Olen toiminut pitkään vartiointialalla, lähinnä piirivartijana. Nyt olen esmies. Kymmenen vuoden aikana olen törmännyt monenlaiseen vaikka olenkin siis vain vartija. Murtomiehiä olen pokannut puolen sataa issekseni ja näppäreitä satoja. Vesivahinkoja on havaittu, asiakkaan kiinteistöjä vartioitu ja poliisiakin työn ohessa autettu kymmeniä kertoja. Olen viksu, perheelinen, kovakuntoinen rautajätkä. Olen viimeisen päälle ammattimies alallani. Poliisista ei minulla ole juuri muuta kuin hyvää sanottavaa. Negatiivisenä tulee mieleen vain poliisien yhä huonompi saatavuus. Mikä ei tietenkään ole yksittäisen poliisihenkilön vika. Yhteistyö on aina ollut toimivaa, kumpikin tuntee paikkansa. Ehkä viimevuosina joitakin maanantai valintoja poliiseiksi on tullut kuitenkin useampia?
Sitten väittämääni, joka itseasiassa ei ole väittämä vaan puhdas totuus. Eli kertokaapa poliisimiehet mistä on kyse!:
Miksi te poliisit ette anna (ainakaan tässä kaupungissa) kunniaa vartijalle esim. murtomiehen kiinniotosta? Kysymys on nimenomaan tapauksen uutisoinnista paikallislehteen. Kuten jo mainitsin olen henk. koht. tavannut noin 50 kertaa murtomiehen paikan päältä ja niistä tapauksista n. joka neljäs on uutisoitu ja ainoastaan yhdessä tapauksessa asiat olivat niinkuin ne tapahtuivat.
Yleensä poliisipäivystäjä (paikallislehden toimituksen soittaessa) vaikenee kuoliaaksi jos vartija on jossain kunnostautunut, kaikki muut miljoonat rattijuopumukset kyllä muistetaan mainita. Ja niinä harvoina kertoina kun vartijan nimi on lehteen asti saatu, niin poliisille on aina keksitty joku rooli tapauksessa. Asia on selvitetty paikallislehdessä asti pariin kertaan ja ne tekstit tulevat tasan tarkkaan poliisin päivystäjältä pilkulleen.
Tämä on ollut täälläpäin täysin järjestelmällistä, eikä mistään huonosta muistista/erehdyksestä kannata edes aloittaa. Yksi parhaita tapauksia oli kun tavoitin teleliikkeeseen murtautuneet kymenlaaksolaiset miehet autosta kohteen läheisyydestä, niin lehdessä oli sitten kuinka poliisi nappasi tekijät verekseltään SISÄTILOISTA kiinni, eikä vartijasta mitään mainintaa!
Kyseessä on tietysti sinänsä pieni juttu (vartijan turhamaisuus?), eikä vaikuta toimintaan kentällä millään tavalla. Tämä asia on kuitenkin yrityksessäni herättänyt USEASTI ihmetystä. Eikö kunnian pitäisi langeta sille jolle se kuuluu? Parempi olisi sitten poliisin olla tiedottamatta vartijan tekosista ollenkaan, jos vaihtoehtona on tapauksien tosiasioiden jatkuva vääristely. Valitettavasti paikallislehti ja sen poliisin antamat rikoskuvaukset kauttaaltaan ovat leimautuneet vartijoiden perheiden sukulaisten mielessä lähinnä suuntaa antaviksi.
Pitääkö minun alkaa poliisiksi ennenkuin ymmärrän mistä kenkä puristaa.
Poliisi valehtelee?
16
2841
Vastaukset
- ///
Olen ihan samaa mieltä, että kunnia sille kelle se kuuluu. Onhan se niinkin, että kun järjestyspoliisin partio ottaa murhamiehen fyysisesti kiinni, niin lehdessä lukee, että rikospoliisi (=juttua tutkiva taho) otti miehen kiinni. Ehkä ne asiasta tiedottavat tahot eivät aina ajattele niitä asioita näin kuin muut.
- kirjotetaan f:llä
----
- Res. luutnantti
että se kirjoitetaan f:llä
- kenttäkonstu
Kirjoituksessasi on pointtia. Onko firmasi ollut rakentavassa hengessä yhteydessä poliisilaitokseenne asian suhteen vai onko asian annettu olla?
Vartijan nimeä en nyt itsekään kyllä antaisi mihinkään julkaisuun. Tuskin kukaan vartija edes sellaista julkisuutta haluaisi.
