timpelle ja äkkiä takasin sinne radioon!!!!

        Jos näet jonkun tipauttavan säkillisen tuhannen euron seteleitä... Kyllähän niille käyttöä keksii!

      • Rampo
        Lauri kirjoitti:

        Mistä tiedät muista miehistä. Mutta sinä itse juuri tunnustit olevasi pedofiili.

        En ainakaan minä tiedä lähipiirissäni paria poikkeustapausta lukuunottamatta, mainitsemiasi pedofiilitapauksia:
        ("mutta suurinosa suomen miehista ainakin nykypäivänä on seurustellut tai harrastanut seksiä paljon nuorempien kanssa")

        Olen 22v ja itselläni ei kyllä tulisi mieleenkään alle 18v(saati sitten alle 16v) tytöstä sellaista.

        Puolustelet vain omaa pedofiliuttasi... säälittävää:(

        Niinpä niin. Tuodaanpa Laurille muutama mehukas hyvin kehittynyt pissis ja meikataan, ja puetaan jonka jälkeen sekoitetaan nuoren näköisiin 20.vuotiaisiin.
        Eipä taida PikkuLauri osua oikeaan, valkatessaan seasta täysikäisiä.
        Voi pyhimys!!!

      • Rampo
        tietäjä.. kirjoitti:

        Selityksen makua, juuri tuollaisten takia nuoret tyttäremme saavat kärsiä lopun ikänsä.

        Helvetin julkisuudenkipeitä ämmiä nykyään liikkeellä. Ensin kuksitaan jonkun varatun julkkiksen kanssa. Sitten soitetaan lehtiin ja kerrotaan, että "Minä se olin!!!!"
        SALARAKAS.....Meillä oli suhde.
        Niin on tainnut nytkin käydä.

      • Dad
        tietäjä.. kirjoitti:

        Selityksen makua, juuri tuollaisten takia nuoret tyttäremme saavat kärsiä lopun ikänsä.

        Parempi pitää ne tyttäret nyt siellä kotona enemmän ettei nyt vaan satu mitään, tyttäret ovat yllättävän kekseliäitä itsekin jos joku ei hiukan katso perään.

        Kun kiinnität heihin hiukan enemmän huomiota aidosti, niin he eivät juokse vanhempien miesten perässä niin kovasti kerjäämässä sitä puuttuvaa huomiota.

        Yllättävän moni isukki iskee euroja tyttärille kouraan ja baanalle vaan, ei mitään rajoja/mielenkiintoa tekemisiin tai kotikasvatusta.

      • kehiin
        SSS kirjoitti:

        Minä aloitin SEKSIN harrastaminen n.12-13v...
        Tytöt olivat 13-18v ja kivaa oli...
        EI tarvinnut väkisin ketään "kähmiä" tytöt olivat jopa innokkaampia kuin minä...
        Nykyään n.15v tytöt on täysiä KONEITA...
        Tosin eihän ketään saa väkisin raiskata...

        T MIES

        ois ihan nastaa saada semmonen kiss FM tyylinen pilapuhelu Timbelle.....

      • in.na
        Lauri kirjoitti:

        Lapsiin sekaantuminen on niin törkeä teko, että siitä tulisi antaa vähintään elinkautinen(samoin kuin lapsipornon levittämisestä).
        Mutta jos kyseessä on lievempi tapaus(esim. kähmintä), tulisi silloinkin antaa muutama vuosi vankeutta.
        Valitettavasti rangaistukset Suomessa ovat aivan liian lieviä.:(

        Hyväksikäytöstä(tai muista rikoksista) ilmoittavien syyllistäminen pitäisi kieltää lailla. On väärin syyllistää ihmisiä, jotka hakevat yhteiskunnalta apua tuskaansa.

        Jos Timo todetaan syylliseksi, niin hän kuuluu tyrmään(ainakin muutamaksi vuodeksi).

        Pitääpi kuunnella, puhutaanko kyseisessä radio-ohjelmassa tästä Timosta yhtä vahingoniloisesti, kuin muista henkilöistä, joita siinä on nälvitty.

        Jaapajaa.

        Minullakin oli 15 vuotiaana täysi-ikäinen poikaystävä, ja meillä oli ihan seksielämääkin.

        Eli olen sitten hyväksikäytetty ja silloinen poikaystäväni oli pedofiili, HAHHAA!!

      • in.na
        Lauri kirjoitti:

        Oli hyvä että tytöt pystyivät ilmoittamaan ahdistavasta tapahtumasta. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä alaikäisinä kärsimään joutuneet ihmiset eivät useinkaan jaksa ilmoittaa asiasta viranomaisille.

        On törkeää ja petomaista ruveta nyt syyllistämään tyttöjä, kun he ovat kovalla tuskalla saaneet kuormaansa purettua.

        Sellaiset, jotka nyt puolustavat Timoa, ovat itsekin todennäköisesti pedofiilejä ja pelkäävät että heidän vastaavat tekonsa tulisi samalla tavoin julki.

        Yli 18v henkilö, joka sekaantuu alle 16 vuotiaaseen henkilöön, on joko mieleltään vakavasti sairas taikka sitten äärimmäisen paha ja petomainen.

        Toivottavasti Suomen oikeuslaitos ymmärtää asian ja langettaa riittävän suuret korvaus- ja vankeustuomiot Timolle.

        "Yli 18v henkilö, joka sekaantuu alle 16 vuotiaaseen henkilöön, on joko mieleltään vakavasti sairas taikka sitten äärimmäisen paha ja petomainen."

        Ja mitä mieltä tästä on ne tuhannet ja taas tuhannet pariskunnat joissa toteutuu juuri tämä ikäjakauma?

        Höpöhöpö, lopeta provoilu.

        Suomen laissa on valitettavasti tällainen porsaanreikä, että naiset voi kiusata / kiristää / kostaa juuri tämän 18-"lain" avulla. Pettyneet / katkerat naiset saavat tästä aseen syyttää miestä itseasiassa ihan muusta asiasta mihin mies on edes syyllistynyt. 15-vuotias ei ole kuule ihan mikään lapsonen enää eikä taatusti ole uhri (jollei häntä sitten olla raiskattu, mutta se onkin sitten jo eri juttu).

      • logisti
        Lauri kirjoitti:

        Lapsiin sekaantuminen on niin törkeä teko, että siitä tulisi antaa vähintään elinkautinen(samoin kuin lapsipornon levittämisestä).
        Mutta jos kyseessä on lievempi tapaus(esim. kähmintä), tulisi silloinkin antaa muutama vuosi vankeutta.
        Valitettavasti rangaistukset Suomessa ovat aivan liian lieviä.:(

        Hyväksikäytöstä(tai muista rikoksista) ilmoittavien syyllistäminen pitäisi kieltää lailla. On väärin syyllistää ihmisiä, jotka hakevat yhteiskunnalta apua tuskaansa.

        Jos Timo todetaan syylliseksi, niin hän kuuluu tyrmään(ainakin muutamaksi vuodeksi).

        Pitääpi kuunnella, puhutaanko kyseisessä radio-ohjelmassa tästä Timosta yhtä vahingoniloisesti, kuin muista henkilöistä, joita siinä on nälvitty.

        Syytetty on ja oli itsekin lapsi.
        Muuten, se tyttö, jota ei kukaan "kähmi" on onneton, hylätty.

      • ööö?...
        Setä kirjoitti:

        Ihanko oikein olet tuomari. Olisi vain parempi olla ensin hiljaa ja kommentoida vasta sitten kun asioista jotain ymmärtää. Lue nyt vain kiltisti niihin matikankokeisiin!

        saanen kysyä mitä ajat tällä kommentillasi takaa?

    • Metusalem

      Outs, kaikkea ne ihmiset milleniunhuumassaan teki. No, noita vastaavia juttuja on nuo itä-Suomen pienet kylät täynnä (12½v. seurustelee 25v. työttömän wunderbaum-toyota pummin kanssa).

    • fghfdfgdfd

      Sillähän on sen vaimonsa kanssa jo kouluikäisiä lapsia eli Timpe ei ole ollut vain pedofiili vaan myös pettäjä!

      • Anna

        olla, jos et tiedä mistä puhut

        t Pluto =)

      • Realisti
        Anna kirjoitti:

        olla, jos et tiedä mistä puhut

        t Pluto =)

        Ensinnäkin, ihmetyttää, että jos ne 15-vuotiaana(kuten aika moni muukin) on ollut "silleen", niin miksi nyt tuoda asia esille ? Oliko niitä muka siihen pakotettu vai ? No okei, alaikäisiä, mutta haiskahtaa siltä, että on pari typyä hokannut tässä että tämä on heidän 15-minuuttisensa julkisuudessa.

      • qwerty
        Realisti kirjoitti:

        tässä on nyt keksimällä keksitty tapa päästä julkisuuteen ja aiheuttaa harmia toiselle. 15-vuotias joka on harrastanut seksiä nyt ei nykyään enää oo mikään harvinaisuus. toivottavasti asian annetaan olla :(

      • Niina
        qwerty kirjoitti:

        tässä on nyt keksimällä keksitty tapa päästä julkisuuteen ja aiheuttaa harmia toiselle. 15-vuotias joka on harrastanut seksiä nyt ei nykyään enää oo mikään harvinaisuus. toivottavasti asian annetaan olla :(

        Eräänä päivänä tällä viikolla nähdään aivan sataprossasesti kaksi tytön tylleröä kannessa.Itse en ole vähään aikaan kuunnellut aamutiimiä,kun taso on hieman laskenut juontaja vaihdosten jälkeen.

      • Toinen realisti
        Realisti kirjoitti:

        Ensinnäkin, ihmetyttää, että jos ne 15-vuotiaana(kuten aika moni muukin) on ollut "silleen", niin miksi nyt tuoda asia esille ? Oliko niitä muka siihen pakotettu vai ? No okei, alaikäisiä, mutta haiskahtaa siltä, että on pari typyä hokannut tässä että tämä on heidän 15-minuuttisensa julkisuudessa.

        Katso nyt ensin tulevatko lainkaan julkisuuteen. Huomaa tämä Wuoren kommentti:

        "Wuoren mukaan mikään tapauksessa ei viittaa siihen, että naiset olisivat liikkeellä hämärillä motiiveilla esimerkiksi kiristystarkoituksessa"

        Kun ei tiedä mitä asiaan liittyy, on parempi olla tuomitsematta ketään. Seksuaalirikokset ovat arkoja paikkoja, osa ihmisistä ei pysty niistä ilmoittamaan koskaan.

      • fgfdfgdfd
        Anna kirjoitti:

        olla, jos et tiedä mistä puhut

        t Pluto =)

        Tiedämpä hyvinkin... ehkä vähän turhankin hyvin.

      • Kuuntelija

        Mitäköhän sanois viettelystestin tulos! Monta surullista kohtaloa saatiin viettelystesteissä, muistatteko?! Timpe sanoi myös yhdessä lähetyksessä, kun musiteltiin "menneitä aikoja" ..Että niin, se oli vielä aikaa kun tyttö sanoi ei. Aika osuvasti sanottu Timpeltä!

      • junnu

        ihmettelen miks vasta viiden vuoden jälkeen tulevat julkisuuteen..kostostako on kyse...ei järvi soutamalla kuivu..naurettavia likkoja..

      • Rampo
        Kuuntelija kirjoitti:

        Mitäköhän sanois viettelystestin tulos! Monta surullista kohtaloa saatiin viettelystesteissä, muistatteko?! Timpe sanoi myös yhdessä lähetyksessä, kun musiteltiin "menneitä aikoja" ..Että niin, se oli vielä aikaa kun tyttö sanoi ei. Aika osuvasti sanottu Timpeltä!

        No saipahan Timpe maistaa omaa lääkettään.
        Kiss FM.hän pyöritti aikanaan tuota sairastakin sairaanpaa "VIETTELYSTESTIÄ".
        Sellaisia ne testitulokset sitten on.

    • 15:n minuutin kuuluisuus....

      Tsemppiä sulle Timpe.Älä anna sinua paheksuvien kirjoitusten masentaa!Tuntematta ja neitosia näkemättä voin sanoa,että aika moni teini näyttää ikäistään monta vuotta vanhemmalta.Ja raiskauksestahan ei ole kyse,ennemmin julkisuudenkipeiden neitosten halusta päästä julkkikseksi.Nimittäin jos epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuodaan vasta nyt julkisuuteen ei asiasta voi muuta päätellä.Eiköhän oikeus päädy samalle kannalle.Laki on laki, sitä en kiistä,mutta erehtyminen on inhimillistä.Ikävä kyllä.Myös tässä asiassa.

      • AGITAATTORI

        Siinä se ny nähtiin taas -tämä muka lupsakka ja rempseä veikkonen onkin nuoria tyttöjä ahnaasti vaaniva isopahasusi-jokaisella on se pimeä puolensa vaikkei kaikki sitä tiedostakkaan, kun siitä ei paljoo puhuta,, mutta kun vielä on noin häikäilemätönkin!

      • tööt

        Sikäli Timpe on vaikeuksissa, että sosiaalitanttojen mafia voi haluta tehdä miehestä varoittavan esimerkin. Nainen ei saa tulla katumapäälle sen jälkeen, kun on antanut. Silloin kyse ei oel raiskauksesta. On oikeusmurha, jos Timpe tuomitaan hyväksikäytöstä, kun iso 15-vuotiaista näyttää parikymppisiltä hutsuilta.

    • asiahan ei minulle kuulu mu...

      Minkäs ikäinen heppu tämä Timpe on?

      • pölö

        Joku kolmekymppinen se taitaa olla

      • JII

        on ikää..

      • Tiitu

        ...Timpe oli 26-vuotias...

