Myin pari kuukautta sitten 50-luvulla rakennetun rintamiestalon. Nyt ostaja soitti että siellä olisi hometta tai että ainakin epäilevät. Miten tähän nyt pitäisi suhtautua? Pitäisikö sanoa että ei ole tai että kerroppa missä sitä on vai soittaa suoraan lakimiehelle vai mitä????
Myydessä kyllä kerrottiin että talossa on aikoinaan ollut kosteusvaurioita ja niitä on korjailtu ja ostaja hyväksyi nämä tiedot sen kummemmin niihin puuttumatta.
Ostaja epäilee hometta
21
4865
Vastaukset
- Lotta
Kaikki puutteet ja korjaukset pitää yksilöidysti kirjoittaa liitteeksi kauppakirjaan. Myyjällähän on viiden vuoden vastuu piilovioista.
Pelkkä suusanallinen keskustelu ei pitemmän päälle riitä. - 50:pisen Onnellinen omistaja
Sinuna pyytäisin oitis ostajaa näyttämään missä sitä hänen epäilemäänsä hometta oikein on...pelkkä epäily ei riitä.
- Jyrristi
Parasta olisi tietysti, jos asioista olisi sovittu ja tiedotettu kirjallisesti. Mutta kyllä suullisellakin kertomisella on suuri merkitys. Riippuu mitä olette puhuneet kaupan teon yhteydessä ja onko todistajia ollut paikalla. Jos olet todennut selkeästi, että talossa on ollut kosteusvaurioita ja et ole väittänyt, että ne on varmasti nyt kuntoon korjattu, niin kyllä ostajalle on silloin jo siirtynyt aika iso osa selonottovelvollisuutta kosteusvaurioiden suhteen. Jos ostaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää (=huolellisuusvelvoite) viasta, niin vastuu on ostajalla.
- ork
Kun kyse on vanhasta talosta ja talossa on ollut vesivahinko, josta on kerrottu ostajalle, korostuu ostajan selonottovelvollisuus tässä asiassa. Riippuu vähän myös siitä mitä olette kertoneet tehdyistä korjauksista. Jos olette vakuuttaneet, että kaikki on kunnossa niin saatatte olla korvausvelvollisia. Jos aihe on kevyesti sivuutettu ilman, että ostaja asiasta sen enempää kiinnostui niin olkaa huoletta.
Lakimiehen juttusille ei kannata mennä ennen kuin ostajan lakimieheltä tulee postia.
Lue tapauksista vaikka Esa Kyllästisen kirjasta Kosteusvaurioituneen asuinkiinteistön kauppa. - huomio
Monesti kun lukee talokaupoista, saa sellaisen käsityksen kuin ihmiset olisivat ostamassa uutta tai uudenveroista taloa. Kun olette myyneet taloa ja kertoneet sen rakentamisvuoden, ostajan pitäisi tajuta että talolta ei voi odottaa muunlaista kuntoa kuin sen ajan talolla voisi ollakaan. Jos talo on rakennettu 40-60 luvulla ja kellarillinen niin kellaritilat sen ajan taloissa olivat jokseenkin varmasti märkiä jostakin nurkasta ja salaojitukset jokseenkin huonot jos ei niitä ole uusittu. Siihen aikaan ei käytetty alakatteita kattorakenteissa, josta johtuen vintin kattorakenteisiin on saaattanut tulla sinistymistä yms. vaarattomia homeita. Eli jos olette reilusti kertoneet talon kunnon kaunistelematta asioita , ei teillä pitäisi myyjänä olla hätää. Mutta jos olette kaunistelleet talon kuntoa asia saattaa mutkistua. Totta on sekin että kaikki havaitut viat tulisi myyjän kirjalliseti ilmoittaa ostajalle, vaikka silloin yleensä joutuu hinnasta tinkimään, mutta sekin on parempi kuin istua raastuvassa. Olen ollut luotsaamassa yhden vanhan talon kaupassa ja tässä tapauksessa ostaja löysi jo näytössä paljon vikoja ja lahopaikkoja. Kaikki kirjattiin ylös ja tingittiin hinnasta jonkin verran pois ja vielä kirjattiin talon olevan sen ikäisen talon kuntoinen eli yhtä sun toista on rempallaan. Melko paljon on kiinni myyjän rehellisyydestä. Rehellisyys maan perii, epärehelliset vievät irtaimiston.