Vertailun vuoksi voin sanoa, että myös monet haastavat ja monimutkaiset poliisitehtävätkin uutisoidaan tyyliin: Mies pahoinpiteli vaimoaan siellä ja siellä. Poliisi otti kiinni keski-ikäisen miehen, jota epäillään pahoinpitelystä. Ja siinä se. Keikka on voinut olla vaikka miten erikoinen ja kaikki kuitataan parilla rivillä.
Joskus asia on niin, että tutkinnallisista syistä tarkkaa tapahtuman kuvausta ei mediaan voida antaa.- Evp.
Res.lutille. Eläkeläispoliisina voin kertoa, et-
tä mielipiteesi on täysin paikkaansa pitävä. Po-
liisit sitä tuskin tulevat edes ajatelleeksi,
sillä yhtään lisää liksaa tai jämiä ei moinen
toiminta tuo. Luutnanttimiehenä lienet tutustu-
nut Suomen sotahistoriaan. Sieltä löytyy satoja
esimerkkejä siitä, kuinka kymmenien tai sadankin
kilometrin päässä rintamasta (Aatu poikkeuksena)
toiminut komentaja julisti: kun minä hyökkäsin
ja sai miestensä tekemisistä korkean kunniamer-
kin.
Tuo väite poliisien valehtelemisesta ei kuiten-
kaan taida pitää paikkaansa. - Res. luutnantti
Evp. kirjoitti:
Res.lutille. Eläkeläispoliisina voin kertoa, et-
tä mielipiteesi on täysin paikkaansa pitävä. Po-
liisit sitä tuskin tulevat edes ajatelleeksi,
sillä yhtään lisää liksaa tai jämiä ei moinen
toiminta tuo. Luutnanttimiehenä lienet tutustu-
nut Suomen sotahistoriaan. Sieltä löytyy satoja
esimerkkejä siitä, kuinka kymmenien tai sadankin
kilometrin päässä rintamasta (Aatu poikkeuksena)
toiminut komentaja julisti: kun minä hyökkäsin
ja sai miestensä tekemisistä korkean kunniamer-
kin.
Tuo väite poliisien valehtelemisesta ei kuiten-
kaan taida pitää paikkaansa.Kiitos vastauksista. Tosin perusteltua syytä tällaiseen tiedottamiseen ei tullut ilmi. Oikeastaan en sitä osannut odottaakaan siitä yksinkertaisesta syystä ettei sellaista ole olemassakaan.
Tästä asiasta on oltu joskus vuosikausia sitten yhteydessä paikalliseen poliisiin. Suoraan sanoen heidän luottamusmiehen antama vastaus oli NIIN naurettava että taidan säästää te kanssapoliisit häpeältä. Mitään muutosta tämän jälkeen ei asiaan tullut. Itsekin joka olen mielestäni hyvissä väleissä poliisin kanssa, ja saatanpa nauttia jonkinasteista arvostusta poliisien taholta, tajusin jättää muurahaispesän tonkimisen siihen.
Evp:ltä uskaltanee sellaista vielä tiedustella että miksiköhän kutsutaan tosiasioiden järjestelmällistä vääristelyä (siis tahallista tosiasioiden muuttamista) jos ei valehteluksi?
Tässä yksi tapaus suoraan lehdestä: " Miehet murtautuivat ravitsemusliike siihen ja siihen noin klo 0430 rikkomalla pääoven lasin. Miehet olivat vohkimassa ruokaa kun poliisi tuli paikalle. Toinen mies saatiin kiinni.."
Ja tosiasiat: "Aamuyön tunteina ajaessani katua se ja se kiinnitin huomiota pariin epäkelvon näköiseen yksilöön jotka pasteerasivat jo aiemmin kiinni menneen ravitsemusliikkeen edessä. Toisen olin muistavinani jostain keikoista? Miesten toiminnassa jokin herätti epäluuloja, (ei vaikuttanut normaalilta humalaisten kapakasta paluulta) ajoin korttelin ympäri ja heitin auton parkkiin. Tullessani kadun kulmalle, olivat miehet tulossa jo liikkeen lasin läpi tekemästään reiästä takaisin ulospäin. (Eli sisälle menivät välittömästi autoni mentyä kulman ympäri) Juoksin toisen miehistä kiinni n. 200 m päästä, pistin pakettiin ja soitin poliisit hakemaan. Yritys mihin miehet murtautuivat ei ollut kohteemme. Paikallislehdessä ei siin vartijalle kiitosta herunut, mutta yrittäjä tarjosi pizzan! - sallavaara
Res. luutnantti kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Tosin perusteltua syytä tällaiseen tiedottamiseen ei tullut ilmi. Oikeastaan en sitä osannut odottaakaan siitä yksinkertaisesta syystä ettei sellaista ole olemassakaan.