    • Ansku

      että osaa suututtaa ne tytöt, jotka tämän "hyväksikäytön" ovat kärsineet! He tässä hyväksikäyttävät... Tuskinpa tästä on tytöille mitään traumoja jäänyt, eriasia jos olisi kysymys raiskauksesta. Senhän nyt kaikki tietää, että nykyään on aika vaikeaa sanoa tytöstä, että onko hän 15 vai 18. Ja jos miehelle seksiä tarjotaan niin harvempi siitä kieltäytyy.
      Toivon todella, että Timpe saa vielä tämän repostelun jälkeen elämänsä kuntoon, vaikka ne pikkuhutsut sen yrittävätkin vimmalla pilata, vain ja ainoastaan sen takia, että joku huomaa heidät!! *suurta pahekeksuntaa*

      • mirmelo

        Joopa joo! Ihan vihaks pistää just tämmöset p***ajutut. Siis kuinka paljon näitä viimeaikoina esille tulleita pyrkyreitä vielä putkahtelee jos minkä lehden lööppeihin?!?! On muutamat naikkoset keksineet mielestään loistavan keinon saada oman hetkensä juorulehtien palstoilla ja päästä sitä kautta haaveilemaansa kuuluisuuteen. Samalla eivät tajua (tai välitä) kuinka paljon satuttavat toisten ihmisten elämää!!! Ja tässä tapauksessa saattavat jopa tuhota Timpen elämän kokonaan :o( Vaikka seksuaalista kanssakäymistä onkin ilmeisesti ollut, epäilen että kyseiset 'tytöt' eivät varmasti ole olleet itse haluttomia seksipartnereita ja TUSKIN ovat kertoneet edes olevansa alaikäisiä moiseen touhuun...
        Siis että vielä näin monen vuoden jälkeen viitsivät moisen asian pinnalle nostaa. Järkkyä!

        Muistakaahan nyt hyvät sänkyseuran hakijat kysyä henkkarit jokaiselta kandidaatilta (älkääkä myöskään hiplailko alaikäisiä), ettei pääsisi vastaavaa vahinkoa tapahtumaan! Voi jessus tätä touhua!

        Timpelle IIISO woimahali ja hurrrrjan paljon tsemppiä!

    • kysymys

      että miksi nämä tytöt nostavat syytteen vasta 5 vuoden kuluttua tapahtuneesta..?

      • pekkis_

        Tapahtuma-aikana tytöt ovat olleet yläasteikäisiä lapsia. Ei kenties ole ollut kovin helppoa marssia poliisiasemalle kertomaan tapahtuneesta.

        Aikuisena ymmärtää asian eri tavalla ja ymmärtää hyväksikäytön tapahtuneen. Ja mitä sitten... Timpehän varmasti aikuisena miehenä kantaa vastuunsa myös aiemmista tekemisistään, ei vain "tänä vuonna tehdyistä".

      • anna
        pekkis_ kirjoitti:

        Miksi olisi pitänyt marssia poliisin luokse!!

        Tytöt ottivat suihin ja sillä siisti, takuulla omasta tahdostaan. Olisivat tyytyväisiä kun saivat ukkomiestä!

    • tyttären isänä

      niin, jos tuota ajattelisi omalle kohdalle niin enpä olisi kovinkaan iloinen jos 15-vuotiaan tyttäreni kanssa sängyssä olisi 11v vanhempi mies.

      • Realisti

        Luuletko että sinun 15-vuotias tyttäresi tulee sinulle kertomaan, vaikka sekstaisi tälläkin hetkellä jonkun nelikymppisen äijän kanssa ? Aika naiivi olet.

      • kaikkihan sitä melkeen tekee
        Realisti kirjoitti:

        Luuletko että sinun 15-vuotias tyttäresi tulee sinulle kertomaan, vaikka sekstaisi tälläkin hetkellä jonkun nelikymppisen äijän kanssa ? Aika naiivi olet.

        Kato alaikäiset on ihan yleisesti jättänyt isillee kertomatta että on saman peiton alla melkee isin ikäsen miehen kanssa

      • isin pikkutyttö

        Tosiaan olin itsekkin jopa 15 vuotiaana sägyssä minua vanhemman miehen kanssa. Siitä tulin jopa raskaaksi, ei tätä miestä (mua 11 vuotta vanhempi) kyl alaikäiseen sekaantumisesta syytetty, vaikka teimme lapsen mitä rupesin odottamaan, ja isyyskin tunnustettiin. Ja lapsi voi vielläkin ihan hyvin eikä ole traumoja tullut vaikka minä synnytin hänet ennen kuin täytin 16. Siis mun nykyinen avomieskin on alaikäiseen sekaantuja vai?

      • Tee

        Tehdään sellainen oletus, että tyttäresi harrastaa seksiä. (30% 15 vuotiaista näin tekee)

        Eikö tässä tapauksessa parempi jos tyttäresi sekstailisi vanhemman ja kokeneemman miehen kanssa ennemin kuin jonkin nuoremman teini gangstan.

        Ennemmän traumoja tytöille aiheuttava känniset teinipojat aiheuttavat, mutta näistähän ei voi nostaa syytettä.

      • Iljettäviä ämmiä

        No joo... Mut tuskin niitö pimatsuja on pakotettu mihinkään, joten aatteleppa, että sun oma pieni tyttö on menny ihan vapaaehtoisesti!

    • julli

      Ymmärrän kyllä ja pidän jokseenkin hyväksyttävänä jos 15v tyttö ja parinkympin hujakoilla oleva juuri täysikäinen mies harrastavat seksiä. Mutta jos jo kolmekymppinen äijä tälläiseen syyllistyy niin se on jo väärin sekä rikollista, vaikka kuinka kyseessä olisi nuorisojulkkis "Timpe". Nyt akat pöksyt märkänä puolustavat tätä radiosuosikki lapseensekaantujaa, ja syyttävät tyttöjä jotka olivat tapahtumahetkellä vielä pelkkiä lapsia???!!!

      • Jää

        Muistakaa, että nämä kaksi tyttöä voivat olla vain jäävuoren huippu...

      • kaktus

        26-vuotta ku tuo tapahtu.......
        RAHASTUKSEN ja JULKISUUDEN tavoittelua tytöiltä... Seiskassa tietenki tilitys torstaina.....

      • Beatrix

        Joo, on kyllä naurettavaa miten täällä sympatiseerataan tuota Timpeä. Onko nyt mikään ihme, jos 15-vuotias lapsi ei tuollaisesta tee ilmoitusta. Jotkut täällä perutelee että "kyllähän moni näyttää parikymppiseltä" jne jne. Parikymppiseksi on sen ikäisellä kuitenkin vielä pitkä matka.Monet tuon ikäiset kerjää huomiota miehiltä ja on tyytyväisiä sitä saadessaan,mutta siitä huolimatta tuollainen aiheuttaa pahoja traumoja,ja monesti kun hieman aikuistuu, niin myös itsetunto lisääntyy ja uskaltaa puhua asioista. Aikuisella on siis aina vastuu olla sekaantumatta lapseen, vaikka lapsi sitä kuinka "kerjäisi"!Pitäs aikuisten tajuta, että sellainen kuuluu nuoren kehitykseen, eikä tarkota, että nuori olis valmis seksiin aikuisen kanssa! Ei moni viistoistavuotias tajua, että nyt tämä oli hyväksikäyttöä.Ihmettelee vaan et miksi tuntuu niin pahalta=(.Ja häpee sit siinä iässä myöntää, ettei oliskaan ollu niin aikuinen ja valmis.Ei tuollainen ihan huvin vuoksi vaan ole rikollista, vaan lasten suojelemiseksi!!

      • Oppipoika
        Beatrix kirjoitti:

        Kun itse olin 15 v poikanen 80 luvun lopulla niin kyllä useat minun tuntemani tytöt jopa söivät ehkäisypillereitä ja olivat aika petoja sängyssä.

        Tilannehan on Suomessa sellainen (jos eivät kaikki isät ja äidit tiedä) että koulun lääkäri kirjoittaa yläasteikäisille tytöillä, eli 14v ja siitä vanhemmilla ehkäisypillerireseptin kysymättä asiaa vanhemmilta.

        Eli aikamonen täällä asioita hämmästelevän isukin pikkutytöllä on jo pillerit kukkarossa.

        Kyllä ne tietää mitä ne tekee ja ne jopa osaa pyytää sitä!

      • Kaitsu
        Oppipoika kirjoitti:

        Olet täysin oikeassa. Ja tämä oli silloin 80 luvulla. Nykyään ei todellakaan tiedä onko tyttö 15 vai 20v.

        Sattui itsellenikin ja kaverilleni laivalla.

        Tapasimme 2 tyttöä jotka olivat todella mukavia jne. Juttu luisti, ja illan mittaan kun tuli puhetta iästä, he kertoivat olevansa 19. No kaverini päätyi kuitenkin punkkaan toisen kanssa, (tytöllä omat kortsut mukana). Sitten takaisin baariin. Lähdimme käymään vessassa ja annoimme tytöille rahaa että käyvät hakemassa bisset koko porukalle sillä aikaa, niin selvisikin että ei heillä ole ikää hakea baarista mitään. Ovat kuulemma vasta 16v. No toivottavasti olivat edes sen, muuten kaverinikin pääsee lukemaan tiilenpäitä...

        Että tämmöstä... Miten tuossa nyt sitten pitäisi toimia? Kysyä aina paperit ennenkuin menee punkkaan oudon kanssa vai?

      • N24
        Kaitsu kirjoitti:

        "Että tämmöstä... Miten tuossa nyt sitten pitäisi toimia? Kysyä aina paperit ennenkuin menee punkkaan oudon kanssa vai?"

        No jospa vaikka menis sitten sänkyyn sellaisen tyypin kanssa, jonka kanssa seurustelee, niin voi välttyä tällaisilta tilanteilta! Miksi tuntemattomien ihmisten kanssa ylipäänsä pitää mennä sänkyyn??

      • Kaitsu
        N24 kirjoitti:

        "No jospa vaikka menis sitten sänkyyn sellaisen tyypin kanssa, jonka kanssa seurustelee, niin voi välttyä tällaisilta tilanteilta! Miksi tuntemattomien ihmisten kanssa ylipäänsä pitää mennä sänkyyn?? "

        No joo... Miksiköhän sitä nyt sitten mennään sänkyyn? Molemmat haluaa ja ovat seksuaalisesti kiihottuneita. Seksi tuntemattoman (tai melkein) on toisinaan todella kivaa, voin suositella. Mutta kysy paperit ensin, se lienee nyt tämän tarinan opetus...

        Ai sen takia täytyy mennä vantovieraiden kanssa! Enpä tiennytkään, kun en ole kokeillut. Mun ymmärtääkseni kun siitä ei paljon irti saa, huonoa seksiä ja päälle vielä sukupuolitaudin, tai sitten tulee haaste käräjille, kuten Timpen kohdalla.

        Mutta antaa palaa, jos ei parempaan pysty!

      • Alex-73
        Beatrix kirjoitti:

        Joo, on kyllä naurettavaa miten täällä sympatiseerataan tuota Timpeä. Onko nyt mikään ihme, jos 15-vuotias lapsi ei tuollaisesta tee ilmoitusta. Jotkut täällä perutelee että "kyllähän moni näyttää parikymppiseltä" jne jne. Parikymppiseksi on sen ikäisellä kuitenkin vielä pitkä matka.Monet tuon ikäiset kerjää huomiota miehiltä ja on tyytyväisiä sitä saadessaan,mutta siitä huolimatta tuollainen aiheuttaa pahoja traumoja,ja monesti kun hieman aikuistuu, niin myös itsetunto lisääntyy ja uskaltaa puhua asioista. Aikuisella on siis aina vastuu olla sekaantumatta lapseen, vaikka lapsi sitä kuinka "kerjäisi"!Pitäs aikuisten tajuta, että sellainen kuuluu nuoren kehitykseen, eikä tarkota, että nuori olis valmis seksiin aikuisen kanssa! Ei moni viistoistavuotias tajua, että nyt tämä oli hyväksikäyttöä.Ihmettelee vaan et miksi tuntuu niin pahalta=(.Ja häpee sit siinä iässä myöntää, ettei oliskaan ollu niin aikuinen ja valmis.Ei tuollainen ihan huvin vuoksi vaan ole rikollista, vaan lasten suojelemiseksi!!

        Mulla oli päinvastoin. Eka kerta myöhään. Ahdistaa sekin. Olisi saanut olla paljon aiemmin.

      • ja lisäksi
        Beatrix kirjoitti:

        Joo, on kyllä naurettavaa miten täällä sympatiseerataan tuota Timpeä. Onko nyt mikään ihme, jos 15-vuotias lapsi ei tuollaisesta tee ilmoitusta. Jotkut täällä perutelee että "kyllähän moni näyttää parikymppiseltä" jne jne. Parikymppiseksi on sen ikäisellä kuitenkin vielä pitkä matka.Monet tuon ikäiset kerjää huomiota miehiltä ja on tyytyväisiä sitä saadessaan,mutta siitä huolimatta tuollainen aiheuttaa pahoja traumoja,ja monesti kun hieman aikuistuu, niin myös itsetunto lisääntyy ja uskaltaa puhua asioista. Aikuisella on siis aina vastuu olla sekaantumatta lapseen, vaikka lapsi sitä kuinka "kerjäisi"!Pitäs aikuisten tajuta, että sellainen kuuluu nuoren kehitykseen, eikä tarkota, että nuori olis valmis seksiin aikuisen kanssa! Ei moni viistoistavuotias tajua, että nyt tämä oli hyväksikäyttöä.Ihmettelee vaan et miksi tuntuu niin pahalta=(.Ja häpee sit siinä iässä myöntää, ettei oliskaan ollu niin aikuinen ja valmis.Ei tuollainen ihan huvin vuoksi vaan ole rikollista, vaan lasten suojelemiseksi!!

