Rotuennakkoluulosi

huvin vuoksi

Aina tapaa jonkun ihmisen jolla on virheellinen "varma" tieto jostain rodusta. Oletus. Oma oletukseni on se että pienet koirat ovat kurittomia räksyttäjiä (tähän ei sitten tarvi puuttua). Siskoni väittää kiven kovaan että saksanpaimenkoira on vaikeasti koulutettava.

Nyt siis teidän oletuksia ja luuloja koiraroduista.

Kiitoksia vastanneille.

23

2008

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissa

      Oma ennakkoluuloni on että kultaiset noutajat kuolaavat erityisen paljon ja chihut on ärhäköitä. Mistäköhän lie nämäkin luulot on minulle tulleet!

      • issu56

        ne ovat tulleet...;)


    • issu56

      asui aikanaan perhe, jolla oli tosi kiukkuinen terrieri. Sillä pelotettiin mennentullen ja kaiken lisäksi koiralla oli sen verran pitkä juoksunaru, että ylettyi hiekkalaatikolle, jossa silloin kersana leikin. Tuolla koiralla sitten pelotettiin viimeisen päälle ja kammohan kettuterrieristä jäi ihan viime kesään saakka, jolloin tutustuin puolisoni kummisedän aivan uskomattoman suloiseen ja kilttiin Riikkaan. Enään en todellakaan katsele em. rotua karsaasti todellakaan!

      • 858

        SE HARMITTAA ETTÄ BERNHARDINKOIRAA EI NÄE HESASSA PALJOAKAAN


    • ei ikinä

      Mut voi viedä tutkimuksíin päästä jos joskus erehdyn ottaan dobermannin, ne yksilöt joihin olen törmännyt ovat olleet ikiliikkuja helikoptereita...
      Nostan hattua niille jotka todellisuudessa pärjää niiden kanssa!! Ulkonäöllisesti kylläkin voisin ottaakin... Mutta muistetaanpa ne yksilö erot taas kerran, dobbereista varmaankin löytyy mahtaviakin yksilöitä. Energiaa tuntuu vaan riittävän, eikä mun hermoilla kyllä sellaista kattella...

    • realist56

      varsinaisia räksyttäjiä, naapurustossa elämän varrella useampikin tällainen räksyttäjä ollut.
      Liekö käsitys oikea vai onko vaan sattunut ne pahimmat yksilöt naapureiksi, en tiedä.

      • haukku

        Kaikki kaksijalkaisesta nelijalkaisiin. Hyviä mettäkoiria, naapureiden kauhuja.


      • marttamuori
        haukku kirjoitti:

        Kaikki kaksijalkaisesta nelijalkaisiin. Hyviä mettäkoiria, naapureiden kauhuja.

        Suomen pystykorva haukkuu myös kuusijalkaiset, eli muurahaiset, sekä kahdeksanjalkaiset, eli hämähäkit. Jos ei muuta haukkumista löydy, tietää muori


    • manne

      pienet on räksyttäjiä, villakoirat puree ja terrierit on perseestä. Pystykoirien suku on näteintä, noutajia ja schäfereitä on liikaa ja se oma koira on aina se kaunein.

      • Huija

        on sanonut että sakemannit ovat helpoimpia koiria kouluttaa, mutta ovat vaativimpia.


    • Minde

      Olin muutama vuosi sitten kävelemässä kotiin kun vastaan tuli pikkutyttö, varmaan kymmenenvuotias joka talutti bullmastiffia. Kävelin ilmeisesti hiukan turhan läheltä. Koira alkoi murista ja näytti mulle hampaansa. Pikkasen kauempaa piti kiertää:/ siitä on jäänyt vähän kammo kaikkia mastiffeja kohtaan. Ihmettelin kyllä suuresti että vanhemmat päästivät kymmenvuotiaan mastiffin kanssa lenkille!!

      • digi

        Koira saattaa käytäytyä eri tavalla eri ihmisen kanssa. Esim. uros koirat puolustavat herkästi perheen emäntää ja lapsia...tai näin ainakin jotkin lähteet kertovat....


      • Minde
        digi kirjoitti:

        Koira saattaa käytäytyä eri tavalla eri ihmisen kanssa. Esim. uros koirat puolustavat herkästi perheen emäntää ja lapsia...tai näin ainakin jotkin lähteet kertovat....

        kai noin pienellä lapsella pitäis olla vanhemmat mukana kun ulkoiluttaa noinkin suurta koiraa. Ja varmaan vanhemmatkin on tietoisia että koira puolustaa tyttöä.Sehän olis voinut vaikka hyökätä kimppuun! aikaisempi kokemukseni mastiffeista on ollut se että ne on todella kilttejä ja lupsakoita.Nyt kammoan niitä yli kaiken. Pitäisi saada tutustua rotuun uudestaan.


    • eklu58

      Sainpa hiljattain hankitun dobberin tiimoilta eräältä ystävältäni kortin jossa teksti "Todennäköisesti suurin osa isännistä voidaan opettaa tottelemaan koiraansa".

      Osa ystävistä kertonut varmana tietona ettei normaaliperheessä tommosta koiraa voi pitää, nyt sitten pitää itse olla muuttamassa näitä "varmoja" oletuksia.

