Sain tänään kuulla lääkäriltä että minulla on hapoton maha. Kertokaa siis te, joilla kokemusta / tietoa on mielellään mahdollisimman paljon ko. vaivasta ja hoidosta ym. Äkkilukemani perusteella vaiva olisi yleisin vatsa- ja ruokatorven syöpien aiheuttaja, yleisin ikääntyneillä ja muun muassa tupakointi, runsas alkoholin nauttiminen ja runsas närästyslääkkeiden käyttö aiheuttaisi tätä.
Tupakoinut en ole kuin satunnaisesti muutaman vuoden ajan, alkoholin käytön suhteen olen miltei absolutisti ja närästyslääkkeitä en ole käyttänyt juuri lainkaan. Hiilihappopitoisten juomien (nuorempana limsat, nykyään lähinnä vichyt) suurkuluttaja olen ollut reilun 15 vuoden ajan ja n. 10 vuoden ajan olen syönyt varsin epäterveellisesti. Voiko runsas hiilihappopitoisten suomien nauttiminen ja epäterveellinen ruokavalio aiheuttaa tämän? Kilpirauhasen vajaatoiminta minulla on. Lääkärin mukaan kilpirauhasen vajaatoiminta ja hapoton vatsa kulkisivat käsi kädessä.
Olen TODELLA PELOISSANI. Ikääkään ei ole kuin 31 -vuotta ja olen 2-vuotiaan lapsen äiti. Viimeiset ½ vuotta minulle on myös yhtenään tullut proppuja kurkkuun. Proppujen sinällään ei ainakaan väitetä olevan vaarallisia ja olenkin aina topz -puikolla poistanut niitä sitä mukaa kun niitä on tullut. Pelottaa vaan että josko proput enteilevät ruokatorven syöpää. Kaiken kukkuraksi serkkuni kuoli vatsasyöpään vajaa vuosi sitten 45 -vuotiaana.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikö kellään tosiaan ole minkäänlaisia kokemuksia hapottomasta mahasta tms.?
Ruokavaliolla tuota hoidetaan.
Ei virallisella vaan todellisella.
Hapoton vatsa?
Kuuntele Paula Heinosta
13.04.14
Osa 1/1 (27:50)
http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/
Olet varmaan kuullut Acetium-valmisteesta hapottoman mahan hoidossa. Saa apteekeista ilman reseptiä.
Käytän Acetiumia parhaillaan, mutta on todella kallista. Lisäksi pilaa elämänlaatua, että joutuu joka aterialla ottamaan lääkkeitä.
Osaako kukaan kertoa korpus alueen vaikeaan atrofiaan 3-kymppisinä sairastuneiden eliniänennusteita ym.?
Hei hapottoman mahan omistaja!
Luin vasta äsken kirjoituksesi tuosta vatsavaivasta. Olen itsekin yrittänyt etsiä tietoa ja vertaistukea nimellä atrofinen gastriitti, mutta eipä ole paljon mitään löytynyt. Olen potenut hapotonta mahaa jo kolmekymmentä vuotta, ( olen nyt 72 v.) ainoana hoitona Cohemin piikit ( B- 12 - vit.) sekä ruokavalio "kokeilun ja erehdyksen " periaatteella. Kirjallisia ohjeita en ole mistään löytänyt, enkä vertaistukea.
Miten olet selvinnyt nämä vuodet? Olisi mukava tietää miten olet pärjännyt ja oletko saanut parempaa ohjausta ja vertaistukea?
Kysyy Morbus