        Naurettava olet itse. Kyllä se on eri asia toimia tietoisesti väärin kuin että tietämättä toimii väärin.

        Jos 15-vuotias näyttää parikymppiseltä, niin silloin ollaan omasta mielestään tekemisissä 20- vuotiaan kanssa. Teko voi olla tahattomuudesta huolimatta rankaistava, mutta perusteluna tapahtuneelle tahattomuus on aika hyvä.

        Vai etkö itse ole kertaakaan elämäsi aikana joutunut jälkikäteen toteamaan toimineesi väärin? Teitä naurettavia ensimmäisen kiven heittäjiä on valitettavasti maailma pullollaan. Yhteisenä piirteenä teille yleensä kaiken lisäksi on vielä oman ja läheistenne väärän toiminnan hyväksyminen.

      • ärr
        Beatrix kirjoitti:

        Joo, on kyllä naurettavaa miten täällä sympatiseerataan tuota Timpeä. Onko nyt mikään ihme, jos 15-vuotias lapsi ei tuollaisesta tee ilmoitusta. Jotkut täällä perutelee että "kyllähän moni näyttää parikymppiseltä" jne jne. Parikymppiseksi on sen ikäisellä kuitenkin vielä pitkä matka.Monet tuon ikäiset kerjää huomiota miehiltä ja on tyytyväisiä sitä saadessaan,mutta siitä huolimatta tuollainen aiheuttaa pahoja traumoja,ja monesti kun hieman aikuistuu, niin myös itsetunto lisääntyy ja uskaltaa puhua asioista. Aikuisella on siis aina vastuu olla sekaantumatta lapseen, vaikka lapsi sitä kuinka "kerjäisi"!Pitäs aikuisten tajuta, että sellainen kuuluu nuoren kehitykseen, eikä tarkota, että nuori olis valmis seksiin aikuisen kanssa! Ei moni viistoistavuotias tajua, että nyt tämä oli hyväksikäyttöä.Ihmettelee vaan et miksi tuntuu niin pahalta=(.Ja häpee sit siinä iässä myöntää, ettei oliskaan ollu niin aikuinen ja valmis.Ei tuollainen ihan huvin vuoksi vaan ole rikollista, vaan lasten suojelemiseksi!!

        15-vuotias ei niinkään ole enää lapsi ja varmasti jokainen 15-vuotias tajuaa jo raiskauksen ja seksiin suostumisen eron. 15-vuotias tyttö ei ole mikään järjetön puunukke, joka ei tajuaisi paskaakaan.

      • tompe
        N24 kirjoitti:

        "Että tämmöstä... Miten tuossa nyt sitten pitäisi toimia? Kysyä aina paperit ennenkuin menee punkkaan oudon kanssa vai?"

        No jospa vaikka menis sitten sänkyyn sellaisen tyypin kanssa, jonka kanssa seurustelee, niin voi välttyä tällaisilta tilanteilta! Miksi tuntemattomien ihmisten kanssa ylipäänsä pitää mennä sänkyyn??

        Siksi koska paneminen on hauskaa.

    • skädäm

      bimboja. Jos sitä levittää jollekin aloittelevalle julkkikselle, on kyllä aika typerää saada morkkis monen vuoden jälkeen. Ei se pipari siitä kulu, unohtakaa koko juttu.

    • Mango

      Timpe oli siis 26 v kun tää tapahtu. Muistan itse yläasteikäisenä, että luokalla oli muutamia tyttöjä, jotka vaikutti ulkonäkönsä puolesta (ja juttujensa perusteella seksi oli hyvinkin tuttua puuhaa) jo parikymppisiltä. Ei varmaan Timpellä edes käynyt mielessä, että nää tytöt olisi alaikäsiä. Toisalta mistä me tiedetään mikä oli silloin tilanne, osa 15v. tytöistä puolestaan on ihan selkeitä lapsia...

      • Melkein rikoksen uhri

        Kyllä mä vaan nuorena poikasena unelmoin
        hieman vanhemman naisen antamasta oppimatkasta
        seksin mailmaan.Tuskinpa olisin jälkeenpäin syytettä nostanut vaan korkeintaan ruusupuskalla muistanut..

    • bartender

      Itse olen seurannut teinityttöjen tomintaa 11 vuotta risteilyaluksen työntekijänä.

      Kyllä ainakin laivalla tytöt jotka papereita pyydettäessä todetaan 14-16 v vanhoiksi, istuvat illalla 35-45 v misten kanssa käytävällä kikattamassa ja antavat hiplata itseään.

      Itse en työtehtäväni puolesta hyttikäytävillä liiku, mutta kyllä hyttiemännät ovat kertoneet tyttöjen menevän myös hyttiin näiden "setien" kanssa.

      Sitä emme voi tietää mitä hytissä tapahtuu, mutta kyllä minä asioita seuranneena pidän Timpeä uhrina!!!

      Tytöt kaipaavat vaan julkisuutta ja turmelevat Timpen avioliiton ja työmahdollisuudet.

      • Hii HOO

        Asia on kyllä niin että timpe on tehnyt väärin vaimoaan ja lapsiaan kohtaan. Mutta mä en näe mitään yhteyttä siihen että se olis käyttänyt niitä tyttöjä hyväksi, sillä sen ikäisillä tytöillä tuntuu olevan jo vankka seksielämä. Timpe oli silloin 26v ja tytöt 15v. 16vuotiaana menee raja milloin niitä tytteleitä saada ruveta virallisesti naiskentelemaan, joten aika hankala on erottaa tuota yhden vuoden eroa, varsinkin kun suurin osa näistä tytöistä on jo 18-20v näköisiä.

        Omasta kokemuksesta tiedän kuinka nää tämän ikäiset tytöt käyttäytyy. He osaavat olla todella eroottisia ja seksikkäitä ja varmaan omalta osaaltaan he ihannoivat hieman vanhempia miehiä. Monet eivät tykkää edes seurustella oman ikäisten kanssa, koska niillä ei ole monesti rahaa, autoa, omaa asuntoa jne.. vanhempi mies pystyy tarjoamaan niin paljon enemmän. Ja miehethän hyvin monesti ajattelee sillä alapäällään ennemmin kuin yläpäällään.

        Minä ainakin toivon että nämä julkisuuden havitteliat jäävät nuolemaan näppejään ja miettimään 4-5vuoden takaisia tekosiaan. Uskon että Timpe niitä joutuu ainakin tällä hetkellä miettimään aikapaljon. Elämä varmaankin on aikalailla täysin sekaisin, työpaikka mennyt, vaimo kenties lähtee lapsien kanssa pois, talon teko jää kesken jne.. Ei sillä, itsehän on tietenkin naida napsauttanut, mutta aika kohtuutonta tulla 4-5 vuoden päästä vaatimaan miestä tilille tekosista.

        Toivottavasti näiden tyttöjen kaverit ottaisi myöskin yhteyttä poliisiin ja kertoisivat rehellisesti ettei se Timpe ole ainut mies jonka kanssa nämä tytöt ovat naineet silloin 15v.

        Noh, torstaina saamme lukea sitten totuuden SEITSÄMÄN PÄIVÄÄ lehdestä ;)

    • lastensuojelubisneksessä

      Kyllä se vaan niin on, että tämä Timpe on sekä pedofiili että pettäjä. Vaikka osa ihmisistä täällä yrittää puolustella Timpeä: "Nykyään jo neljätoistavuotiaat näyttää kaksikymppisiltä... / käytetään pillereitä.../ Osaavat pyytää sitä... jne." Toki on ihmisissä eroja viisitoistavuotiaina, mutta ei sen ikäiset kyllä henkisesti ole valmiita harrastamaan seksiä varsinkaan kymmenen vuotta vanhempien ihmisten kanssa. Herranjumala nehän on pentuja vielä ja kyllä se pitäisi huomata selittäkööt kuka mitä tahansa!!!!!!! Hyi helv....tti ja Timo Salonenkin oli vielä naimisissa silloin! Saastanen äijä.

    • Jonna

      Tytöt ovat olleet alaikäisiä mutta varmasti tietoisia tekemisistään.Varsinkin jos ovat molemmat samanaikaisesti antaneet "hyväksikäyttää" itseään.
      Itse olin 15 vuotiaana kiinnostunut vanhemmista miehistä, oman ikäiset kun olivat pahasti jäljessä kehityksessä.Uskottelin vielä että olin vanhempi , kävin ravintoloissakin ja kaikki luulivat minua väh 19 vuotiaaksi 15 vuotiaana.Harrastin myös seksiä vanhempien kanssa , pitäisikö nyt mennä koputtelemaan niille oville että , hyi hyi , harrastit seksiä alaikäisen kanssa.
      Vanhempani eivät tästä asiasta tienneet , jos olisivat niin kotiarestia olisi tullut.Olin hyvä salaamaan.
      Tytöt varmasti eivät tule julkisuuteen koska silloin heidät leimataan halvoiksi ja vanhemmat huonoiksi.Mikä ihme on siis heidän motiivinsa????
      Timpessä ei ole vikaa vaan häntä on käytetty hyväksi.Kuka mies nyt vastustaa seksiä jos sitä tarjoavat nuoret naiset, tässä tapauksessa tuskin lapsista voi puhua!?!
      Tytöt saisivat hävetä !!!!!

    • Ville

      Paska juttu. Paljon tsemppiä Timpelle!

      • reino

        Kaikkien oma kotipervo sumilainen näytti vihdoin todellisen pervon luonteensa ;)
        Olen samaa mieltä muiden kirjoittajien kanssa, että 15v kyllä tietää mitä tekee. Ravintolat on pullollaan sen ikäisiä esiintymässä 18 vuotiaina ja hankkimassa kokemuksia. Yritä siinä sitten erottaa onko 15 vai 16v. Joka tapauksesa toi pettäminen on ikävä juttu timpen ja perheensä kannalta.

    • fantom

      'ainakin toinen tytöistä ollut alle 16...'
      Siis voi jösses, ja nyt vasta tajuavat joutuneensa "hyväksikäytön" kohteeksi. Noin pitkät piuhat ei voi olla edes pahimmilla bimboilla joten mikä lienee motiivi? Ja molempien iltapäivälehtien lööpeissä lukee sanasta sanaan samalla tavoin, että juontajaa epäillään lasten hyväksikäytöstä. Sitten sisäsivulta paljastuu että kyseessä on ollut melkein 16-vuotias joka on luultavasti tehnyt itseään tykö suositulle juontajalle ja esittänyt vanhempaa kuin on, ehkä suoraan valehdellut ikänsä. Eipä olisi varsinaisesti ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa... Minulle ainakin tulee lasten hyväksikäytöstä puhuttaessa mieleen jotakin paljon pahempaa.

      • N24

        Mä olen samoila linjoilla edellisen kanssa. Mullakin tuli ekana mieleen Timpen omat lapset, kun näin otsikon ja ajattelin että mitä hel... Sitten kun selvisi mistä oikeasti oli kyse niin totesin, että taas suurennellaan juttuja. Mikä lapsi sellainen 15-16- vuotias on, joka osaa ehdottaa seksiä itseään 10 vuotta vanhemmalle miehelle??? Itse olin 15-vuotiaana täysin lapsi, mutta eipä olis tullut mieleenkään silloin vielä ajatellakaan seksiä kenenkän kanssa. Eli niin makaa kuin petaa.

        Se on kuitenkin täysin väärin, että Timpe teki niin kuin teki ollessaan avioliitossa ja täysin tietoisesti petti vaimoaan. Se ei ole hyväksyttävää missään oloissa, sillä silloin kun ollaan parisuhteessa seksistä ja muustakin kanssakäymisestä ulkopuolisten kanssa kietäydytään.

    • Onpa vammasta.

      Voi että pitää olla uskomattoman naurettava juttu. Tytöt on tajunneet että tässäpä olisikin hyvä keino rahastaa julkkista tai päästä jopa itse julkisuuteen.. Kuinkakohan moni tyttö on seksuaalisesti aktiivinen alle 16-vuotiaana?! Varmaan vähintään neljäsosa. Itse menetin neitsyyteni 15-vuotiaana 18-vuotiaalle pojalle eikä tullut mieleenkään alkaa häntä jostain syyttämään, itsehän päätöksen sänkyyn menosta tein. Kyllä noikin likat voisivat kantaa vastuun omista teoistaan sen sijaan että alkaisivat syyttämään muita ilman aihetta.

      Tsemppiä vaan Timpelle, et ole todellakaan tehnyt mitään väärää ja sua vaan vedätetään tässä oikein huolella.

      Ainoa asia mistä sinun pitää potea huonoa omaatuntoa on vaimosi pettäminen.

    • devilia__

      On kyllä taas niin slkeä tapaus. Kakskybäset muijat haluaa julkuiksi niin yllättäen muistuukin mieleen, että ovat aikoinaan antaneet nykyiselle suosikkijuontajalle. Jos Timpe ei olisi julkkis, ei noi tytöt muistelisi koko juttua. Nyt jätkä haastetaan 5 v. vanhasta jutusta oikeuteen.

      Sanokaa mitä sanotte, että tyttöparat vasta nyt pystyvät puhumaan traumoistaan, mutta kyllähän tosi asia on se, että mikäli jotain oikeasti tyttöjä loukkaavaa ja väärää olisi tuolloin tapahtunut, Timpeä olisi syytetty jo aiemmin vaikkei hän julkisuudessa ollutkaan. Oksettavan läpinäkyvää käytöstä noilta muijilta, ei ole näköjään mitään häpyä kun pyritään julkisuuteen.

      Timpeltä meni maine, työpaikka ja ura, koska hän on joskus 5 v. sitten erehtynyt sekaantumaan pariin 15-vuotiaaseen, jotka tod.näk. ovat väittäneet itseään parikymppisiksi. Joku järki näihin syytöksiinkin olisi saatava, tuskinpa se Timpe niitä tyttöjä on raiskannut, eiköhän siinä ole ollut tytsät ihan yhtä paljon mukana.

