Varasin perjantaina ajan yksityiselle lääkärille hetken mielijohteesta. Päätin, että olen vielä tämänkin päivän kotona (vanhempien luona), joten päätin mennä tutummalle lääkärille. Olin aivan paniikissa jo lauantaina ja halusin vain perua sen ajan. Sunnuntai ilta oli aivan kamala. Hoin vain, että en voi mennä, en voi mennä. Halusin 'karata' vielä silloin, kun lääkäri sanoi nimeni. Onneksi ystäväni tuli mukaan. Muuten en olisi mennyt.
Järkyttävästä pelosta ja paniikista huolimatta sain jopa sanottua asiani lääkärille. Eikä nauranut mua pihalle, ei kuulemma ollut mitään aihetta. Olin yli tunnin vastaanotolla. Onneksi aivan huippu lääkäri! Kunnioitan häntä entistä enemmän. Ei edes laskuttanut multa kuin vain puoli tuntia.
Sain lähetteen tänne paikalliseen psykiatrian poliklinikalle. Nyt vaan sitten odotan, että koska sinne pitäis mennä.
Päivällä oli vielä ihan suhteellisen hyvä olo lääkärissä käynnin johdosta. Oli jopa helpottonut olo. Ja vielä, kun ystäväni ei jättänyt mua heti yksin. Mutta matkalle taas tänne opiskelupaikkakunnalle oli liikaa aikaa.. Mä kulutin ihan turhaan sen lääkärin kallista aikaa, jonossa oli vaikka kuinka monta potilasta, jotka joutuivat odottamaan kauemmin. Ei mulla noin pitkää aikaa kuitenkaan ollut. Ja kulutin myös ystäväni aikaa. Olen kamala!
En mene sinne polille! En voi! Kulutan siellä taas kuitenkin ihan turhaan jonkun aikaa. Sanon vain, että tämäoli erehdys. Että mä voin oikeasti ihan hyvin. En mä tarvi tai ansaitse sitä! Kyllä mä selviän ihan hyvin ilmankin!
Järkyttävästä pelosta ja paniikista huolimatta sain jopa sanottua asiani lääkärille. Eikä nauranut mua pihalle, ei kuulemma ollut mitään aihetta. Olin yli tunnin vastaanotolla. Onneksi aivan huippu lääkäri! Kunnioitan häntä entistä enemmän. Ei edes laskuttanut multa kuin vain puoli tuntia.
Sain lähetteen tänne paikalliseen psykiatrian poliklinikalle. Nyt vaan sitten odotan, että koska sinne pitäis mennä.
Päivällä oli vielä ihan suhteellisen hyvä olo lääkärissä käynnin johdosta. Oli jopa helpottonut olo. Ja vielä, kun ystäväni ei jättänyt mua heti yksin. Mutta matkalle taas tänne opiskelupaikkakunnalle oli liikaa aikaa.. Mä kulutin ihan turhaan sen lääkärin kallista aikaa, jonossa oli vaikka kuinka monta potilasta, jotka joutuivat odottamaan kauemmin. Ei mulla noin pitkää aikaa kuitenkaan ollut. Ja kulutin myös ystäväni aikaa. Olen kamala!
En mene sinne polille! En voi! Kulutan siellä taas kuitenkin ihan turhaan jonkun aikaa. Sanon vain, että tämäoli erehdys. Että mä voin oikeasti ihan hyvin. En mä tarvi tai ansaitse sitä! Kyllä mä selviän ihan hyvin ilmankin!
Vastaukset 6
Vanhimmat
"En mene sinne polille! En voi! Kulutan siellä
taas kuitenkin ihan turhaan jonkun aikaa"
Ota apua vastaan jos sitä saat. Saat olla jopa itsekäs ja viedä sitä aikaa. Muute joku muu vie sen..ihan turhaa..voisit jopa nauttia elämästä..
siellä polilla HALUAVAT, että kulutat niiden aikaa! Sinähän työllistät heitä. Mitä jos kaikki alkavat ajatella noin, silloin heillä ei olisi töitä!! Mene vain kuluttamaan heidän ja omaa aikaasi johonkin niín hyödylliseen kuin itsesi kuntouttamiseen. Kun olet kunnossa, voit tehdä maailmalle vastapalveluksia jos haluat korvata "tuhlatun ajan". Mutta tiedäthän, me ihmiset olemme täällä toisiamme varten.