      • Dobi

        näitten kans saa kyl oikoo ennakkoluuloja lähes päivittäin.
        Omiin ennakkoluuloihin kuuluu että pikkukoirat on räksyttäjiä, eikä niin viisaita kuin isot,ne myös sinkoilee sinne tänne ilman järjen hiventä.
        Saksanapaimenkoirat ei oo luotettavia. kultaiset, lapukat ja collie ovat kuin ihmisen mieli.


      • ennakkoluulo
        Dobi kirjoitti:

        näitten kans saa kyl oikoo ennakkoluuloja lähes päivittäin.
        Omiin ennakkoluuloihin kuuluu että pikkukoirat on räksyttäjiä, eikä niin viisaita kuin isot,ne myös sinkoilee sinne tänne ilman järjen hiventä.
        Saksanapaimenkoirat ei oo luotettavia. kultaiset, lapukat ja collie ovat kuin ihmisen mieli.

        Mulla on ennakkoluuloja collieita ja kaikkia niitten sukusia kohtaan(paitsi bordercolliet) Mun mielestä ovat lähes kaikki paukkuarkoja ja muutenkin hermoheikkoja.En tiedä onko näin,mutta suurin osa tuntemistani collieista häviää kuin pieru saharaan kun jossain pamahtaa,tai joku sanoo böö...


      • Sadi
        ennakkoluulo kirjoitti:

        Mulla on ennakkoluuloja collieita ja kaikkia niitten sukusia kohtaan(paitsi bordercolliet) Mun mielestä ovat lähes kaikki paukkuarkoja ja muutenkin hermoheikkoja.En tiedä onko näin,mutta suurin osa tuntemistani collieista häviää kuin pieru saharaan kun jossain pamahtaa,tai joku sanoo böö...

        Collie-sukuiset käyttää aika herkästi hampaitaan, kun niitä pelottaa.

        Elikkäs pelkopurijoita.


    • oili

      Sakemannit, dobberit ja colliet kaksinaamaisia. Pienet valkoiset räksyttäjiä samoin kuin pystykorva. Dalmikset älyttömiä häsääjiä. Terrierit luupäisiä ärrinmurreja.

    • SaaRa

      Sinänsä hauskaa multa, pienen seurakoiran omistajalta mutta mä en voi sietää pieniä räksyttäviä koiria! Tosin mun koira ei hauku..siinä ehkä se suurin syy. Eikä mun koirakaan siedä pieniä räksyttäviä koiria vaan lenkillä kävelee tyynesti ohi ihan kun ei huomaiskaan moista mekastusta.

      Mutta joo..tämä oli mun mielipide =D

      • pumba

        jostain on jäänyt sellanen kuva, että ne on hirveen kovia varastelemaan....


      • Russeli
        pumba kirjoitti:

        jostain on jäänyt sellanen kuva, että ne on hirveen kovia varastelemaan....

        Aiemmin oli kauheet ennakkoluulot terrireistä, pienenä äiti aina valisti että ne ovat niin kovia räksyttämään ja ärhäköitäkin ovat, nyt sitten on kotona iki-ihana russelipoika.
        Jostain syystä suhtaudun varauksella isompiin koiriin (en tosin kaikkiin), senkin on varmaan aiheuttanut ihan vain se että vastaan on tullut niin monta isoa koiraa jotka eivät ole meinanneet pysyä omistajansa hallinnassa ja meinanneet tulla minun ja koirieni pääle. Vaikka eihän se koirien vika ole jos omistajat eivät niitä kouluta ja pysty käsittelemään..
        Toinen on villakoirat, jostain syystä ne vaan ei ole lähellä sydäntä.


      • Jansku
        Russeli kirjoitti:

        Aiemmin oli kauheet ennakkoluulot terrireistä, pienenä äiti aina valisti että ne ovat niin kovia räksyttämään ja ärhäköitäkin ovat, nyt sitten on kotona iki-ihana russelipoika.
        Jostain syystä suhtaudun varauksella isompiin koiriin (en tosin kaikkiin), senkin on varmaan aiheuttanut ihan vain se että vastaan on tullut niin monta isoa koiraa jotka eivät ole meinanneet pysyä omistajansa hallinnassa ja meinanneet tulla minun ja koirieni pääle. Vaikka eihän se koirien vika ole jos omistajat eivät niitä kouluta ja pysty käsittelemään..
        Toinen on villakoirat, jostain syystä ne vaan ei ole lähellä sydäntä.

        Mulla ei ole koskaan ollut koirista pahaa sanottavaa, mutta dobberit on oikeesti aika pelottavan näköisiä ja arvaamattomia ehkä... Taannoin tuli vastaan yksi cockerspanieli, jonka "mukulat" oli kiusannu pilalle, heti kun laitto kätensä vähän lähemmäs koiraa, se kävi kiinni käteen... En koske siihen koiraan ikinä!!


    • sini

      olen pitänyt chow chowta aina äärettömän tyhmänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      642
      7882
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2157
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      2065
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1648
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1220
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1192
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1063
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      827
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      709
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      696
    Aihe