- aloittaja
Joo kyllä kauppakirjassa lukee ihan selväsanaisesti että talossa on ollut home- ja kosteusvaurioita ihan oikealla nimellä. Eli turha varmasti on ostajan tuollaisia nyt ilmoitella. Kaippa sanon että lue nyt vain mitä siellä kauppakirjassa oikein lukee. Siellä vielä todetaan että myyjä ottaa täyden vastuun näistä aiheutuneista korjauskustannuksista ja vauriot huomioitu hinnassa. Eihän tuossa pitäisi olla mitään epäselvää. Ihme vedätystä yrittävät, en ymmärrä
- epänormaali
aloittaja kirjoitti:

ja saa sinut uskomaan, että olet rikollinen luuseri ja yrität myydä paskaa kovalla hinnalla.
Talosi ostajassa ei ole mitään vikaa.
Jos aloittaisimme eri Aspergillus -lajien myrkyllisyydestä. Lienee sanomattakin selvää, että tiedät tämän homesienisuvun olevan erittäin yleinen rintamamiestalossa.
Luettelen alla joukon tämän suvun erittämiä toksiineja:
Secalonic acid D, Ochratoxin A, Ochratoxin B, Aflatoxin B, Aflatoxin B1, Aflatoxin B2, Aflatoxin G, Aflatoxin G1, Aflatoxin G2, Aflatoxin M1, Viriditoxin, Fumitremorgin A, Citrinin, AcT1, Patulin, Tryptoquivaline A (C), Cytochalasin E, Cyclopiazonic acid, Aflatrem (alkaloid), Aflatrem (indole alkaloid), 3-Nitropropionic acid, Sterigmatocystin, Versicolorin A, Aspertoxin, Xanthomegnin, Fumitremorgin A, Verruculogen, Gliotoxin, Fumagillin, Fumigaclavine, Helvolic acid, Sphingofungins, Brevianamide A, Phthioic acid, Viomellein, Xanthomegnin, Aspochalasin, Dechloronidulin, Penicillic acid, Restrictocin, Gliotoxin, , Terrein, Terreic acid, Terretonin, Austdiol, Austin, Austocystin A, Emodin, Emestrin, Echinulin, Neoechinulin, Gliotoxin, Xanthocillin, Fumitremorgin A, Fumitremorgin C, Tryptoquivaline A (C).
Sinun tulisikin todistaa, että näiden lajien myrkkyjä ei ole talossa jonka myit tälle ymmärtämättömälle ostajalle. - ork
epänormaali kirjoitti:
ja saa sinut uskomaan, että olet rikollinen luuseri ja yrität myydä paskaa kovalla hinnalla.
Talosi ostajassa ei ole mitään vikaa.
Jos aloittaisimme eri Aspergillus -lajien myrkyllisyydestä. Lienee sanomattakin selvää, että tiedät tämän homesienisuvun olevan erittäin yleinen rintamamiestalossa.