Hei Evita,
olin aikonut vastata sinulle jo aiemmin, mutta en ehtinyt. Omaan osoitteeseesi en kirjoittanut, koska toivoin sinun vihdoin hakeutuvan lääkärille tai muulle ammattilaiselle ihan sen takia koska tämä nettiapu (vaikka se auttaa ehkä hetkeksi) ei ole sellaista vuorovaikutusta joka käynnistäisi todelliset toimenpiteet. Nyt luin tuon viestisi, jossa kerroit käyneesi lääkärillä. Olen TODELLA iloinen puolestasi. Nyt haluan sanoa sinulle, mm. syömishäiriöisiä hoitavana psykologina, että olen hirmuisen onnellinen siitä, että olet rohkeasti ylittänyt kynnyksen ja hakenut apua. Jos olisin ollut se ihminen, jonka vastaanotolta olisit hakenut apua, olisin ollut pelkästään iloinen.
Se, jos sinulle tulee tunne ettet ole ansainnut apua, että viet jonkun aikaa, on ANOREKSIAN OIRE, ei todellisuutta eikä persoonallisuuttasi eikä pysyvää. Älä anna sen oireen estää sinua hoitamasta itseäsi. Vaikutat fiksulta, elävältä ja ajattelevalta nuorelta naiselta jolla on hyvä elämä edessään kun tämä syömishäiriö hoidetaan ja saat muutenkin tukea elämäsi selvittelyyn. Ja nyt hoidetaan. Rohkeutta ja voimaa matkaan, ensimmäinen askel on otettu! Ja muista: me psykologit ja muut teemme tätä työtä, koska sitä haluamme! Ota kaikki apu vastaan, on ilo auttaa!
Olet ansainnut kaiken avun mitä voi saada! Oven takana odottaa ihana elämä - pääset varmasti sen makuun, kun saat hoitoa ja pääset anoreksiasta. Sanon tämän kokemuksella. Tsemppiä - älä luovuta!
Kiitos teille kaikille kannustuksesta!!
Yritän mennä sinne polille, jos vaan uskallan. Joudun tällä kertaa menemään yksin, koska tällä hetkellä täällä ei ole sellaista ystävää tai kaveria, jonka voisin pyytää mukaan. Jos nyt saan ajan edes joskus..
Maijulle.. Arvasin, että et kirjoita. En laittanut osoitettani sen vuoksi, että kertoisin asiani sinulle ja luulisin, että kaikki muuttuu paremmaksi. Olisin ehkä vaan halunnut jäsennellä ajatuksiani ja harjoitella 'puhumista'. Mutta joo..
Päätin lopettaa teidän kaikkien vaivaamisen ja lopettaa kirjoittelun. Jaksamisia kaikille!!
Evita,
ei sinulle olisi ollut suurta apua siitä, että olisit jäsennellyt asioita sähköpostitse minulle. Tarvitset ihan oikeasti järeämpää apua eli oikeita kontakteja, ei näitä virtuaalisia nettisellaisia (huoleni kyllä on aito, ei virtuaalinen). Jos ei kukaan kaverisi pääse mukaasi psyk. polin vastaanotolle, mene yksin: on kysymys sinun elämästäsi ja hengestäsi. Älä pelkää, että sinut torjuttaisiin. Ei varmasti torjuta. Olet jo pitkään huutanut apua tällä palstalla, enkä aio tarjota sinulle sellaista apua joka vain pitkittäisi oikeaa hoitoa. Tekisin sinulle karhunpalveluksen.
Anorektikot kamppailevat hirvittävässä ristiriidassa: haluavat apua, mutta torjuvat sen koska se tietäisi painetta syömiseen ja painon nousuun, lisäksi tilanteen tiedostamiseen, tunteiden kohtaamiseen... mutta ei ole muuta oikeaa tietä kuin hakea apua. Usko minua, olen kulkenut monen kohtalotoverisi rinnalla jo vuosia. Halaus sinulle!