      Toivottavasti tyttöjen naamat tulee pian julkisuuteen kera haastattelujen niin osaa sylkeä päälle jos niihin kadulla törmää. Läpinäkyvät pyrkyrit, jää Marika Fingerroos ihan kakkoseksi.

      • N24

        Niin, olihan Timpe jo julkkis tuolloin 5 vuotta sittenkin. Hänen uransa Kissin palveluksessa jatkui 10 vuotta.

    • Minni

      ...huh!!! Ei se pervo mitään sääliä kaipaa!! Ottaa päähän tollaset vidun "tsemppiä" viestit...Sillähän oli vaimo ja lapsia jo sillon,kun tää ns. lapsen hyväksikäyttö tapahtu!
      Jos 25 vuotias menee paneskeleen 15 vuotiaan teinin kanssa, on oltava pikkusen päässä vikaa! Näin on.

      • Jaska

        Pikkutytöt voivat olla pahoja, Muista se Minni. Oikeus päättää onko tapahtunut rikos etkä sinä.

      • käppäilijä

        Ihmettelen myös noita pedofiilia puolustelevia viestejä.

        Me kaikki miehet emme ole tuollaisia pedofiilejä, en ainakaan minä.

        Nuo lienevät pedofiilejä itsekin, jotka tuollain puolustelevat pervoa.

        Mutta ehkä suurin osa ihmisistä onkin nykyään tärähtäneitä.

        Kaikkein typerimpiä ovat ne viestit, joissa selvästi syyllistetään nämä uhreiksi joutuneet tytöt.

        Kansan nykyisestä moraalista kertoo jotakin myös se tapaus, jossa erään firman pomo oli käyttänyt alaisiaan seksuaalisesti hyväksi. Kukaan firman työntekijöistä ei tunnustanut tapahtuneita, kun pelkäsivät työpaikan menetystä. Tunnustusta herui ainoastaan eräältä firmasta lähteneeltä.

        Kansan moraali on rappiolla, joten en ihmettele, jos pedofiilitapauksia olisi tuhat kertaakin enempi, kuin niitä paljastuu. Onneksi minulla ei kuitenkaan ole niin suuria ongelmia asian kanssa, kun olen v.lestadiolais-perheestä(itse myös vl).

        Sitä paitsi ne kyseiset radio-ohjelmatkin olivat hyvin alkeellisia ja lapsellisia.

        Timo-pedofiili vankilaan vaan.

        "Kaikkein typerimpiä ovat ne viestit, joissa selvästi syyllistetään nämä uhreiksi joutuneet tytöt."

        Mitä ihmeen uhreja tuollaiset naikkoset muka ovat??? Varmaan baarissa tai jossain K-18- bileissä ovat vielä Timpeä alkaneet iskeäkin!

        Mutta vielä kerran, pettäminen on se mikä tässä jutussa on väärin. Noiden pikkulikkojen (yleensä kai toivottavasti ainakin 18 vee) menoa kun baarisskin katsoo, niin eipä enää heru tippaakaam sympatioita heitä kohtaan. Kännissää keikutetaan peppua minihameet päällä aikuisille, 30-40-vuotiailla miehille ja sitten jos mies kiinnostuukin ja jotain pääsee tapahtumaan, mihin on siis itseä ensin tarjottu, niin aletaan syyttää miestä raiskauksesta ja ties mistä.

      • Luther
        käppäilijä kirjoitti:

        Ihmettelen myös noita pedofiilia puolustelevia viestejä.

        Me kaikki miehet emme ole tuollaisia pedofiilejä, en ainakaan minä.

        Nuo lienevät pedofiilejä itsekin, jotka tuollain puolustelevat pervoa.

        Mutta ehkä suurin osa ihmisistä onkin nykyään tärähtäneitä.

        Kaikkein typerimpiä ovat ne viestit, joissa selvästi syyllistetään nämä uhreiksi joutuneet tytöt.

        Kansan nykyisestä moraalista kertoo jotakin myös se tapaus, jossa erään firman pomo oli käyttänyt alaisiaan seksuaalisesti hyväksi. Kukaan firman työntekijöistä ei tunnustanut tapahtuneita, kun pelkäsivät työpaikan menetystä. Tunnustusta herui ainoastaan eräältä firmasta lähteneeltä.

        Kansan moraali on rappiolla, joten en ihmettele, jos pedofiilitapauksia olisi tuhat kertaakin enempi, kuin niitä paljastuu. Onneksi minulla ei kuitenkaan ole niin suuria ongelmia asian kanssa, kun olen v.lestadiolais-perheestä(itse myös vl).

        Sitä paitsi ne kyseiset radio-ohjelmatkin olivat hyvin alkeellisia ja lapsellisia.

        Timo-pedofiili vankilaan vaan.

        Lauri. Miten sinä voit radiota kuunnella kun se on vanhoillislestadiolaisten mielestä syntiä. Samoin TV on saatanasta. Solmiokin on syntiä ja alkoholi ja kaikki muukin mitä lahkon pappi määrää. Tosiasia on, että myös uskonnollisissa piireissä tapahtuu paljon lasten seksuaalista väärinkäyttöä. Lahkossa on hyvä vedota raamattuun ja muihin samanmielisiin.

        Pitää muistaa raamatun totuus: "Se joka heittää ensimmäisen kiven...

        Toivottavasti se et ole sinä.

    • johanjes

      Aviorikos on nii äärimmäisen paha asia, se on suuri helpotus myös Timpelle, että asia vihdoin selviää. Monen vuoden salailu tälläisestä asiasta, painaa varmasti syvästi sydämmessä. Siinä sitten yrittää perheen kanssa elää onnellisena, vaikka kokoajan sydämmessä painaa ajatus että on maailman suurin petturi.Ainakin pitäisi omatuntoa kolkuttaa tälläinen asia. Voihan olla että asian on jo selvitetty Timpen ja hänen vaimon välillä, sitä kun emme tiedä.

      Nykyään kun avioliitot on mitä on, nii asiasta tehdään yllättävän hyväksyttävää. "Kyllä sitä ny rupee tekee mieli, kun kauniita naisia näkee". Hei" ne on naimisissa, seksiä kuuluu harrastaa sen kuuluisan "vaimokkeen" kanssa. Sitä varten se tähän maailmaan on luotu, iloksi avioliittoon ja lisääntymistä varten!

      Mielestäni eniten tässä koko asiassa kärsii Timpen vaimo ja lapset. Joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, niitä tässä eniten on satutettu. Mutta asia tarvii valitettavasti vain käydä läpi. Isi on mokannut pahasti, mutta onneksi on keksitty anteeksi antaminen joka toimiin myös näin äärimmäisen pahassa asiassa.

    • pyttyyn

      no voi nyt vittu mitä lässytystä! jos vetävännäköinen 15 v mimmi väkisin tyrkyttää itseään, niin kuinka moni siinä kieltäytyy! minä ainakin antaisin palaa, vaikka olis 5 vaimoo ja 10 muksua himassa. tää juontaja ei varmaan ole ainoa, kuka tässä maassa on alle 16 vuotiasta vetänyt. sillä kävi nyt vaan paska säkä.

      • Tia

        Siinä on taas yksi suomi-metsäläinen vauhdissa...

      • Kaitsu
        Tia kirjoitti:

        Siinä on taas yksi suomi-metsäläinen vauhdissa...

        Vaikka viesti oli vähän provosoivan kuuloinen, niin valitettavasti siinä oli kyllä asiaakin.

      • Tia
        Kaitsu kirjoitti:

        Vaikka viesti oli vähän provosoivan kuuloinen, niin valitettavasti siinä oli kyllä asiaakin.

        ... mun ei ole vaikea uskoa sitä. Lapsuus vaan kapenee kapenemistaan täällä Suomessakin. Ja sitä ei kaikki välttämättä ymmärrä tai osaa siihen suhtautua, mukaan lukien murroksessa seikkailevat teinitytöt ja viettiensä viemät vanhemmat miehet. Mä en halua tuomita ketään, mutta asennevammaiset ihmiset saa välillä näkemään punaista. Yhtä hyvinhän mä saatan itse olla se asennevammainen. ;)

    • Pazi

      Alkaa ottaa täälläkin päin ihmiset mallia jenkeistä!

      Ihan ilmiselvää rahastuksen makua kun yhtäkkiä 5 vuoden jälkeen ilmestytään vaatimaan kipurahoja "kärsimyksistä".......5 vuotta sitten kun Timpe ei ollut vielä mikään iso julkkis niin sillon niitä horoja ei varmaan asia kiinnostanutkaan mutta nyt kun äijä onkin suosittu radiojuontaja niin alkaa horot haistaa rahan tuoksua.
      Jos Timpe ois yhä tavallinen tallaaja niin ei varmasti ois asiaa otettu esille!

      Jos siis tämä koko hyväksikäyttöjuttu edes pitää paikkansa,onhan jenkeissäkin julkkiksia jatkuvasti tuollaisen horot kiusanneet tuollaisilla perättömillä syytöksillä.
      Harmi sinänsä koska vaikka Timpe todettaiskin syyttömäksi niin tästä jää sille ikuinen leima ja työpaikka siltä meni jo.....ja milläs sä sit rankaiset tuollaisia ostaribimboja,tuskin edes niiden vuoden avustuksetkaan riittää korvaan Timpelle sen kärsimyksiä ellei niillä ole rikkaita vanhempia.....shit happen's mutta kuten sanoin tää on jo arkipäivää jenkkilässä:(

    • Normaali mies

      Jos Timpe olisi pakottanut tytöt johonkin tai tytöt olisivat selkeästi voineet vaikuttaa alaikäisiltä, asia olisi toisin. Nyt en voi MILLÄÄN ymmärtää nuorten naisten tekoa. Hävetköön!

      Mitähän lutkat yrittävät kostaa?

    • Lauri

      Jos itse olisin joku 26v.(ilmeisesti Timon silloinen ikä), ei kyllä tulisi mieleenkään puuhaaminen alle 20v. tyttöjen kanssa.

      Ei voi olla terve mies.:(

      • krrrrrrrrrrr

        etenkin, jos vaimo on kotona odottamassa.

        Saapa nähdä seiskasta, onko juttu julkisuustemppu, vai pysyvätkö tytöt piilossa, kuten itsensä satuttanut ihminen tekee.

      • Snowy.
        krrrrrrrrrrr kirjoitti:

        etenkin, jos vaimo on kotona odottamassa.

        Saapa nähdä seiskasta, onko juttu julkisuustemppu, vai pysyvätkö tytöt piilossa, kuten itsensä satuttanut ihminen tekee.

        Koko juttu tuntuu mielestäni aika uskomattomalta!
        Voi olla hyvinkin mahdollista,että timpe olisi ollut näiden tyttöjen kanssa, mutta uskon että tytöt ovat olleet täysin mukana kuvioissa, eikä tapausta voi käsitellä nimellä syylistynyt lapsien hyväksi käyttöön.. kyllähän 15-vuotias nykynuori likka tietää mitä tekee ja varmasti viehättää vanhemmat miehet, muutenkin nykynuoret näyttävät paljon vanhemmilta, kuin ovat. Ovat ehkä voineet sanoa itseään hiukan vanhemmiksi? enkä usko timpestä noin mukavan oloisena radiojuontaja, ja perheellisenä, että nyt aivan tälläiseen olisi ryhtynyt!
        Ja miksi yleensäkkään tytöt tuovat sen julkisuuteen vasta? julkisuustemppu vai rahanhimoisia? Missäköhän nämä ns.hyväksikäytöt olisi tapahtuneet??

      • probie
        Snowy. kirjoitti:

        timpe mokas ja pahasti

      • Minttu
        probie kirjoitti:

        timpe mokas ja pahasti

        Uskomatonta miten jätkältä menee työpaikka ja "elämä" tollasen jutun takia.... 15 wee tytöt varmaan Timpe vei niiltä neitsyyden... hohoh

      • 18-vuotias
        Minttu kirjoitti:

        Uskomatonta miten jätkältä menee työpaikka ja "elämä" tollasen jutun takia.... 15 wee tytöt varmaan Timpe vei niiltä neitsyyden... hohoh

        Timpe oli julkkis 5 vuotta sitten, on siis ollut kissillä töissä 10 vuotta....
        Että semmosta.

        Mistäs sitä tietää, mitä senkin päässä on pyörinyt, mutta jos sillä oli lapset ja vaimo jo sillon, niin voi mies parkaa.
        Kyllä vaimo jättää ja työpaikka vaihtuu, maine menee, hyvä vaan.

      • Kaitsu

        Miten varmistat asian? Ja oletko varma ettet ole jo sortunut moiseen?

      • N24
        18-vuotias kirjoitti:

        Timpe oli julkkis 5 vuotta sitten, on siis ollut kissillä töissä 10 vuotta....
        Että semmosta.

        Mistäs sitä tietää, mitä senkin päässä on pyörinyt, mutta jos sillä oli lapset ja vaimo jo sillon, niin voi mies parkaa.
        Kyllä vaimo jättää ja työpaikka vaihtuu, maine menee, hyvä vaan.

        Kyllä vaan Timpellä oli vaimo jo siloin, sillä hehän ovat olleet naimisissa ainakin tuon 10 vuotta. Ja lapsista toinen on ainkin jo ollut olemassa, koskapa hän on jo kouluikäinen. Ikävää tämmöinen heille syyttömille...

      • matias

        Hei ...eihän Timpellä ole vaimoa.

      • N24
        matias kirjoitti:

        Hei ...eihän Timpellä ole vaimoa.