Luettelen alla joukon tämän suvun erittämiä toksiineja:
Secalonic acid D, Ochratoxin A, Ochratoxin B, Aflatoxin B, Aflatoxin B1, Aflatoxin B2, Aflatoxin G, Aflatoxin G1, Aflatoxin G2, Aflatoxin M1, Viriditoxin, Fumitremorgin A, Citrinin, AcT1, Patulin, Tryptoquivaline A (C), Cytochalasin E, Cyclopiazonic acid, Aflatrem (alkaloid), Aflatrem (indole alkaloid), 3-Nitropropionic acid, Sterigmatocystin, Versicolorin A, Aspertoxin, Xanthomegnin, Fumitremorgin A, Verruculogen, Gliotoxin, Fumagillin, Fumigaclavine, Helvolic acid, Sphingofungins, Brevianamide A, Phthioic acid, Viomellein, Xanthomegnin, Aspochalasin, Dechloronidulin, Penicillic acid, Restrictocin, Gliotoxin, , Terrein, Terreic acid, Terretonin, Austdiol, Austin, Austocystin A, Emodin, Emestrin, Echinulin, Neoechinulin, Gliotoxin, Xanthocillin, Fumitremorgin A, Fumitremorgin C, Tryptoquivaline A (C).
Sinun tulisikin todistaa, että näiden lajien myrkkyjä ei ole talossa jonka myit tälle ymmärtämättömälle ostajalle.Liisa sekoittaa asioita. Ostajalla on selonottovelvollisuus asuntoa tai kiinteistöä ostaessaan! Myyjällä on tiedonantovelvollisuus. Oikeudessa sitten katsotaan olisiko myyjän pitänyt kertoa ja olisiko ostajan pitänyt ottaa selvää. Jos myyjä on kertonut niinkuin on kertonut, korostuu ostajan selonottovelvollisuus. Vaikka myyjä lupaa ottaa vastuun tekemistään korjauksista, ei se poista mahdollisuutta siihen, että hometta esiintyy edelleen. Oikeudessa katsotaan myöskin kauppa kokonaisuudessaan, eli huomioidaan mm. talon ikä, myyjän ja ostajan asiantuntemus.
Nämä jutut ovat aina omanlaisiansa, eikä selvää vastausta myyjän vastuusta näillä palstoilla voi antaa. - Liisa
epänormaali kirjoitti:
ja saa sinut uskomaan, että olet rikollinen luuseri ja yrität myydä paskaa kovalla hinnalla.
Talosi ostajassa ei ole mitään vikaa.
Jos aloittaisimme eri Aspergillus -lajien myrkyllisyydestä. Lienee sanomattakin selvää, että tiedät tämän homesienisuvun olevan erittäin yleinen rintamamiestalossa.
Luettelen alla joukon tämän suvun erittämiä toksiineja:
Secalonic acid D, Ochratoxin A, Ochratoxin B, Aflatoxin B, Aflatoxin B1, Aflatoxin B2, Aflatoxin G, Aflatoxin G1, Aflatoxin G2, Aflatoxin M1, Viriditoxin, Fumitremorgin A, Citrinin, AcT1, Patulin, Tryptoquivaline A (C), Cytochalasin E, Cyclopiazonic acid, Aflatrem (alkaloid), Aflatrem (indole alkaloid), 3-Nitropropionic acid, Sterigmatocystin, Versicolorin A, Aspertoxin, Xanthomegnin, Fumitremorgin A, Verruculogen, Gliotoxin, Fumagillin, Fumigaclavine, Helvolic acid, Sphingofungins, Brevianamide A, Phthioic acid, Viomellein, Xanthomegnin, Aspochalasin, Dechloronidulin, Penicillic acid, Restrictocin, Gliotoxin, , Terrein, Terreic acid, Terretonin, Austdiol, Austin, Austocystin A, Emodin, Emestrin, Echinulin, Neoechinulin, Gliotoxin, Xanthocillin, Fumitremorgin A, Fumitremorgin C, Tryptoquivaline A (C).
Sinun tulisikin todistaa, että näiden lajien myrkkyjä ei ole talossa jonka myit tälle ymmärtämättömälle ostajalle.Tämän myrkkylistan olen kopioinut vastaukseksi henkilölle, joka julisti homeongelman olevan uskontoa.