Tästä asiasta on oltu joskus vuosikausia sitten yhteydessä paikalliseen poliisiin. Suoraan sanoen heidän luottamusmiehen antama vastaus oli NIIN naurettava että taidan säästää te kanssapoliisit häpeältä. Mitään muutosta tämän jälkeen ei asiaan tullut. Itsekin joka olen mielestäni hyvissä väleissä poliisin kanssa, ja saatanpa nauttia jonkinasteista arvostusta poliisien taholta, tajusin jättää muurahaispesän tonkimisen siihen.
Evp:ltä uskaltanee sellaista vielä tiedustella että miksiköhän kutsutaan tosiasioiden järjestelmällistä vääristelyä (siis tahallista tosiasioiden muuttamista) jos ei valehteluksi?
Tässä yksi tapaus suoraan lehdestä: " Miehet murtautuivat ravitsemusliike siihen ja siihen noin klo 0430 rikkomalla pääoven lasin. Miehet olivat vohkimassa ruokaa kun poliisi tuli paikalle. Toinen mies saatiin kiinni.."
Ja tosiasiat: "Aamuyön tunteina ajaessani katua se ja se kiinnitin huomiota pariin epäkelvon näköiseen yksilöön jotka pasteerasivat jo aiemmin kiinni menneen ravitsemusliikkeen edessä. Toisen olin muistavinani jostain keikoista? Miesten toiminnassa jokin herätti epäluuloja, (ei vaikuttanut normaalilta humalaisten kapakasta paluulta) ajoin korttelin ympäri ja heitin auton parkkiin. Tullessani kadun kulmalle, olivat miehet tulossa jo liikkeen lasin läpi tekemästään reiästä takaisin ulospäin. (Eli sisälle menivät välittömästi autoni mentyä kulman ympäri) Juoksin toisen miehistä kiinni n. 200 m päästä, pistin pakettiin ja soitin poliisit hakemaan. Yritys mihin miehet murtautuivat ei ollut kohteemme. Paikallislehdessä ei siin vartijalle kiitosta herunut, mutta yrittäjä tarjosi pizzan!poliisiksi niin loppus tommonen jonninjoutava jatina ja kitinä "minäminäminä!" Poliisihan sen homman loppujen lopuksi hoitaa.
Kiitos kuitenkin kun olet ollut niin mahtavan iso ja rohkea vartijapoika, ai että. - Annu_p
sallavaara kirjoitti:
poliisiksi niin loppus tommonen jonninjoutava jatina ja kitinä "minäminäminä!" Poliisihan sen homman loppujen lopuksi hoitaa.
Kiitos kuitenkin kun olet ollut niin mahtavan iso ja rohkea vartijapoika, ai että....p***an jauhamista parhaimmillaan!
Kiitos kuitenkin, kun suolsit tämänkin
rakentavan kommentin, ai että! - Evp.
Res. luutnantti kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Tosin perusteltua syytä tällaiseen tiedottamiseen ei tullut ilmi. Oikeastaan en sitä osannut odottaakaan siitä yksinkertaisesta syystä ettei sellaista ole olemassakaan.
Tästä asiasta on oltu joskus vuosikausia sitten yhteydessä paikalliseen poliisiin. Suoraan sanoen heidän luottamusmiehen antama vastaus oli NIIN naurettava että taidan säästää te kanssapoliisit häpeältä. Mitään muutosta tämän jälkeen ei asiaan tullut. Itsekin joka olen mielestäni hyvissä väleissä poliisin kanssa, ja saatanpa nauttia jonkinasteista arvostusta poliisien taholta, tajusin jättää muurahaispesän tonkimisen siihen.
Evp:ltä uskaltanee sellaista vielä tiedustella että miksiköhän kutsutaan tosiasioiden järjestelmällistä vääristelyä (siis tahallista tosiasioiden muuttamista) jos ei valehteluksi?