        Ainahan se selitti vaimostaan ja lapsistaan radiosakin ja kertoi, että ovat olleet jo nuoresta asti naimisissa.

      • matias
        N24 kirjoitti:

        Ainahan se selitti vaimostaan ja lapsistaan radiosakin ja kertoi, että ovat olleet jo nuoresta asti naimisissa.

        vaimoke on ...ei vaimoa..tää on fakta

      • N24
        matias kirjoitti:

        vaimoke on ...ei vaimoa..tää on fakta

        ... Timpe muijaansa kutsui radiossa. En mä niiden yksityiselämästä muuta tiedä. Mutta oikein se pettäminen ei ole ikinä. Tuskinpa saavat välejään enää selvitettyä...

      • tarkka
        N24 kirjoitti:

        ... Timpe muijaansa kutsui radiossa. En mä niiden yksityiselämästä muuta tiedä. Mutta oikein se pettäminen ei ole ikinä. Tuskinpa saavat välejään enää selvitettyä...

        Ei, kyllä se sano aina vaimoke, ei vaimo. Oikeesti, ei ne oo naimisissa. Mutta ei se silti lievennä pettämistä vaikkei avioliittolupaus rikkoudukkaan.

      • N24
        tarkka kirjoitti:

        Ei, kyllä se sano aina vaimoke, ei vaimo. Oikeesti, ei ne oo naimisissa. Mutta ei se silti lievennä pettämistä vaikkei avioliittolupaus rikkoudukkaan.

        Siinä käsityksessä täälä taitaa suurin osa olla, että oivat naimisissa. Mistä itedät etteivät olleet? Tunnetko heidät tai jotain?

      • tarkka
        N24 kirjoitti:

        Siinä käsityksessä täälä taitaa suurin osa olla, että oivat naimisissa. Mistä itedät etteivät olleet? Tunnetko heidät tai jotain?

        Tunnen. Sanna ja Timo ei oo naimisissa.

      • N24
        tarkka kirjoitti:

        Tunnen. Sanna ja Timo ei oo naimisissa.

        Mutta pettäminen on silti hirveää. Ei se avoliitto siitä tee mitenkään merkityksettömämpää.

      • Arto-76

        Sulla on omat periaatteet ja hyvä niin. Mutta ei saa olla niin tuomitseva tässä asiassa, kun kaikki ei kuitenkaan ole niin musta-valkoista.
        Itselleni vaimo on se ainoa ja oikea, eikä tulisi kuuloonkaan harrastaa seksiä toisten naisten kanssa. Eikä yhden illan jutut ole koskaan olleet mun juttu.
        Mutta ymmärrän myös niitä, jotka sellaista harrastaa ja silloin ei todellakaan kysytä mitään virallisia, ikää todistavia dokumentteja.
        Jos nainen sanoisi olevansa täysi-ikäinen ja näyttää täysi-ikäiseltä, ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin uskoa... eikä näin?

      • Arto-76
        krrrrrrrrrrr kirjoitti:

        etenkin, jos vaimo on kotona odottamassa.

        Saapa nähdä seiskasta, onko juttu julkisuustemppu, vai pysyvätkö tytöt piilossa, kuten itsensä satuttanut ihminen tekee.

        Eivät he VOI tulla julkisuuteen, jo siitäkin syystä että saavat ikuisen rahanahneen lutkan maineen otsaansa.
        Eli jos eivät tule julkisuuteen, kysymys ei siis välttämättä ole tästä "kivusta".
        Mutta kun on seurannut tätä kaupungilla ja baareissa tapahtuvaa menoa ja meininkiä sivusta, niin tämä rikosnimike "Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" on ehkä hieman raaka nimike, jos "uhri" on siis rahtusen alle tuon 16v.
        Koska tämän rikoksen kuullessaan tulee mieleen jo aivan karmeat ajatukset, että nyt on ala-aste ikäistä käytetty hyväksi tai jopa vielä nuorempaa!
        Kyllä nykyään ollaan tuossa 14-16 iässä niin aikuista jo, että ei ihme että mies jos toinenkin menee retkuun!

      • krrrrrrrrr

        se on määritelty ainakin toistaiseksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Voisihan siihenkin laittaa jonkin välimuodon.

        Jos tytöt eivät näy julkisuudessa tai lehdissä tämän jälkeen, uskon, etteivät he tempulla hakeneet rahaa.

        Timpen maineen tuntien kuitenkin epäilen, että hän käytti tyttöjen nuorta ikää ja henkistä kypsymättömyyttä hyväkseen.

    • Jarski

      En ole asiassa kummankaan puolella, mutta kyllähän tuo nyt vähän haiskahtaa. Tullaan 5v. tapauksen jälkeen itkeen.

      Timpehän ei tainnut tuolloin olla Kiss Fm:n aamuissa, vaan siellä oli Henkka Hyppönen. Oli toki töissä siellä ja sita kautta julkkis.

      Tuo tuon ikäisten tyttöjen "seksihulluus" on kyllä aivan totta. Monessa muussa maassa suojaikäraja on 14v.
      Kun taas Suomessa se on tuo 16v.
      Lievemmin rangaistaan sitä joka on sukupuoliyhteydessä 14 täyttäneen, mutta alle 16v. kanssa.
      Jos tuosta nyt tuomio tulee, se on lähinnä sakkorangaistus.

      Kovempi juttu on työpaikan menetys ja uuden saanti. Mikään radiokanava ei ota töihin, voi Timpe joutua duunariksi. Tavalliset työpaikat ei paljon välitä työntekijän menneisyydestä.

      Tuo sana pedofiili tuo mulle mieleen keski-ikäisen äijän, joka panee jotain 10v. poikia jossain Thaimaassa. Tässä tapauksessa ei oikein sopiva sana.

      Kyllä tässä taitaa sittenkin mennä sympatiat Timpen puolelle, tosin aika tökerö temppu, kun oli vielä naimisissa ja lapsi(a). Tais vasta nyt jäädä kiinni. Kiva vaimon lukea lööppejä.

      • 18-vuotias

        Iltasanpmista ja iltalehdestä voitte lukea, ettyä timpe on ollut kissillä yli 10 vuotta.

        Enpä oikeen usko että nyt kakskymppiset sitä haluis tunnustaa, saa meinaan aika hyvän maineen nekin, että uskon, että he ovat oikeasti tässä ne uhrit. Ties mitä siellä on voinu tapahtua, timpehän on voinu vaikka raiskata molemmat!

        Voi voi timpe rukkaa, kuka käski panna teinilikkoja???

      • Jarski

        Se onkin muuttunut, tarkistin asian. Ei voi enään määrätä sakkorangaistusta, vaan aina vankeutta. Tosin siis ehdollinen, eli ei joudu istuun.

      • Fader
        Jarski kirjoitti:

        Se onkin muuttunut, tarkistin asian. Ei voi enään määrätä sakkorangaistusta, vaan aina vankeutta. Tosin siis ehdollinen, eli ei joudu istuun.

        Jos juttu on mennyt perinteisen kaavan mukaan, kuten täällä on pähkäilty, niin ennakkotappausten perusteella näyttää vahvasti siltä, että todetaan syyttömäksi.

    • Realisti

      Taisipa kaverilla mennä maine iki-ajoiksi. Jos Timpe pakotti tytöt seksiin niin ei muuta kuin tuomiolle. MUTTA, jos likat oli asiassa aloitteellisia, niin julkinen anteeksipyyntö on vähintä, mitä he voivat tehdä.

      • Realisti

        Ja unohtui mainita, että pettäminen joka tapauksessa on perseestä.

    • Meuna

      Timpe taitaa harrastaa pyhii sakkoliha ristiretkii aina välil, mut so what, niinhän me kaikki. Aina välil noist lihoista löytyy tollasia valittavia yksilöitä, ei voi mitää

      • piip piip

        Voi Timpe-rukkaa tosiaan! Onko kukaan kuullu sanontaa "niin makaa, kuin petaa"? Kun olis jättäny pettämättä vaimoaan, niin olis duuni ja maine tallella.

    • Jape

      Ehkä jo tämän viikon Seiskasta saamme lukea tyttöjen kohuhaastattelun.

      • N24

        Niin luulen mäkin ja kuinka ollakaan, jutun takaa paljastuu varmasti kaksi pikku pissistä!

      • asf

        ensiviikolla toisen, ja sitä seuraavana kolmannen - kohta he ovat ajankohtaisohjelmissa tilittämässä, seuraavaksi ilmestyykin jo kirja...

      • N24
        asf kirjoitti:

        ensiviikolla toisen, ja sitä seuraavana kolmannen - kohta he ovat ajankohtaisohjelmissa tilittämässä, seuraavaksi ilmestyykin jo kirja...

        Ja ensi kesänä nää ehkä malliksi pyrkivät muijat on jo bongattu Suureen Seikkailuun tai Idolsiin tai muuhun hömppäohjelmaan julkisuutta kerjäämään.

        No joo... ;o)

      • Arto-76
        asf kirjoitti:

        ensiviikolla toisen, ja sitä seuraavana kolmannen - kohta he ovat ajankohtaisohjelmissa tilittämässä, seuraavaksi ilmestyykin jo kirja...

        Ilman meikkiä, pyhävaatteet päällä ja tukka saparoilla.

    • Jopsten

      Mitä tästä opimme ? Ennenkuin alat bylsiä tarkista henkkarit !!

      Eihän se tunnelmaa yhtään latista kun kysyt henkkareita juuri ennenkuin olet työntymässä sisuksiin.

    • karju

      olin just naapurin ukon viiskymppisillä ja sillä on 42v vaimo ja neljä lasta josta vanhin 28v, eli oiskohan pitänyt jättää menemättä ja uskaltaakohan omaa pikku tytärtäni enää päästää sinne leikkimään. Ei ikä ole vaan numeroita 14-20v tyttöjen ikää vaikea arvioida eli jos tyttö itse on valmis ja sitä haluaa,jopa ehdottaa ei mielestäni paljo väliä onko 15vja11kk vai 16v ku harrastaa seksiä. ja mitä eroa on jos nainen on 15ja mies 26 tai kuten eräät julkkikset nainen 18 ja mies liki kuuskymppinen tai toisin päin!

    • Jordan

      en jaksnut lukea kaikia viestejä, mutta oma mielipitteeni on tähän koko juttuun seuraavanlainen. Nuoret naiset ovat pikkurahan puutteessa ja toivovat näin sitä saavan.

      Nykyajan nuoret naiset15v ovat niin vanhan ja kuluneen näköisiä, ettei niitä osaa kuvitellakkaan alaikäisiksi. Tuskimpa niitä on tarvinnut väkisin naida. Itseään ovat olleet tyrkyttämässä.
      Nyt rupesi pikkusen kaduttamaan kun ilmasiksi antoivat ja ajattelivat nyt ottaa tuplarahat.

      En mitenkään halua Timpeä puolustella, mutta kuitenkin.

    • tyttö

      Tuolla Kissin omalla keskustelupalstalla vihjailtiin vähän siihen suuntaan että ehkäpä Salonen itse on ollut siinä radioidussa ryhmäseksisessiossa näiden tyttöjen kanssa. Sehän vasta ikävää olisi virman ja toimitusjohtajan kannalta kun tulisi tämmöinen asia esille oikeudessa! Voi voi. Onnea kaikille sekopäille. There's no business like show business.

    • miuksi

      pellet...

      Tässä on saanut viimeisen kuukauden nauraa katketakseen noille alapäällään ajatteleville pelleille, jotka julkisuuden kipeitä teinipilluja nussivat....

    • aamushow

      Näin jälkikäteen ajatellen Timpe oli "osuva" valinta Lastenklinikoiden kummien Elämä Lapselle konsertin juontajaksi

      • N24

        Oletpa hauska säkin.

        Ei kai nyt kukaan tosissaan ala väittää, että itseään aiokuisena pitävän teinin kanssa sekstaillut on joku pedofiili. Ja vielä vpaaehtoisesti kun nämä likat ovat VARMASTI itseään tarjonneet!

      • scacccsasc

        Mun mielestä toi oli hauska juttu!

    • Alex-73

      Mitä varten tytöt nyt ottivat asian esiin? En tunne mitään sympatiaa "hyväksikäytettyjä" "tytönrassukoita" kohtaan. Nuoresta iästä huolimatta ollaan jo tunteettomia, laskelmoivia, kylmiä psykopaatteja.

    • Mies23hki

      Kun ei ole oikein rahaa tytöillä niin keksivät tästä julkiset keinon saada muhevat korvaukset monien tuhansien edestä. Sen lisäksi he saavat julkkishuoran leiman otsaansa ja luulen että tällä peliliikkeellä heille ei aukene mitään takaoven portteja diivamaiseen julkkiselämään.

    • Anneli

      Olen kuunnellut Timpeä lähes joka aamu jo usean vuoden ajan. Mulla on nyt jo vieroitusoireita... Ja surullisinta on, ettei aamujen ilo tule enää takaisin. Däm.

      • UP!!

        Uskomaton juttu, kuinka muutama julkisuudenkipeä tyhjäpää voi pilata toisen ihmisen koko elämän?

        Viiden vuoden jälkeen keksitään keino päästä Seiskan sivuille... Ei mene kauaa kuin nuo naiset purkavat "traumojaan" juorulehdissä.

        Noin voi käydä kenelle tahansa. Kuka teistä muka papereita kyselee joltain satunnaiselta baari/pippalo pokalta?

        Jokainen voi itse todeta vaikka irc-galleriassa käymällä, että nykyään on mahdotonta määritellä tarkkaan monenkaan nuoren naisen ikää.. 15 vuotiaat näyttää parikymppisiltä jne.

        Jos Timpe ei olisi julkkis, nämäkin tytöt olisivat pitäneet suunsa visusti kiinni.