- Liisa
ork kirjoitti:
Liisa sekoittaa asioita. Ostajalla on selonottovelvollisuus asuntoa tai kiinteistöä ostaessaan! Myyjällä on tiedonantovelvollisuus. Oikeudessa sitten katsotaan olisiko myyjän pitänyt kertoa ja olisiko ostajan pitänyt ottaa selvää. Jos myyjä on kertonut niinkuin on kertonut, korostuu ostajan selonottovelvollisuus. Vaikka myyjä lupaa ottaa vastuun tekemistään korjauksista, ei se poista mahdollisuutta siihen, että hometta esiintyy edelleen. Oikeudessa katsotaan myöskin kauppa kokonaisuudessaan, eli huomioidaan mm. talon ikä, myyjän ja ostajan asiantuntemus.
Nämä jutut ovat aina omanlaisiansa, eikä selvää vastausta myyjän vastuusta näillä palstoilla voi antaa.Kommenttisi on muilta osin täysin asiallinen, mutta en todellakaan ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että olisin sekoittanut asioita.
Tunnen sekä asuntokauppalain että maakaaren oikeuskäytäntöineen melko perusteellisesti. Käytössäni on myös laaja oikeustapausarkisto. Olen ollut todistajana oikeudenkäynneissä. Saan puheluita juristeilta, jotka kysyvät mielipiteitäni ja neuvojani.
Olen täällä kannanotoissani peräänkuuluttanut rehellisyyttä, joka on aina sekä myyjän että ostajan kannalta ainoa oikea ratkaisu. Tiedän, että sekä myyjien että ostajien joukossa liikkuu epärehellistä ainesta. On ostajia, jotka valittavat käsittämättömistä pikkuasioista ja on myyjiä, jotka salaavat vakavia ongelmia. Nämä täällä esiintyvät arvostelijani ovat todennäköisesti hometalojen omistajia, jotka ovat huolissaan taloudellisesta menetyksistä. Vähintään puolet näistä ongelmista johtuu kuitenkin rakennusvirheistä ja siltä osin teen työtä, jotta rakentajat joutuisivat vastuuseen tekemisistään. Nykykäytännössä tilanteeseen usein syyttömät myyjät ja ostajat joutuvat kantamaan tämän fuskurakentamisen seuraukset.
Niiden tietojen valossa, joita tässä kyseisessä tapauksessa on esitetty, olen todellakin sitä mieltä, että ostajalla on huonot mahdollisuudet menestyä vaatimuksissaan, jos sille tielle lähtee. Kysymyksessä on vanha talo, joka monilta osiltaan on jo elinkaarensa päässä ja myyjä on rehellisesti kertonut kosteusvaurioista. - yxi
Liisa kirjoitti:
Kommenttisi on muilta osin täysin asiallinen, mutta en todellakaan ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että olisin sekoittanut asioita.
Tunnen sekä asuntokauppalain että maakaaren oikeuskäytäntöineen melko perusteellisesti. Käytössäni on myös laaja oikeustapausarkisto. Olen ollut todistajana oikeudenkäynneissä. Saan puheluita juristeilta, jotka kysyvät mielipiteitäni ja neuvojani.
Olen täällä kannanotoissani peräänkuuluttanut rehellisyyttä, joka on aina sekä myyjän että ostajan kannalta ainoa oikea ratkaisu. Tiedän, että sekä myyjien että ostajien joukossa liikkuu epärehellistä ainesta. On ostajia, jotka valittavat käsittämättömistä pikkuasioista ja on myyjiä, jotka salaavat vakavia ongelmia. Nämä täällä esiintyvät arvostelijani ovat todennäköisesti hometalojen omistajia, jotka ovat huolissaan taloudellisesta menetyksistä. Vähintään puolet näistä ongelmista johtuu kuitenkin rakennusvirheistä ja siltä osin teen työtä, jotta rakentajat joutuisivat vastuuseen tekemisistään. Nykykäytännössä tilanteeseen usein syyttömät myyjät ja ostajat joutuvat kantamaan tämän fuskurakentamisen seuraukset.