Tässä yksi tapaus suoraan lehdestä: " Miehet murtautuivat ravitsemusliike siihen ja siihen noin klo 0430 rikkomalla pääoven lasin. Miehet olivat vohkimassa ruokaa kun poliisi tuli paikalle. Toinen mies saatiin kiinni.."
Ja tosiasiat: "Aamuyön tunteina ajaessani katua se ja se kiinnitin huomiota pariin epäkelvon näköiseen yksilöön jotka pasteerasivat jo aiemmin kiinni menneen ravitsemusliikkeen edessä. Toisen olin muistavinani jostain keikoista? Miesten toiminnassa jokin herätti epäluuloja, (ei vaikuttanut normaalilta humalaisten kapakasta paluulta) ajoin korttelin ympäri ja heitin auton parkkiin. Tullessani kadun kulmalle, olivat miehet tulossa jo liikkeen lasin läpi tekemästään reiästä takaisin ulospäin. (Eli sisälle menivät välittömästi autoni mentyä kulman ympäri) Juoksin toisen miehistä kiinni n. 200 m päästä, pistin pakettiin ja soitin poliisit hakemaan. Yritys mihin miehet murtautuivat ei ollut kohteemme. Paikallislehdessä ei siin vartijalle kiitosta herunut, mutta yrittäjä tarjosi pizzan!En nyt ryhdy omaa pesää likaamaan, mutta töissä
huomasin sen, että mitä vähemmin aikaa oli oltu
poliisina, sitä varmemmin asianomainen poliisi
oikean vastauksen tiesi. Jos menit kysymään van-
hemmalta tai päällystöön kuuluvalta, niin vasta-
uksen saaminen kyllä kesti, jos sitä sitten tuli
ollenkaan. - kenttäkonstu
Evp. kirjoitti:
En nyt ryhdy omaa pesää likaamaan, mutta töissä
huomasin sen, että mitä vähemmin aikaa oli oltu
poliisina, sitä varmemmin asianomainen poliisi
oikean vastauksen tiesi. Jos menit kysymään van-
hemmalta tai päällystöön kuuluvalta, niin vasta-
uksen saaminen kyllä kesti, jos sitä sitten tuli
ollenkaan.Huomaa että olet todellakin ollut poliisina. Asiasta toiseen, oletko koskaan kummastellut millä perusteella valitaan päällystökoulutukseen menijät? Joskus tuntuu, että ei ainakaan johtamistaitojen tai pätevyyden perusteella.
Parhaat poliisit ovat yleensä ylikonstuja tai sitten vanhempia konstuja, mielestäni. Toki muutamia kirkkaita poikkeuksia on vastaan tullut. Heidän ansiostaan vielä säilyy jonkinlainen usko poliisipäällystöön. - Evp.
kenttäkonstu kirjoitti:
Huomaa että olet todellakin ollut poliisina. Asiasta toiseen, oletko koskaan kummastellut millä perusteella valitaan päällystökoulutukseen menijät? Joskus tuntuu, että ei ainakaan johtamistaitojen tai pätevyyden perusteella.
Parhaat poliisit ovat yleensä ylikonstuja tai sitten vanhempia konstuja, mielestäni. Toki muutamia kirkkaita poikkeuksia on vastaan tullut. Heidän ansiostaan vielä säilyy jonkinlainen usko poliisipäällystöön.No tulihan sitä vajaa 40-vuotta oltua. En tietysti paljasta arvoani, mutta kyllä kummaste-
lullesi perusteita löytyy. Aikoinaan sanottiin,
että päällystökurssilla on epäedullinen vaikutus
hyvään jätkään. Puhuttiinpa silloin siitäkin, et-
tei päällystö saa pitää liian hyviä suhteita
alaisiinsa, koska voisi katsoa silloin jotain
asiaa sormiensa lomasta. Mutta kyllä siitä pääl-
lystöstä hyviäkin tyyppejä löytyy, joskin myös
mätämunia ja alaistensa kiusaajia.
- :D uh, hah...
No voi, voi kun rautajätkälle ei poliisi anna "Kunniaa" vaikka rautajätkä hoitaa oman työnsä...Eikös se ole itsestäänselvä asia, että suomessa työ hoidetaan hyvin oli se työ mikätahansa?!? Mä olen senverran itsetunnolla varustettu, että en tarvitse muita pönkittämään sitä että "antakaa mulle kunniaa"... p.s. Kunnia ja kunnioitus täytyy ansaita. Sitä ei voi pyytämällä saada...(Noh, näköjään sellaisiakin on näillä palstoilla...).