        Toivottavasti Amerikan malli ei tule yleistymään tämän jutun jälkeen ja juttu päättyy Timpen voittoon. Muuten meillä on pian puolet maan miehistä käräjillä vanhojen seksiseikkailujen takia...

        Onneksi 90% tämänkin maan ihmisistä on vielä sen verran järjissään ,että näkevät tässä jutussa asian todellisen laidan..
        Niin Jippiin, Suomi24, kuin Kiss Fm:kin foorumeilla pidetään Timpen puolta.
        ********************************************
        Toivon, että kaikki yhtämieltä olevat lähettäisivät Kiss FM:lle palautetta ja pyytäisivät Timpea takaisin Aamutiimiin. Timpelle työpaikka takaisin jos hän niin haluaa! Ei anneta tuollaisen jutun pilata kenenkään elämää....

        http://www.kiss.fi/?area=palaute&sesID=

      • Arto-76

        Tänäänkin meinas useaan otteeseen mennä työt päin seiniä...tosi masentava päivä, ihan kun Timpe olis kuollut tai jotain...

    • on lähtöisin?

      onko tietoa kuka asian on vuotanut julkisuudelle?

      oliko tytöt itse vai toisen äiti joka asiasta kuulleessaan suivaantui ja halusi näkyvän syytetyn varoittavaksi esimerkiksi? Jos näin oli, tuli samalla tahranneeksi oman tyttärensä nimen ainaisesti.

      • adkfjölk

        järjestivät itse tiedoitustilaisuuden, että sieltä tieto. Ei tytöiltä... tai äidiltä.

    • timppa

      Jos tytöt olisivat todella kokeneet vääryyttä, niin miksi he eivät tehneet asiasta rikosilmoitusta tapahtuman jälkeen vaan vasta 5 vuoden jälkeen ja täsmälleen samaan aikaan?

      En voi olla varma, mutta luulen että tytöt eivät ole olleet ainoastaan seksuaalisessa kanssakäymisessä timo salosen kanssa vaan myös muiden kanssa ja alle 16 vuotiaina.

      Väitteen perustelen siten, että tiedän henkilökohtaisesti sellaisia tyttöjä jotka harrastavat seksiä alle 16v paljon vanhempien kanssa. Eivätkä tee sitä kerran vuodessa vaan MELKEIN JOKA VIIKONLOPPU.. ja niinku joku sanoi ovat aika koneita. Joten äidit ja isit pitäkää ne alle 16v tytöt kotona mielummin kuin annatte heidän "mennä kaverille pyjamabileisiin". Pihaan tulee kuitenkin vanha amis corolla hakemaan tytöt ja raimo juottaa niille vähän siideriä.

      Jos he ovat olleet muiden kanssa niin oikeuden ja moraalin vuoksi heidän pitäisi tehdä myös rikosilmoitukset niistä muista ihmisistä.
      Mutta miksi haastaisi oikeuteen jonkun matti meikäläisen, kun voi haastaa julkisuuden henkilön jolla on todellakin jotain menetettävää ja asia saadaan soviteltua rahallisin korvauksin. Samalla saa julkisuutta ja ehkä töitä ja seiska maksaa matkat thaimaaseen.

      Jos timo salonen on oikeasti ahdistellut, pakottanut tytöt seksiin tai juottanut heidät humalaan on asia täysin eri. Tietenkään ei 15v tyttö osaa tehdä vielä "kypsyneesti" päätöksiä.

      Siitä voi sitten alkaa syyttelemään perhettä tai samantien koko maailmaa, että miksi he ovat joutuneet sellaiseen tilanteeseen. Noh maailma on paha paikka.. onneksi nykyään on seitsemän päivää ja muut juorulehdet jotka varmasti tarjoavat tytöille korvauksia uusista otsikoista.

      • Katja

        Taitaa olla uusi fingerrooseja ja muita vastaavia, joita kiinnostaa vaan julkisuus. Ton ikäset pimut on usein kaikkea kokeilleita hutsuja, jotka tod näk on itse tyrkyttäneet itseään äijän mukaan, koska onhan se kova juttu paneskella aikuisen miehen kans, eikä oman ikäisten kakaroiden. Pitkissä kantimissa on ämmien muisti...

    • nono

      vastahan ne Kiss Fm:n aamushowssa keskustelivat siitä, miksi julkkismiehet pettää... ?? Outo koko hässäkkä...

    • pöö

      No joo, olen aina tykännyt Timpestä ja pitänyt häntä aina rehtinä ja mukavana perhekeskeisenä miehenä joka on ollut hyvänä esimerkkinä siitä, että nuoretkin vanhemmat ovat hyviä. No nyt sitten tämmönen uutinen! Timpen osakkeet ei kyllä todellakaan noussut silmissäni kun paljastui että on ihan tavallinen helvetin petturiäijä!! Ja toisekseen, 15 v tytöt eivät todellakaan ole henkisesti kypsiä seksielämään vaikka totta onkin että ovat olevinaan ja kaikki sitä harrastaa. Mutta toivottavasti uskottavuutensa kannalta eivät anna haastatteluja millekään roskalehdelle ja ilmiantavat myös muutkin tuolloiset seksikumppaninsa, eikä pelkästään jukkista jolla on varmaankin ihan hyvät tulot.

    • Mildred

      Niinhän se on, että nuo teinitytöt tuossa iässä (15-16v) ovat varsin helppoja sänkyyn lähtiöitä, joten uskon, että tytöt ovat nyt vain hakemassa julkisuutta ja kenties rahan toivossa. Tosiasia on se että likat on kuitenkin lähtenyt Timpen mukaan omasta tahdosta, koska väkisinmakaamisestahan ei ole kyse. Nuo teinit kun odottavat että heitä kohdeltaisiin kuin aikuisia, niin on se kumma että nyt sitten monen vuoden jälkeen ollaankin lapsia joita on käytetty hyväksi. Sanonpahan vaan, että siinä iässä muijat kävelee perse pystyssä ja odottavat kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, myös olen itse ollut tuon ikäinen ja toiminut samoin. Ei silti tulisi mieleeni ruveta miettimään kenen kanssa olen ollut silloin 15 kesäisenä ja nostaa syyte:) Haloo!

      • just joo

        Luultavasti kyseessä on juuri tällainen iän kusettamis tapaus... Itse olen teininä valehdellut ikäni ja eipä tulisi nyt mieleen mennä vaatimaan mitään, koska ko. mies tosiaan luuli minun olevan sen ikäinen kun sanoin. On tytöille tullut tarve saada helppoa rahaa kun on tajunnut ketä tuli pantua. Ja siis kysehän ei ollut mistään raiskauksesta. Säälittää mies parka. Helppohan on kaikkien nyt leimata pedofiiliksi kun tytöt ovat olleet täysin mukana ja tajunneet myöhemmin mihin kultakaivokseen ovat iskeneet.
        Tietysti asia olisi aivan eri jos kyseessä olisi niin nuori lapsi ettei siitä voisi erehtyä tai kyseessä olisi väkisinmakaus. Valitettavasti nykyään 15 vuotiaat saattavat näyttää aikuisilta ja pukeutuvat kuin he.
        Ikävää on myös se kuinka nuorena seksikokemukset alkavat, kaverit suorastaan painostavat, kuka on kokenein on paras ym.
        Mutta se nyt ei taas ole Timpen syy. Kuten ei sekään että tytöt ovat päättäneet nyt ansaita sillä että olevat lähteneet olevinaan aikuisia hänen matkaansa...

      • kokenut saman
        just joo kirjoitti:

        Just,kimmat tosiaan näyttelee vanhenpaa ja valehtelevat ikänsä.Olette aika raukkoja,munaa tekee mieli ,mut sit aletan kusettaa..

      • Just joo
        kokenut saman kirjoitti:

        Just,kimmat tosiaan näyttelee vanhenpaa ja valehtelevat ikänsä.Olette aika raukkoja,munaa tekee mieli ,mut sit aletan kusettaa..

        Niin sehän on niin että tyhmää on kusettaa mut se on sit pidettävä omana tietona jos niin tekee. Oma moka, siinä on turha sit ruveta ahneena rahastamaan/itkemään 5 vuoden jälkeen. Ja tuskimpa siitä nyt traumoja jää kun itse tunkee väkisin mukaan.

    • lopultakin

      Nyt vaan käräyttämään kaikki, jotka ovat syyllistyneet alaikäiseen. Tytöt herätkää ja avatkaa keskustelu kunnolla niin näkyy kuinka moni avioliitto on vielä pystyssä eli on perustunut valheelle.

    • Jussi

      On hienoa että tytön on saaneet rohkeutta ja vuosia painanee asian kerrottua...
      Se että lapset saattaa ihastua juuri vanhempiin miehiin"julkkiksiin" ...silloin on vastuu juuri aikuisilla...eikä nussia kaikkia jotka ihastuneena tulee itseään tyrkyttämään....

      • Ei voi mitään

        Tyhmä saa olla jos ei nää tyttöjen oikeaa tavotetta.... rahaa rahaa. Silmä käteen kiitos

      • Jadee

        Saatte ihan rauhassa uskoa tai olla uskomatta mitä kerron tapauksesta. Totean heti alkuun,että en halua sen kummemmin puolustella Timpeä,enkä myöskään syyttää tyttöjä. Julkisuudessa asioista on annettu vain aivan liian yksipuolinen kuva.

        Timpe veti ennen aamuihin siirtymistään Kiss Fm:n iltoja,yksin. Pari tyttöä oli ihastunut Timpeen ja soitteli asemalle tämän ollessa studiossa. Neidot halusivat itse päästä vierailemaan studioon ja tapaamaan Timpeä. Salosen arvostelukyky ja järki ilmeisesti hävisivät "lihallisille houkutuksille",kun juttu onnistui ja hän päästi neidot studioon. Tytöt toimivat koko ajan hyvin aloitteellisesti Timpen tietysti ollessa mukana vapaaehtoisesti kuviossa.
        Kyse ei todellakaan ole kuitenkaan mistään raiskauksesta tms. "klassisesta" vakavasta seksuaalirikoksesta, vaan mm.tyttöjen vapaasta tahdostaan antamasta suuseksistä mm.radiojuontojen aikana.

        Timpe toimi tietysti väärin mennessään mukaan tyttöjen viettelyyn ja pettäessään avovaimoaan,mutta liian rankaksi kyseinen tapaus on mediassa väritetty,kun faktoja ei ole tarjolla suurelle yleisölle - ainakaan vielä.

        Timpe jäi tempuistaan aikoinaan kiinni Kiss Fm:n sisällä,mutta asia selvitettiin ja mies sai jatkaa. Kyseinen tapaus ei siis todellakaan tullut tietyille ihmisille ns.puskista - joskin yllätyksenä näin pitkän ajan jälkeen.

        En halua puolustella Salosta, hän teki eittämättä väärin pettäessään vaimoaan ja tehdessään tyttöjen kanssa mitä teki. Karvan alle 16-vuotiaiden neitosten aloitteellisuus ja vapaaehtoisuus asioiden kulussa on kuitenkin jäänyt mielestäni liian vähälle huomiolle.

        Mielestäni on TÄYSIN eri asia,jos Timpe olisi esim.pakottanut kaksi tyttöä seksiin kanssaan kuin se,että tytöt OMASTA ALOITTEESTAAN ja vapaa-ehtoisesti halusivat päästä studiolle ja tekivät VAPAASTA tahdostaan sen mitä tekivät. Ja ihan vain kuriositeettina,monissa muissa "sivistyneissä" maissa ikäraja lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä on 14-vuotta.

        Ja vielä: Timpe ei suinkaan ole ainoa radiojuontaja,joka on tehnyt tällaisia juttuja töissä ollessaan. Kyseessä on vain jäävuoren huippu,kuten esim.vaikka Jussi Ahteen huumekäry tai Keskisen ja Eremenkon naissotkut.

        "Pinnan alla" tapahtuu NIIN paljon erilaisia juttuja koko ajan,ettei ihmiset sitä edes osaa kuvitella. Vain pienenpieni murto-osa niistä päätyy lehtien sivuille ja julkisuuteen.

        Voitte rauhassa kysyä,mihin perustan tietoni tai mistä olen ne saanut,sitä en voi paljastaa. Kuitenkin tulette mahdollisesti huomaamaan,että en jauha paskaa,vaikka niin varmasti moni tulee väittämään.

        Aamen.

      • Jape
        Jadee kirjoitti:

        Jos tämä tarina pitää kutinsa, niin toki voi sanoa, että Timpen harkintakyky on pettänyt, mutta ei voi kyllä mistään lapsen hyväksikäytöstäkään puhua.

      • Höpö-Höpö-Mies

        tietysti Timpe lupas antaa bäkstäke lippuja vai? Kyll on kaveri ny kusess... Sääli...

    • örri

      Kyllä moni 15v näyttää parikymppiseltä ja on todella vaikeaa uskoa keunka nuoria ne on kun näkee henkkarin. Bosatkin ovat aika isot jo!
      Harva mies jättäisi käyttämättä tilaisuutta jos tarjolla on kaksi hyvännäköistä naista samaan aikaan. Tuskin siinä on ensin mielessä henkkarien kysyminen, kun ulkonäkö antaa olettaa liki parikymppistä.
      Tuomittavan teosta tekee se, että Timpe oli silloin jo naimisissa.

    • SAATANA

      Kuule tampio, jos joku omistaa netin niin se varmaan osaa myös ostaa lehden ja lukea sitä...

      Miksi helvetissä laitoit tämmöisen viestin tänne... oletko vähän tyhmä...

      STIMPELLE napp otsaan ja tänne!!!