Niiden tietojen valossa, joita tässä kyseisessä tapauksessa on esitetty, olen todellakin sitä mieltä, että ostajalla on huonot mahdollisuudet menestyä vaatimuksissaan, jos sille tielle lähtee. Kysymyksessä on vanha talo, joka monilta osiltaan on jo elinkaarensa päässä ja myyjä on rehellisesti kertonut kosteusvaurioista.kirjoitusta.
"Käytössäni on myös laaja oikeustapausarkisto. Olen ollut todistajana oikeudenkäynneissä. Saan puheluita juristeilta, jotka kysyvät mielipiteitäni ja neuvojani."
Kuka kissanhännän nostaa ellei kissa itse. - lakimies mutta
aloittaja kirjoitti:
Joo kyllä kauppakirjassa lukee ihan selväsanaisesti että talossa on ollut home- ja kosteusvaurioita ihan oikealla nimellä. Eli turha varmasti on ostajan tuollaisia nyt ilmoitella. Kaippa sanon että lue nyt vain mitä siellä kauppakirjassa oikein lukee. Siellä vielä todetaan että myyjä ottaa täyden vastuun näistä aiheutuneista korjauskustannuksista ja vauriot huomioitu hinnassa. Eihän tuossa pitäisi olla mitään epäselvää. Ihme vedätystä yrittävät, en ymmärrä
Jos siellä kauppakirjassa on sanottu noilla sanoilla, että" myyjä ottaa kaiken vastuun korjauskustannuksista ja vauriot on huomioitu hinnassa", niin voi tullakin ongelmia, on hiukan epäselvästi sanottu, mitä on tarkoitettu. Olisi ehkä pitänyt sanoa kauppakirjassa, että "myyjä ei ota vastuuta mahdollisiin korjauskustannuksiin",
- oho pieni virhe
lakimies mutta kirjoitti:
Jos siellä kauppakirjassa on sanottu noilla sanoilla, että" myyjä ottaa kaiken vastuun korjauskustannuksista ja vauriot on huomioitu hinnassa", niin voi tullakin ongelmia, on hiukan epäselvästi sanottu, mitä on tarkoitettu. Olisi ehkä pitänyt sanoa kauppakirjassa, että "myyjä ei ota vastuuta mahdollisiin korjauskustannuksiin",
Siis kauppakirjassa lukee että ostaja ottaa vastuun korjauskustannuksista, tietenkin...
- öööö
aloittaja kirjoitti:
Joo kyllä kauppakirjassa lukee ihan selväsanaisesti että talossa on ollut home- ja kosteusvaurioita ihan oikealla nimellä. Eli turha varmasti on ostajan tuollaisia nyt ilmoitella. Kaippa sanon että lue nyt vain mitä siellä kauppakirjassa oikein lukee. Siellä vielä todetaan että myyjä ottaa täyden vastuun näistä aiheutuneista korjauskustannuksista ja vauriot huomioitu hinnassa. Eihän tuossa pitäisi olla mitään epäselvää. Ihme vedätystä yrittävät, en ymmärrä
Ensimmäisessä viestissä sanotaan, että kauppakirjassa mainitaan kosteusvaurioista ja että niitä on korjailtu(vai onko niitä vain korjailtu eikä korjattu). Silloin kyllä saa käsityksen, että talo on kunnossa.
Monissa rakennuksissa on ollut kosteusvaurioita ja ne on korjattu, mutta ei se sitä tarkoita,että siellä on hometta.
Kyllä nämä talon ostajat ovat ostaneet talon jossa on ollut kosteusvaurio ja se on korjattu(kuten kauppakirjassa mainitaan), mutta eivät ole ostaneet taloa missä on hometta (ei ole mainintaa kauppakirjassa).