- vrk
Totta puhut. Kiitos kuuluu kyllä sille joka työn on tehnyt ja vartijoille siis ilman muuta. Koetan muistaa tämän itse jatkossa.
Lehdessä oleva teksti ei ole oman kokemukseni mukaan läheskään aina pilkuntarkasti poliisin lausumaa. Jos teksti on juuri kuten poliisi on kertonut niin sitä voi pitää jo suoranaisena ihmeenä.
Lehti kirjoittaa jutun käytännössä itse, joskin poliisin antamien tietojen perusteella. Poliisi EI sanele - ainakaan meillä - juttua sanasta sanaan. Olenkin monta kertaa hämmästellyt lehdestä lukemaani juttua (jonka olen itse sinne antanut) ja todennut tekstissä jopa suoranaisia virheellisyyksiä siihen nähden mitä olin kertonut. Jokainen tietänee leikin "rikkinäinen puhelin". Tässä sama ilmiö toteutuu käytännössä.
Kannattaa todella pitää mielessä se, ettei se vartijoiden mainitsemattajättäminen ole välttämättä poliisista johtuva seikka. Mikäli kiinniottajaa ei erikseen mainita, lehti saattaa tehdä - tahattomasti - sen johtopäätöksen että poliisihan sen teki.... Mutta kuten totesin parantamisen varaakin tiedottamisessamme varmasti löytyy.- Res. Luutnantti
.. aiemmin kirjoitin, poliisista kerrottiin syy miksei vartijaa mainita toimittajalle,(kuin harvoin satunaisesti)eli myönnettiin asia.
Kaipasin poliisimiehiltä/naisilta vastauksia, en tekosyitä/jaarituksia väärinymmärryksistä.
Huomasin että asia tunnustettiin(osittain), syitä ette arvon poliisimiehet kehdanneet siis kertoa. Olkoon näin. - kenttäkonstu
Res. Luutnantti kirjoitti:
.. aiemmin kirjoitin, poliisista kerrottiin syy miksei vartijaa mainita toimittajalle,(kuin harvoin satunaisesti)eli myönnettiin asia.
Kaipasin poliisimiehiltä/naisilta vastauksia, en tekosyitä/jaarituksia väärinymmärryksistä.
Huomasin että asia tunnustettiin(osittain), syitä ette arvon poliisimiehet kehdanneet siis kertoa. Olkoon näin."Huomasin että asia tunnustettiin(osittain), syitä ette arvon poliisimiehet kehdanneet siis kertoa. Olkoon näin."
Vaikka jostain syystä haluatkin ajatella näin, niin voin kertoa että mitään erityisiä "syitä" ei tähän ole. Nimimerkki vrk kirjoitti kyllä ihan asiallisen vastauksen, jossa ei käsittääkseni ollut jaarituksia. Lehtien kanssa tekemisissä ollut tietää tämän asian kyllä. - kokenut
kenttäkonstu kirjoitti:
"Huomasin että asia tunnustettiin(osittain), syitä ette arvon poliisimiehet kehdanneet siis kertoa. Olkoon näin."
Vaikka jostain syystä haluatkin ajatella näin, niin voin kertoa että mitään erityisiä "syitä" ei tähän ole. Nimimerkki vrk kirjoitti kyllä ihan asiallisen vastauksen, jossa ei käsittääkseni ollut jaarituksia. Lehtien kanssa tekemisissä ollut tietää tämän asian kyllä.Kyllähän tuossa hieman perääkin on,että vartijaa ei usein mainita lehdessä ( myös kokemuksella ) mutta olettekos vielä vartijan töitä tekevät miettineet sitä, on myös teidän oman terveyden kannalta parempi ettei mainita vartijaa saatika nimeä tai kuvaa koska paikalliset pikkukonnat tuntevat teidät aivan varmaan. Jos rikos on liittynyt esim. huumeisiin niin voitte olla varmoja,että saattaa kosto seurata! Poliisin on taas luottamusta herättääkseen pidettävä työtä tehdessään nimilaattaansa haalareissaan ellei työn laatu tai esimies käske sitä ottamaan pois.Varmaan on totta,että konnilla on kostoksi helpompi hakata vartija kuin poliisi! Voithan toki kokeilla ja laita seuraavalla kerralla kun nappaat kelmin niin nimesi ja kuvasi lehteen niin katsotaan kuinka käy?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727