      • bansku

        Mua ainakin heti hämäs toi syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä,koska vaikka laki määrittelisi lapsen 15-kesäseks,niin eihän ne nyt mitään viattomia pikku kullannuppuja ole.Sinänsä toi koko laki on vanhentunut,kun tietää että kyllä ne teinit usein ihan itse tyrkyttävät itseään.Menkää nyt vaikka irc-galleryyn katselemaan niiden "lapsien" kuvia, ja miettikää ovatko ne pikku rassukat täysin tiedottomia omasta seksuaalisuudestaan..?!Mielestäni ei voi puhua lapsista,sanoi laki sitten mitä sanoi.
        Tässä jutussa on mätää myöskin se,että "uhreja" on kaksi.Sen vielä ymmärtäisi,että yhden pakottaisi seksiin,mutta jos ovat olleet paikalla molemmat,kai toinen tytöistä olisi lähtenyt hakemaan apua jos toista raiskataan..?? Kyse on vain vanhentuneesta laista,jota pystyy halutessaan käyttämään hyväksi,niinkuin nämä kaksi nyt tekevät.Niin ja tosiaan,odottaa 5 vuotta ennenkuin kertoo tapahtuneesta..Haiskahtaa pahasti rahastuksen maku.
        En usko että tytöt hakevat julkisuutta,he haluavat vain nyhtää isot rahat vähin äänin.Tuskinpa kukaan haluaisi julkisuutta itselleen tälläisessä asiassa,kun kaikki,kuten he itsekin tietävät,miten asian laita on,niin heidäthän leimattaisiin huoriksi lopuksi iäkseen.En näe asiassa mitään väärää Timpen kannalta,paitsi sen että hän on pettänyt vaimoaan(tai vaimokettaan)..

    • täällä

      Kirjoituksista päätellen täällä ei taida olla monella puhtaa jauhot pussissa. Karmeaa, että jotkut syyllistävät tyttöjä eikä tekijää. Se kertoo paljon.

    • juuso

      olisi kohtuullista, jos nämä niin sanotut "tytöt" tulisivat myös julkisuuteen omilla kasvoillaan. Toivottavasti joku lehti kaivaa heidät esiin.

      En usko, että Timpe on tarkoituksella mennyt alaikäisiin. Kyllä tässä on julkisuushakua mukana nykyään jo täysi-ikäisten naisten puolelta. Näitähän on nähty viimeaikoina paljon: Vesa Keskinen ja Eremenkon tapaukset.

      • naamat esiin

        Jos on pokkaa tehdä jollekulle tuollainen temppu, joka vielä päätyy julkisuuteen, niin on varmaan myös pokkaa esiintyä julkisuudessa omilla nimillään ja kasvoillaan.

    • Kummaa touhua...

      Eikös 15-vuotias ole laillinen??

      En tajua...miksi siis koko kohu?

      • Asiantuntija2

        Kyllä se ikäraja taitaa olla uuden lain mukaan 14 vuotta.

    • kovana

      Ei muuta kuin nyrkki päähän ja muna suuhun. Ämmät ovat kieroja päästänsä jo nuorina, iän myötä kierous vielä pahenee.. Ja mitä tohon pettämiseen tulee, niin ei rakkautta ole olemassakaan, se on pelkkä vitsi.

    • muna perseeseen

      On se outo juttu,kun kahdella Suomalaisella teinihuoralla on haarukka märkänä ja kyrpää tekisi mieli,niin sitähän Suomityttö hyvän kasvatuksen saaneena tarjoaa joka kulmilla.Ei mitään uutta.Sitten kun teinihuorat ymmärtävät kenelle tuli uutena vuotena teinipillua annettua,siitä alkaa Suomitytön luonne paljastua.Kuinka se nyt jälkikäteen alkoi teinihuoria koskemaan?Ei silloin tehnyt yhtään pahaa kun kahteen tyttöön annettiin joka kundin panna joka reikään,ei tehnyt huonoa ei.Mutta nyt viiden vuoden jälkeen,Suomitytöillä alkaa sytyttämään.Ei uutta ei.

    • typerää!!!

      Nyt on Paajasella tosi ISO pähkinä purtavana... :/

    • näkyy

      Näissäkin vastauksissa näkyy, että mies ei ota vastuuta teoistaa. Se on aina vastapuooli. Aivan kuin ei itse voisi kieltäytyä.

      • qoywpoqe

        Väärin! Nainen ei yleensä ota vastuuta teoistaan. No onneks jotkut sentään, mutta ihan liian monet ämmät haluu syyttää aina kaikesta miestä. Jos ne paskantaa housuunsa, ne syyttää ensimmäistä vastaantulevaa miestä. Ja jos ei oo aihetta syyttää ketään mistään, ne syyttää silti sitä miestä.

      • panomies

        jos mies nai täysi-ikäistä naista molempien omasta tahdosta ja nainen nostaa syytteen raiskauksesta, ni mitä siihen selität, kuulusteluihin joudut ainakin ja sut leimataan aina raiskaajaksi, ni miten siinä otat vastuuta teoista, onko selipaatti ainoa keino ,sillä nainenhan voi olla vaikka vaimosi, kuollaan kohta kaikki sukupuuttoon.

    • panomies

      entinen tyttöystäväni ei ehtinyt täyttää 16 kun minä täytin 18, olin siis melkein 3 kuukautta pedofiili. Täytyy varmaan mennä tänään tunnustamaan pooliseille ja laittaa juuri rakentamani talo myyntiin, sillä tuskin nykyinen vaimoni enää uskaltaa antaa minun asua samassa talossa pienen tyttäreni kanssa. Tää koko juttu on sairasta, lapset on lapsia, mut nää samat 15 kesäset teinit saa kyl potkia mummoja varastella kaupoista , kännissä riuhua ja rikkoa paikkoja, mut seksi joka on aika luonnollinen asia näyttää olevan mailman loppu varsinkin jos mies on jo 18 eikä 17. mielestäni pedofiili on lasten hyväksi käyttäjä eikä nuorten aikuisten kanssa seksiä harrastava.

      • asdgfadf

        Pikkusen eri asia sinun ja vaimosi parisuhde, jos teillä on ikäeroa ollut n. 2 vuotta ja tapauksen henkilöillä n. 10 vuotta! Voi elämä!

    • Epäilijä ja vanhempi itsekkin

      Tjaa.....vuoden 1999-2000 vuoden vaihteessa tapahtui siis rikos. Mitäköhän muutakin silloin tapahtui?

      Muutama asia mietintään....

      1. Miksi asiaa ei ole tuotu julkisuuteen kanteen nostajien puolelta aikaisemmin?
      2. Miksi ottavat asian vasta nyt esille kun ko. henkilöstä on tullut julkisuuden henkilö?
      3. Miksi jompikumpi kantajista ei ole lähtenyt nostamaan kannetta aikaisemmin yksin? Asiasta on kulutnut jo viisi(5) vuotta.
      4. Miksi samalla ei tuomita kaikkia seksiä kokeilleita miehiä ja naisia lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä?

      Epäilyksen alaisuuteen koko kanteen asettaa ed. seikat, sekä alla olevista kohdista muutama asettaa ko. seikkaa epäilyksen alaiseksi.

      Samnalla ihmettelen muutamaa asiaa noin yleisesti tässä tapauksessa.
      4.0. Jos tapahtumahetkellä olisi henkilöiden ikäero ollut esim. nainen 15v mies 16v. Olisiko kannetta nostettu kantajien puolelta?
      4.1. Olisiko kannetta nostettu kohdan 4.0 kriteerien alaisuudessa, jos miehestä ei olisi tullut julkisuuden henkilö?
      4.2. Miten oikeus suhtautuu jos/kun molemmat ovat alaikäisiä tapahtumahetkellä?
      4.3. Jos alle 18v nuoret harrastavat seksiä niin miksi sitä ei tuomita? (menee ehkä ohi aiheen).
      4.4. Miksi sitten kouluissamme taotaan päähän alaikäisille miten harrastaa seksiä ja miten suojautua siltä(toisaalta hyvä asia)? Tällä tavallahan annamme kuvan että se on täysin suotavaa "harrastaa" myös alaikäisenä, eikö? Jos se ei ole suotavaa, miksi sitä ei opeteta, kerrota, valisteta kouluissa?
      Näin ei nimittäin ollut ainakaan 15v sitten, päin vastoin.

      Faktaa:
      -Tapahtumahetkellä on tietysti ollut naisen ja miehen välinen ikäero ollut huomattava, noin 10-11v.
      -Moni mies ja nainen menettää neitsyytensä juuri tuossa iässä 15-17v, ainakin tutkimuksen mukaan(ei todellakaan omatekemäni).
      -Miksi näistä tutkimuksen mukaan tapahtuneista yhdynnöistä/seksistä ei ole tehty kanteita, riippuen tietysti miehen/naisen iästä?
      -Missä siis kulkee raja, koska on kyseessä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja koska ei ole? Kuka siis määrittelee ikäeron ko. rikokseen?
      -Jos kyseessä olisi esim. nainen 10v ja mies 15v , pitäsisin minäkin tapausta itsestään selvyytenä.
      -Miksi ei tuomita mies/nainen paria jonka ikäero on 30v? Kyseessähän on selvästi isä-tytär ikäero(?).
      -Tapahtumahetken ikäerolla olevia seksikokemuksia tapahtuu varmasti ja ajtkuvasti kokoajan ympäri suomea. Miksi niistä ei tehdä julkisuudessa puitavia mediamyllerryksiä?
      -Jos mies tuomitaan, asia on hyvin yksiselitteinen. Naisten on saatava siinätapauksessa oikeutta.
      -Jos taas ei tuomita, kuka korvaa menetetyn kunnian ja työpaikan?

      Antakaamme siis oikeuden tutkia tämä tapaus rauhassa, älkäämme puuttuko siihen aivan kuten viimeaikaiset lasten palautuksissa on tapahtunut.

      Sinällään pidän lasten seksuaalisen hyväksikäytön erittäin rangaistavana, enkä hyväksy sitä missään tapauksessa tai tilanteessa saatikaan kultturiin vedoten!!!!

      Tässä vain haiskahtaa hyvin, hyvin pahasti palaneen käryä, joka suunnalta.
      Pyöritetäänkö median voimalla taas joidenkin ihmisten huomionhakua tms?? Perättömiä syytöksiä?

      Terveisin,

      Epäilijä ja vanhempi itsekkin
      ...henkilö joka ei usko noin vain mediaan ja kaikkeen mitä kirjoitetaan.

      • Stan

        Uskon,että nimimerkki Jadee tietää jotain. Hän kirjoitti:
        "Saatte ihan rauhassa uskoa tai olla uskomatta mitä kerron tapauksesta. Totean heti alkuun,että en halua sen kummemmin puolustella Timpeä,enkä myöskään syyttää tyttöjä. Julkisuudessa asioista on annettu vain aivan liian yksipuolinen kuva.

        Timpe veti ennen aamuihin siirtymistään Kiss Fm:n iltoja,yksin. Pari tyttöä oli ihastunut Timpeen ja soitteli asemalle tämän ollessa studiossa. Neidot halusivat itse päästä vierailemaan studioon ja tapaamaan Timpeä. Salosen arvostelukyky ja järki ilmeisesti hävisivät "lihallisille houkutuksille",kun juttu onnistui ja hän päästi neidot studioon. Tytöt toimivat koko ajan hyvin aloitteellisesti Timpen tietysti ollessa mukana vapaaehtoisesti kuviossa.
        Kyse ei todellakaan ole kuitenkaan mistään raiskauksesta tms. "klassisesta" vakavasta seksuaalirikoksesta, vaan mm.tyttöjen vapaasta tahdostaan antamasta suuseksistä mm.radiojuontojen aikana.

        Timpe toimi tietysti väärin mennessään mukaan tyttöjen viettelyyn ja pettäessään avovaimoaan,mutta liian rankaksi kyseinen tapaus on mediassa väritetty,kun faktoja ei ole tarjolla suurelle yleisölle - ainakaan vielä.

        Timpe jäi tempuistaan aikoinaan kiinni Kiss Fm:n sisällä,mutta asia selvitettiin ja mies sai jatkaa. Kyseinen tapaus ei siis todellakaan tullut tietyille ihmisille ns.puskista - joskin yllätyksenä näin pitkän ajan jälkeen.

        En halua puolustella Salosta, hän teki eittämättä väärin pettäessään vaimoaan ja tehdessään tyttöjen kanssa mitä teki. Karvan alle 16-vuotiaiden neitosten aloitteellisuus ja vapaaehtoisuus asioiden kulussa on kuitenkin jäänyt mielestäni liian vähälle huomiolle.

        Mielestäni on TÄYSIN eri asia,jos Timpe olisi esim.pakottanut kaksi tyttöä seksiin kanssaan kuin se,että tytöt OMASTA ALOITTEESTAAN ja vapaa-ehtoisesti halusivat päästä studiolle ja tekivät VAPAASTA tahdostaan sen mitä tekivät. Ja ihan vain kuriositeettina,monissa muissa "sivistyneissä" maissa ikäraja lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä on 14-vuotta.

        Ja vielä: Timpe ei suinkaan ole ainoa radiojuontaja,joka on tehnyt tällaisia juttuja töissä ollessaan. Kyseessä on vain jäävuoren huippu,kuten esim.vaikka Jussi Ahteen huumekäry tai Keskisen ja Eremenkon naissotkut.

        "Pinnan alla" tapahtuu NIIN paljon erilaisia juttuja koko ajan,ettei ihmiset sitä edes osaa kuvitella. Vain pienenpieni murto-osa niistä päätyy lehtien sivuille ja julkisuuteen.

        Voitte rauhassa kysyä,mihin perustan tietoni tai mistä olen ne saanut,sitä en voi paljastaa. Kuitenkin tulette mahdollisesti huomaamaan,että en jauha paskaa,vaikka niin varmasti moni tulee väittämään.

        Aamen."

    • MrX

      Tuomitessanne muistakaa että tytöt saattoi iskeä miehen baarista tuopit käsissä jolloin miehellä ei ollut mitään syytä epäillä että olisivat edes alle 18.