Tuolla periaateella pitäisi siis ajatella, että kaikki rakennukset joissa on ollut kosteusvaurio ja jotka on korjattu siellä on (muka) hometta. Et sinä ole myyny taloa homeen kanssa, vaan talon jossa on ollut kosteusvaurio, joka on korjattu! - Liisa
oho pieni virhe kirjoitti:
Siis kauppakirjassa lukee että ostaja ottaa vastuun korjauskustannuksista, tietenkin...
Maakaari rajoittaa sopimusoikeutta ja tällaiset vastuunsiirtolausekkeet eivät sinänsä yksinään ole riittäviä, vaan vikojen yksilöinti on oleellista. Melko tuoreessa KKO:n ratkaisussa (2004:78) myyjä joutui korvausvastuuseen, vaikka kauppakirjassa oli seuraavanlainen ehto:
"Rakennuksessa on 14.9.1998 suoritettu kunto- / kosteuskartoitus, jossa on havaittu mm. seuraavat vauriot / puutteet: - Alakerran lattiasta löytyi hieman kosteutta, josta ostaja on tietoinen. - Eteisen takassa on halkeamia. Ostaja on tutustunut kunto- / kosteuskartoituksesta laadittuun, hänelle luovutettuun raporttiin. Ostaja on tietoinen, ettei mainittujen vaurioiden laajuutta ja niiden mahdollisesti aiheuttamia muita vahinkoja ole selvitetty. Tästä huolimatta ostaja ja myyjä ovat sopineet, että ostaja ottaa kaupan kohteen vastaan siinä kunnossa kuin se hänelle viimeksi esiteltäessä oli. Myyjä ei ole vastuussa havaituista vaurioista tai puutteellisuuksista ja niiden mahdollisesti aiheuttamista lisävahingoista. Ostaja ottaa yksin vastattavakseen havaituista puutteellisuuksista, vaurioista ja lisävahingoista aiheutuvat korjaus- ja muut kustannukset."
- expeukku
soitellahan saa, mutta asiat etenee aina virrallisia reittejä. kauppakamarin tavarantarkastajan ottaisin mittamaan jos tilaisuus tarjoutuu ja tutkimaan paikat - tyypin lausunto kelpaa oikeudessa koska on puolueeton virkamies vaikka palkan sille joudut maksamaankin. ostajakaan ei saa edesauttaa tilannetta eli antaa ajan kulua ja asian pahentua siinä sivussa.
- aloittaja
Tarkistin asian vielä ja kauppakirjan liitteissä lukee nimenomaan että talosta otetuissa näytteissä on ollut hometta ja sientä.
- kkk
aloittaja kirjoitti:
Tarkistin asian vielä ja kauppakirjan liitteissä lukee nimenomaan että talosta otetuissa näytteissä on ollut hometta ja sientä.
Ostajalle on kerrottu, että talossa on ollut hometta ja sientä. Kyllä siinä selvänottovelvollisuus siirtyy ostajalle, että onko edelleen.
- ööö
kkk kirjoitti:
Ostajalle on kerrottu, että talossa on ollut hometta ja sientä. Kyllä siinä selvänottovelvollisuus siirtyy ostajalle, että onko edelleen.
jos papereissa on ollut sana ja sitä löytyy kaupanteon jälkeen on kyseessä piilovika ostajan kannalta.
Kauppakirjassa olisi pitänyt olla sana hometalo ja on hometta niin siitä ei voisi valittaa. - öööö
aloittaja kirjoitti:
Tarkistin asian vielä ja kauppakirjan liitteissä lukee nimenomaan että talosta otetuissa näytteissä on ollut hometta ja sientä.
Näytteissä on ollut hometta ja sientä, mutta olette kertoneet korjanneenne talon.
Ostaja on ostanut talon, jossa on ollut kosteus- ja homevaurio ja joka on korjattu- siis talon olisi pitänyt olla "terve".
- lisa
No kai itse tiedät onko siellä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672