      Toisaalta mies saattoi poimia tytöt kyytiin yläasteen kulmalta, tarjota heille viinaa sekä sitten ottaa maksun luonnossa humaltuneilta tytöiltä karvanoppatoyotan takapenkillä.

    • haloo

      Ihmetyttää vain, että olivatko tytöt sitten kenties neitsyitä ja muutenkin kokemattomia tapahtumahetkellä? Jos eivät, niin kai he ovat haastaneet kaikki muutkin miehet oikeuteen? Ja kai tästä "esimerkillisestä tapauksesta" innostuneena kaikki alle 16-vuotiaana seksiä harrastaneet tytöt haastavat miehet oikeuteen? Äly hoi...

      • Höpö-Höpö-Mies

        jos jostain löytyy 2 neitsyttä jotka soittaa ja tulee tarjoon suihinottoo, niin kyllä mä oon sitten jostain jäänyt paitsi...

        Kyllä pikkuritsat taitaa enemmän olla sijoitettavissa samaan luokkaan kuin muutkin julkisuuden kipeät h****. Eiköhän niitä oltu jo 15weenä poljettu enemmän kuin tulpattomia mopoja... Että näin...

    • ei enään niin teini

      ...mutta nuori (19) olen edelleen... muistan varsin hienostin kun itse olin 15. ekakerta oli 15weenä n.7 vuotta vanhemman kanssa, ja ihan itse vonkasin, puolivuotta myöhemmin seurustelin 19 vuotiaan kanssa (itse yhä 15v) ja söin pillereitä...(ja kumpaakaan asiaa en siinä mielessä että oikeusjuttu pitäisi nostaa edelleenkään(siis lähes 5v sitten) kadu) kyllä ne viistoista kesäset varsin hyvin tietää mihin ryhtyy.
      Toki me ei kokototuutta tiedetä, että miltei on tyhmää spekuloida tätä koko hommaa. mutta ajattelin vain että kaikilla pysyisi realismi ja nykyajan meno mielessä...
      kyllä on taas naurettava julkisuus temppu!
      Toki Timpekin teki väärin jos todella oli naimisissa tuolloin, mutta sehän on taas hänen ja vaimonsa välinen asia...

    • muija

      munahaukat iskee täysillä!! miten vuosien takaisia panoja pitää puida nytten?? monenkohan kanssa nämäkin neidot ovat olleet timpenkin jälkeen tai sitä ennen?? tuskimpa olivat neitsyitä??!!??

      • tosion

        Lapsiin sekaantuminen on niin törkeä teko, että siitä tulisi antaa vähintään elinkautinen.
        Oletko ihan ääliö, ettei 15-vuotias ole muka lapsi. säälittävä p***a

      • hahahaha
        tosion kirjoitti:

        Lapsiin sekaantuminen on niin törkeä teko, että siitä tulisi antaa vähintään elinkautinen.
        Oletko ihan ääliö, ettei 15-vuotias ole muka lapsi. säälittävä p***a

        muahahahahahaa

    • Tinde

      Siis jollei muija voi ilmottaa 26-vuotiaalle miehelle olevansa alle 16-vuotias ennen sekstailuu tietäen, että myöhemmin tätä voidaan tulla syyttämään pedofiliasta, niin vois kyl kattoo peiliin ennen kun tuhoaa julkisuudessakin esiintyvän Timpen elämän täysin! Timpe saattaa saada vankeutta, menettää työnsä ja perheensä, mitä ne muijat täst saa, jotain kicksei??
      Ja miks pitää tuoda tää julki 5 vuotta tapahtuman jälkeen? Olis tietyst voineet keskustella sillon, vai olivatko tyttöset liian maistissa uudenvuoden yönä 1999.. Ja Salonenhan oli naimisissa jo sillon, olisko peräti ollu jo yks lapsikin, mitä hemmettiä se on menny pelehtimään muitten kanssa?
      Mut täähän on Timpen ja tyttöjen välinen asia..
      Toivottavasti kaikki päättyy hyvin!
      Voimii Timpelle jaksaa tän shown läpi kunnialla!

    • Unto Turusta

      Nyt laitoin minäkin viestin tänne!
      Olen siis osa tätä suurta keskustelua....

      Lauralle terkut sinne toiselle koneelle!

    • Luonnon laki

      Siihen ei yhteiskunnalla pitäisi olla mitään sanomista, kun kaksi sukukypsää ihmistä keskinäisestä halusta harrastaa seksiä.

      • Iita Peräkylä

        Ennen kone jakoi mutta ei kertonut, nyt jaetaan ja kerrotaan.

    • Höpö-Höpö-Mies

      Kai jokainen muistaa mitä Timpe aikoinaan kirjoitteli omilla kotisivuillaan uskottomuudesta.... Kyllä tää netin välimuisti on kuningas keksintö, kunhan tietää mitä etsii niin kerran nettiin laitettu, aina netissä... No tässä suoralainaus lähteestä www.timpe.fi/omasivu.htm;

      PARISUHDE, PETTÄMINEN JA MONIAVIOISUUS

      Ensi katsomalta ihminen tekee idioottimaisesti, kun se elää läpi elämänsä vain yhden kumppanin kanssa, kokematta useiden ihmisten upeita luonteenpiirteitä. Mutta parisuhteessa on sääntönsä, ja jokainen noudattakoon niitä kuten parhaaksi näkee, mikäli siis tahtoo pysyä suhteessaan.

      Pettämisestä en osaa sanoa, koska minua ei ole koskaan petetty parisuhteessa, ainakaan tietääkseni. Jos se joskus tapahtuu, uskallan sanoa, että jätän naisen. Sellaiseksi tunnen itseni, niin tahdon toimia. Egoismini on ehkäpä vuosien myötä kiivennyt niin paljon itseäni arvostavalle tasolle, ettei minun tarvitse katsoa tai hyväksyä muille omistautuvaa naista. Miksi? Onko se sitten sovinismia vai egoismia, kohtuuttomuutta tai mitä tahansa? En tiedä. Sanon typerän lakonisesti vain, että minun ei tarvitse. Minun ei tarvitse sietää naista, joka hetkeäkään epäröi omistautumistaan. Mikään parisuhde ei ole niin tärkeä.

      [KAKSINAISMORALISMI]

      Mielestäni kaksinaismoralismi vaatii älykkyyttä. Toimin mielelläni kaksinaismoralistisesti, ja olen ylpeä siitä. Mielestäni on helppoa toimia kolminais-, ja kuusinaismoralistisestikin, jos se vaan on mahdollista. Käsitteessä ei ole mitään järkeä! Miksi et voisi edustaa vastakkaisia arvoja?

    • NAINEN

      Vaan hän etsii aikuisen naisen seuraa. Tiedän tällaisen "miestyypin" jotka kyttäävät nuoria tyttöjä. Todella sairasta! Hyvä että tämä vakava asia on tullut julkisuuteen! Ja oikeus toteutukoon!

    • kysymyss

      iltapäivälehtien jutussa oli, että tapauksessa on kiistelyä iästä. Eli onkohan kyseessä se että Timpe vetoaa luulleensa tyttöjen jo olevan 16v?! Silloinhan homma ei ainakaan laitonta olisikaan vaikka muuten moraalisesti väärin.

      Ja sitäpaitsi miten useat miehet ajattelevät alapäällään eivätkä välitä onko kyseessä sakkoliha vai esim 22v henkilö. Kai nyt melkeen kolmekymppinen mies jotain eroa näkee! joko kyseessä on ollut 3some tai miten timpe on 2 kertaa saman mokan tehnyt

    • Brody

      Helvetin ällöttävää että suurin osa kaikista näistä kirjoituksista puolustelee Timpeä. Kun se Timpe on niin hauska ja leppoisa ja sympaattisen oloinen kaveri. Justiinsa. Jos Timpe on sekaantunut 15-vuotiaaseen tyttöön, Timpe on myös rikollinen.

      Ja mitä sitten vaikka ei olisi tiennytkään tyttöjen ikää?? Jos ei ole varma iästä, kannattaa pitää huilu kotelossa.

      Ja osaan täysin kuvitella kun tytöt päätti hakea julkisuutta nyt viiden vuoden päästä. Ne varmaan päättivät sen jo silloin. "Sitten viiden vuoden päästä haastetaan oikeuteen! Enää 1824 päivää!"

    • 4ever

      Tuntus että jos tytöt on jo 5 vuotta pitänyt asian salassa niin oisivat voineeet pitää lopun elämää. Tuohan on aivan läpinäkyvää... Nyt timpen perhe ja lapset joutuu kärsiin. Mut laki on laki. Eikä timpe oo varmasti väkisin tehnyt mitään.

    • Minä

      Trolli Lauri on ajettu esim veneily, autoilu ja lemmikit palstoilta pois. Laurille on tyypillistä yrittää kuumentaa keskustelua omilla "mielipiteillään". Lauri kiertää kuumentelemassa keskustelua palstalta palstalle!

      • Nössö

        Presidentitkin ovat kaatuneet levälläään olevan naisen repun edessä. Kauhiaa!!
        Mikä siinä tavarassa on niin ihmeellistä?

      • Wuoren mukaan mikään tapauk...
        Nössö kirjoitti:

        Presidentitkin ovat kaatuneet levälläään olevan naisen repun edessä. Kauhiaa!!
        Mikä siinä tavarassa on niin ihmeellistä?

        Wuoren mukaan mikään tapauksessa ei viittaa siihen, että naiset olisivat liikkeellä hämärillä motiiveilla esimerkiksi kiristystarkoituksessa.

      • kalle
        Wuoren mukaan mikään tapauk... kirjoitti:

        Hei

        Huomasitteko että kissin uudet sivut päivitettiin ihan munuutti sitten...
        aika jännä juttu

        Imagon vaihtaminen

      • käimän äki
        kalle kirjoitti:

        Hei

        Huomasitteko että kissin uudet sivut päivitettiin ihan munuutti sitten...
        aika jännä juttu

        Imagon vaihtaminen

        miten jännittävää....
        sivutkin päivitetty....
        mitähän tästä vielä on odotettavissa???
        huisin jännittävää....

        urpooooooo.....!!!!

    • jäbä_vm87

      Siis minusta Timpe on uhri ja tytöt ovat vain julkisuudenkipeitä. Vaikka sen minä tajuan, että Timpe teki väärin, mutta tiesikö hän että tytöt oli silloin alaikäisiä? Jos tiesi, niin asia on eri.. Ja pettäminen on myös väärin.

      Itse tunnen parikin alle 16 v tyttöä, jotka seurustelevat alle 30 miesten kanssa:
      Tyttö oli 13 tai 14 v ja mies jotain 25-28v! Sairasta!!
      Siite yks toinen suhde, jossa tyttö oli 16 pintaan ja mies alle 30. Sairasta myös, vaikkakin tämä suhde on kestänyt jo toista vuotta... En sitte tiiä, mitä tuonikäiset miehet näkevät pikkutytöissä, muutaki kun pillun!

      Paha siinä on mennä kieltäytymään jos pari nuorta hyvännäköistä tyttöä tulee iskemään. En varmaan kieltäytyis.. Ja tuskin tytöt mitään uhreja ole, halusivat vain harrastaa seksiä...

      Ja se on totta, että nykyään tuonikäiset tytöt näyttävät ikäiseltään vanhemmilta! Katsokaapa vaikka irc-galleriaa.. Siellä 13-15 v tytöt pukeutuvat seksikkäästi ja meikkaavat yms. Näyttävät joltain parikymppisiltä..

      Ja muistaakseni olen lukenu yhen jutun jossa muutama teinityttö meikattiin ym ja sitte ihmiset arvasivat niiden ikää.. Kaikki veikkaukset osuivat yläkanttiin, sillä tyttöjen oikea ikä oli jotain 12-14!!

      Nuoret aikuistuvat niin nopeasti.. 15-vuotias ei ole mikään pikkutyttö..
      Kyllä kai tytöt aikaisemmin olisivat tieneet, jos heitä olisi käytetty hyväksi.. Timpellä oli vain paska tuuri..

      Jep, maailma on sairas paikka...

      • ---

        Timpen läheisesti tuntien voin kertoa ettei nämä tytöt ole suinkaan ainoita nuoria neitseellisiä neitoja joita Timpe on huijannut. Mies on psykopaatti.

      • aapo
        --- kirjoitti:

        Timpen läheisesti tuntien voin kertoa ettei nämä tytöt ole suinkaan ainoita nuoria neitseellisiä neitoja joita Timpe on huijannut. Mies on psykopaatti.

        mie en kyllä usko tätä juttu alakuunkan,

    • Urmas, Nurmes

      Istuiko "Timpe" miten kauan kiven sisässä"?

      Lipsahtiko saippua lattialle suihkussa....

    • tipimies

      Timpe on kova luu kun otsasta koittaa!

    • Pedof-Timpe

      Eikö Timpe kaupannut myös Formula Kimin ex-vaimon alastonkuvia tms ???

      • Ällö-Timpe

        Kyllä kauppasi.

      • Anonyymi
        Ällö-Timpe kirjoitti:

        Kyllä kauppasi.

        ai?

    • Anonyymi

      Missäs Timpe Salonen luurailee nykyisin? Onko Seiska jättänyt rauhaan, vai Onko Timpe maksanut Seiskalle, ettei miehen olinpaikkaa selvitetä?

    • Anonyymi

      Onko Timpe Salonen muuttanut nimensä vai elääkö jossain vaimoineen ihan pokkana Timpenä vaan?

      • Anonyymi

        Kuollut

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      37
      5615
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      54
      5449
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      102
      4434
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      16
      3833
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3713
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      131
      3462
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3240
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      168
      2926
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2669
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      42
      2531
    Aihe